Hei kaikille...Olen siis yli vuosi sitten eronnut ja ero oli aika hankalaa miehen puolesta...no erosta en sen enenpää ala tarinoimaan....niin vain ikävä kyllä kävi ja yhtä sotkua sen jälkeen ja nyt tuntuu ettei vaan voimat riitä tähän enää ja tuntuu ettei kukaan ja mikään taho voi auttaa....
Ex mieheni siis hankaloittaa elämääni joksa suhteessa ja provosoi sukuani ja ystäviäni kaiken aikaa....Lapsia hän ei ole paljoakaan luokseen ottanut....tosin hän aina reissuhommissa,mutta kiusaa hän tekee lapsille ja minulle joka suhteessa...Hän siis toivoisi saavansa minut takaisin kun ei osaa elää elämää iloman minua...joo se surullista...mietinkin jo että onko vaan pakko ottaa mies takaisin niin sais sukuni ja ystäväni olla rauhassa ja ennenkaikkea lasten hyvinvoinnin vuoksi mietein että oatanko takaisin,vaikka meillä liikaa tapahtunut ikäviä asioita ja itsellä niiden mukana tunteet mennyt ihan pakkasen puolelle...
Ensinnäkin olen aina yksin hoitanut kaikki 3 lastamme ja ne kaikki alle kouluikäisiä...missään en ole 6 v aikana käynyt...siis omaa aikaa ei nyt ole ollut paljoakaan ja kun lapset kaikki niin pienioä,että välillä tuntuu ettei jaksa aamusta iltaan kohdata kaikkia asioita yksin...siis en todellakaan ole hakemassa uutta suhdetta tms ja baareihin ei tee mieli,mutta kun ees joskus pääsis uimaan tai käveleen ees hetkeks yksin ja olla vaan omissa ajatusissa..toki minun vanhemmat jotka ainoita ovatki tulevat kyllä todella paljo apuun,jotta edes silloin tällöin pääsen kauppareisun tekeen rauhassa....
Mies provosoi lapsia ikävällä tavalla...soittelee monta kertaa tuolta työreisulta lapsille ja vaikka mitään tärkeetä asiaa ei ole...lähinnä kyselee ketä on käynyt ja onko käynyt miehiä...haloo.....no ystäviä mulla on aina ollut miespuolisia jo meidän yhdessä olon aikana ja hän itse tuntee ne ja tietää tasan tarkkaa ettei meillä ole muuta kuin ystävyys...no tilanteet meni siihen että hänen mustasukkaisuus meni liian pitkälle ja olenkin nyt sanonut kaikille mies ystäville,etten halua teille hankaluuksia ja parempi ettei ollas enää tekemisissä.....mistähän saisin jostain apua,jolla saisin tämän kierteen loppuvan....tuntuu että jos minä en kuulu mukaan kauppaan ,niin silloin ei lapsetkaan kuulu hänelle...todella ikävää...hän kuiténkin nyt ei ollut yhdessä olomme aikan mikään ns paha...ainoastaan ei ikinä kotona vaan reissuhommissa välissä 3 vk putkeen ja koetin yrittää että edes harkitsisi vaihtavansa vaikka väliaikaisesti työpaikkaa,muttei suostunut siihen millään......jotenkin vaan ne tunteet siinä pääsee rapistumaan ja silloin harvoin kun hän oli kotona,itse olin aivan väsynyt kun vauvallakin oli paha koliikki ja siinä ei sitten riittänyt energiaa enää hoitaa parisuhdetta lyhyen 2 päivän hänen kotona olonsa aikana...no ikävää kun näin käy,mutta olen varmaan itsekäs,kun en suostu jatkamaan lasten vuoksi suhdetta vaikka itsellä ei tunteita enää ole....lapsia hän manipuloi puhelimessa,että äitinne ajoi isän pois kotoa vaikka hän niin rakastaa äitiä ja ettei äitinne rakasta enää teitä lainkaan vaan ettii uutta miestä ...siis mikä ei pidä paikkaansa...en käy missään...siis en missään...olen yksin aamusta iltaan vaan yksin lasten kanssa ja vien heitä eskariin ja harkkoihin ja mitä nyt yleensä lasten kanssa touhuilen..sosiaalinen elämä aikuisiin on 0.....Toki rakastan lapsiani ja olenkin hoitovapaalla ja haluan olla niin kauan kun nuorinkin on 3.....ois vaan joskus saada vaikka puoli päivää ees olla ihan omassa ajassa...käydä vaikka uimassa rauhassa tai kävelemässä tai ihan vaan sohvalla nauttien rauhassa edes yksi ohjelma rauhassa.....niin että mulla ei ole oikeesti ollut muutakuin yksi vapaa ilta,kun kävin ystävättäreni kanssa eri kaupungissa ostoksilla ja sitten aah...ihanaa pääsin aikuisten ravintolaan syömään ihanan kunnonj pihvin ja sain nauttia siitä kunnolla ;-)....heti oli paljon pirteämpi kun sain olla puolipäivää vain aikuisten seurassa ja syödä rauhassa,eikä tarvinnut juosta lasten perässä koko aikaa....no en nyt tiiä saiko kukaan mitään selvää mikä pointtini oli,mutta kuiteskin väsyttää vaan nykyään aika lujaa...töihin menisin heti,mutta se aika rankkaa varmaan kun on vuorotyö ja pitäis lapset herättää jo puol 5 jälkeen aamuyöllä,kun tarhaan ne pitäis saada 10 yli 5...huh...huh aika rankkaa...hyvä kun ehin niiden kolmen kanssa erskariin aamulla klo 9.....vai oonko nyt vaan itsekäs rutisija ja pitää ottaa vastaan kaikki ja jaksaa ku kerran olen halunnut 3 ihanaa lasta?? Täytyykö vaan ottaa niskasta kiinni ja purra hammasta,että vaikka välillä väsyttää ni pakko jaksaa??? en tiiä hukassa oon ..ja tää ex tekee kyllä elämisen todella hankalaksi ja ikäväksi....
Ex mieheni siis hankaloittaa elämääni joksa suhteessa ja provosoi sukuani ja ystäviäni kaiken aikaa....Lapsia hän ei ole paljoakaan luokseen ottanut....tosin hän aina reissuhommissa,mutta kiusaa hän tekee lapsille ja minulle joka suhteessa...Hän siis toivoisi saavansa minut takaisin kun ei osaa elää elämää iloman minua...joo se surullista...mietinkin jo että onko vaan pakko ottaa mies takaisin niin sais sukuni ja ystäväni olla rauhassa ja ennenkaikkea lasten hyvinvoinnin vuoksi mietein että oatanko takaisin,vaikka meillä liikaa tapahtunut ikäviä asioita ja itsellä niiden mukana tunteet mennyt ihan pakkasen puolelle...
Ensinnäkin olen aina yksin hoitanut kaikki 3 lastamme ja ne kaikki alle kouluikäisiä...missään en ole 6 v aikana käynyt...siis omaa aikaa ei nyt ole ollut paljoakaan ja kun lapset kaikki niin pienioä,että välillä tuntuu ettei jaksa aamusta iltaan kohdata kaikkia asioita yksin...siis en todellakaan ole hakemassa uutta suhdetta tms ja baareihin ei tee mieli,mutta kun ees joskus pääsis uimaan tai käveleen ees hetkeks yksin ja olla vaan omissa ajatusissa..toki minun vanhemmat jotka ainoita ovatki tulevat kyllä todella paljo apuun,jotta edes silloin tällöin pääsen kauppareisun tekeen rauhassa....
Mies provosoi lapsia ikävällä tavalla...soittelee monta kertaa tuolta työreisulta lapsille ja vaikka mitään tärkeetä asiaa ei ole...lähinnä kyselee ketä on käynyt ja onko käynyt miehiä...haloo.....no ystäviä mulla on aina ollut miespuolisia jo meidän yhdessä olon aikana ja hän itse tuntee ne ja tietää tasan tarkkaa ettei meillä ole muuta kuin ystävyys...no tilanteet meni siihen että hänen mustasukkaisuus meni liian pitkälle ja olenkin nyt sanonut kaikille mies ystäville,etten halua teille hankaluuksia ja parempi ettei ollas enää tekemisissä.....mistähän saisin jostain apua,jolla saisin tämän kierteen loppuvan....tuntuu että jos minä en kuulu mukaan kauppaan ,niin silloin ei lapsetkaan kuulu hänelle...todella ikävää...hän kuiténkin nyt ei ollut yhdessä olomme aikan mikään ns paha...ainoastaan ei ikinä kotona vaan reissuhommissa välissä 3 vk putkeen ja koetin yrittää että edes harkitsisi vaihtavansa vaikka väliaikaisesti työpaikkaa,muttei suostunut siihen millään......jotenkin vaan ne tunteet siinä pääsee rapistumaan ja silloin harvoin kun hän oli kotona,itse olin aivan väsynyt kun vauvallakin oli paha koliikki ja siinä ei sitten riittänyt energiaa enää hoitaa parisuhdetta lyhyen 2 päivän hänen kotona olonsa aikana...no ikävää kun näin käy,mutta olen varmaan itsekäs,kun en suostu jatkamaan lasten vuoksi suhdetta vaikka itsellä ei tunteita enää ole....lapsia hän manipuloi puhelimessa,että äitinne ajoi isän pois kotoa vaikka hän niin rakastaa äitiä ja ettei äitinne rakasta enää teitä lainkaan vaan ettii uutta miestä ...siis mikä ei pidä paikkaansa...en käy missään...siis en missään...olen yksin aamusta iltaan vaan yksin lasten kanssa ja vien heitä eskariin ja harkkoihin ja mitä nyt yleensä lasten kanssa touhuilen..sosiaalinen elämä aikuisiin on 0.....Toki rakastan lapsiani ja olenkin hoitovapaalla ja haluan olla niin kauan kun nuorinkin on 3.....ois vaan joskus saada vaikka puoli päivää ees olla ihan omassa ajassa...käydä vaikka uimassa rauhassa tai kävelemässä tai ihan vaan sohvalla nauttien rauhassa edes yksi ohjelma rauhassa.....niin että mulla ei ole oikeesti ollut muutakuin yksi vapaa ilta,kun kävin ystävättäreni kanssa eri kaupungissa ostoksilla ja sitten aah...ihanaa pääsin aikuisten ravintolaan syömään ihanan kunnonj pihvin ja sain nauttia siitä kunnolla ;-)....heti oli paljon pirteämpi kun sain olla puolipäivää vain aikuisten seurassa ja syödä rauhassa,eikä tarvinnut juosta lasten perässä koko aikaa....no en nyt tiiä saiko kukaan mitään selvää mikä pointtini oli,mutta kuiteskin väsyttää vaan nykyään aika lujaa...töihin menisin heti,mutta se aika rankkaa varmaan kun on vuorotyö ja pitäis lapset herättää jo puol 5 jälkeen aamuyöllä,kun tarhaan ne pitäis saada 10 yli 5...huh...huh aika rankkaa...hyvä kun ehin niiden kolmen kanssa erskariin aamulla klo 9.....vai oonko nyt vaan itsekäs rutisija ja pitää ottaa vastaan kaikki ja jaksaa ku kerran olen halunnut 3 ihanaa lasta?? Täytyykö vaan ottaa niskasta kiinni ja purra hammasta,että vaikka välillä väsyttää ni pakko jaksaa??? en tiiä hukassa oon ..ja tää ex tekee kyllä elämisen todella hankalaksi ja ikäväksi....
Vastaukset 3
Vanhimmat
kiinnostaisi tietää, kuinka se, että erosit miehestäsi, mahdollisesti antoi sinulle enemmän aikaa olla ilman lapsiasi? Siinä toivossa kai erosit?
Hei
Kehottaisin sinua varaamaan aikaa neuvolaan, ja siellä kertomaan asioista. Toki sieltä sinua sitten varmaan ohjattaisiin eteen päin, mutta jostain olisi aloitettava. On mahdollista, että sitä kautta voisit saada perhetyöntekijän käymään silloin tällöin.
Onko mahdollista, että joku ystäväsi voisi toisinaan hetken katsoa lapsiasi ja pääsisit vaikka kirjastoon tai johonkin itsellesi tärkeään paikkaan. Tai onko sinulla taloudellista mahdollisuutta palkata edes joskus vaikka MLL:n lastenhoitajaa. Voisivatko vanhempasi antaa sellaisen palvelun vaikka lahjaksi, jos eivät itse pysty olemaan lasten kanssa.
Onko työssäsi mitenkään mahdollista tehdä vain yhtä vuoroa. Vuorohoidossa on myös sellainen mahdollisuus, että jos aamulla on kovin aikainen meno, lapsi menee jo edellisenä iltana hoitoon, ja saa nukkua siellä sitten pidempään aamulla.
Ja toki on olemassa mahdollisuus lähestymiskiellosta, jos mies jatkuvasti terrorisoi elämäänne.
Toivottavasti elämänne helpottaa, tuli ihan paha mieli ahdingostasi. Ilkeämieliset tekstit täällä , kannattaa jättää omaan arvoonsa.
Olin vuosia sitten samassa tilanteessa kuin sinäkin sillä erotuksella että lapsia oli neljä. Samalla tavalla mietin välillä kuinka paljon helpompaa olisi jos en olisi eronnut, koska exäni kiusasi minua systemaattisesti. Vaalin mielessäni ajatusta, että ehkä hän lopettaisi kiusaamisen ja muuttuisi, jos menisimme takaisin yhteen. Lasten kautta hän kiusaa edelleen enkä koskaan onneksi tehnyt sitä virhettä, että olisin mennyt takaisin. Sinuna miettisin vielä kahdesti, kannattaako jäädä kotiin vaikka aamulähdöt tuntuvat raskaille. Te totutte aamulähtöihin pian ja kun siihen tulee rutiini, homma helpottuu koko ajan. Kysy lapsille vuoropäiväkotipaikkaa, se olisi sinun tilanteessasi paras vaihtoehto, myös lapsille.
Ihanteellinen ratkaisu olisi olla lasten kanssa kotona, helpoinkin, mutta oman itsesi ja jaksamisesi takia työhönpaluu on tällä hetkellä paras vaihtoehto. Vein porukkani päivähoitoon kun nuorin oli kaksi vuotias vaikka tarkoituksena oli olla kolmeen vuoteen saakka kotiäitinä. Jälkiviisaana miettien, ehkä olisi pitänyt palata työhön jo aikaisemmin.
Lapsilla ei ole paha olla päivähoidossa, heillä on kavereita ja säännöllinen päivärytmi, tapahtumia ja pieniä elämyksiä, he oppivat huomaamatta asioita, joita kotona ei oppisi. Tee rohkea päätös ja palaa töihin ja jos tuntuu, ettet jaksa, sinulla on mahdollisuus palata kotihoidonvapaalle takaisin. Todennäköisesti alkuhäslingin jälkeen jaksat kotonakin paljon enemmän kun olet työelämässä.