vai tietääkö? Sain kerran kutsun Intiaan Mumbayhin. Matka oli seminaarimatka, jonka tarjosi sikäläinen yhteistyökumppanimme, mutta matkan todellinen tarkoitus oli kiittää hyvästä yhteistyöstä ja olla samalla lomamatka.
Innostuin valtavasti, sillä siinä maailmankolkassa en ollut aiemmin käynyt. Ei muuta kuin heti Google auki ja katsomaan, mitä se tietää Intiasta. Tietoahan oli miljoonien sivujen verran, joten tyydyin tutkimaan vain viralliset tiedot, jotta minulla olisi jonkinlainen käsitys maasta.
Saavuttuani uuvuttavan matkan jälkeen Frankfurtin ja New Delhin kautta lopulta Mumbayhin, yhteistyökumppanimme oli järjestänyt intialaiseen tapaan, että tätä Euroopasta tulevaa ryhmää ei tutkita maahantulotarkastuksessa kovin tarkasti, ainoastaan passit katsotaan. Tulli oli lahjottu, mutta Googlessa siitä mainittu.
Kun tulin ulos terminaalista, jouduin noin kolmenkymmenen kerjäläisen piirittämäksi painavine matkatavaroideni ja olin äimänä. Ei tästäkään mitään Googlessa kerrottu. Matkan järjestäjä oli neuvonut kyllä etukäteen, että mitään ei kannata antaa, sillä te ette voi auttaa maailmaa antamalla rahaa heille, vaan se vain pahentaa ongelmaa, kohta heitä on siellä satoja.
Minulle oli neuvottu, että John niminen taksikuski on minulle erikseen tilattu kentälle vastaan ja hän tietää, minne minut pitää viedä ja se on myös maksettu etukäteen. Vastaani käveli hassusti päätään heiluttava nuorehko valkopaitainen mies hymyillen ja kun kysyin englanniksi, että oletko John, hän vastasi, että kyllä, minä olen John, sir. Hyppäsin hänen osoittamaansa keltaiseen autoon. Annoin hänelle lapun, jossa luki hotellini nimi ja halusin varmistaa, että mies tiesi, mihin mennään. Hän sanoi, no problem, sir ja matka alkoi.
Mumbay on valtava kaupunki, joten aluksi en ihmetellyt, miksi matka kesti niin kauan. Mutta kun kaupunki jatkui sokkeloisena ja sitä riitti aina vain, aloin ihmetellä ääneen, että koska olemme perillä. Taksi pysähtyi ja kuski kaivoi kartan esiin hansalokerosta. Hetken karttaa tutkittuaan, hän sanoi hymyillen, että pian olemme perillä. Kun saavuimme Centeur-hotellin pihaan kuski ilmoitti, että hinta on 90 rupiaa. What did You say, kysyin. 90 rupies sir, vastasi kuski. Sanoin hänelle, että senhän piti olla etukäteen maksettu. No, sir, You have to pay.
Maksoin, koska summa ei minulle ollut kovin suuri ja sainhan minä työnantajaltani päivärahaa matkakustannuksiin. Google ei tiennyt sitäkään, että Intiassa matkailijoita huijataan.
Kun olin istunut paikallisen gurun kanssa teehuoneella kuuntelemassa luentoa intialaisesta filosofiasta, kuunnellut paikallista konserttia ja tutustunut Mumbayn basaarikulttuuriin, tavannut arviolta tuhansia kerjäläisiä ja uinut Intian valtameressä, oli kotiin paluun aika.
Kotimatkalla ajattelin, että kyllä Google tietää paljon, mutta mikään maailman tieto verkosta saatuna ei vedä vertoja rikastuttavaan omakohtaiseen kokemukseen.Kun olen tällaisia matkoja tehnyt kymmeniä eri puolille maailmaa niin lännessä kuin idässäkin, niin en olla ihmettelemättä sitä, että jollain on varaa sanoa, että olen köyhä. Henkistä pääomaa ei voi rahassa mitata, mutta onko se raha sitten oikea mittari mittaamaan rikkautta tai köyhyyttä?
Innostuin valtavasti, sillä siinä maailmankolkassa en ollut aiemmin käynyt. Ei muuta kuin heti Google auki ja katsomaan, mitä se tietää Intiasta. Tietoahan oli miljoonien sivujen verran, joten tyydyin tutkimaan vain viralliset tiedot, jotta minulla olisi jonkinlainen käsitys maasta.
Saavuttuani uuvuttavan matkan jälkeen Frankfurtin ja New Delhin kautta lopulta Mumbayhin, yhteistyökumppanimme oli järjestänyt intialaiseen tapaan, että tätä Euroopasta tulevaa ryhmää ei tutkita maahantulotarkastuksessa kovin tarkasti, ainoastaan passit katsotaan. Tulli oli lahjottu, mutta Googlessa siitä mainittu.
Kun tulin ulos terminaalista, jouduin noin kolmenkymmenen kerjäläisen piirittämäksi painavine matkatavaroideni ja olin äimänä. Ei tästäkään mitään Googlessa kerrottu. Matkan järjestäjä oli neuvonut kyllä etukäteen, että mitään ei kannata antaa, sillä te ette voi auttaa maailmaa antamalla rahaa heille, vaan se vain pahentaa ongelmaa, kohta heitä on siellä satoja.
Minulle oli neuvottu, että John niminen taksikuski on minulle erikseen tilattu kentälle vastaan ja hän tietää, minne minut pitää viedä ja se on myös maksettu etukäteen. Vastaani käveli hassusti päätään heiluttava nuorehko valkopaitainen mies hymyillen ja kun kysyin englanniksi, että oletko John, hän vastasi, että kyllä, minä olen John, sir. Hyppäsin hänen osoittamaansa keltaiseen autoon. Annoin hänelle lapun, jossa luki hotellini nimi ja halusin varmistaa, että mies tiesi, mihin mennään. Hän sanoi, no problem, sir ja matka alkoi.
Mumbay on valtava kaupunki, joten aluksi en ihmetellyt, miksi matka kesti niin kauan. Mutta kun kaupunki jatkui sokkeloisena ja sitä riitti aina vain, aloin ihmetellä ääneen, että koska olemme perillä. Taksi pysähtyi ja kuski kaivoi kartan esiin hansalokerosta. Hetken karttaa tutkittuaan, hän sanoi hymyillen, että pian olemme perillä. Kun saavuimme Centeur-hotellin pihaan kuski ilmoitti, että hinta on 90 rupiaa. What did You say, kysyin. 90 rupies sir, vastasi kuski. Sanoin hänelle, että senhän piti olla etukäteen maksettu. No, sir, You have to pay.
Maksoin, koska summa ei minulle ollut kovin suuri ja sainhan minä työnantajaltani päivärahaa matkakustannuksiin. Google ei tiennyt sitäkään, että Intiassa matkailijoita huijataan.
Kun olin istunut paikallisen gurun kanssa teehuoneella kuuntelemassa luentoa intialaisesta filosofiasta, kuunnellut paikallista konserttia ja tutustunut Mumbayn basaarikulttuuriin, tavannut arviolta tuhansia kerjäläisiä ja uinut Intian valtameressä, oli kotiin paluun aika.
Kotimatkalla ajattelin, että kyllä Google tietää paljon, mutta mikään maailman tieto verkosta saatuna ei vedä vertoja rikastuttavaan omakohtaiseen kokemukseen.Kun olen tällaisia matkoja tehnyt kymmeniä eri puolille maailmaa niin lännessä kuin idässäkin, niin en olla ihmettelemättä sitä, että jollain on varaa sanoa, että olen köyhä. Henkistä pääomaa ei voi rahassa mitata, mutta onko se raha sitten oikea mittari mittaamaan rikkautta tai köyhyyttä?
Vastaukset 17
Vanhimmat
tuo matkakertomus Intiasta. Sattumoisin tiedän henkilön joka on siellä asustellut viikkoja ja aina hirveässä ripulissa ja oksennustaudissa. Kerjäläiset ovat siellä aina kimpussa ja senhän ymmärtää. Intiaan pitää mennä tyhjän matkalaukun kanssa, koska kaikki siellä on edullista:)
kuinka siellä jo pikkulapset joutuvat raatamaan nälkäpalkalla meidän länsimaisten koreilun- ym.halun takia.
Lapset eivät pääse kouluun, tytöillä on usein edessään surkea elämä.
itselleni vaatteita, koska vaatturit kiertävät basaareita etsien mahdollisia asiakkaita. Ripulin sain kyllä minäkin.:-)
syyllisyyttä siitä, että Englanti tuhosi Intian kulttuurin aikanaan ja portugalilaiset ja hollantilaiset kauppiaat tekivät maasta kehitysmaan. Jos me emme sinne kantaisi eurojamme, he olisivat vielä köyhempiä. Minä osallistun sen verran moneen kehitysohjelmaan kuin rahkeeni suinkin riittävät.
jos voisin välttää ne ikävät seuraamukset. Niin ei vaan tapahdu, maassa maan tavalla. Katson mielelläni kyllä telkusta ja olen hengessä mukana:)
mielipide. Miksi kantaa syyllisyyttä jota ei ole aiheuttanut. En anna romanialaisille kerjäläisille senttiäkään vaikka kuinka soittavat nuotin vierestä. Näinhän se raamattu opettaa, kolmanteen ja neljänteen polveen.
Goan rannoille pilveä vetämään, mutta eivät nuo turistikohteet anna maasta oikeaa kuvaa. Siellä kaikki muut paitsi palvelualan ihmiset ovat turisteja.
järjestäytyneen rikollisuuden tänne lähettämiä rahan kerääjiä ja antamalla heille rahaa, ruokit järjestäytynyttä mafiaa. Paras apu heille, on panna EU pakottamaan Romania parantamaan heidän olojaan paikallisesti.
ainoan turistimatkani kun menin Espanjassa naimisiin suomalaisen papin vihkimänä. Kaikki muut matkani olen tehnyt omatoimisesti. Turistikohteet vetävät ihmisiä mutta eivät anna mitään.
vain yhdellä turistimatkalla ja senkin Espanjaan, Mallorcalle. Kaikki muut matkat - niitä on siis kymmeniä - olen tehnyt joko työ-, tai omatoimimatkoina. Ai niin, Unkarissa kävin turistimatkalla, mutta en osallistunut mihinkään järjestettyyn retkeilyyn, vaan omatoimisesti sielläkin kiertelin Egerit ja Pustat.
ne järjestetyt retkeilytkin olisi ihan kivoja jostain syystä niitä ei ole tullut harrastettua, johtuen ehkä tästä omatoimimatkailusta. Viimeksi menin Sisiliaan ja siitä saaren poikki linja-autolla Cefaluun kun lento meni vain Cataniaan. Olin huuli pyöreänä perilla, mutta näin Aurinkomatkojen oppaan joka pelasti minut.
vituttaa. Laita persoonasi peliin. Olenko jotenkin ärsyttänyt tai muuten mieltäsi pahoittanut. Puhallan pipiin kuten lapsille pitää.
suomalaisia ressukoita! Olemme kateellisia myös kerjäläisille. Hävettää!
http://www.kristillisdemokraatit.fi/KD/www/?we_objectID=1559
En ole pätkääkään kateellinen heille mutten myöskään anna rahaa tai osta ruusuja.
Kerran saanut perääni kerjäämään lisää kun se minkä annoin ei riittänyt, mulle kyllä riitti silloin niille rahan antaminen. Ja kesällä on täälläkin niitä aika paljon.
mahdoitko lukea tämän: http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8933160/43156156
siellä, mutta minä en. Ei ole mitään syytä uskoa, ettäkö et asiasta tietäisi. Jotkut ovat vain sanoneet, että siellä on valtavasti turisteja ja siitä päätelmä. Välimeren turistipaikoissa asia kuitenkin on niin. No, Mallorcan sisämaassa on kyliä, joissa viljellään appelsiineja ja mandariineja, mutta rannikot ovat kyllä aivan turistien vallassa. Minua ei sellainen matkailu kiinnosta.
Sivistynyt ja viisamies- Osaa käyttää tietokonettakin!