savustamisen

Yritin jälleen kerran savustaa lohifilettä bilteman savustus laatikolla ja lopputulos oli taasen vähän muuta kuin piti. laitoin leppäpurua n.2dl laatikon pohjalle, pidin pienellä lämmöllä 45 min ja taas oli kala pilalla. väri harmaan oranssi , vetinen, jotenkin tulipalolle haiseva, itse olen luonnehtinut katkupaistetuksi. missä vika? Eikö peltilaatikolla vaan kertakaikkiaan saa hyvää savukalaa vai missä menee pieleen?
2211547
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Taitaa olla hippasen liikaa puruja tuon kokoiseen lootaan. Itse käytän laatikkosavustuksessa ehkä desin verran vedessä tunnin - pari vettyneitä puruja. Myös laatikkoa on hyvä pitää hieman raollaan että kosteus pääsee poistumaan laatikosta. Kuumenna lootaa vaan sen verran että puru alkaa savuamaan ja pienennä lämpöä, ettei ala tapahtumaan paistumista, koska tarkoitushan on savustaa.

Kokeilemalla eri toimintatapoja (Purun määrää, lämpötiloja, kannen raottamista, jne) omasta savustuslootasta alkaa löytyä ne itselle sopivat asetukset.

Itse käytän savustuslaatikkoa suoraan kaasgrillin liekin päällä, siis lämmönjakopellit ja muut härpäkkeet pois välistä. Näin pystyn säätämään laatikkoon kohdistuvaa lämpöä nopeasti ja savustuksen säätäminen on helpompaa.

Äänestä
  • Onnistuu ihan kohtuullisesti.
    Savustettavan kalan tai fileen tulee olla pinnoiltaan kuiva, eli pyyhi savustettava huolellisesti talouspaperilla joka puolelta!

    Kuumenna laatikkoa ennen kalan laittoa, että mahdollinen kondenssineste kuivuu laatikosta. Laita vasta sitten purut ja aluspelti purujen päälle, ettei kalasta tippuva rasva käryä purujen seassa.

    Purujen määrällä ei ole niinkään ratkaisevaa merkitystä, kunhan niitä ei vain ole liian vähän ja lisäväriä kalaasi saat yhdellä sokeripalalla tai muutamalla pienellä katajanoksalla, molemmat antavat kuitenkin hieman kitkerää makua.

    Tuo purujen kastelu on täysin turha toimenpide, lämpömittari olisi suositeltavampi.
    Sen avulla saat lopputuloksen haluamaksesi, kunhan huolehdit, ettei lämpö alita 80 eikä ylitä 120 astetta.
    Älä myöskään savusta liian kauan, tuloksena on kuiva kala.
    Ninikään kannen raottelu on tarpeetonta, sillä kansi on jokatapauksesa sen verran väljä, että sieltä karkaa savua ilman raotteluakin.
    Lämpötilan seuraaminen on tärkeintä!
    Kokeilemalla onnistut aikaa myöden aivan varmasti saamaan juuri sinua tyydyttävän lopputuloksen.
    Onnea matkaan toivoo Vk.

    Äänestä

  • Vanha kokki kirjoitti:

    Onnistuu ihan kohtuullisesti.

    Itselläni on kylmäsavustuksessa apuna Hobby Hallista ostettu grilli jonka vuoraan foliolla tiiviimmäksi.

    Lämminsavustuksessa muinainen upo-jotakin nelikulmainen peltipönttö, yllättäen oli kohtuuhintainen ja toimiva vaikka olikin suomalainen. Muutamalla laudanpätkällä savustuu lohi tai pari kanaa.
    Valitettavasti alkaa olla melko ruostunut, hiiliritilästä jää nurkka käteen jos varomattomasti nostaa.

    Jos tässä elämässä olen mitään oppinut niin sen että huonoilla työkaluilla tai huonoista aineista ei kannata tehdä mitään, ei edes ruokaa.

    Äänestä

  • joku vaan kirjoitti:

    Allekirjoitan sataprosenttisesti!

    Äänestä

  • Vanha kokki kirjoitti:

    Allekirjoitan sataprosenttisesti!

    Voi ei mitä hienostelua. meillä on happonen pönttö PUUGRILLISSÄ sinne semmonen 3-4d purua ja katajaa tai mustaherukan lehtiä omenapuuta tms. sitten joku 6-5 palaa SOKERIA SE ANTAA KALALLE SEN VÄRIN TOLLOT sitten tammukka pyttyyn ja tulta alle semmonen tunti per kilo riippuu paistaako miedolla savun maulla sen vai savustaa oikeen kunnolla. Ps laittakaa siian sisään tilliä ja voita kun laitatte pyttyyn niin tulee hyvää. suolaus ennen savustusta tai jälkeen.

    Äänestä

  • vittuun turha leikki kirjoitti:

    kuinkas nuo purut savustuksen jälkeen? mulla lähes kaikki mustuneet mutta muoto edelleen sama eli eivät ole tuhkautuneet. laatikkoa olen pitänyt niin kaasugrillin kuin sähkölieden päällä mutta aina sama tulos: vetinen tulipalosta karanneelle haiseva ja maistuva kalafile.kehittelin teorian että laatikossa höyrystyvä vesi tiivistyy laatikon viileämpään kantee ja sieltä putoilee kalan päälle josta pohjalle jossa taas höyrystyy jne. meniköhän teoriani ihan metsään?

    Äänestä

  • katkupaistaja kirjoitti:

    Ammattimiehen neuvot, vanha kokki selostaa oikean savustustavan, lue ja ota opiksesi!

    Äänestä

  • Vanha kokki kirjoitti:

    Allekirjoitan sataprosenttisesti!

    Tosi ammattilainen saa hyvää vaikka olisi välttävätkin laitteet,ei ole silti suositeltavaa,hyvä on pieneen käyttöön esim. biltemassa myytävä ruostumattomasta valmistettu laatikko,itse teen kalan alapuolelle fooliosta kaukalon johon rasva tippuu niin ei tee käryä kuumaassa pohjassa.Huom ei fooliota kalaan kiinni vaan sen alapuolelle.

    Äänestä

  • Onnistuja. kirjoitti:

    No kyllähän minä saan vaikka kylmäsavulohta aikaan pahvilaatikolla ja 35w halogeenispotilla joka posottaa ylöspäin, ei kuitenkaan kalaan tai lähellä olevaan syttyvään aineeseen.

    Ei vaan viitsi enää kikkailla, parempi maksaa 30 euron lunnaat että saa noin 5 euroa maksaneen kunnon laitteen.

    Kun tietäisin kuka suostuu tekemään Vanhan kokin hiiligrillin niin teettäisin heti, omat hitsaustaidot kun ovat varsin huonot.

    Enpä viitsisi alkaa noiden bilteman pönttöjen kanssa leikkimään. Tulos olisi kumminkin sellainen mikä kelpaa muille mutta ei itselleni kun tiedän minkälainen piti tulla.

    Äänestä

  • Onnistuja. kirjoitti:

    Tosi ammattilainen saa hyvää vaikka olisi välttävätkin laitteet,ei ole silti suositeltavaa,hyvä on pieneen käyttöön esim. biltemassa myytävä ruostumattomasta valmistettu laatikko,itse teen kalan alapuolelle fooliosta kaukalon johon rasva tippuu niin ei tee käryä kuumaassa pohjassa.Huom ei fooliota kalaan kiinni vaan sen alapuolelle.

    Bilteeman "savutustuslaatikko":
    "Ruostumaton savustusuuni helppoon kalansavustukseen.
    Kahden ritilän ansiosta voit savustaa kerrallaan kaksi kerrosta kalaa. Ruostumaton rasvankeräysastia suojaa lastuja tippuvalta rasvalta. Kannessa säädettävä tuuletusaukko. Toimitukseen kuuluu 2 T-spriipoltinta."
    http://www.biltema.fi/osteri/osteri.cgi?tuote=26426&sivu=26426.htm&ryhmaid=206

    Itse epäilen em. spriipolttimien riittävyyttä..., kyllä niillä ruoka lämpöisenä pysyy, mutta lämminsavustukseen en niiden usko riittävän, itse ainakin normaalisti normisavustuslaatikolla ensin isommalla valkealla hiillos ja sen jälkeen pikkupuilla valkean pitoa.

    Äänestä

  • Osateho kirjoitti:

    Savustukseen tarjoavat leppäpurua, itse käytän leppälastuja (sähköhöylällä saa).

    Äänestä

  • joku vaan kirjoitti:

    Itselläni on kylmäsavustuksessa apuna Hobby Hallista ostettu grilli jonka vuoraan foliolla tiiviimmäksi.

    Lämminsavustuksessa muinainen upo-jotakin nelikulmainen peltipönttö, yllättäen oli kohtuuhintainen ja toimiva vaikka olikin suomalainen. Muutamalla laudanpätkällä savustuu lohi tai pari kanaa.
    Valitettavasti alkaa olla melko ruostunut, hiiliritilästä jää nurkka käteen jos varomattomasti nostaa.

    Jos tässä elämässä olen mitään oppinut niin sen että huonoilla työkaluilla tai huonoista aineista ei kannata tehdä mitään, ei edes ruokaa.

    Vanha ketju, mutta kommentoin kuitenkin Bilteman savustusuuni pääsi testeissä jaetuille huippusijoille.

    Äänestä

sekin vielä ulkoilmakuiva jos tuntuu että on liiankuiva niin pitää vähäaikaa osaa lastuista vesikipassa ,vain yksi katajanoksa paripalaa sokeria ja jos haluaa pintaan kauniinvärin sivele rypsi- tai auringonkukka öljyllä ei missäänimessä oliviöljyä.

Äänestä

Olen savustellut tuolla bilteman laatikolla ja:

-Ei mitenkään tarkkaa minkäverran laittaa puruja (leppää,omenapuuta yms)
-Ei tarvitse laittaa värin saamiseksi mitään sokeripaloja, pelkkää purua vaan sen verran että pohja suunnillee peittyy
-aika lohifilee 20-30min

Aina tulee tasalaatuista hyvää savukalaa.

Käytän mukana tulleita etanolipolttimia. Myös avotulella nuotion päällä testattu. Ei vaikutusta lopputulokseen..

Ei ole todellakaan tuo savustus mitään rakettitiedettä joten on outoa ettei joku onnistu tuolla edes syötävää kalaa valmistamaan.

Äänestä

Olen savustellut tavallisella kaupan peltilootalla ja nuotion päällä silloin tällöin. Olen huomannut, että savustuslaatikko kannattaa pitää puhtaana. Rasvapellille kertyy sulavista sokereista ja kalojen nesteistä sekoitus, joka ei varmaankaan savukalan makua paranna. Olen putsannut lootan ja sen irto-osat ihan vaan vedellä, astianpesuaineella ja tavallisella astianpesuharjalla. Käytän laatikko-osaa pesualtaana, jossa muut irto-osat pesen ja huuhtelen. Pesun ja huuhtelun olen suorittanut puhtaalla nurmikolla. Ruohonpätkät lähtee kai pois kun pyyhkii kuivan laatikon talouspaperilla. Uusi savustuslaatikko olisi kai myöskin hyvä pesaista ennen käyttöä. Vettä minulla menee 2 - 3 sankoa. Ritilöitä joutuu toisinaan hankaamaan aika pitkään. Onko teillä kokemusta tästä asiasta?

Äänestä

Minäkin kokeilin kaasugrillissä savustamista ja laatikko oli siis käytössä. Lämmöt pidin aluksi täysillä ja uunimittari osoitti laatikon sisälämmöksi 120astetta joten vähensin "tulia". Kuitenkin siinä 80-90asteessa kun kalat olivat jo sisällä niin sisältä tuli lähinnä vain höyryä..?? Nostin lämpöjäkin välillä ja purutkin olivat tummuneet, mutta varsinaista savua en kyllä nähnyt missään vaiheessa (tai haistanut).. Lopputulos oli että ruodot irtosivat, joten kai kala oli kypsää. Mutta vetisen oloista kuha silti oli...???!! Jotakin kait pitäis vielä oppia??

Äänestä
  • Savustuslaatikossa savustetaan korkealla lämpötilalla lyhyen aikaa. Yksikään puulastu ei pala 120 asteessa, joten lämpötila on ollut aivan liian alhainen.

    Tarpeeksi lämpöä saat spriikupeilla, ja pitkään lämmitetyllä hiiligrillillä/nuotiolla, kaasugrillillä et koskaan.

    Äänestä

  • Tiskin tällä puolen kirjoitti:

    Savustuslaatikossa savustetaan korkealla lämpötilalla lyhyen aikaa. Yksikään puulastu ei pala 120 asteessa, joten lämpötila on ollut aivan liian alhainen.

    Tarpeeksi lämpöä saat spriikupeilla, ja pitkään lämmitetyllä hiiligrillillä/nuotiolla, kaasugrillillä et koskaan.

    Kyllä ainakin minun kaasugrillistä on löytynyt niin paljon tehoja että kalasta on tullut hyvää ja ihan tavallisessa ruostumattomassa pelti pöntössä olen savustanut.On ollut kokonaisia kaloja sekä fileitä 1-2 kilosia.

    Äänestä

Mutta miksi sitten joka tuutissa sanotaan että matalalla kämmöllä jopa 70-80 asteessa paras savustaa?? Paljonko sitten pitäisi laatikonn sisällä lämpöä olla?

Äänestä

Ostakaa hyvät ihmiset pyöreä putkimainen opan sähkösavustin,niin onnistutte aina.
Eikun lohenpuolikas ritilälle tippapeltin päälle ja puruja alatasolle,vähän vettä puruihin ja muutama sokeripala väriä antamaan ja senkun odottte kolmevarttia niin se on siinä. Suolaus hienolla suolalla imeytymisen onnitumikeksi, noin kolme teelusikakalista kilon puoliskoon niin jopa on hyvää.

Äänestä

Niin se on vähän sillain, että se perinteinen lämminsavustus oikeassa savukaapissa tapahtu(-i/u) sellaisessa noin 60-80 celsiusasteessa, jottei kalan tai lihan nesteet ala kiehumaan. Hygieenisistä syistä voisi suositella kuitenkin tuollaista 80-90 astetta. Tämä siis oli sen kaapin sisälämpötila, ja sinne sisään saatiin savua niistä puista, joilla sitä lämpöä pidettiin yllä. Vähän niinkuin savusaunassa. Tällainen on esim. perinteinen saaristolaismallinen savustuskaappi.

Näissä peltilaatikoissa tuppaa käymään niin, että kun lämpötila on peltilaatikossa on riittävän korkea jotta siellä olevat savustuspurut alkavat kyteä ja tuottaa savua, niin se kala tai liha alkaa jo kypsymään myös omissa nesteissään. Eli lämpötila on selvästi yli 100 astetta.

Jos on sopivat vehkeet ja silmää ja kokemusta, niin keksinee keinot miten mahd. matalassa lämpötilassa saa näissä peltilaatikoissa kalan savustumaan. Optimilaitehan on sellainen, jossa savuntuotto hoidetaan erikseen ja lämpötilansäätö erikseen. Pitäskin oikeastaan teetättää itselle sellainen rosterilaatikko jossain, johon saa savunsyötön erikseen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

saloja? kirjoitti:

Yritin jälleen kerran savustaa lohifilettä bilteman savustus laatikolla ja lopputulos oli taasen vähän muuta kuin piti. laitoin leppäpurua n.2dl laatikon pohjalle, pidin pienellä lämmöllä 45 min ja taas oli kala pilalla. väri harmaan oranssi , vetinen, jotenkin tulipalolle haiseva, itse olen luonnehtinut katkupaistetuksi. missä vika? Eikö peltilaatikolla vaan kertakaikkiaan saa hyvää savukalaa vai missä menee pieleen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu