lyhytkasvuiset

olen silloin tällöin törmännyt, heihin,jutellutkin netissä ,kuitenkin tuntuu vaikealta kun ei tiedä että mitä sanois ,
mitä mieltä itse olette .

kysyvä ei tieltä eksy
617938
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 61

Vanhimmat

oma itsesi vain, ja juttelisit ihan normaalisti?

En tiedä, onko tyylini väärä, mutta itse varmasti jossain vaiheessa kysyisin jotain siitä lyhytkasvuisuudesta (tai siis yleensäkin vammaisuudesta), kysyisin suoraan ja reilusti, ja sanoisin vielä, että asiallinen tieto on paras keino poistaa pelkoja ja ennakkoluuloja.

Ja kun on aikansa kysellyt, menee sekin vaihe ohi, ja asiasta tulee tuttu.

En sitten tiedä, mitä mieltä muut ovat tällaisesta tyylistä.

Äänestä
  • Tuo on mielestäni oikea tyyli. Muistaa vaan sen että todellakin vastapuolikin on vain ihminen ei sen kummempaa. Eikä kannata liikaa varoa käyttääkö "korrekteja" ilmaisuja, silloin jutustelu voi tyssätä alkuunsa. Jos minä pyörätuolinkäyttäjänä luokkaannun lauseesta "kävelläämpä tuonne sivummalle" kyllähän se vika on silloin minussa ei lausujassa.

    Äänestä

  • Minä en ymmärrä, pitääkö aina saada selitys ja vastaus? Pitääkö lihavalta ihmiseltä aina kysyä, että miksi on lihava? Tai rumalta ihmiseltä, että miksi on ruma? Tai pitkältä, että miksi on hujoppi?

    Jos nyt oletukseksi otettaisiin vaikka se, että ihmiset ovat erilaisia ja erilaisuuteen on jokaisella oikeus.

    Minä en ainakaan ole kiinnostunut selittelemään asioita ventovieraille. Yksityisasiani eivät muille kuulu. Jos joku haluaa tietää vaikka lyhytkasvaisuudesta, laittakoot Googleen hakua ja johan löytyy.

    Äänestä

  • atdt kirjoitti:

    Minä en ymmärrä, pitääkö aina saada selitys ja vastaus? Pitääkö lihavalta ihmiseltä aina kysyä, että miksi on lihava? Tai rumalta ihmiseltä, että miksi on ruma? Tai pitkältä, että miksi on hujoppi?

    Niin se on kyllä totta... Joskus on aika tympääntynyt siihen että pienen juttelun jälkeen aletaan kyselemään miksi on lyhytkasvuinen ja lähes heti perään sanotaan voi voi eikö sun elämä ole tosi vaikeaa tai raskasta... tämän tyyliset kommentoijat saa tuntumaan että ei olis pitänyt syntyä ja heidän mielestä on vain yhteiskunnan riesa ja elätti... ja tekee erilaisuudesta kauhean ison numeron.
    pitäis ns "terveiden" suhtautua erilaisuuteen ihan normaalisti ja jutella niin kuin ihan kenen muun kanssa tahansa Korvien välissä on ihan samat jutut ja ajatukset. Mutta ehkä voisi ajatella asioita vähän pidemmälle ja olla huomaavainen asioissa mikä liittyy vaikka liikkumiseen tms. se saattaa asettaa rajoituksia ja joskus ei huvittais selitellä esim. etten mä jaksa kävellä jonnekin.Mä itse tykkään tutustua ihmisiin mutta kyllä se juttelu loppuu lyhyeen jos se ei mene puusta pidemmälle.

    Äänestä

  • lyhyt kirjoitti:

    en niin ,oletko muuten tyttö?HEIPS ,on jotenkin tuttu sana,olen siihen törmännyt jossain ennen.

    Äänestä

  • minä mies kirjoitti:

    kyllä olen tyttö. Tuota heips sanaa kyllä varmaan käyttää moni muukin.

    Äänestä

  • lyhyt kirjoitti:

    kyllä olen tyttö. Tuota heips sanaa kyllä varmaan käyttää moni muukin.

    voisit ollakkin ,ei voi olla totta se mitä ajattelen ,ehkä

    Äänestä

  • minä mies kirjoitti:

    voisit ollakkin ,ei voi olla totta se mitä ajattelen ,ehkä

    Ei en ole viisikymppinen pian... en vielä pitkiin aikoihin. Sä sekoitat mut johonkin toiseen jonka tunnet. "ei voi olla totta se mitä ajattelen,ehkä" Mitä sitten ajattelet ?

    Äänestä

  • -lyhyt kirjoitti:

    en tunne ketään olen vain joskus keskustellut erään kanssa joka tervehti aivan samalla tavalla kuin sinäkin ,et ole se sama ,mukava kuitenkin kirjoitella tänne ,jos et tykkää pahaa.

    hyvää yötä kuitenkin sinulle tuntematon tyttö

    samoin myös hyvää yötä sinulle kuka oletkin :)

    Äänestä

  • taas lyhyt kirjoitti:

    samoin myös hyvää yötä sinulle kuka oletkin :)

    nukkumaan hyvällä mielellä toivottavasti sinä myöskin vieras tuttu .

    Äänestä

  • minä mies kirjoitti:

    nukkumaan hyvällä mielellä toivottavasti sinä myöskin vieras tuttu .

    oli hauska vaihtaa ajatuksia kanssasi ,ehkäpä vastaat kerran vielä?

    minä mies

    Äänestä

  • minä mies kirjoitti:

    oli hauska vaihtaa ajatuksia kanssasi ,ehkäpä vastaat kerran vielä?

    minä mies

    en minä hävinnyt minnekkään... täällä käyn silloin tällöin lukemassa mutta en kirjoittele tänne usein.
    Mitä sinulle kuuluu ?

    Äänestä

  • -lyhyt kirjoitti:

    en minä hävinnyt minnekkään... täällä käyn silloin tällöin lukemassa mutta en kirjoittele tänne usein.
    Mitä sinulle kuuluu ?

    en aivan sattumalta tänne eksynyt ,olen tosin kirjoitellut eräälle lyhytkasvuiselle silloin tällöin ,siksi kirjoitinkin tänne .hyvää minulle kuuluu,entä sinule?anteeksi vain että vaivasin sinua ,enhän tiedä että kuinka kiireinen olet.
    hyvää jatkoa sinulle.

    toivoo minä mies

    Kiitos ihan hyvää kuuluu.
    et sinä ole vaivannut minua, en niin kiireinen ole etteikö ehdi viestejä lukemaan... joskus se vain kestää..kaikki on ok.
    kiva että olet kirjoitellut jonkun kanssa :) vieläkö yhteyttä pidät?

    viimmeksi perjantaina laitoin sähköposti kortin .
    tapaan hänet joskus chatissa ,oli siellä aivan äsken ,en tosin nyt puhunut mitään ,hän saa valita useimmiten jos haluaa jutella,kysyn vain hänen vointiaan ja sen sellaista ,on keskisuomesta ,miten sinulla menee jos saan kysyä ?kiitos kun vastasit .

    hyvää yötä sinulle ,näe kauniita unosia ,toivoo minä mies.

    kiitos samoin toivottelen hyvää yötä ja kauniita unia. Huomiselle mukavaa päivää. "nähdään" taas...

    Äänestä

  • -lyhyt kirjoitti:

    kiitos samoin toivottelen hyvää yötä ja kauniita unia. Huomiselle mukavaa päivää. "nähdään" taas...

    hyvin mielin menen nukkumaan ,toivottavasti sinä myös ,huommenna uusipäivä ,nähdään .

    minä mies

    Äänestä

  • atdt kirjoitti:

    Minä en ymmärrä, pitääkö aina saada selitys ja vastaus? Pitääkö lihavalta ihmiseltä aina kysyä, että miksi on lihava? Tai rumalta ihmiseltä, että miksi on ruma? Tai pitkältä, että miksi on hujoppi?

    Jos nyt oletukseksi otettaisiin vaikka se, että ihmiset ovat erilaisia ja erilaisuuteen on jokaisella oikeus.

    Minä en ainakaan ole kiinnostunut selittelemään asioita ventovieraille. Yksityisasiani eivät muille kuulu. Jos joku haluaa tietää vaikka lyhytkasvaisuudesta, laittakoot Googleen hakua ja johan löytyy.

    terve
    Olen 24v. mies (lokakuussa 25v.) etsin ystävää tähän yksinäiseen elämään. Toivon, että jostain löytyisi ihminen kenen kanssa jakaa tätä yksinäisyyttä. Elämä tuntuu tällä hetkellä niin turhalta. Minulla todettiin 5v.adhd ( http://www.a adhd-liitto.fi/ ) Toivoisin, ettei siitä olisi haittaa.
    Asun Riihimäellä, tykkään tehdä ruokaa , pidän myös eläimistä ja en polta.

    Äänestä

  • kannatta kysyä reilusti,jos ei miellytä niin onpahan ainakin rehellinen

    Äänestä

  • Siis omiako pelkojasi ja ennakkoluulojasi ? Eiköhän siihen löydy muitakin keinoja.
    Itse kyllä pitäisin henkilöä, joka tekee aloitteen kysymällä tämänkaltaisesta henkilökohtaisesta ja arkaluotoisesta asiasta aika yksinkertaisena. En haluaisi tutustua enempää.

    Äänestä

Moikka!
Voihan sitä olla kuten yleensä on toisen ihmisen kanssa. Toisen kanssa juttu luistaa paremmin, toisen huonommin. En itse kysy vammasta mitään. Ajattelen, että toinen kertoo siitä, jos/kun haluaa.

Äänestä

ainakin täällä ,muualla vois olla eri juttu.

Äänestä

Mä voisin vaikka alkuun vakuuttaa sut, että sä et kutistu mun kanssa juttelemalla, niin eiköhän juttu alkais luistaa :)
Miksi pitäisi ylipäätään miettiä, että miten lyhytkasvuiset poikkeaa muista ihmisistä? Samanlaisia höpönassuja tässä kaikki ollaan, eikä siihen koko vaikuta pätkääkään:)

Äänestä
  • vaikka kutistunkin ihan pienksi pojaksi ,oli vain leikkiä,vaikutat puheliaalta tytöltä ,no kirjoitin vain tänne ihan rehellisin ajatuksin en muuta ,ei tarvitse vihastuaniin kovin ,ihan pelkään jo sinua .

    Hyvää jatkoa sinulle ,kirjoittele .

    mies

    Äänestä

  • minä mies kirjoitti:

    vaikka kutistunkin ihan pienksi pojaksi ,oli vain leikkiä,vaikutat puheliaalta tytöltä ,no kirjoitin vain tänne ihan rehellisin ajatuksin en muuta ,ei tarvitse vihastuaniin kovin ,ihan pelkään jo sinua .

    Hyvää jatkoa sinulle ,kirjoittele .

    mies

    Ei mua tartte peljätä :) Minoon pieni ja viaton :P

    Äänestä

  • Kirsuli kirjoitti:

    pieni ja kiltti poika olen .

    halit ja hyvää yötä sinulle nuku rauhassa yösi . tapaammeko vielä ?

    mies

    Äänestä

  • Kirsuli kirjoitti:

    Ei mua tartte peljätä :) Minoon pieni ja viaton :P

    terve
    Olen 24v. mies (lokakuussa 25v.) etsin ystävää tähän yksinäiseen elämään. Toivon, että jostain löytyisi ihminen kenen kanssa jakaa tätä yksinäisyyttä. Elämä tuntuu tällä hetkellä niin turhalta. Minulla todettiin 5v.adhd ( http://www.a adhd-liitto.fi/ ) Toivoisin, ettei siitä olisi haittaa.
    Asun Riihimäellä, tykkään tehdä ruokaa , pidän myös eläimistä ja en polta.

    Äänestä

Eli pakko heittää minunkin joku kommentti...
Olen itse lyhytkasvuinen aikuinen nainen ja en vaan sitä ihan ymmärrä mitä ajat takaa. Eli lyhytkasvisen kanssa voi jutella kuten muidenkin ja jos joku asia vaivaa, niin siitä kannattaa kysyä ihan suoraan. Itse en ainakaan siitä loukkaannu, päinvastoin. Että rohkeesti vaan juttuun ja puhumaan just siitä, mikä milloinkin mieleen tulee... :)

Äänestä
  • se niinkin kuten sanoit,ihan tavallisia ihmisiä ovat kaikki ,varmaan juttu luistais jos olisin nokatusten vaikka sinun kans ,en ole mikään tosikko ,tuskin utelisinkaan mitään erikoista ,tai mittään muutakaan kokoosi liittyvää ,tosin täytyy sanoa että hyvin harvoin olen törmännyt lyhytkasvuisiin ,en muista nyt että milloin viimmeksi ,jutellut olen netissisä
    ja chatissa silloin tällöin ,mikä ei ole sama asia kuin että tavata .

    Hyvää sunnuntain jatkoa sinulle missä
    sitten lienetkin .

    Äänestä

  • minä mies kirjoitti:

    se niinkin kuten sanoit,ihan tavallisia ihmisiä ovat kaikki ,varmaan juttu luistais jos olisin nokatusten vaikka sinun kans ,en ole mikään tosikko ,tuskin utelisinkaan mitään erikoista ,tai mittään muutakaan kokoosi liittyvää ,tosin täytyy sanoa että hyvin harvoin olen törmännyt lyhytkasvuisiin ,en muista nyt että milloin viimmeksi ,jutellut olen netissisä
    ja chatissa silloin tällöin ,mikä ei ole sama asia kuin että tavata .

    Hyvää sunnuntain jatkoa sinulle missä
    sitten lienetkin .

    Noh, kuka on tavallinen ja kuka ei - siinäpä ikuisuuskysymys. Mutta omalta osalta voin sanoa vain sen, että itse huomaan vasta lyhyyteni, kun siitä joku muistuttaa jollain tapaa. Katsomalla pitkään tai sitten jotain muuta.
    Eli elän ihan samaa elämää kuin varmaan sinäkin, päivä kerrallaan :)
    Ja kyllä juttu on aina luistanut sekä nokitusten että täällä sätissä. Ja aina saa udella, minusta se vaan osoittaa, että se toinen ihminen on kiinnostunut minusta ihmisenä myös. Mutta tietty jonkun rajan saan vetää sille, että mihin kaikkeen pitää vastata - eli ihan hlökohtaisemmat jutut on vaan minun itteni :)

    Ja jos haluut, niin kyllä me voitais sätätä :) Saisit kysyy tai olla kysymättä...

    Äänestä

  • Lyhäri kirjoitti:

    kivaakin vaihtaa jokunen lause chatissakin ,ei siinä mitään ,löytyiskö juttua meillä ,mene ja tiedä tohtiskohan yrittää ?vai pitäiskö vielä katsella ensin ,olet aika uusi tuttavuus ,ja minä arka poika juttelemaan noin vain vieraiden kans ,,aurinkoista päivän jatkoo sinulle .

    Vai arka poika juttelemaan vieraiden kanssa... mutta kuin sitä tutustuu, jos ei juttele ;) Mutta älä pelkää, en käy sinuu painostamaan. Juttuseuraa riittää kyllä :)
    Mutta kunhan vaan sulle heitin sellaisen mahdollisuuden... käytä tai jätä käyttämättä - päätös on ihan sinun :)

    jutuihin kansas ainakaan vielä,taidat olla ammattilainen chat hommissa ,en tule itseäni nolamaan,parempi kun keskustelet vaan vertaistes kans ,en ole kuitenkaan niin hyvää seuraa, parempaa sinulla jo onkin .

    hyviä jatkoja sinulle

    No älä nyt ihmeessä ota asiaa noin vakavasti. Ja en ole mikään ammattilainen, sättään silloin ja tällöin. Eikä tarkoitukseni ollut olla mitenkään ylevä tai loukkaava - anteeksi, jos sait sellaisen käsityksen :) Sellainen käytös ei kuulu luonteeseeni millään lailla.
    Hmmmm.... mitähän ne vertaiseni ovat, siis tarkoitatko muita lyhytkasvuisia vai...

    Mutta kivaa kevättä sulle, jos ei ikinä törmäillä :)

    en ottanut sitä kovin vakavasti ,todesin vain ,
    vertaisesi ,meinasin sinun chattikaverita , en muuta ,ainahan voi keskustela ,olla eri mieltäkin ,ei kai sellainen ole niin vakavaa ?

    kellokin jo paljon nyt ,aikainen nousu töihin huommenna ,ehkäpä törmätään yhdeen taas täällä,käyn katsomassa hummenna täällä .

    hyvää yötä sinule,nuku hyvin ,kauniita unia

    Äänestä

  • minä .mies kirjoitti:

    asiahan ei tietysti minulle kuulu, mutta aina kannattaa tutustua ja ottaa selvää...ei nimittäin ikinä muuten tiedä, kuinka hyvää voi osua kohdalle!!!!

    Itse olen tämän tullut parin viime kuukauden aikana huomaamaan ;-))))))

    Äänestä

  • minä .mies kirjoitti:

    en ottanut sitä kovin vakavasti ,todesin vain ,
    vertaisesi ,meinasin sinun chattikaverita , en muuta ,ainahan voi keskustela ,olla eri mieltäkin ,ei kai sellainen ole niin vakavaa ?

    kellokin jo paljon nyt ,aikainen nousu töihin huommenna ,ehkäpä törmätään yhdeen taas täällä,käyn katsomassa hummenna täällä .

    hyvää yötä sinule,nuku hyvin ,kauniita unia

    Siis erimieltä oleminen on yks sätin suola minusta. On suorastaan tylsää jutella, jos ollaan koko ajan kaikista asioista samaa mieltä. Sehän turruttaa eikä jaksa kauan kiinnostaa :)

    Mutta jos oot ujo, niin kyllä tämä ajatusten vaihto käy täälläkin... mutta se on vaan suht hidasta :)

    Kivaa päivää sulle...

    kun ehdin takaisin tänne ,pitkä työ päivä on jo ohi ,kas vain tulit vielä katsomaan ,no olen taas täällä .Kuinkahan monesta asiasta olemme eri mieltä, kyllä niitä varmaan löytyy,kävin eilen illalla chatissa katsomassa yhtä vanhaa tuttua ,on aivan ensimmäisiä kavereita ,etpä varmaan arvaa mitä hän sanoi minule ?hänellä on ihan eri kuva minusta, kuin sinulla luultavasti on,enpä kirjoittele enää lisää tähän .
    Hyvää ,ILTAA ja YÖTÄ ,sinulle .huommenna taas ?

    Äänestä

  • minä,mies kirjoitti:

    Tietty kävin kommenttia heittämässä sulle ;) Mistä sinä muuten tiedät millainen kuva minulla on sinusta... koska sitä on suht vaikea valottaa täällä näiden muutamien rivien välistä. Mutta kerrohan sitten se, mitä kaverisi sanoi... siis millainen olet ;)

    Mielenkiintoni vain kasvaa joka kommentilla :)

    nyt niin yö unes olis pilalla ja päivästäsi tulis hyvin raskas ,kerron sen huommenna ,parempi niin ,ei se ollut monta sanaa
    mitä hän sanoi minusta ,mutta hänelle varmaan hyvin paljon merkitsi .minun täytyy kiiruhtaa nyt nukkumaan ,aikainen ylös nousu aamulla.

    kyllä sinulla on varmaan aika huono kuva minusta jo valmiina ,hyvä niin ,voinhan sitä yrittää parannella toisella kertaa,yöt sinulle

    Äänestä

  • minä ,mies kirjoitti:

    Aika vaikeata tällä palstalla on jutustella tai yrittää tutustua kehenkään, vaikka itse kuvittelisikin olevansa ihan rehellisin ja avoimin mielin keskusteluissa mukana.

    Äänestä

  • minä ,mies kirjoitti:

    nyt niin yö unes olis pilalla ja päivästäsi tulis hyvin raskas ,kerron sen huommenna ,parempi niin ,ei se ollut monta sanaa
    mitä hän sanoi minusta ,mutta hänelle varmaan hyvin paljon merkitsi .minun täytyy kiiruhtaa nyt nukkumaan ,aikainen ylös nousu aamulla.

    kyllä sinulla on varmaan aika huono kuva minusta jo valmiina ,hyvä niin ,voinhan sitä yrittää parannella toisella kertaa,yöt sinulle

    On taas uusi päivä ja uudet kujeet ;)
    Tämä onkin mulle melkoisen uutta muotoa keskustella, mutta kun et sättäämään suostu, niin käyhän se näinkin :)

    Mulla ei ole sinusta huonoa kuvaa, joten siinä mielessä oot väärässä... Ensinnäkin se, että ylipäätään tämän juttuketjun aloitit kertoo siitä, että olet asiaa miettiny - ja se taas kertoo sen, että sinulla on aivotoimintaa :) Ja jopa hyvää sellaista....

    Joten jatkakaamme :)

    tänään ,kirjoittelen huommenna lisää.

    terveisin ,,minä,mies

    Äänestä

  • Lyhäri kirjoitti:

    On taas uusi päivä ja uudet kujeet ;)
    Tämä onkin mulle melkoisen uutta muotoa keskustella, mutta kun et sättäämään suostu, niin käyhän se näinkin :)

    Mulla ei ole sinusta huonoa kuvaa, joten siinä mielessä oot väärässä... Ensinnäkin se, että ylipäätään tämän juttuketjun aloitit kertoo siitä, että olet asiaa miettiny - ja se taas kertoo sen, että sinulla on aivotoimintaa :) Ja jopa hyvää sellaista....

    Joten jatkakaamme :)

    uusi on tämä kirjoittelu minullekkin ,hyvä kuitenkin kun kerkiää ajatella asioita ,ei ole kiire vastata kuin chatiissa ,olen kyllä aika nopea kirjoittelija että jutut kulkis jos haluaa,en kuitenkaan ole kiinnostunut ihan nyt sinun kans chattin tulosta ,ehkä myöhemmin ,en tunne sinuu niin paljon hyvin vielä .
    Olen ajatellut moniakin juttuja, siksi kai kurjoitinkin tänne,ja eräs chatti tuttavuus on vaikuttanut myöskin siihen.Näin minä nyt .

    Äänestä

  • minä,,mies kirjoitti:

    Sitten tämä sätti on tehny tehtävänsä, jos oot asioita ajatellu. Tai joskus on hyvä myös olla ajattelematta mitään... kunhan vaan kirjottaa sen, mikä mieleen tulee :)
    Ei tämä touhu saa olla niin vakavaa...

    Ja oikeesti en sinuu houkuttele kanssani sätiin juttelemaan, ole huoleti :) Eihän se niin toimi, että se toinen on ikään kuin vasten tahtoaa jutussa.... hmmm....

    tämä kirjoittelu tänne ,kuinka kaun sen aika saa näyttää ,käväsin eilen illalla moikkaamassa häntä, vanhaa tuttua chatissa ja täytyy sanoa että hän oli allapäin aika lailla eilen ,miten lienee hänellä tänään.Kyllä tämä kirjoittelu herättää uusia ajatuksia mieleen .sinua varmaan vaivaa hiukan se asia ,että et saa minua chattiin kanssasi ,olenko oikeassa ?voisin olla aika mielenkiintoinen juttukaveri ,ehkäpä vielä saat tilaisuuden myöhemmin ,???????

    Ei se minua vaivaa, etten saa sinuu kanssani sättiin. Kuten sanoin, niin ehkä joskus.
    Mutta siinä oot oikeessa varmaan, että olisit mielenkiintoinen juttukamu :)

    Tämä on vaan mulle niin uutta....silleen erilaista kuin sätissä tutustuminen :)

    Mutta jatketaan, jos siltä tuntuu ...

    tämä on ,mutta kuidenkin tapahtuu jotakin ,vaikkei se sinua miellytä lainkaan ,kuinka paljon tohdin sinuu ärsyttää ,ennen kuin suutut pahemman kerran,tuli mieleeni yks kamala juttu ,ajattele jos me ollaan kuitenkin joskus jo juteltu chatissa,eihän sellainen voi olla mahdollista ,vai olisko?ei voi

    hyvää yötä kuitenkin sinulle ,nuku yös hyvin

    Äänestä

Eli sinä,mies...... jatketaanko ;)

Äänestä
  • hyppään tuonne ylös myöskin.

    Äänestä

elämä on lyhytkasvuiselle.päivä kerrallaann elämisen arvosta.. itse olen elänyt,päivä kerralallaan.joka päivä on elämisen arvonen.......................

Äänestä
  • ... ja sitä kääpiö-nimitystä on ihan turha hävetä... jotkut ovat kääpiöitä ja toiset eivät, mitä häpeämistä siinä on että sana pitää kieltää?

    Äänestä

  • pitkähkö kirjoitti:

    ... ja sitä kääpiö-nimitystä on ihan turha hävetä... jotkut ovat kääpiöitä ja toiset eivät, mitä häpeämistä siinä on että sana pitää kieltää?

    Kääpiöitä ei ole enää kuin saduissa. Todellinen ihminen on lyhytkasvuinen. Itse olen normaali pituinen.

    Äänestä

No sanotaan näin, että jokainen ihminen on erilainen, mutta samanarvoinen :) Mä en oo ainakaan kammoksunut tai lähtenyt karkuun vaikka joku tulisi kysymään multa jotain sairauteeni liittyvää :) Rohkeasti vain jutustelemaan - ei me purra! :D

Äänestä
  • Puhun asiat suoraan ja reilusti vammastani, vaikka en ole lyhytkasvuinen.

    Äänestä

Mistä löytäisi lyhytkasvuisesen naisystäväksi?????

Äänestä

Muih

Ekan kerran törmätessäni lyhytkasvuisen kanssa menin rehellisesti sanoen hämilleni. Kivan näköinen ja siis lyhyt mies hymyili minulle ja kysyi ihan pokkana että "lähdetkös kahville". Ihailen sitä koska varmasti lyhytkasvuiselle miehelle ei ole helpointa tulla nuorelle naiselle juttelemaan tuosta vain vaikka siinä ei mitään ihmeellisempää olisikaan =)

Suostuin, käytiin kahvilla ja ollaan tapailtu "ystävinä" useinkin.

Tutustuin myös hänen kaveriinsa joka myös lyhytkasvuinen ja yhdessä meillä on muutamaan otteeseen ollut todella hauskaa..

Minua voi lähestyä myös:
[email protected]

Äänestä

lyhyt kasvuinen on vain pieni kokoinen ei muuta. meille voi jutella ihan kuin kenelle tahansa ei aina tarvitse olla metrimitta mukana jolla ensin mitataan toinen ihminen.se on ihan sama onko pituus metri vai kaksi metriä molemmat ne syö ja paskoo. asenteet on muuttunnu paljon mutta vielä on matkaa tasaarvoon ja seksiä se haluaa pienikin siinä missä isompi eikä se ole väärin.

Äänestä

Siis mitäh, ei tiedä, mitä sanois? Sano ihan samaa, kuin sanoisit kaverilleskin, ei hän ole sen kummempi fyysisestä koostaan huolimatta. Mulla on kouluajoilta yhks hyvä ystävä lyhytkasvuisissa, eikä heissä ole sen kummmepaa kuin meissä muissakaan. Ihan ovat samalaisia kuin mekin.

Heiltä tohtii kysyä lyhytkasvuisuudesta jos siitä ei tiedä, niin kysyvä ei tieltä eksy.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

minä,mies kirjoitti:

olen silloin tällöin törmännyt, heihin,jutellutkin netissä ,kuitenkin tuntuu vaikealta kun ei tiedä että mitä sanois ,
mitä mieltä itse olette .

kysyvä ei tieltä eksy

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu