Sijaisuudet

Olen tällä hetkellä lukiossa opiskelemassa ja ajattelin, että abivuotenani voisin mennä tekemään sijaitsuuksia vanhaan yläkouluuni (lähinnä siis matematiikan, fysiikan ja kemian saralta). Kuinka helppoa on päästä sijaiseksi ja miten koulun vakituiset opettajat yleensä suhtautuvat näihin lukioikäisiin sijaisiin?
3577
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

se kuinka helppoa se on riippuu ihan paikkakunnasta ja siitä kuinka paljon siellä on halukkaita sijaisia. Koulun vakituiset opettajat suhtautuvat eri tavalla, koska ihmiset ovat erilaisia - toiset toivottavat tervetulleiksi, toiset taas tuhahtavat nenäänsä että kukahan tuokin oikein luulee olevansa. Kaikkea siltä väliltä.

Äänestä

... että lukiolainen olisi aineenopen sijaisena. Mitäpä jos odottaisit edes sen verran, että oma koululaisaika jää taakse. Yleensä sijaiset ovat yli 20-vuotiaita yliopisto-opiskelijoita. Mielestäni ei ole järkevää, että 18-vuotias on 13-16-vuotiaiden murkkujen opena.

Äänestä
  • Itse en ole ihan samaa mieltä, mikäli abi-ikäisellä on tarvittavat tiedot ja itseluottamusta niin murkut tuskin huomaavat valtavaa eroa 18- ja vähän reilu 20-vuotiaan välillä. Useimmilla paikkakunnilla on kuitenkin aineen opettajaksi opiskelevia tarjolla sijaisiksi ja siitä syystä abin voi olla hieman hankala päästä sijaiseksi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


... kirjoitti:

Olen tällä hetkellä lukiossa opiskelemassa ja ajattelin, että abivuotenani voisin mennä tekemään sijaitsuuksia vanhaan yläkouluuni (lähinnä siis matematiikan, fysiikan ja kemian saralta). Kuinka helppoa on päästä sijaiseksi ja miten koulun vakituiset opettajat yleensä suhtautuvat näihin lukioikäisiin sijaisiin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu