Paljonko on puolivuotiaan normaali pissamäärä vuorokaudessa? Olen huolissani tilanteesta. Olen imettänyt tähän asti, kiinteät on aloitettu, ei vielä kovin hyvin maistu. Oma maito on riittänyt hyvin tähän asti ja vauva kasvanut tasaisesti. Ei ole koskaan ollut mitenkään kova pissaamaan ja neuvolassa onkin sanottu, ettei hätää koska kasvaa, kehittyy normaalisti ja tyytyväinen. Mutta minusta on vähän jos vuorokaudessa menee vain 3-4 vaippa eikä aina edes kovin märkä, vaihdan kuitenkin, koska tuntuu pahalta käyttää samaa vaippaa aamusta iltaan. Käytetään kertakäyttövaippoja. Eihän sitä voi tietää saako vauva sitä vaadittua 6dl maitoa kun imettää, pitäiskö antaa korviketta? Tissillä päivässä n. 8 kertaa. meillä neuvola ensi viikolla, sittenhän sen kasvun näkee...
Normaali
pissamäärä
1107
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Oon jostain lukenu, että kun kiinteiden ohella imettää 5-6krt/vrk niin vauva saisi riittävästi. Ja onhan soseissa aika paljon nestettä. Itse annoin hetken aikaa terkan kehotuksesta korviketta lisäksi, kun painonnousu hidastui, mutta huomasin, että se oli jo liikaa vauvalle (joi vaan innolla kun aloitettiin juomaan nokkamukista juuri). Annan nykyään myös vesihuikan ruoan päälle. Ei meilläkään vaipat kovin märän tuntuisia ole, ainoastaan aamulla tosi märkä kun yöllä ei vaihdeta vaippaa. Vaihdan kuitenkin arviolta 5 pissavaippaa päivässä. Luotan siihen, että imetys riittää kun vauva on tyytyväinen ja imetys sujuu (malttaa joskus imeä pidempäänkin ja nielee). Meillä oli kyllä n. kuukausi sitten vaihe, ettei oikein olisi jaksanut keskittyä imetykseen, mutta se meni onneksi ohi.