Mitä teen?

Vaimoni ei ole rotta

Skoda jätti tielle, vaimo alkoi juttelemaan ja lapsetkin soittivat Ruotsista. Mitä teen? Sekoanko täysin vai vaivunko takasin talvinirvanaan?

Lemmikkirottani Roope sentään piristää joskus. Koira seuraa rottaa, kissa myös, mutta kumpikaan niistä ei tee Roopelle mitään. Kesällä tosin koira ottti Roopea niskasta kiinni sen halutessa uimaan Kiantajärveen. Kissakin kasteli käpälänsä miettiessään kaverin hukkuvan.

Uskomaton juttu tämä. Valkoinen rotta voittaa kuulema vaimon, joka kärsii hämähäkki- plus muista epidemioista. Roopen pelastin Kuopion eläinlääketieteen laitokselta eli hänet koeläimenä olisi tapettu. Loppuun kulutettuna. Roope kuitenkin tykästyi minuun rottana ja myös laitoksen päälllikkö oli sitä mieltä, että Roope oli käynyt kokeet läpi, mutta ei kantanut mitään ihmiseen tarttuvia tauteja.

Sain luvan ottaa Roopen. Alkuun oli normaalit hankaluudet koiran päätellessä Roopen olevan piisami. Ei ollut piisami, vaan rotta, joksa antoi koiralle selkään heti. Kissa tyytyi jo alusta alkaen isompaan hiirieläimeen eikä edes yrittänyt mitään. Nyt nämä kolme pitävät huolta toistaan. Roope nukkuu koiran mahakarvoissa sekä kissa samassa koirankopissa. Minulla on hauskaa joskus ja myös vaimollani.

Kysymykseni "mitä teen? on suunnattu poromiehille, jotka ihmisten puutarhoissa kaitsevat porojaan. Lain voimalla. Kolmen poron ja yhden Volvon omistajana minä en laukoisi liikaa leuostani ja kopioisi korvia.

Elämässä on oltava pientä häpyä. Jekkuilulla pääsee pitkälle, mutta stop-merkki tulee joskus yllättäen.

3

485

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ++++++

      Mkä se on ? Talven kestävää hyvän olon tilaa? Sen minäkin haluaisin, kerro miten se saavutetaan!!!

    • piippo.

      jos jätti tielle,hanki auto...

    • pimeyden teillä

      vaellellaan vaikkakin ainoa jossa vähän kiinnekohtaa onkin on ensimmäinen vuodatus ja sekin aivan miten sattuu kun asiaa alkaa ajattelemaan ajatuksen alta päin kurkistellen.

      Asia on niin että ilmaisu: "auto jätti tielle" on aikansa elänyt ja täysin virheellinen käytettäessä juuri tuollaisissa yhteyksissä sillä jos auto olipa se skoda tai volvo tai mikä tahansa muun tuotantolaitoksen valmistama särkyessään matkan aikana useimmiten jää sinne tielle ja kuski/matkustajat jatkavat kukin tahoilleen valitsemallaan tyylillä.

      Toisin on kun matkustetaan esim. linja-autossa tai nykyisin mikälie kutsutaksi tai sitten joku muu vastaava voidaan sanoa tiukkaa seulaa raottaen että auto jätti tielle mutta siinäkin tapauksessa ko. auton kuljettaja jättää tielle tai jopa tienpäähän eli perille tultaessa tipauttaa hyvin ja kylläiseksi matkustaneen asiakkaan karuun arkiseen elinympäristöönsä.

      Muuhun vuodatukseen en tällä erää halua ottaa kantaa asianpiirien laajuuden vuoksi mutta suosittelen talvinirvanan asemasta vähintäänkin pikkupimahtamista sillä se piristää ainakin kanssakärsijöitä ja antaa heille valheellisen turvallisuusluokituksen oman pään hyvinvoinnista ja yhteiskuntakelpoisuudesta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta

      Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama
      Maailman menoa
      24
      5037
    2. Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?

      Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä
      Maailman menoa
      63
      4046
    3. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      74
      3612
    4. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      73
      2698
    5. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      147
      2473
    6. Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta
      Maailman menoa
      60
      2348
    7. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      76
      2159
    8. Mitä tapahtui?

      Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?
      Kiuruvesi
      27
      2117
    9. Mitä haluaisit sanoa kaivatullesi tänään?

      Mitä ajatuksia hänestä ja tilanteesta ylipäätään 💖
      Ikävä
      135
      1664
    10. Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista

      Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko
      Kotimaiset julkkisjuorut
      37
      1515
    Aihe