Olenkohan

Olenkohan oikeassa vai en mutta minä olen ajatellut että alkakaamme kaikki säälimään iraa¤,sitä hän hakee palstalta,näin ymmärrän.
Kenelläkään toisella ei ole yhtä vaikea syöpä,kuin hänellä.
Kenenkään toisen syövässä ei ole yhtä suuri uusiutumisen riski.
Hän on kärsinyt elämässään enemmän,kuin kukaan toinen.
Kukaan ei joudu yhtä usein kontrolleihin kuin hän joutuu.
Kukaan muu ei joudu elämään yhtä pienillä kuukausi tuloilla kuin hän.
Lisäksi hänellä on huonot naapurit tässä,kuten aiemmassakin asunnossaan.
Hänellä on ollut vaikeita työkavereita työpaikoissaan.
Leikkikentälläkin on vain pahoja äitejä,paitsi hän.
Hän itse on hyvä ihminen,parempi kuin kukaan toinen.
Säälin aihetta on,eikös vain?
11217
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

iso höpsis! Elämä on just niin vaikeeta kuin sen itse itselleen tekee. Iran ja meidän muidenkin -07 hoidettujen ja terveeksi todettujen kohdalla siitä syövästä voi jo päästää irti ja jatkaa elämää kiitollisena siitä, että tällä kertaa olimme onnekkaita ja tautiin löytyi hoito.

Monet on paljon pahemmassa jamassa niin syövän kuin muidenkin sairauksien kanssa eivätkä siitä huolimatta kieriskele itsesäälissä, vaan elävät elämänsä loppuun pienistäkin valinpilkahduksista nauttien.

Tämä palsta on kolme vuotta pyörinyt Iran syövän ja sekoilun pelikenttänä. Älytöntä riitaa ja syyllistämistä vuodesta toiseen, minuakin täällä parjattiin vuosi sitten varsinaiseksi riidankylväjäksi ja kun lopetin osallistumisen, niin tulin huomaamaan ettei se riitely tainnut sittenkään minun persoonastani johtua, sillä sama kähinä täällä on jatkunut kaiken aikaa.

Ikävää uusien sairastuneiden kannalta, sillä lukijoissa olisi varmasti monta entistä syöpäläistä tukemassa uusia omine kokemuksineen.
T. vilmuska

Äänestä
  • että palsta pyörii ira¤n syövän ja sekoilun pelikenttänä?

    Harva täällä moittii iraa¤,useimmat lähinnä yrittävät selittää ettei hänellä ole niin pahasti sairauden kannalta kuin itse uskoo.
    Ehkä iran¤ kirjoitukset on provosoivia ja ärsyttävät toistoillaan ja se ehkä että neuvoja hän ei ota kuuleviin korviinsa, en usko että hän tarvitsee sääliä sillä hän osaa pitää puolensa arvostelijotaan vastaan ja liiallisestikkin.

    Ymmärtäisi vain sen,että hänkin on jo parantunut syövästä kuin on myös moni muukin täälläkin.

    Äänestä

on vieläkin vaikeammin asiat kuin iralla¤ ja jos alkaisimme kaikkia säälimään ja voivottelemaan mukana niin loppua ei näkyisi.Eihän valittamalla ne huolet lopu jotain voi tehdä niitten hyväksi itsekkin.
Aikansa jaksaa tukea ja säälitellä mutta siinäkin tulee raja vastaan jos toinen osapuoli
ei hyväksy neuvoja vaan jatkaa valittamista

Äänestä
  • Miksi yp ei kyennyt poistamaan, vaikka on monesti pyydetty? Hoksasin eräänä päivänä, ettei ylläpito voi poistaa IP-osoitteen perusteella, koska kirjoittaja on siinä tietokoneessa, jonka kaapeli on yhteinen samassa talossa. Joten koetetaan kestää.

    Äänestä

  • Ajatteleva ex-syöpis kirjoitti:

    Miksi yp ei kyennyt poistamaan, vaikka on monesti pyydetty? Hoksasin eräänä päivänä, ettei ylläpito voi poistaa IP-osoitteen perusteella, koska kirjoittaja on siinä tietokoneessa, jonka kaapeli on yhteinen samassa talossa. Joten koetetaan kestää.

    ...mutta kenen viestit pitää poistaa?

    Äänestä

  • Ajatteleva ex-syöpis kirjoitti:

    Miksi yp ei kyennyt poistamaan, vaikka on monesti pyydetty? Hoksasin eräänä päivänä, ettei ylläpito voi poistaa IP-osoitteen perusteella, koska kirjoittaja on siinä tietokoneessa, jonka kaapeli on yhteinen samassa talossa. Joten koetetaan kestää.

    tarvitse poistoihin mitään IP-osoitteita, ylläpito poistaa mm. kun sinne ilmoittaa asiattomasta viestistä. Asialla ole mitään tekemistä IP-osoitteen kanssa.

    "Jäin miettimään IP-osoitetta Ajatteleva ex-syöpis20.3.2010 23:13
    Miksi yp ei kyennyt poistamaan, vaikka on monesti pyydetty? Hoksasin eräänä päivänä, ettei ylläpito voi poistaa IP-osoitteen perusteella, koska kirjoittaja on siinä tietokoneessa, jonka kaapeli on yhteinen samassa talossa. Joten koetetaan kestää. " YP. VOI poistaa vaikka olisi minkälainen tahansa liittymä.

    Mistä moinen luulosi? Ja mistä tiedät kenellä on kaapeli, kenellä taas jokin muu yhteys? Tai kuka kirjoittaa vaikkapa kirjastossa. Itse kirjoitan tätä junassa.

    Terveisiä Roin kohdilta:)))

    Äänestä

  • ,,,,,,,,,,,,,,,,, kirjoitti:

    poistamaan ei-toivottua kirjoittajaa. Siis riittää, jos kirjoittaa ylläpidolle. Kirjoittakaa siis ylläpidolle, jos
    Ira¤ tulee!

    Äänestä

Rakkaat "kanssamatkustajat", rauhaa, hyvää tahtoa, ymmärrystä ja suvaitsevaisuutta. Pyydän! Meillä kaikilla on omat tapamme selviytyä, eikä meidän pidä "mollata" ketään. Yritetään tukea ja auttaa toinen toistamme. Meitä jokaista kuitenkin yhdistää tämä yhteinen vihollinen syöpä.

Äänestä
  • kerron vain millaista olo on syöpäpotilaana.Kipuja ym.Monella toisella on paljon pahemmin asiat,ja heille toivon voimia jaksaa,ja kaikkea hyvää.Tuon Korkeimman siunausta.Jos laskisimme kuka on eniten saanut haukkuma viestejä,veisin voiton kirkkaudessa.Empä paljoa korvaani lotkauta,mutta jos tarpeeksi kiusataan,täältä pesee

    Äänestä

säälittäisiin saisit huomiota jota nyt haet ilkeydelläsi.

Äänestä
  • kaikki sinun pahanilkiset kirjoitukset,Riemuitse ilkeydestäsi,sen sinä osaat.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

olisikohan näin? kirjoitti:

Olenkohan oikeassa vai en mutta minä olen ajatellut että alkakaamme kaikki säälimään iraa¤,sitä hän hakee palstalta,näin ymmärrän.
Kenelläkään toisella ei ole yhtä vaikea syöpä,kuin hänellä.
Kenenkään toisen syövässä ei ole yhtä suuri uusiutumisen riski.
Hän on kärsinyt elämässään enemmän,kuin kukaan toinen.
Kukaan ei joudu yhtä usein kontrolleihin kuin hän joutuu.
Kukaan muu ei joudu elämään yhtä pienillä kuukausi tuloilla kuin hän.
Lisäksi hänellä on huonot naapurit tässä,kuten aiemmassakin asunnossaan.
Hänellä on ollut vaikeita työkavereita työpaikoissaan.
Leikkikentälläkin on vain pahoja äitejä,paitsi hän.
Hän itse on hyvä ihminen,parempi kuin kukaan toinen.
Säälin aihetta on,eikös vain?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu