Särkylääke

Miten "herkästi" olette antaneet vauvalle särkyläkettä, esim. hammaskipuun? Meillä on 6kk:n ikäinen tyttö ja alas on puhennut kaksi hammasta (tulivat juuri läpi yhtäaikaa). Tyttö ei ole aiemmin juuri hampaisiin reagoinut itkulla, ainoastaan jyrsinyt kaikkea mahdollista. Nyt parina päivänä hän on ollut selvästi kärttyisämpi ja alkaa itkeä yhtäkkiä. En ole varma johtuuko itku edes hampaista, mutta en muutakaan syytä löydä kun ei ole nälästä johtuvaa.

En mielellään antaisi särkylääkettä vauvalle vaikka neuvolastakin on sanottu, että voi antaa. Jotenkin tulee olo, että "huumaan" lapsen. Toisaalta en haluaisi sitäkään, että lapsi joutuu kärsimään kivusta.

Voi olla, että teen tästä asiasta aivan liian ison, mutta kun kyseessä on esikoinen niin mietityttää.
2421
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

on hyvä lääke, kun sitä antaa ohjeiden mukaan ja silloin tällöin (ellei ole siis mikään kuumekausi tms. menossa). Minäkin olin alkuun vähän liian kitsas sen kanssa, kun tyttö teki hampaita. Itkeskeli ja kätisi joka asiasta ja oli kärtyinen, söi huonosti jne. Oireili pitkään hampaita, "tekeminen" kesti useamman kuukauden. Välillä oli hyviä päiviä ja välillä ne hampaat vaivasivat enemmän. Huonoina päivinä aloin antamaan etenkin illalla särkylääkettä niin nukkui ensimämisen unipätkän paremmin ja sai myös unesta kiinni paremmin. Kun kuumeasioissa oltiin lääkärissä niin lääkäri täsmensi minulle, että jos lapsi yhtään vaikuttaa kivuliaalta niin ilman muuta annat sitä lääkettä, etkä mieti. Kunhan ei nyt joka päivä maksimiannoksia ala antamaan.

Äänestä

sanoisin, että testaa ihmeessä. Jos se panadol auttaa, niin sitten tiedät, että vauva todellakin itkee kivusta.

En minä ainakaan alkaisi vauvaa itkettään kivusta, jos siihen on turvallinen lääke olemassa. Ja todellakaan tuo panadol ei ole mitenkään huumaava lääke, vaan suht mieto kipulääke. Ja sopii useimmille.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


lääke kirjoitti:

Miten "herkästi" olette antaneet vauvalle särkyläkettä, esim. hammaskipuun? Meillä on 6kk:n ikäinen tyttö ja alas on puhennut kaksi hammasta (tulivat juuri läpi yhtäaikaa). Tyttö ei ole aiemmin juuri hampaisiin reagoinut itkulla, ainoastaan jyrsinyt kaikkea mahdollista. Nyt parina päivänä hän on ollut selvästi kärttyisämpi ja alkaa itkeä yhtäkkiä. En ole varma johtuuko itku edes hampaista, mutta en muutakaan syytä löydä kun ei ole nälästä johtuvaa.

En mielellään antaisi särkylääkettä vauvalle vaikka neuvolastakin on sanottu, että voi antaa. Jotenkin tulee olo, että "huumaan" lapsen. Toisaalta en haluaisi sitäkään, että lapsi joutuu kärsimään kivusta.

Voi olla, että teen tästä asiasta aivan liian ison, mutta kun kyseessä on esikoinen niin mietityttää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu