Vuokrasin toistaiseksi voimassa olevalla sopimuksella asuntoni, jonne vuokralainen sai avaimen 14.12.2009, ja jonne alkoi saman tien tuoda tavaroitaan. Oli puhetta että hänestä tulee 5-6 vuoden vuokralainen, ja hyvänhyvyyttäni aloin periä vuokraa vasta 1.1.2010, siitä lähtien kirjoitettiin myös itse vuokrasopimus. Hän teki sähkösopimuksen 14.12.09, mutta itse vuokra sai jäädä joulukuulta maksamatta. Vuokratakuun 2 kk hän maksoi.
Helmikuussa hän kertoi lähtevänsä pois maaliskuussa, päivä ei ollut tiedossa, joten hän ei enää maksaisi maaliskuun vuokraa (ihan hänen päätöksensä, josta en halunnut ruveta riitelemään) ja lupasin että maksan sitten huhtikuun vuokraennakon takaisin vuokrasopimuksessa sovitun 2 viikon kuluessa vuokrasuhteen päättymisestä.
Kaikki tämä oli puhuttu puhelimessa, joten mitään kirjallista ei ollut, että olisin esim. voinut tehdä uuden vuokrasopimuksen. Yksi maksukykyinen vuokralainen meni sivu suun, enkä ole vielä uutta löytänyt.
Viimein maaliskuun 19 pvä tuli meili, jossa hän kertoi lähtevänsä huhtikuun 18 päivä ja vaativansa että maksaisin 10 päivän huhtikuun vuokraennakosta takaisin. Vetosin joulukuun ilmaiseen reiluun puoleen kuukauteen, mutta hän mielsi sen minun joululahjaksi hänelle ja pysyi vaateessaan.
Voiko hän vaatia oikeusteitse minua palauttamaan tuon kolmasosan kuukauden (10 pv) huhtikuun vuokratakuusta? Omien puheittensa mukaan hän on varaton ja muuttaa asumisoikeusasuntoon.
Todella kiitollinen vastauksesta jo etukäteen!
Helmikuussa hän kertoi lähtevänsä pois maaliskuussa, päivä ei ollut tiedossa, joten hän ei enää maksaisi maaliskuun vuokraa (ihan hänen päätöksensä, josta en halunnut ruveta riitelemään) ja lupasin että maksan sitten huhtikuun vuokraennakon takaisin vuokrasopimuksessa sovitun 2 viikon kuluessa vuokrasuhteen päättymisestä.
Kaikki tämä oli puhuttu puhelimessa, joten mitään kirjallista ei ollut, että olisin esim. voinut tehdä uuden vuokrasopimuksen. Yksi maksukykyinen vuokralainen meni sivu suun, enkä ole vielä uutta löytänyt.
Viimein maaliskuun 19 pvä tuli meili, jossa hän kertoi lähtevänsä huhtikuun 18 päivä ja vaativansa että maksaisin 10 päivän huhtikuun vuokraennakosta takaisin. Vetosin joulukuun ilmaiseen reiluun puoleen kuukauteen, mutta hän mielsi sen minun joululahjaksi hänelle ja pysyi vaateessaan.
Voiko hän vaatia oikeusteitse minua palauttamaan tuon kolmasosan kuukauden (10 pv) huhtikuun vuokratakuusta? Omien puheittensa mukaan hän on varaton ja muuttaa asumisoikeusasuntoon.
Todella kiitollinen vastauksesta jo etukäteen!
Vastaukset 9
Vanhimmat
Vuokrasopimukset päättyvät lain mukaan aina kuukauden loppuun (muuttopäivä on itse asiassa tuota seuraava arkipäivä). Jos asukas vaikka nyt tänään irtisanoisi vuokrasopimuksen päättyväksi, päättyisi se huhtikuun viimeisenä päivänä, eikä päiväkään aiemmin. Vuokraa joutuu siis lähtiessään maksmaan aina täydeltä kuulta, vaikka kamansa siirtäisi pois aiemmin.
vuokralainen ruvennut säveltämään ihan omiaan.
1. Irtisanominen. Vuokralainen on tehnyt kirjallisen irtisanomisen 19.3. Kuukauden irtisanomisaika alkaa juosta seuraavan kalenterikuukauden alusta, joten vuokrasopimuksen päättymispäivämäärä on 30.4. Päättymispäiväksi tulee tuo 30.4., riippumatta siitä onko sopimus irtisanottu 1., 19. tai 31.3. Näin ollen vuokralaisella ei ole oikeutta vaatia 1/3 vuokraa huhtikuulta takaisin. Mikäli vuokrasopimus olisi tehty suullisesti, silloin suullinen irtisanominenkin olisi pätevä.
2. Takuuvuokran käyttö vuokran maksuun. Vuokralainen on menetellyt vastoin vuokraehtoja käyttäessään takuuvuokraa vuokranmaksuun. Tuo olisi pitänyt vähintään sopia kirjallisesti vuokranantajan kanssa, yksipuolisesti noin ei voi menetellä.
Varsinainen kysymyksesi oli:
"Voiko hän vaatia oikeusteitse minua palauttamaan tuon kolmasosan kuukauden (10 pv) huhtikuun vuokratakuusta?"
Vaatia voi aina, mutta vaade ei ole lakiin perustuva. Joten sinun ei tarvitse palauttaa sitä hänelle. Mikäli vuokralainen vetoaa helmikuun irtisanomiseen, niin a) sitä ei tehty kirjallisesti b) vuokralaisesta johtuvista syistä asuntoa ei luovutettu takaisin ajallaan c) tuosta b-kohdasta johtuen vuokranantajalle koitui kuluja ja vuokratulojen menetyksiä, joiden korvaaminen kuuluu vuokralaiselle.
Tarkennan hiukan. "Mikäli vuokrasopimus olisi tehty suullisesti, silloin suullinen irtisanominenkin olisi pätevä."
Laki sanoo vuokrasopimuksen irtisanomisesta näin:
"Irtisanominen on toimitettava todistettavasti. Irtisanominen on myös asianmukaisesti toimitettu, kun irtisanomisen tiedoksiannossa on noudatettu, mitä haasteen tiedoksiannosta on voimassa."
Suullisen irtisanomisen pätevyysongelma on siinä, että sitä voi olla vaikea todistaa tapahtuneeksi. Siksi olipa vuokrasopimus tehty suullisesti tai kirjallisesti, periaatteessa ainoa tapa tehdä todistettavasti irtisanominen on tehdä se kirjallisesti. Aloittajan tapauksessa nimenomaan tuo korostuu eli aiempi suullinen irtisanominen, jonka jälkeen vuokralainen on pelkällä ilmoittamisella ominpäin saanut pidennettyä irtisanomisaikaa, ei voi olla pätevä irtisanominen. Ja siksi aloittajan ei todellakaan tarvitse maksaa huhtikuun vuokrasta mitään vuokralaiselle takaisin, vaikka oikea menettely tosiaan olisi, että takuuvuokraa ei vuokranmaksuun edes voi käyttää.
tein vuokrasopimuksen jossa oli kolmen kuukauden irtisanomisaika. Toimitin irtisanomisilmoituksen kirjallisesti jo kuukautta ennen kuin vuokrasopimuksen olisi edes pitänyt alkaa koska muutin toiselle paikkakunnalle. Maksoin vuokranantajalle ensimmäisen kuukauden vuokran (en takuuta koska en asuntoon koskaan mennytkään) ja sovimme että kolmatta kuukautta ei tarvitse maksaa ja toiselta kuukaudelta vuokranantaja tulee jonkun verran vastaan vuokrassa niin ettei koko kuun vuokraa tarvitse maksaa. Tämän jälkeen vuokranantajasta ei kuulunut mitään ja yritin useammin ottaa häneen yhteyttä jotta saisin tietää mikä hänen mielestään on sopiva summa tuon toisen kuukauden maksuksi mutta hän ei koskaan ottanut minuun yhtettä tai vastannut viesteihini. Nyt hän on vaatimassa tuota kahden kuukauden maksua korkoineen itselleen. Onko todellakin niin että hän voi vaatia noita kuukausia maksuun vaikka minulla on sähköpostilla vahvistettuna se ettei kolmatta irtisanomiskuukautta tarvitse maksaa mutta suullisesti olemme sopineet sen, että hän laskee toiselle kuukaudelle sopivan korvauksen joka ei kuitenkaan ole koko kuukauden vuokran suuruinen? Mielestäni on todella väärin ettei hän ole ollut minuun yhteydessä millään lailla pariin kuukauteen vaan laittoi lakimiehen asialle ja vaatii nyt noita kaikkia korkoineen, vaikka itse olen ollut häneen aktiivisesti yhteydessä jotta saisin asian hoidettua pois. Sain häneltä tekstiviestin jossa hän kielsi ottamasta yhteyttä häneen ja tämän jälkeen tuli kirje lakimieheltä. Otin yhteyttä tuohon lakimieheen jonka mielestä tuo asia tulisi sopia ja hänenkin mielestään asianomistaja ei käyttäydy ihan oikein.
Eikö minulla ole minkäänlaista turvaa/oikeutta tässä asiassa vaan meneekö tuo niin kuin vuokranantaja vaatii eli kaikesta sovitusta huolimatta joudun maksamaan hänelle tuon kaksi kuukautta kaikkine kuluineen päivineen? Tiedän etten pysty mitenkään todistamaan että olemme sopineet aikaisemmin mainitulla tavalla toisesta kuukaudesta, mutta eikö hänenkin tulisi todistaa että emme ole sopineet? Tämä vuokranantaja on tunnetusti hankala ihminen ja oikeuteen meno ei olisi hänelle ensimmäinen kerta.
mennyt sopimaan?
"tein vuokrasopimuksen jossa oli kolmen kuukauden irtisanomisaika."
Ensinnäkin, oliko kyseessä toistaiseksi voimassa oleva vuokrasopimus vai määräaikainen vuokrasopimus?
Määräaikaisissa ei pääsääntöisesti ole mitään irtisanomisaikaa ja toistaiseksi voimassa olevissa vuokrasopimuksissa irtisanomisaika on lain mukaan yksi kuukausi vuokralaisen puolelta (aika alkaa juoksemaan irtisanomista seuraavan kuukauden alusta). Lyhyemmästä irtisanomisajasta voidaan sopia, mutta pitemmästä ei.
toistaiseksi voimassa oleva sopimus. Vuokranantaja vaati tuon kolme kuukautta irtisanomisajaksi? Toimitin irtisanomisilmoituksen 31.8. ja samalle päivää allekirjoitin. Eli onko irtisanominen alkanut 1.9.? Vuokrasopimus olisi alkanut 1.10 ja tuon lokakuun olen hänelle suorittanut kokonaisuudessaan.
nyt kusetettu. Käsittääkseni vuokrasopimus astuu voimaan kun sopimus allekirjoitetaan. Näin ollen sopimusta koskeva irtisanominen voi tapahtua koska tahansa allekirjoittamisen jälkeen, riippumatta siitä onko jo muuttanut vai ei.
Elokuun 31. päivä toimitettu irtisanomisilmoitus tarkoittaa vuokrasopimuksen päättyvän 30. syyskuuta. Koska ensimmäinen vuokranmaksua edellyttävä kuukausi olisi ollut lokakuu, ei vuokraa tarvitse maksaa lainkaan.
Kolmen kuukauden irtisanomisaika vuokralaisen puolelta on laiton sopimusehto ja siten pätemätön. Laki sanoo yksiselitteisesti: "Ehto, jolla vuokranantajan irtisanomisaikaa lyhennetään tai vuokralaisen irtisanomisaikaa pidennetään, on mitätön."
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1995/19950481
Joku paremmin vuokra-asioita tunteva voisi vielä joko vahvistaa tai tyrmätä näkemykseni.
Tuo ylläoleva kirjoittaja on mielestäni oikeassa. Löysin netistä neuvontanumeron 010802240 ti-pe lo 10-12. Suomen Kuluttajaliitto. Kysy samalla voitko vaatia vuokranantajaa palauttmaan tuon lokakuun vuokran? Minusta sekin tuntuu väärältä.
Olen tämän aiheen aloittaja, tosin minun kohdalla vuokralainen oli se joka vaati kohtuuttomia. Nyt on sovittu että hän muuttaa kuun lopulla, laitattaa hellani paikoilleen (halusi asennuttaa oman hellan) eikä vaadi minulta enää osavuokran palautusta. Niin että häviän vain joulukuussa ilmaiseksi antaman ajan. Mutta mukava kun tuli sopu.
Aso-asunnossani irtisanomisaika on kolme kuukautta.
Ilmeisesti tässä tapauksessa olen 15 prosentin osaomistaja, vaikka asuminen vastaa vuokralla oloa. Vai voisinko sanoa tuon lain perusteella huoneistoni irti 1 kuukauden irtisanomisajalla?