Lastensuojelu on mielivaltaa

alas lastensuojelu

Kaikki kovaääniset äidit, kuten Inga saavat lapsensa takaisin. Tiedän muitakin tällaisia. Hieman alakuloiset ja hiljaiset äidit ja isät menettävät lapsensa ikiajoiksi. lastensuojelutoimenpiteet siis riippuvat vanhempien temperamentista!

20

1515

    Vastaukset 20

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Rohkea soturi

      Olet ihan oikeassa. Koneiston vastustaminen vaatii munaa. Sitä oli minullakin. Minä olen vapauttanut lapseni, eikä nyt, noin vuosi sitten tehdyn kiireellisen huostaanoton jälkeen meillä ole enää edes lastensuojelun asiakkuutta.

      Sosiaalityöntekijöiden esimies oivalsi heti, että nyt oli astuttu turhan energisen ihmisen varpaille. Olen ulospäin suuntautunut ja erittäin sanavalmis, selkeäsanainen ja verbaalisesti lahjakas. Lastensuojelun vastustaminen ei vaadi enää siis "hyvää kotia", vaan aivan muita ominaisuuksia. Temperamenttia, koulutusta, näkemystä, poliittista valveutuneisuutta, hyvää fyysistä kuntoa jne... Lapset kun napataan kiireellisesti huostaan niin mielipuolisista syistä, ettei näiden ongelmien kuntoon saattaminen, kuten parannusten tekeminen lapsen kotioloissa, ole enää mitenkään merkityksellistä. Vain ulkomuodolliset seikat merkitsevät, se että lapsen vanhempi haluaa ja uskaltaa puhua sanottavansa ulos ja ryhtyä avoimeen SOTAAN.

      Lapseni vietiin huostaan, kun valitin sosiaalitoimen kyvyttömyyttä kunnan virkamiehille. Mutta siitäpäs minä vasta innostuin! Sosiaalityöntekijät ja päivähoidon johtaja luulivat, että hiljenisin ja nujertuisin, mutta mitä vielä. Minä rakastan sotaa! Ja sitä pitää rakastaa kaikkien, jotka haluavat ajaa lapsen etua. Näin hulluksi yhteiskunta on mennyt.

      • artsi10

        Onko sinulla lapsi siis itselläsi vai onko se jossain muualla?


      • Rohkea soturi
        artsi10 kirjoitti:

        Onko sinulla lapsi siis itselläsi vai onko se jossain muualla?

        Kotikaupungin sosiaalityöntekijät palauttivat lapseni ilman ehtoja takaisin kotiin. Jonkinlaiseksi "ehdoksi" sosiaalityöntekijät muka asettivat sen, että lapseni menee päivähoitoon, otamme siis päivähoitopaikan vastaan päiväkodista. Hih, hih...Poikani oli tuolloin ehtinyt jo yli kaksi vuotta seisoa PÄIVÄHOITOJONOSSA.

        Minä kuulkaa nautin siitä, kun saan puhua ja huolellisesti lausua sanomani näille sosiaalitantoille. Otan siitä kaiken ilon irti. Vieläkin lataan heille sanomaani.

        PUhun aina kaikkien perheiden puolesta, joka kerta. Nostan esiin kiusallisia yksittäistapauksia. Minut on luotu tähän sosiaalirouvien rassaamiseen! :D Olen vakuuttunut, että puheeni myös muistetaan. Ihmisoikeuksista on kinnostavaa puhua.


      • huppu999

        vanhemmilla on loputon oikeus pilata lastensa elämä, ja vanhempien ja perheen oikeuksia ajetaan paljon tarmokkaammin kuin lapsen oikeuksia. ei kenellekään se sinun oma asemasi ja sotasi tässä maailmassa ole niin tärkeä kuin sinulle itsellesi.


      • toinen soturi

        Onneksi olen kasvanut soturiksi. Toistaiseksi sillä ominaisuudella on ollut etunsa vaikka papereissa se ei hyvältä näyttäisikään. Alistua ei saa! On tehtävä pohjustustyötä ja oltava valmis sotaan. Siihen tarvitaan voimavaroja, jotka löytyvät yllättävästikin kovan paikan tullen. Se sota kyllä vie voimat, niin psyykkiset kuin fyysisetkin. Perheen tukeminen on mennyt perheen romuttamiseksi, jopa siihen pisteeseen asti että välillä itsemurha tuntuisi parhaalta vaihtoehdolta. Mutta onneksi omat lapset ovat sen arvoisia että tämä sota kestetään. Ja sotureille tarvitaan tukevia lähimmäisiä, muuten taistelua ei jaksa yksin käydä. On jaksettava yökaudet ja päiväkaudet penkoa ja vatvoa asioita, jotta on valmis taistelunhetken tullen.
        Tästä omasta sodastani on ehkä myös se hyöty, että haluan taistella myös muiden kaltoinkohdeltujen vanhempien, perheiden ja lasten takia! Pelissä on liian monta ihmiselämää. Uskokaa pois, tämä kieroutunut lastensuojelun koneisto tulee murentumaan kuin maanjäristyksen runtelema rikas kaupunki. Maanjäristys on jo alkanut mutta ne pahenevat. Mediat alkavat olla valmiita ottamaan enemmän esiin tapauksia.
        Sinä, joka tunnet olevasi yksin taistelussasi, älä luovuta! Etsi etsi ja vielä kerran etsi. Kaikki mahdolliset tukijoukot avuksesi ja kaikki mahdollinen tieto oman itsesi selkärangan tukemiseksi. Vääryys ei tule koskaan voittamaan ja se on se mistä saamme voimaa!
        Lapsen elämä on liian kallis tuhlattavaksi epäoikeudenmukaisten ihmisten raakaan peliin.


      • Anonyymi

        Huomenta ! Minkä kaupungin sossulan vastaan olet paininut ? Tuttavani on ollut 3v raitis joka tappelee Oulun Lasus vastaan ja varmasti haluaisi viisaita neuvoja jotta sijoitus loppuisi ja lapsi 5v pääsisi oman äitinsä luo , henkisesti sairaalta sisareltaan joka valehtelee kuin kunnon konna !


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Huomenta ! Minkä kaupungin sossulan vastaan olet paininut ? Tuttavani on ollut 3v raitis joka tappelee Oulun Lasus vastaan ja varmasti haluaisi viisaita neuvoja jotta sijoitus loppuisi ja lapsi 5v pääsisi oman äitinsä luo , henkisesti sairaalta sisareltaan joka valehtelee kuin kunnon konna !

        Mutta missä lasten isä on? Kysy lapsen isältä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Huomenta ! Minkä kaupungin sossulan vastaan olet paininut ? Tuttavani on ollut 3v raitis joka tappelee Oulun Lasus vastaan ja varmasti haluaisi viisaita neuvoja jotta sijoitus loppuisi ja lapsi 5v pääsisi oman äitinsä luo , henkisesti sairaalta sisareltaan joka valehtelee kuin kunnon konna !

        Sijoitukset ovat iso bisnes. Saihan Auerin sukulainenkin siitä että piti tämän kolmea lasta sijaiskodissa 9 000 euroa/kk. Eli isoista rahoista on kyse. Miksi lasten omiin vanhempiin ja lasten hyvinvointiin ei yhtä avokätisesti panosteta? Varmasti tulisi monia malliperheitä tuommoisen rahan turvin! Ja mitä vahinkoa voi huostaperhe ahneuttaan aikaan saada, siitä iso haitta joka ei noin vain parane kuten se, että yritetään keinoja kaihtamatta pidentää rahan saamisaikaa tappiin asti. Tuommoisilta rahallinen hyöty takaisin perintään.


      • Anonyymi
        huppu999 kirjoitti:

        vanhemmilla on loputon oikeus pilata lastensa elämä, ja vanhempien ja perheen oikeuksia ajetaan paljon tarmokkaammin kuin lapsen oikeuksia. ei kenellekään se sinun oma asemasi ja sotasi tässä maailmassa ole niin tärkeä kuin sinulle itsellesi.

        Vai tuommoinen näkemys sinulla.


    • vääryyttä elämässä

      Entäs ne ihmiset jotka sattuvat olemaan pienituloisia? Vaikka tahtoa olisi, ei ole välttämättä rahaa rueta kallisiin oikeus prosesseihin tai hommata lakimiestä. Ja ajaako mikään taho lapsen asiaa jos tilanne näyttää huonolta tai ei muuten vaan asenne kysymyksistä johtuen aleta muuttamaan mitään.

      Kovin tuntuu silti oudolta ja väärältä että omista ja lapsen oikeuksista joutuu joskus taistelemaan vaikka nämä pitäisi olla jo itsestäänselviä asioita että homma toimii ja tänäpäivänä sosiaalitoimen pitäisi kyllä mielestäni kertoa enemmän vanhemmille lapseen kuuluvista asioista ja oikeuksista, ilman erillisiä pyyntöjä.

      • Äiti2009

        Pienituloiselle oikeudenkäynti ei maksa mitään,
        sen maksaa ilmeisesti valtio jos olen asian oikein käsittänyt.
        Jos oikeusaputoimistolla käy juttelemassa niin eiköhän ne selvennä asiaa tarkemmin.


      • Anonyymi
        Äiti2009 kirjoitti:

        Pienituloiselle oikeudenkäynti ei maksa mitään,
        sen maksaa ilmeisesti valtio jos olen asian oikein käsittänyt.
        Jos oikeusaputoimistolla käy juttelemassa niin eiköhän ne selvennä asiaa tarkemmin.

        Oikeusapu toimisto väärä paikka - mikään ei joudu siellä. Tarvitaan yksityinen asianajaja. Myös pienituloinen voi ottaa yksityisen asianajajan ja kulut maksetaan oikeusapu päätöksen nojalla valtion varoista. Ei koskaan oikeusaputoimistoon


    • Anonyymi

      Täällä yksi,jonka lasta yritetään houkutella avohuollon sijoitukseen. Ja tädit vihaisia,kun en anna lastasi siihen bisnekseen.

      • Anonyymi

        Voimia sinulle! Miksi yrittävät viedä lapsesi?


    • Anonyymi

      Jos jollakin on asiallisia ja viisaita neuvoja sijoituksen purkamiseen niin laita viestiä Eerika .Karttunen @gmail.com niin jos sitä kautta lähestyisi tätä tuhansien epävarmojen mutta rakastavien äitien kautta ja saisi asiallisen keskusteluyhteyden luotua !

      Kiitos

      • Anonyymi

        Mutta missä lasten isä on? Kysy lapsen isältä.


      • Anonyymi

        Sähköposti osoitettava narsisti sesti rikki


      • Anonyymi

        Jos tietäisi taustoja olisi asiaa helpompi miettiä ja ratkaisua ongelmaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos tietäisi taustoja olisi asiaa helpompi miettiä ja ratkaisua ongelmaan.

        Eli Oulun tapaus?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos tietäisi taustoja olisi asiaa helpompi miettiä ja ratkaisua ongelmaan.

        Eli Raision tapaus


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2240
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      853
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      825
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      796
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      528
      737
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      67
      661
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      650
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      590
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe