Kissa tappelu

HEI! Meillä on kaksi kissaa vanhempi leikattu narttu on 6 vuotta ja nuorempi ei leikattu on n. 9 kuukautta. Tämä yö on mennyt valvoessa. Kissat tappelevat niin, että lamput lentää. Vanhempi kissa on ollut alusta alkaen arvaamaton myös ihmisiä kohtaan. Onko kellään mitään ohjeita, mikä rauhottaisi tilannetta? Nuoremmalle kissalle otimme pillerit käyttöön noin kuukausi sitten ja meinasimme leikata pian. Tähän asti tilanne on ollut suhteellisen rauhallinen, että ei mitään isompaa ole tapahtunut. Jos ei tilanne rauhoitu, joudumme luovuttamaan toinen ihanista kissoistammme ja luulen että päädymme vanhemman luovutukseen, luonne vian takia. Kiitos etukäteen vastauksista.
4551
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

ne häkkeihin ja aluksi vähän välimatkaa.
Sitten pikkuhiljaa lähemmäksi toisiaan.
Ja lopuksi vapaaksi ja katso miten käy.
Molemmilla tulisi olla reilusti tilaa,
reviirin vaativa eläinhän kissakin on.
Alku aina hankala.

Äänestä

Hei!

Olen itse käyttänyt ja antanut eläimilleni, (koirille) homeopaattisia lääkkeitä. löytyisikö asuinkunnaltasi eläinten homeopatiaa hallitsevaa henkilöä, homeopaattia, joka mahdollisesti voisi auttaa teitä pulmassanne.

Äänestä

Kissasi vain ottavat mittaa toisistaan he haluavat selvittää kumpi on pomo.meilläkin oli alussa kamalat tappelut ,mutta loppua kohti se helpottaa!!!

Äänestä

meillä kans 6v ja 4v nartut ottavat joka päivä mittaa toisistaan.yleensä 6v hyökkää nuoremman päälle.joskus täytyy oikein mennä väliin kun rupeaa näyttämään niin pahalta.hetken päästä kisut makaavat vierekkäin ja pesevät toisiaan.meidän kissoilla taitaa olla niin tylsää joten tekemisen tai huomion puutteessa kinastelevat keskenään.ei vakavaa :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pipsa kirjoitti:

HEI! Meillä on kaksi kissaa vanhempi leikattu narttu on 6 vuotta ja nuorempi ei leikattu on n. 9 kuukautta. Tämä yö on mennyt valvoessa. Kissat tappelevat niin, että lamput lentää. Vanhempi kissa on ollut alusta alkaen arvaamaton myös ihmisiä kohtaan. Onko kellään mitään ohjeita, mikä rauhottaisi tilannetta? Nuoremmalle kissalle otimme pillerit käyttöön noin kuukausi sitten ja meinasimme leikata pian. Tähän asti tilanne on ollut suhteellisen rauhallinen, että ei mitään isompaa ole tapahtunut. Jos ei tilanne rauhoitu, joudumme luovuttamaan toinen ihanista kissoistammme ja luulen että päädymme vanhemman luovutukseen, luonne vian takia. Kiitos etukäteen vastauksista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu