Krabi marraskuussa

Nyt on matkat varattuna marras-joulukuun vaihteeseen Krabille! siitä kovin innosta piukeena. Koskaan en ole koko maassa käynyt, kovin ristiriitaisia mielipiteitä kyseisestä kohteesta jaellaan.
Siitäpä en välitä, ei ne elokuva-arvostelutkaan yleensä mene yksiin valtaväestön keskuudessa ;)
Mutta vähän mietityttää säät marraskuun loppupuolella... Josko tänä vuonna sitten sattuu niin, että sadekausi viivästyy ja sataa sen koko 2 viikkoa...! Toivon kuitenkin, että sateet ovat pieniä kuuroja enää tuolloin.
Olisiko kenelläkään kokemusta Krabin säistä kyseiseltä ajankohdalta?
3482
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ainakin viime vuoden marras-joulukuun vaihde oli Ao Nangissa pääosin aurinkoinen. Parit pienet kuurosateet saatiin niskaan, mutta ei haitannut menoa. Ja saarilla oli kuulemma ollut samaan aikaan ihan aurinkoista. Ei muuta kuin arskat nenälle ja menoksi...

Äänestä
  • oltiin Ao Nangissa 20.11 -> kaks viikkoa. Oikein hyvät kelit, utuista mutta hämäävää. Luultiin siis ettei tarvi kertoimia kovinkaan paljon mutta palettiin ihan rakkuloille silti! Siis vähintään kolmikymppistä suojaa pintaan vaikka aurinko on sumuverhon takana ;)
    Koko kahden viikon aikana satoi ehkä kolmena päivänä tunnin pari, siis huoli pois. Oikein mukava ajankohta siis!
    Kivaa lomaa teille!

    Äänestä

Kiitoksia teille, nautimme varmasti!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


M kirjoitti:

Nyt on matkat varattuna marras-joulukuun vaihteeseen Krabille! siitä kovin innosta piukeena. Koskaan en ole koko maassa käynyt, kovin ristiriitaisia mielipiteitä kyseisestä kohteesta jaellaan.
Siitäpä en välitä, ei ne elokuva-arvostelutkaan yleensä mene yksiin valtaväestön keskuudessa ;)
Mutta vähän mietityttää säät marraskuun loppupuolella... Josko tänä vuonna sitten sattuu niin, että sadekausi viivästyy ja sataa sen koko 2 viikkoa...! Toivon kuitenkin, että sateet ovat pieniä kuuroja enää tuolloin.
Olisiko kenelläkään kokemusta Krabin säistä kyseiseltä ajankohdalta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu