Kiitoksen

paikka! Posti toi kutsun ja tottakai sitä noudatin. Aika harvoin yllätetään kutsulla, joka ei sitten maksa mitään. Meitä oli kiitettävä määrä, ilma suosi: aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta, kun saapastelin kutsupaikkaan ja siellä tuttu, ystävällinen ja iloinen emäntä kurkistikin jo ovelta. Ja yllätys yllätys: kahden vuoden kuluttua taas, vaikka kuuskymppiä onkin jo mittarissa. Ketä saamme kiittää tästä ylellisyydestä?
Kyseessä siis mammografia ja aivan ihana ihminen kuvaamassa!!!
2320
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

On ihanaa lukea viestisi. Olisi niin rakentavaa että tämä kaltaisia kekustelunavauksia olisi enemmän täällä. Kiitos!
Tosiasia on kuitenkin ettei meidän pitäis unohtaa että arjessa kohtaamme MYÖS paljon hienoja ihmisiä ja saamme MYÖS niin hyvää palvelua/kohtelua.

Äänestä
  • viestini ei antanut ymmärtää, että Loviisassa saisi yleisesti huonoa palvelua. Olin vain niin tyrmistynyt, kun kuulin, että joku henkilö oli "haukkunut" hoitajan "pystyyn". Lieneekö minuuttiaikataulu kyseisellä haukkujalla kaatunut, syytä en tiedä. Mielestäni vain moitteet kohdistuivat väärälle henkilölle.
    Iloitkaamme alkaneesta keväästä, talvi on ollut mahtava (aurakuskit eivät varmaankaan allekirjoita tätä)!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


peukalokyyti kirjoitti:

paikka! Posti toi kutsun ja tottakai sitä noudatin. Aika harvoin yllätetään kutsulla, joka ei sitten maksa mitään. Meitä oli kiitettävä määrä, ilma suosi: aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta, kun saapastelin kutsupaikkaan ja siellä tuttu, ystävällinen ja iloinen emäntä kurkistikin jo ovelta. Ja yllätys yllätys: kahden vuoden kuluttua taas, vaikka kuuskymppiä onkin jo mittarissa. Ketä saamme kiittää tästä ylellisyydestä?
Kyseessä siis mammografia ja aivan ihana ihminen kuvaamassa!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu