Wimpledonin laskettelukeidas

Ihme homma kun ei rinnetiedotuksissa aamu-tv:n uutislähetyksessä näy Kajaanin Vimpelin laskettelukeskusta. Rukat, Vuokatit, Tahkot ja muut on, pitäshän sinne VIMPELIN LASKETTELUKESKUS saaha ! Mahtava elämys mutkämäki-ihmisille, ei muuta kun markkinoimaan HAHAAAA!
290
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

lasten ja aloittelijoiden käyttöön. Muistan kun lapsena harjoiteltiin paljon pienemmissäkin mäissä ja hauskaa oli. Oikealle kohderyhmälle hyvä mäki. Koko alue tosin on hyvin kehittymätön, se on toisaalta hyvä asia mutta jos sinne halutaan uusia palveluja, työpaikkoja ja verotuloja Kajaanille niin silloin Vimpelille pitäisi tehdä jotain. Perinteistä laskettelukeskusta Vimpelistä ei koskaan tule, mutta niin rinne kuin koko alue voisi kuitenkin olla matkailullisesti nykyistä paremmin hyödynnettävissä. Pääpainon tulisi luonnollisesti olla muussa kuin laskettelussa. Tarvitaan innokkaita rohkeita virkamiehiä, yrittäjiä, ideoita ja rahaa.

Tuntuu jotenkin siltä, että kun on Vuokatti niin eipä sitä kannata muualle mitään laittaa, ei riitä asiakkaita. Minusta asia on juuri päinvastoin, palveluja pitää olla jos meinataan saada suurempia matkailijavirtoja Kainuuseen. Etelän lomakohteissakin on hotelleja ja palveluja vieri vieressä, ei siellä ajatella että kun tuolla parin kilometrin päässä on hotelli niin "eipästä meikäläisten kannata teällä mittää yrittee, mennöö vituiksi kuitennii".

Äänestä
  • Näin, alueestahan voisi tehdä täysin erilaisen ulkoilu/ perheiden viihytmisalueen kuin missään muualla Suomessa.
    Ideoitahan se vaatii ja uudenlaista ajattelua, tilaa on missä toimia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


FarttiAss. kirjoitti:

Ihme homma kun ei rinnetiedotuksissa aamu-tv:n uutislähetyksessä näy Kajaanin Vimpelin laskettelukeskusta. Rukat, Vuokatit, Tahkot ja muut on, pitäshän sinne VIMPELIN LASKETTELUKESKUS saaha ! Mahtava elämys mutkämäki-ihmisille, ei muuta kun markkinoimaan HAHAAAA!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu