Pöpö pöntössä

Taloudessa on kaksi vessaa ja toiseen on nyt pesiytynyt jokin pöpö. Muutamassa päivässä se muodostaa posliinin pintaan ohuen kalvon, muuttuu hiljalleen ruskeaksi ja ajoittain haisee pahalle. Olimme hiljattain reilu 2 viikkoa poissa kotoa, ja kun toinen vessa näytti samalta kuin lähtiessä, toinen oli muuttunut tumman ruskeaksi ja vedenpinta laskenut sentin pari. Kaikki k-kaupan pesuaineet kokeiltu, joten vinkkejä kaivataan.

Mikähän pöntössä luuraa? Ja millä aineella sen saa sieltä pois?
3329
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kokeile pestä sitruunasta puristetulla mehulla, pitäis polttaa PÖPÖT.

Äänestä

Ensin tuli mieleen, että ko. vessaa käyttää laktoosi-intoleranssista kärsivä henkilö joka ei osaa käyttää wc-harjaa. Jos tälläistä henkilöä ei taloudesta löydy niin syy moiseen värjääntymiseen saattaa löytyä pöntön vesisäiliöstä.
Irrota säiliön kansi. Jos samallainen ruskea värimaailma löytyy kannen alta lurauta veteen esim. Domestosta ja sekoita vesi. Anna liota varttitunti ja pese säiliö pyttyharjalla tai vanhalla astiaharjalla. Vedä (huuhtele) pytty. Laita kansi paikoilleen.
Kokeilimisiin! ;)

Äänestä
  • Nyt on viikko käsittelystä ja uskaltanee jo tuuletella, että pöpö on tapettu. Domestosta käytin, vain ja ainoastaan pönttöön, en vesisäiliöön. Normi pesu ja sitten 'puolipulloa' vesilukkoon, annoin liota päivän ja sitten normaaliin käyttöön. Näytti tuo Domestos olevan voimakas emäs ja spektrin toisesta päästä kuin muut kokeilemani, se taisi olla avain.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pönttö karanteenissa kirjoitti:

Taloudessa on kaksi vessaa ja toiseen on nyt pesiytynyt jokin pöpö. Muutamassa päivässä se muodostaa posliinin pintaan ohuen kalvon, muuttuu hiljalleen ruskeaksi ja ajoittain haisee pahalle. Olimme hiljattain reilu 2 viikkoa poissa kotoa, ja kun toinen vessa näytti samalta kuin lähtiessä, toinen oli muuttunut tumman ruskeaksi ja vedenpinta laskenut sentin pari. Kaikki k-kaupan pesuaineet kokeiltu, joten vinkkejä kaivataan.

Mikähän pöntössä luuraa? Ja millä aineella sen saa sieltä pois?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu