Edunvalvonta

Isäni haluaa minut edenvalvojakseen. Pitääkö muiden sisarrusten antaa siihen suostumuksensa?
9945
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

He eivät ole millään tapaa osakkaita isäsi asioissa niin kauan kun hän elää.

Äänestä

katsoit mot-ohjelman josta tuli ilmi edunvalvojien törkeät väärinkäytökset, eli olivat kupanneet itselleen varoja, pitäneet valvottavan minimirahoissa jne niin en itse ottaisi moista tehtävää ennen kuin on muun suvun tuki takana. Tiedän aika läheltä tapauksen jossa "edunvalvoja" ( ei ollut virallinen, mutta hoiti asioita) joutui käräjille ja korvaamaan sisaruksille tekemänsä kavallukset. Sen jälkeen sisarukset valitsivat toisen sisaruksen hoitamaan edunvalvonnan - virallisesti ja mitään ongelmia ei enää ollutkaan, eikä pienintäkään väärinkäyttöä. Kun on muiden sisarusten tuki välttyy riidoilta ja tarkkana pitää olla.

Äänestä

onneksi suomessa saa vielä itse valita oman edunvalvojansa, tietäähän sen millaisia tyyppejä niihin hommiin hakeutuisi jos näin ei oisi. itse olen tehnyt valtakirjat valmiiksi ja toimin edunvalvojana heti kun valtuuttaja ei itse enää asioitansa kykene hoitamaan.
tuo valtuutus kannattaa jokaisen vanhuksen tehdä valmiiksi valitsemansa henkilön kanssa - ettei joudu tahtomattaan kunnallisen edunvalvojan kynsiin . valtuutus kannattaa tehdä ajoissa!

Äänestä

Maistraattiinhan hakemus tehdään. Sisaruksille varataan mahdollisuus tulla kuulluksi, mutta varsinaisesti ei heidän lupaansa tarvita. Voimia sinulle, jos sinusta edunvalvoja tulee, homma ei aina ole niitä helpoimpia.
Suku on monasti se pahin ongelma. (Lue sisarukset)

Äänestä
  • Jos on rehellinen edunvalvoja. Edunvalvojan pitää olla niin varakas niin ettei tarvitse valvottavaa ryöstää. Järkytyin kuinka helppoa on ihan laillisesti ryöstää ihminen kun katselin Mot ohjelmaa ja lisää aiheesta tuli muistaakseni ajankohtaisessa kakkosessa jossa edeunvalvoja alkoi omatoimisesti myymään pilkkahintaan valvottavan asuntoa.

    Älkää ottako perseaukisia tai rahanahneita rosvoja edunvalvojiksi. Mikseivät kaikki sisarukset voi olla yhdessä edunvalvojia niin ettei yhdellä ole mahdollisuutta pimittää mitään muilta? Kaikista tositteet niin peli on rehellistä eikä rosvousta.

    Äänestä

  • Järkyttävää kirjoitti:

    Jos on rehellinen edunvalvoja. Edunvalvojan pitää olla niin varakas niin ettei tarvitse valvottavaa ryöstää. Järkytyin kuinka helppoa on ihan laillisesti ryöstää ihminen kun katselin Mot ohjelmaa ja lisää aiheesta tuli muistaakseni ajankohtaisessa kakkosessa jossa edeunvalvoja alkoi omatoimisesti myymään pilkkahintaan valvottavan asuntoa.

    Älkää ottako perseaukisia tai rahanahneita rosvoja edunvalvojiksi. Mikseivät kaikki sisarukset voi olla yhdessä edunvalvojia niin ettei yhdellä ole mahdollisuutta pimittää mitään muilta? Kaikista tositteet niin peli on rehellistä eikä rosvousta.

    yksi edunvalvoja niin ei tule ristiriitoja. ja edunvalvojan kuuluu tottakai huolehtia valvottavan edusta eikä omastaan. yrittäisitte ihmiset edes yhden asian hoitaa ilman keskinäistä riitelyä.
    ajatelkaapa joskus sitä vanhustakin..

    Äänestä

  • Järkyttävää kirjoitti:

    Jos on rehellinen edunvalvoja. Edunvalvojan pitää olla niin varakas niin ettei tarvitse valvottavaa ryöstää. Järkytyin kuinka helppoa on ihan laillisesti ryöstää ihminen kun katselin Mot ohjelmaa ja lisää aiheesta tuli muistaakseni ajankohtaisessa kakkosessa jossa edeunvalvoja alkoi omatoimisesti myymään pilkkahintaan valvottavan asuntoa.

    Älkää ottako perseaukisia tai rahanahneita rosvoja edunvalvojiksi. Mikseivät kaikki sisarukset voi olla yhdessä edunvalvojia niin ettei yhdellä ole mahdollisuutta pimittää mitään muilta? Kaikista tositteet niin peli on rehellistä eikä rosvousta.

    Olen nähnyt tapauksen jossa suvun mielisairas joutomies yrittää saada täysin tervettä, 60 vuotta töitä tehnyttä äitiään holhouksen alle tai lahjoittamaan omaisuutensa pois.

    Lääkärintodistuksia yms. papereita on kadonnut, onneksi kaikissa niissä on todettu vanhus täysjärkiseksi ja kykeneväksi huolehtimaan asioistaan. Hulttiota avustava ketku asianajaja Henrik Hästö on tämän hulttion mukaan todennut että näiden paperien perusteella hän voi aloittaa jonkun prosessin. Siinähän yrittävät yli 80-vuotiasta säikytellä, onneksi suvusta löytyy lakimiehiä, kansliapäälliköitä sekä minä joka hoidan normaalin tappelun.

    Samaa mieltä siitä, että riittävän varakas lienee rehellisempi. Tilithän edunvalvonnasta toki on oltava, rehellinen sukulainen hoitaa asiat ilman palkkiota.

    Äänestä

Nimimerkistäsi päätellen edunvalvonta on sinulle vieras asia. Joku ehdotti kertomaan sisaruksillekin isän ehdotuksesta. Olisi hyvä jospa isä itse kertoisi ratkaisunsa, koska hän on ymmärtänyt pyytää sinua. Ketjussa on ok tietoa ja mielipiteitä. Holhoustoimilaissa edunvalvoja pelotellaan pitämään päämiehensä asiat salassa.

On hyvä pitää mielessä mitä salaperäisyydestä helposti seuraa, ainakin silloin kun normaalien palkkioiden nostamisen lisäksi isä palkitsee jouhevan edunvalvontasi sinua suosivalla testamentilla. Nimittäin, päämiehen kuoltua tehtävän lopputilityksen maistraatti lähettää kaikille perillisille tiedoksi. Lisäksi yksikin perillinen saa kirjallisella pyynnöllä (ellei laki ole nyt muuttunut) maistraatilta kopiot vuositileistä.

Äänestä

http://www.om.fi/Etusivu/Julkaisut/Esitteet/Edunvalvontavaltuutus

Minullakin on vanhoja sukulaisia, en kiirehdi edunvalvojaksi jos ei ole tarvetta.

Mikäli vanha ihminen tekee tuollaisen paperin kun on vielä oikeustoimikelpoinen niin pääsette kaikki paljon vähemmällä. Toki edunvalvojan pitää silti tehdä tilit vaadittaessa.

Muille sisarille tuskin kannattaa asiasta kertoa, voihan olla ettei valtuutusta koskaan tarvita, useimmiten ei tarvita jos suvussa ei ole ollut dementiaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vieras asia kirjoitti:

Isäni haluaa minut edenvalvojakseen. Pitääkö muiden sisarrusten antaa siihen suostumuksensa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu