Koulun siivooja

Joni

Olin tuolloin lukiossa toista vuotta opiskelemassa, ja koulunkäynti ei tuolloin kovin paljoa kiinnostanut, kun urheiluhommat veivät lähes kaiken vapaa-ajan. Koulussamme oli siivoojana arviolta 35-45-vuotias nainen, jota pidin aluksi todella kummallisena. Hän virnuili minulle aina oudosti kun näin hänet koulun käytävällä, ja heitti välillä joitain erikoisia kommentteja jotka olisi voinut tulkita monellakin tavalla... En aluksi uskonut että hän olisi voinut olla kiinnostunut tämän ikäisestä sällistä. Ei hän mikään kovin hyvän näköinen ollut, mutta ihan mukiinmenevä ikäisekseen.

Kesken erään musiikin oppitunnin menin käymään vessassa. Kyseinen siivooja oli juuri siivoamassa poikien vessan lattiaa. Menin pisuaarin eteen, avasin vetoketjun ja tein tarpeeni. Sen jälkeen käännyin tarkoituksella ympäri kulli vielä kädessä niin että siivoja näki sen. "Laitahan kikkeli takasin housuihin, enhän minä muuten pysty keskittymään siivoamiseen", hän sanoi selvästi ilahtuneena ja hymyili. Kun lähdin vessasta, hän jäi katsomaan perääni..

Hän jatkoi tätä hymyilyä jä leikkimielistä kuittailuaan edelleenkin, ja se alkoi jo hieman häiritäkin minua. Muutaman viikon kuluttua istuin perjantaina iltapäivällä koulun aulassa ja mietiskelin jotain pervoja juttuja kulli kovana housuissa. Koulussa ei tällöin enää ollut juuri ketään oppilaita. Huomasin että siivooja tuli kärrynsä kanssa kauempana. Hän olisi kohta menossa siivoamaan vessoja. Päätin rohkaista mieleni. Menin poikien vessaan istumaan yhteen kopeista. Vedin housut alas ja otin kovana seisovan kaluni esiin ja istuin vessanpytyn kannelle. Odottelin vähän aikaa ja kuulin vihdoin kun siivoja tuli sisään vessaan. Jätin koppini oven lukon tarkoituksella auki ja kun siivoja avasi oven runkkailin hitaasti kulliani yrittäen näyttää yllättyneeltä. Siivooja pysähtyi ja jäi tuijottamaan silmät pyöreinä kulliani joka seisoi täydessä juhlakunnossa terska kiillellen. Sitten hän katsoi minua silmiin, hymyili ja sen kummemmin kyselemättä meni polvilleen ja otti munani käteensä. Hän alkoi runkata sitä päättäväisin ottein ja katsoi välillä minua, välillä mulkkuani. Ei kestänyt kauaa kun tuntui että lasti on tulossa ja sanoin sen hänelle. "Antaa tulla vaan", hän sanoi ja asettui runkkaamaan kulliani niin, ettei spermaa tulisi hänen päällensä. Päästin huokaisten spermat ja sitä lensi lattialle ja vessan seinälle. "Sieltähän lensi kunnon mällit, onpahan minullakin nyt jotain siivottavaa", hän sanoi kiusoittelevalla äänensävyllään. Kiitin häntä ja lähdin helpottuneena pois. "Tästä ei sitten puhuta, hän huikkasi vielä perääni." Pian tämän jälkeen kouluumme tuli uusi siivooja enkä enää koskaan nähnyt vanhaa.

4

12546

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Arkkumies

      kaikkee sitä kuuleeki :D että siivooja ois runkannu sua vessas? johan on... :)

      • terskakiillellen

        Kesken erään musiikin oppitunnin otin kovana seisovan kaluni esiin ja spermat lensi lattialle ja seinälle. Muutaman viikon kuluttua lensi kunnon mällit koulun aulassa housuihin. Vedin housut alas ja tein tarpeeni koulun käytävällä. Pian tämän jälkeen runkkailin silmät pyöreinä kulliani kauempana. Siivooja jäi tuijottamaan hitaasti. Päästin huokaisten tarpeeni vessanpytyn kannelle. "Antaa tulla vaan", hän sanoi ja meni polvilleen. Pian mällit lensi silmiin, enkä enää koskaan nähnyt ketään.


    • Azkabazkahuihjui

      Lopulta heräsit yksin sängyltä kotoasi märät housuissa.

    • Heh heh, kas kun ette menneet pitemmälle.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      43
      1805
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      164
      1637
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      70
      1378
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      239
      1333
    5. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      207
      1238
    6. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      128
      1145
    7. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      332
      1137
    8. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      78
      1086
    9. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      314
      1057
    10. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      227
      1057
    Aihe