- Minusta tuntuu, että olet altistunut ortoreksialle, Alvari, sanoo vaimo silmäillessään jotakin terveysartikkelia. - Älä nyt, mikä se on, kysyn? - Se on eräänlainen syömishäiriö, vastaa hän.
- Sinä tiedät hyvin ettei minulla ole syömishäiriötä. Siitä pitäen kun 25 vuotta sitten menin terveyskeskukseen Susannen luokse ja sanoin, että aion muuttaa elämäntapani, olen noudattanut lääkärin ohjeiden mukaista dieettiä. Susanne sanoo, että olen hänen mallipotilaansa.
- Siinäpä juuri tämän lehden mukaan saattaa piilläkin ortoreksiaan sairastumisen vaara, opastaa vaimo. - Siis siinäkö, että noudatan hyviksi koettuja terveysohjeita ravinnon suhteen, sekö aiheuttaisi minulle syömishäiriön, jonkin hemmetin ortoreksian, parahdan, millä tavalla?
- Sillä tavalla, että saatat ahdistua syötyäsi jonkin ylimääräisen keksin lasten kutsuilla, tietää Satu. - Mutta minähän ahmin niissä bileissä kakkua mielin määrin, enkä ahdistu lainkaan. Jos vaaka seuraavana aamuna näyttää puoli kiloa extraa, minusta on hauskaa käydä sen kimppuun pienellä paastolla tai ylimääräisellä lenkillä.
- Niin mutta ahdistumisen vaara kuitenkin on olemassa, tähdentää vaimo edelleen. - Nyt en ymmärrä, voihkin. Pitäisikö minun ahdistua siitä etten tunne ahdistusta, että voin hyvin, ruokin harakoita ja varpusia, keskustelen älykkäiden ihmisten kanssa netissä, tykkään vaimostani ja kotiaskareista, luen, asun Suomessa jne?
Kysynkin teiltä, rakkaat lukijani, podetteko tekin mahdolisesti altistumista johonkin katalaan syömishäiriöön. Niitä siis saattaa ilmaantua paitsi siitä, että elää kuin sika pellossa, myös puhdashenkisestä hyvien elämäntapaojen noudattamisesta. Eli syömmekö joka tapauksessa aina väärin?

Vastaukset 14
Vanhimmat
Minun on saatava aamulla muki kahvia enkä voi vastustaa kunnon lenkkimakkaraa ja hapanleipää.
ei kestä lässyn lässyn juttujasi.
Luuletko olevasi humoristi..vaimo sanoi..
vaimo sanoi..
mutta me muut tykätään.
A, Sie jos et kestä mitä juttui lukkee, elä lue. Mää muile palstoil. Se on nii yksikertaist!
Miut hää saap hyväl mielel.
Alvar on miust ilmeine tarinakertoja ja tuo ilone tapa on vaa yks häne monist tyylilajeistaa, mie uskosin, ja samal se kaik kertoo toise ihmise kunnioittamisest, jote yritettää ottaa opiks vaa eikä kadehita heit.
jotenkin kiusaa tuo "vaimottelu", mutta älä välitä minun mielipiteistäni.
Minulla on ainakin pahanlaatuinen syömishäiriö.
Olen yrittänyt pudottaa koko kevään painoani, mutta ei onnistu. Aina vaaka näyttää vaan 57 kiloa.
Tänään sitten tas leivoin mustikka piirakkaa ja pullaa, nyt sitten tuo syömishäiriö muuttui ahmimiseksi.
Että sellainen syömishäiriö minulla.
Herätän joissakin ärtymystä kertoessani, että 50 avioliittovuoden jälkeen vaimollani ja minulla on edelleen keskusteluyhteys. Sehän on epänormaalia. Normaalia ja huumorintajuista olisi kertoa kuinka kiusata vaimoaan: t-nan akka mököttää jo kolmatta viikkoa eikä ymmärrä mistään mitään!
Jos minua nyt jokin näillä palstoilla ärsyttää, niin se on halventava mummottelu. Minä olen täällä tavannut hienoja, ymmärtäviä naisia. Miksi olen heidän kanssaan enemmän vaihtanut ajatuksia kuin miesten, johtuu siitä, että heillä on niitä.
Mielestäni Suomessa kohdellaan naisia sikamaisesti. Sitä symboloi äskettäinen tapaus Anneli Jäätteenmäki. Oikeus puhdisti hänen maineensa, mutta yhtään anteeksipyyntöä miltään taholta ei ole näkynyt, ei miesten eikä naisten.
Otin äskettäin eräässä avauksessani esille pupujussin neuvon: Tee Alvari kuten minä, sanoi pupu. Pistä pää pensaaseen ja ole hiljaa! Se on maan tapa.
tarkoitit tuolla T-nan akalla ?
Olisin mielelläni kuullut vertaatko Sinäkin minua S------n akkaan.
Olinhan rehellinen sanoissani, enkä ollutkin?
En minä sinua tarkoittanut. Tarkoitin sitä, että tapani kirjoittaa naisista, vaimostani ja kaikista ihmisistä ystävällisesti tulkitaan joidenkin mielestä lässytykseksi. Panin tuon ruman t-nan akan esimerkiksi tavasta, joka kyllä näytään hyväksyttävän, mutta jota minä en käytä.
Minä luen sinut yhdeksi mainitsemistani hienoista persoonallisuuksista tällä palstalla. Muutenhan jotkut näyttävät ottavan nämä sepustukset kuin oltaisiin osallistumassa Finlandia kilpailuihin tai peräti euroviisuihin.
En voi olla ottamatta osaa tähän keskusteluun vaikka se ei kovin järkevää ole sillä täällä nämä keskustelut kääntyvät yleensä riidaksi.
Minusta jokaisella keskustelijalla on oma tyylinsä kirjoittaa, aivan niinkuin meitä ihmisiä on "montaa sorttia". Kukin kirjoittakoon niinkuin itsestä hyvältä tuntuu. Alvar K:lla on hauska, humoristinen tyyli, kun taas meillä, alemman oppimäärän suorittaneilla, ei sellaista taitoa ole. Olkaamme siis iloisia että tällaistakin kirjoittelua on.
Olisin kovasti pettynyt jos Alvar K jättäisi palstamme. Meitä tykkääviä on kuitenkin valtaosa.
Ei ole kovin mieltä ylentävää lukea eräiden jatkuvaa riitelemistä ja yhä uudelleen ja uudelleen esilleottamia samoja syytöksiä. Ne masentavat ja en enää kaikkien nikkien kirjoituksia edes lue. Sellainenkin vapaus täällä on olemassa.
Iloista Pääsiäistä kaikille osapuolille!
Vosiko vetää johtopäätöksen, että söitpä kuinka hyvänsä, syöt väärin? Sama johtopäätös näyttäisi sopivan kirjoittamiseenkin. Olen Saskian kanssa täysin samaa mieltä, että riitely näistä asioista olisi loppumaton kuin Irakin sota.
Mutta onhan meillä SM-liiga! Kyselin runkosarjan aikana mielipiteitä voittajista. Saskia oli varma siitä, että TPS voittaa. Hänellä oli rautainen perustelukin:tuttavantuttavantuttavan poika pelaa Tepsissä. Lähellä totuutta on myös Werneri, jonka veikkaus oli Kärpät, Tps ja Jokerit. Minun ehdotukseni oli Hifk, Kärpät, Lukko. Pääsen parhaimmillaankin vain kakkoseksi. Onnitteluni teille jommakummalle!
Eiks Alvarin vaimo vois ite kirjoitaa jos on
jottai mielessä. Taitaa olla naisparka heikoilla
tuossa perhessä vaikuttaa ainakin siltä.
Voi herranpieksut! Eikös olekki kummallista,et joku aviopari vielä voi rakastaa toinentoistaan ja vieläpä kypsälläiälläkin?Onha se toki "kateuden aiheinen juttu" Jos mahdollista,haluaisinpa olla tuon ihanan Alvarin vaimo!Kiitos Alvari hauskoista jutuistasi!Hyvää Pääsiäistä sinulle ja vaimollesi!
Luulenpa, että Alvari osaa ottaa vastaan asiallisen, perustellun arvostelun ja myös jättää otamatta huomioon asiattoman, hän kun ei ole elämää vain nähnyt vaan myös elänyt.
Näin arvelen, hänen kirjoitustensa perusteella.
Mutta miksi keskustella kirjoittajista, kirjoitetaan asioista.
Kertokaapa nyt syömishäiriöstä joku hirvee essee!!!