Moi!
Olen parikymppinen tyttö ja haluaisin kysellä teidän mielipidettänne asiaan.
Eli tässä mun tarina.
2007 tulin raskaaksi muutoman kuukauden seurustelun jälkeen. Tein silloin abortin. Silloin en todellakaan ollut valmis äidiksi, elämä tosi villiä, eikä opiskeluja tai mitään. Myös äitini kuoli ja ei hirveesti jaksanut vauvat kiinnostaa. Tämän keskeytyksen jälkeen aloin kuitenkin miettimään lapsia, mutta en kuitenkaan katunut aborttia. Ennen tätä raskautta en ollut lasten hankintaa miettinyt ollenkaan, (tyyliin, että sitten joskus.) mutta tämän jälkeen alkoi lasten hankkiminen mietityttää.
No nyt alkuvuodesta sain tietää olevani raskaana ja päätin, ettei aborttia tehdä. Kävin neuvolassa ja sitten ultrassa, jossa paljastui tuulimunaksi. Tehtiin lääkkeellinen tyhjennys ja nyt pyörii vauvat entistä enemmän päässä. En tiedä pitäisikö nyt alkaa yrittämään, vai odotella vielä?
Opinnot on loppusuoralla ja saman miehen kanssa seurustelen edelleen.
Nyt varmaan moni sanoo, että odota vielä, jos et tiedä. :) Mutta jotenkin nää ajatukset "vaivaa" mua päivittäin ja en saa mielenrauhaa, joten olisiko sekään sitten mukavaa odottelua? Tää nyt varmaan on sitä vauvakuumetta!
Olen kyllä miettinyt vauvan tuomia velvollisuuksia ym hankaluuksia, mutta jotenkin ton toisen "raskauden" myötä valmistauduin jo niihin ja kasvoin henkisesti.
Miehestä vielä, että hän on aina sanonut, ettei lapsia. Kun tulin uudestaan raskaaksi, hän oli kauhuissaan, mutta sanoi että voidaan kyllä pitää se. Ja nyt tyhjennyksen jälkeen puhuin pillereiden hakemisesta, niin hän kysyi, että miksi sun niitä pitää syödä?
Ei mies edelleenkään vauvoista hehkuta ja aina hieman ahdistuu, jos puhun niistä, mutta suhtautuminen aivan erilaista kuin ennen!
Pitäiskö vaan nyt kuunnella tunteita ja antaa mennä?
Olen parikymppinen tyttö ja haluaisin kysellä teidän mielipidettänne asiaan.
Eli tässä mun tarina.
2007 tulin raskaaksi muutoman kuukauden seurustelun jälkeen. Tein silloin abortin. Silloin en todellakaan ollut valmis äidiksi, elämä tosi villiä, eikä opiskeluja tai mitään. Myös äitini kuoli ja ei hirveesti jaksanut vauvat kiinnostaa. Tämän keskeytyksen jälkeen aloin kuitenkin miettimään lapsia, mutta en kuitenkaan katunut aborttia. Ennen tätä raskautta en ollut lasten hankintaa miettinyt ollenkaan, (tyyliin, että sitten joskus.) mutta tämän jälkeen alkoi lasten hankkiminen mietityttää.
No nyt alkuvuodesta sain tietää olevani raskaana ja päätin, ettei aborttia tehdä. Kävin neuvolassa ja sitten ultrassa, jossa paljastui tuulimunaksi. Tehtiin lääkkeellinen tyhjennys ja nyt pyörii vauvat entistä enemmän päässä. En tiedä pitäisikö nyt alkaa yrittämään, vai odotella vielä?
Opinnot on loppusuoralla ja saman miehen kanssa seurustelen edelleen.
Nyt varmaan moni sanoo, että odota vielä, jos et tiedä. :) Mutta jotenkin nää ajatukset "vaivaa" mua päivittäin ja en saa mielenrauhaa, joten olisiko sekään sitten mukavaa odottelua? Tää nyt varmaan on sitä vauvakuumetta!
Olen kyllä miettinyt vauvan tuomia velvollisuuksia ym hankaluuksia, mutta jotenkin ton toisen "raskauden" myötä valmistauduin jo niihin ja kasvoin henkisesti.
Miehestä vielä, että hän on aina sanonut, ettei lapsia. Kun tulin uudestaan raskaaksi, hän oli kauhuissaan, mutta sanoi että voidaan kyllä pitää se. Ja nyt tyhjennyksen jälkeen puhuin pillereiden hakemisesta, niin hän kysyi, että miksi sun niitä pitää syödä?
Ei mies edelleenkään vauvoista hehkuta ja aina hieman ahdistuu, jos puhun niistä, mutta suhtautuminen aivan erilaista kuin ennen!
Pitäiskö vaan nyt kuunnella tunteita ja antaa mennä?
Vastaukset 1
Vanhimmat
hankkiudu tuossa vaiheessa raskaaksi!