syrjitty

Moi.

En tiedä yhtään mitä teen. Olen ysiluokalla nyt. Seiskalla kun tulin yläasteelle uuteen kouluun, minulla oli pari hyvää ystävää ala-asteelta ja sain paljon uusia hyviä ystäviä tästä uudesta koulustakin. He olivat kanssani kasillakin vielä. Silloin itsetuntoni oli korkealla, koska kaikki tykkäsivät minusta. Nämä hyvät ystävät olivat kateellisia, koska monet pojat olivat ihastuneita minuun. Kasin lopussa ystäväni alkoivat kaveerata sellaisten ihmisten kanssa jotka olivat samalla ala-asteella kuin minä ja eivät koskaan oikeen pitäneet minusta. Vähitellen pari näistä ystävistäni kääntyivät minua vastaan, joten tästä seurasi se että myös nämä loputkin alkoivat vihaamaan minua myös. Puhuivat paskaa seläntakana, hylkäsivät kokonaan, haukkuivat huoraksi seläntakana ja joskus päin naamaakin. He suuttuivat minulle aina vaan enemmän ja alkoivat vain enemmän huorittelemaan kun minulla oli joku poikaystävä, olisiko tämä kateutta? Kenelläkään heistä ei ole vielä ollut poikaystävää. Monta kertaa kysyin heiltä, että minkä takia oikeen olette suuttuneet kun en ole mitään tehnyt. Aina vaan kuului vastaus "mieti sitä". Eivät koskaan kertoneet syytä. Outoa tässä on se, että he kyselivät siskoltani minun asioistani, esimerkiksi että mitä meinasin tehdä viikonloppuna ja ex-poikaystävistänikin. He myös siskollenikin selittivät kuinka huora olen kun minulla on niin paljon ihailijoita. Olin siis aina koulussa yksin. Yritin istua kyllä mahdollisimman lähellä heitä, että en näyttäisi säälittävältä yksikseni. Mikään ei ole niin noloa kuin olla yksin välitunnit. Sen takia toivon että ysiluokka loppisi nopeasti ja pääsisin eri kouluun heistä. Uskottelen itselleni, että minussa on jokin vikana kun he noin ovat minua vastaan mutta välillä ajattelen että olisiko tämä vaan kateutta. En uskalla edes puhua tästä kellekkään, koska minua hävettää asia niin paljon. Uskottelen kaikille että minulla on kavereita. Äitini kyselee usein, että kenen kanssa olen koulussa ja sanon aina että kyllä he minun kanssani ovat. Pitäisikö minun puhua tästä jollekkin?
4661
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

jos löydät oikean kuuntelijan. Ongelmaa se ei yleensä poista, mutta mahtaako sitä poistaa mikään muukaan, sellaista nykyisin on niin paljon.
Varmaan siinä on takana kateus, jos heillä ei ole sellaista seuraa kuin sinulla. Heillä on nähtävästi vain toisensa.
Se on hyvä, että sinulla pokka pitää. Se on vahvuutta, mutta ei siitä muuten selviäkään. Tosin inhottavaa, mutta voi olla niinkin etteivät osaa oikein kommunikoida kanssasi ja sitten käyttäytyvät agresiivisesti.

Vaikuttaa, että olet kypsempi heitä, kun uskallat kysyä syytä. Heillä ei kuitenkaan ole vastausta siihen joten todellisuudessa ovat alapuolellasi. Sekin voi ärsyttää heitä. Tuskin näistä koskaan tulee ystäviäsi, sillä olette niin eritasoisia, mutta varmaan löydät uudesta koulusta oman tasoisiasi kavereita.

Äänestä
  • uskon että eritasoiset ihmiset voivat hyvinkin olla ystäviä.
    Kypsyys ja syyn-kyysyminen ovat hyviä asioita silti ei pidä unohtaa että hekin voivat kasvaa ulos näistä huonoista tavoistaan.
    Miten ja milloin tämä tapahtuu siihen ei ole minulla vastauksia.

    Äänestä

liukua näistä ensin henkisesti ja sitten muutenkin erilleen. Voihan sitä tavatessa moikata ja jutella niin kuin hyvänpäiväntutuille (mutta jos tuntuu epämiellyttävältä utsimiselta, niin vastaa vain niitä näitä ja sano perheenjäsenillekin, ettei mitään kuulumisia tarvitse kertoa - keskity lähinnä kyselemään, mitä kaikkea heidän elämäänsä kuuluu, niin etteivät ehdi aloittakaan utelua...), jos tuosta myöhemmin kypsyvät. Nyt ei luonne hyvältä vaikuta, ja jos entiset ystäväsikin hengailevat heidän kanssaan, niin luultavasti ovat niin epäitsenäisiä (kuten monet ovat), että seura tekee kaltaisekseen. Ei siinä ole mitään häpeämistä, että on yksin. Ehkä ajattelet pikemmin, että vaikutat silloin helpommalta "uhrilta" tai ikään kuin tunnustaisit, että sinussa on omastakin mielestäsi jotain vikaa? Keskity vain lukemaan vaikka koulun kirjastossa läksyjä, että saat mahdollisimman hyvän päästötodistuksen. On siinä sitten maailma avoinna edessä parin kuukauden päästä. Millaisethan todistukset näille toisille neideille on luvassa...?

Äänestä

Mullakin oli ala-asteella ns. "kavereita", jotka joskus soitti vapaa-ajalla ja pyysi mm. pelaamaan pallopelejä kanssaan. Koulun välitunneilla ne kuitenkin haukkui mut tyhmäksi ja jätti porukan ulkopuolelle. Eli ei ne oikeesti mitään oikeita kavereita olleetkaan, vaan kiusaajia.
Sunkin vois olla hyvää ottaa hiukan etäisyyttä noista "kavereistasi", jos he ovat niin lapsellisia että menevät vielä kiusaajien puolelle. Yksin oleminen ei ole loppujen lopuksi niin paha juttu. Kaikki riippuu vain siitä, millä asenteella sen itse ottaa!
Ja vanhemmille kannattaa kertoa kiusaamisesta, tai jollekulle muulle ihmiselle, johon luotat. Vaikeneminen ja valehtelu usein vain pahentavat oloa. Kokemusta on.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


apua tarvitseva kirjoitti:

Moi.

En tiedä yhtään mitä teen. Olen ysiluokalla nyt. Seiskalla kun tulin yläasteelle uuteen kouluun, minulla oli pari hyvää ystävää ala-asteelta ja sain paljon uusia hyviä ystäviä tästä uudesta koulustakin. He olivat kanssani kasillakin vielä. Silloin itsetuntoni oli korkealla, koska kaikki tykkäsivät minusta. Nämä hyvät ystävät olivat kateellisia, koska monet pojat olivat ihastuneita minuun. Kasin lopussa ystäväni alkoivat kaveerata sellaisten ihmisten kanssa jotka olivat samalla ala-asteella kuin minä ja eivät koskaan oikeen pitäneet minusta. Vähitellen pari näistä ystävistäni kääntyivät minua vastaan, joten tästä seurasi se että myös nämä loputkin alkoivat vihaamaan minua myös. Puhuivat paskaa seläntakana, hylkäsivät kokonaan, haukkuivat huoraksi seläntakana ja joskus päin naamaakin. He suuttuivat minulle aina vaan enemmän ja alkoivat vain enemmän huorittelemaan kun minulla oli joku poikaystävä, olisiko tämä kateutta? Kenelläkään heistä ei ole vielä ollut poikaystävää. Monta kertaa kysyin heiltä, että minkä takia oikeen olette suuttuneet kun en ole mitään tehnyt. Aina vaan kuului vastaus "mieti sitä". Eivät koskaan kertoneet syytä. Outoa tässä on se, että he kyselivät siskoltani minun asioistani, esimerkiksi että mitä meinasin tehdä viikonloppuna ja ex-poikaystävistänikin. He myös siskollenikin selittivät kuinka huora olen kun minulla on niin paljon ihailijoita. Olin siis aina koulussa yksin. Yritin istua kyllä mahdollisimman lähellä heitä, että en näyttäisi säälittävältä yksikseni. Mikään ei ole niin noloa kuin olla yksin välitunnit. Sen takia toivon että ysiluokka loppisi nopeasti ja pääsisin eri kouluun heistä. Uskottelen itselleni, että minussa on jokin vikana kun he noin ovat minua vastaan mutta välillä ajattelen että olisiko tämä vaan kateutta. En uskalla edes puhua tästä kellekkään, koska minua hävettää asia niin paljon. Uskottelen kaikille että minulla on kavereita. Äitini kyselee usein, että kenen kanssa olen koulussa ja sanon aina että kyllä he minun kanssani ovat. Pitäisikö minun puhua tästä jollekkin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu