Onnea Pentti, Bengt, Bengta ja Benita.
Uusin voimin, ketju on tarpeen monille meille jotka pidämme asiallisista ketjuista. Olen vakituisesti lukenut vaan harvoin vastaillut. Kävin myös lukemassa palstan mihin loppui vetäjän huumori, surullista muille.
Sinnikkäästi yritettiin pitää palstaa hengissä vaan ei kuulunut aloittajaa takaisin. Kyllästyivät, enkä ihmettele.
Liekö jotain mielenosoitusta kirjoittelijoille en tiedä, minä olen niistä kaukana.
Jokainen nyt osallistumaan ja maarina ja meirikki samoin tietoa mukaan kuin ennenkin.
http://www.youtube.com/watch?v=X1yA4_XFamc
Pentille eli Penalle, Kasevan sanoin.
Nimipäiväketju
99
1840
Vastaukset
- maarina
Onnea minunkin puolestani päivän sankareille. Kiitos X, aloituksesta. Juuri tällaista olen odottanut.
Pentti Siimes, näyttelijä, myös koomikkona mainittiin Wikipediassa.
Pentti Saarikoski, kirjailija.- meirikki
Hieman ??? suhtudun, ettei olisi jonkusen pilailua? Ainakaan toistaiseksi en ala etsimään samalla innolla, tehkööt sen jotkut toiset. Nyt en ole avaaja :))
Pentistä tässä wikin tietoa:
Pentti on suomalainen miehen etunimi, kutsumamuoto latinalaisperäisestä nimestä Benedictus, joka merkitsee siunattua. Pentin nimipäivä suomalaisessa kalenterissa on 21. maaliskuuta, joka on katolisessa pyhimyskalenterissa Benedictus Nursialaisen muistopäivä. Ortodoksisessa kalenterissa hänen muistopäivänsä ja samalla Pentin nimipäivä on viikkoa aikaisemmin, 14. maaliskuuta, jota paitsi Pentti-nimi on myös Teopemptosin muistopäivänä 5. tammikuuta.
Pentti-nimi on annettu vuoden 2009 loppuun mennessä jonain etunimenä 59 150 suomalaiselle, joista 2 oli naisia.
Pentti-nimen suosio alkoi kasvaa 1910-luvun lopulla, ja sen suosio säilyi suurena aina 1950-luvun lopulle, jolloin se alkoi hiipua. Viime vuosina nimi on annettu vuosittain noin 40–50 lapselle.
Suurin suosio Pentti-nimellä oli vuosina 1924–1953, jolloin nimen sai joka vuosi yli tuhat vauvaa. Ns. suurissa ikäluokissa oli paljon Penttejä: 1944–1950 Penttejä syntyi vuodessa keskimäärin yli 1 600. Ennätysvuonna 1946 nimen sai 1 815 lasta. - meirikki
meirikki kirjoitti:
Hieman ??? suhtudun, ettei olisi jonkusen pilailua? Ainakaan toistaiseksi en ala etsimään samalla innolla, tehkööt sen jotkut toiset. Nyt en ole avaaja :))
Pentistä tässä wikin tietoa:
Pentti on suomalainen miehen etunimi, kutsumamuoto latinalaisperäisestä nimestä Benedictus, joka merkitsee siunattua. Pentin nimipäivä suomalaisessa kalenterissa on 21. maaliskuuta, joka on katolisessa pyhimyskalenterissa Benedictus Nursialaisen muistopäivä. Ortodoksisessa kalenterissa hänen muistopäivänsä ja samalla Pentin nimipäivä on viikkoa aikaisemmin, 14. maaliskuuta, jota paitsi Pentti-nimi on myös Teopemptosin muistopäivänä 5. tammikuuta.
Pentti-nimi on annettu vuoden 2009 loppuun mennessä jonain etunimenä 59 150 suomalaiselle, joista 2 oli naisia.
Pentti-nimen suosio alkoi kasvaa 1910-luvun lopulla, ja sen suosio säilyi suurena aina 1950-luvun lopulle, jolloin se alkoi hiipua. Viime vuosina nimi on annettu vuosittain noin 40–50 lapselle.
Suurin suosio Pentti-nimellä oli vuosina 1924–1953, jolloin nimen sai joka vuosi yli tuhat vauvaa. Ns. suurissa ikäluokissa oli paljon Penttejä: 1944–1950 Penttejä syntyi vuodessa keskimäärin yli 1 600. Ennätysvuonna 1946 nimen sai 1 815 lasta.http://www.youtube.com/watch?v=LO3y8vdm61I
Ihailemamme Pentti Siimes, tässä esiintyy.
Pentti Rautajärvi, kansakoulunope, ...Täällä Pohjantähden alla ( V.Linna )
Pentti Nieksen, ohjelmasta; The Joulukalenteri.
- X,
Aamuisin ken ensin heräilee tekee avauksen, katsahtaa ettei toinen ole sitä tehnyt ja jatkaa. Näin ei tule kenellekään pakko velvollisuutta toimia ankkurina.
Jos päällekkäisyyksiä tapahtuu se ei palstaa pilaa, odottellaan kunhan kirjoittelijat heräilevät. Toivon ettei ilkeilyllä toimittaisi, ja jos niin käykin jatketaan omaan tahtiimme. Emme sitä huomioi mitenkään.- No Nick
Pentti Oskari Kangas,avustustyöntekijä joka vieraili Markku Veijalaisen ohjelmassa.
Pentti Lasanen 1935 syntynyt loviisassa nuoruutensa viettänyt muusikko.
- meirikki
http://www.youtube.com/watch?v=gbfKt3OrxrM
Pentti Hietanen, italiaisien sävelienparissa, Ei koskaan...- X,
Luin kuinka pyytelitte kirjoittajia mukaan, ja koko ajan odottelitte ketjun aloittajaa takaisin, mikään ei toteutunut, saitte vielä vitt....a päällenne. En ihmettele jos hieman epäillen tulette mukaan!
En ole riitaisa toivoisin vaan ketjun jatkuvan, ei niin että se on yhden ihmisen vastuulla vaan yhteisenä.
Ehkä joku hakee nimipäivätiedot?
Pentti Nikula , s 1939 kultaa Em- 1962 ja Olympialaisista 1964.
http://www.youtube.com/watch?v=i1TB4KM6VgM - SonjaF
X, kirjoitti:
Luin kuinka pyytelitte kirjoittajia mukaan, ja koko ajan odottelitte ketjun aloittajaa takaisin, mikään ei toteutunut, saitte vielä vitt....a päällenne. En ihmettele jos hieman epäillen tulette mukaan!
En ole riitaisa toivoisin vaan ketjun jatkuvan, ei niin että se on yhden ihmisen vastuulla vaan yhteisenä.
Ehkä joku hakee nimipäivätiedot?
Pentti Nikula , s 1939 kultaa Em- 1962 ja Olympialaisista 1964.
http://www.youtube.com/watch?v=i1TB4KM6VgMMuutamilla palstalaisilla ei ole kaikki Ismot kasinolla.
Pentti Hämäläinen Kultamitalisti 1952 olympialaisissa,lajina nyrkkeily. - maalis21
SonjaF kirjoitti:
Muutamilla palstalaisilla ei ole kaikki Ismot kasinolla.
Pentti Hämäläinen Kultamitalisti 1952 olympialaisissa,lajina nyrkkeily.Kotkassa on patsas Pentille. Eläkööt Pentit.
- 20
varmasti kaikille tuttu kirjailija, kirjoitti mm. Yhdeksän miehen saappaat. Kävi aikoinaan kulttuurivierailulla Kiinassa asti, seurueessa, jossa oli Sylvi Kekkonen. Kuoli vain 50-vuotiaana, hukkuen Iso-Lamujärveen.
Linkissä Arvo Turtiaisaen runo Haanpäästä.
http://192.89.123.129/siikalatva/piippola/haanpaa/index.htm
http://www.kiiltomato.net/?rcat=Tietokirjallisuus&rid=222 - meirikki
Bengt Huhta
Wikipedia
Bengt Vilhelm Huhta (s. 8. marraskuuta 1949 Kokkola) on suomalainen muusikko, joka tunnettiin uransa alkuaikoina vuosina 1968–1975 taiteilijanimellä Kristian. Taiteilijanimellään Huhta voitti ensimmäisen Syksyn sävel -kilpailun vuonna 1968 Aarno Ranisen säveltämällä kappaleella "Näin on". Saman vuoden lopulla hänelle koottiin taustayhtye, jonka rungosta muotoutui nopeasti Wigwam. Kokoonpano ehti soittaa Huhdan kanssa vain yhden keikan.
Tammikuussa 1970 hänen versionsa Hair-musikaalin kappaleesta "Aquarius/Let the Sunshine In" suomeksi "Aquarius/Kulje valoon, kulje Aurinkoon" (san. Esko Elstelä) nousi listalla sijalle 6.[1]
Vuonna 1973 hän liittyi Mandala-nimiseen kokoonpanoon laulusolistiksi omalla nimellään. Yhtye levytti Love Records -yhtiölle singlen Don't Wake Me Now/Time to Know. Kappaleet olivat Mandalan jäsenten säveltämiä ja sanoittamia.
Myöhäisemmän tuotantonsa Huhta on julkaissut omalla nimellään. Siviiliammatiltaan Huhta on opettaja. Hän toimii rehtorina Kokkolassa Öjan ala-asteella.
Huhta muistetaan erityisesti 1960-luvun lopun tempauksestaan: hän lavasti oman itsemurhansa vauhdittaakseen levymyyntiään. Tuolloin Huhta löydettiin hotellihuoneesta lääkepilleripurkki viereltään. Usein Huhdan tempaus sekoitetaan hänen aikalaisensa Salomonin eli Timo Silvennoisen tekemään samantapaiseen tempaukseen. Kuuluisa esimerkki tästä on J. Karjalaisen "Merenneitoni ja minä" -laulun viimeinen säkeistö, jossa väitetään Kristianin kohtalona olleen lavastettu hukkumiskuolema.- meirikki ejk,
http://www.youtube.com/watch?v=oi1nHtiqrLo
Hänen tekemänsä biisi, Kristianinin nimellä en löynnyt mitään...onhan jo aikaa noista jutuista :))
Se jatkuva hoilotus silloin joskus Aqvaarius, oli kai Kristian siinäkin...ihan mutu muistoja.
Olen aina seannut heidät...Kristian ja Salomon...no silloin ei suomimusa purrut, sen piti olla ulkolaista :)) - maarina
meirikki ejk, kirjoitti:
http://www.youtube.com/watch?v=oi1nHtiqrLo
Hänen tekemänsä biisi, Kristianinin nimellä en löynnyt mitään...onhan jo aikaa noista jutuista :))
Se jatkuva hoilotus silloin joskus Aqvaarius, oli kai Kristian siinäkin...ihan mutu muistoja.
Olen aina seannut heidät...Kristian ja Salomon...no silloin ei suomimusa purrut, sen piti olla ulkolaista :))yksi Pentti lisää. Ralliajaja Pentti Airikkala.
http://www.youtube.com/watch?v=WY6_FwXSMU4
- X - vastaa
Pentillä mennään, http://www.youtube.com/watch?v=S93vW-e-MLA
Haluan kaikki jo pois potkitutkin takaisin, haluan mahdollisemman paljon keskustelua ja päivänsankareiden kera. En ehdi olla jatkuvasti netissä, joten osaattehan te jo ketjun tavat, ja kuten sanoin aamulla avaa hän joka on aikaisin hereillä. Tämä on yhteinen ketju, voin olla useita päiviä poissa , jatkakaa tulen aina kun ehdin.
Hyvilläni kun palstalle tulee toimintaa, en siitä että minulle ne kohdennetaan, kuten sanoin tämä on yhteienen , pidetään se mielessä.- No Nick
Onnea nimipäiväsankarille. Henkilökohtaisesti en tunne ketään,jolla etunimi olisi Vihtori.
Nomen est omen! Nimi on enne! Nimi on käyntikorttisi.
" Älä nimittele kanssaihmistäsi,käytä hänen
oikeaa nimeään."
-Matti Ranin- - No Nick
No Nick kirjoitti:
Onnea nimipäiväsankarille. Henkilökohtaisesti en tunne ketään,jolla etunimi olisi Vihtori.
Nomen est omen! Nimi on enne! Nimi on käyntikorttisi.
" Älä nimittele kanssaihmistäsi,käytä hänen
oikeaa nimeään."
-Matti Ranin-Katri-Helenan esittämänä:
http://www.youtube.com/watch?v=qVQIuRXl4ac - Hoitsu, Sonja F
No Nick kirjoitti:
Katri-Helenan esittämänä:
http://www.youtube.com/watch?v=qVQIuRXl4acIhanaa,kevättalvista nimipäivää sinulle tuntematon ystäväni,Vihtori.
http://www.youtube.com/watch?v=1y77lUqbxls - maarina
Hoitsu, Sonja F kirjoitti:
Ihanaa,kevättalvista nimipäivää sinulle tuntematon ystäväni,Vihtori.
http://www.youtube.com/watch?v=1y77lUqbxlsVihtori on suomalainen miehen nimi, Wikipedian mukaan on tämän nimen saanut 17456 miestä.
Vihtori ja Klaara, sanomalehtisarjakuva henkilöt.
Syntymäpäivä sankari Roger Whittaker laulaa ja viheltää:
http://www.youtube.com/watch?v=RuC6e8NHM9s
Ei ole tutuissa ketään Vihtoria. - maarina
maarina kirjoitti:
Vihtori on suomalainen miehen nimi, Wikipedian mukaan on tämän nimen saanut 17456 miestä.
Vihtori ja Klaara, sanomalehtisarjakuva henkilöt.
Syntymäpäivä sankari Roger Whittaker laulaa ja viheltää:
http://www.youtube.com/watch?v=RuC6e8NHM9s
Ei ole tutuissa ketään Vihtoria.Viktor Klimenko, laulaja näyttelijä: http://www.youtube.com/watch?v=rft6iefpMTM
- X,
No Nick kirjoitti:
Onnea nimipäiväsankarille. Henkilökohtaisesti en tunne ketään,jolla etunimi olisi Vihtori.
Nomen est omen! Nimi on enne! Nimi on käyntikorttisi.
" Älä nimittele kanssaihmistäsi,käytä hänen
oikeaa nimeään."
-Matti Ranin-Viktori hänkin http://www.youtube.com/watch?v=JC1F7wVIw4I
Kirjallisuudesta , valkoiset/punaiset sotimisisesta , Vihtori Kosola - 20
No Nick kirjoitti:
Onnea nimipäiväsankarille. Henkilökohtaisesti en tunne ketään,jolla etunimi olisi Vihtori.
Nomen est omen! Nimi on enne! Nimi on käyntikorttisi.
" Älä nimittele kanssaihmistäsi,käytä hänen
oikeaa nimeään."
-Matti Ranin-Vihtori ja Klaara, sarjakuva. Samanniminen suomalainen elokuvakin on vuodelta 1939.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Vihtori_ja_Klaara - 20
20 kirjoitti:
Vihtori ja Klaara, sarjakuva. Samanniminen suomalainen elokuvakin on vuodelta 1939.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Vihtori_ja_KlaaraVictor/Victoria, elokuva ja näytelmä. Alkuperäisessä elokuvassa v.1982 pääosaa esitti Julie Andrews, joka laulaa allaolevassa linkissä.
http://www.youtube.com/watch?v=Ds5Y1liaVeI - 20
20 kirjoitti:
Victor/Victoria, elokuva ja näytelmä. Alkuperäisessä elokuvassa v.1982 pääosaa esitti Julie Andrews, joka laulaa allaolevassa linkissä.
http://www.youtube.com/watch?v=Ds5Y1liaVeIVihtori on suomalainen muoto nimestä Viktor, jonka pohjana on latinan Viktor eli ”voittaja”. Nimi oli hyvin suosittu Suomessa jo 1800-luvulla. (Lähde: Vilkuna, Kustaa: Etunimet)
http://www.kirjastot.fi/fi-fi/tietopalvelu/kysymys.aspx?ID=1dddb054-b2b2-44c0-95b4-f151bb065b64 - Roger Whittaker-fani
maarina kirjoitti:
Vihtori on suomalainen miehen nimi, Wikipedian mukaan on tämän nimen saanut 17456 miestä.
Vihtori ja Klaara, sanomalehtisarjakuva henkilöt.
Syntymäpäivä sankari Roger Whittaker laulaa ja viheltää:
http://www.youtube.com/watch?v=RuC6e8NHM9s
Ei ole tutuissa ketään Vihtoria.Hyvä Maarina.
Kuinka tiesit ja tiedät, että 22. maaliskuuta on Roger Whittakerin syntymäpäivä? Oletko Roger Whittakerin fani? Minä olen R.W.:n fani ja nykyisin hänen ylivoimaisesti aktiivisin ja innoikkain faninsa Suomessa.
Roger Whittaker on ollut pikkuhiljaa 1980-luvulta alkaen suosituimmillaan Saksassa, jossa hän on nykyisin monen sukupolven suosiossa, m.m. monet nuoret miehet ovat Saksassa innoittuineita R.W.-faneja ja onhan Saksassa noin 82 miljoonaa asukasta, ei missään muussa Euroopan maassa ole niin paljon asukkaita. - Roger Whittaker-fani
Roger Whittaker-fani kirjoitti:
Hyvä Maarina.
Kuinka tiesit ja tiedät, että 22. maaliskuuta on Roger Whittakerin syntymäpäivä? Oletko Roger Whittakerin fani? Minä olen R.W.:n fani ja nykyisin hänen ylivoimaisesti aktiivisin ja innoikkain faninsa Suomessa.
Roger Whittaker on ollut pikkuhiljaa 1980-luvulta alkaen suosituimmillaan Saksassa, jossa hän on nykyisin monen sukupolven suosiossa, m.m. monet nuoret miehet ovat Saksassa innoittuineita R.W.-faneja ja onhan Saksassa noin 82 miljoonaa asukasta, ei missään muussa Euroopan maassa ole niin paljon asukkaita.Roger Whittaker-internet-sivustot:
- http://www.rogerwhittaker.de (virallinen saksankielinen sivusto)
- http://www.rogerwhittaker.com (virallinen englanninkielinen sivusto)
- http://www.rogerwhittaker.net (muu englanninkielinen sivusto) - maarina1
Roger Whittaker-fani kirjoitti:
Hyvä Maarina.
Kuinka tiesit ja tiedät, että 22. maaliskuuta on Roger Whittakerin syntymäpäivä? Oletko Roger Whittakerin fani? Minä olen R.W.:n fani ja nykyisin hänen ylivoimaisesti aktiivisin ja innoikkain faninsa Suomessa.
Roger Whittaker on ollut pikkuhiljaa 1980-luvulta alkaen suosituimmillaan Saksassa, jossa hän on nykyisin monen sukupolven suosiossa, m.m. monet nuoret miehet ovat Saksassa innoittuineita R.W.-faneja ja onhan Saksassa noin 82 miljoonaa asukasta, ei missään muussa Euroopan maassa ole niin paljon asukkaita.Mulla on "Monen vuoden muistiallakka" jossa on kunkin päivän syntymäpäiväsankarit. En ole fani, mutta pidän hänen lauluistaan/viheltelystään.
- maarina1
Roger Whittaker-fani kirjoitti:
Hyvä Maarina.
Kuinka tiesit ja tiedät, että 22. maaliskuuta on Roger Whittakerin syntymäpäivä? Oletko Roger Whittakerin fani? Minä olen R.W.:n fani ja nykyisin hänen ylivoimaisesti aktiivisin ja innoikkain faninsa Suomessa.
Roger Whittaker on ollut pikkuhiljaa 1980-luvulta alkaen suosituimmillaan Saksassa, jossa hän on nykyisin monen sukupolven suosiossa, m.m. monet nuoret miehet ovat Saksassa innoittuineita R.W.-faneja ja onhan Saksassa noin 82 miljoonaa asukasta, ei missään muussa Euroopan maassa ole niin paljon asukkaita.Tämän laulun takia pidän hänestä: http://www.youtube.com/watch?v=ICc2MiApS30&translated=1
- 9+7
Vihtori Kosola, politiikko
Vihtori Peltonen alias Johannes Linnankoski
Victor Hugo, kirjailija
Victoria Beckham, laulaja, tunnetaan nykyään ehkä paremmin jalkapalloilija David Beckhamin vaimona, aiheuttivat molemmat viime viikolla Turussa aikamoisen kohun.
Viktoria Mullova, viulisti
Päivänsankari tässäkin
http://www.youtube.com/watch?v=2dcYrG6CRi4&feature=related- maarina
päivänsankareita.
Victoria Bernadotte, Ruotsin kruununprinsessa. - maarina
maarina kirjoitti:
päivänsankareita.
Victoria Bernadotte, Ruotsin kruununprinsessa.Hyvää huomenta kaikille. Akselin ja Elinan häävalssin tahdissa aloitetaan päivä:
http://www.youtube.com/watch?v=OYBKdugwBSM
Akseli Gallen-Kallela, taiteilija. - maarina
maarina kirjoitti:
Hyvää huomenta kaikille. Akselin ja Elinan häävalssin tahdissa aloitetaan päivä:
http://www.youtube.com/watch?v=OYBKdugwBSM
Akseli Gallen-Kallela, taiteilija.nimen historia unohtui.
Alunperin heprealainen nimi Aksolan. Vuonna 1739 tuli allakkaan nimi Axel, joka vuonna1858 vaihdettiin suomalaisenpaan kirjoitus asuun Aksel. Vuodesta 1900 asuna on ollut Akseli. Akseli nimen saaneita on 10625. Muunnelmia nimestä ovat Aake, Akke ja Aksel.
Yhtään päivän sankaria en tunne. - X,
maarina kirjoitti:
Hyvää huomenta kaikille. Akselin ja Elinan häävalssin tahdissa aloitetaan päivä:
http://www.youtube.com/watch?v=OYBKdugwBSM
Akseli Gallen-Kallela, taiteilija.Porakorven Akseli, Simo Salmisen tunnetuksi tekemässä iskelmässä Pornolaulu (1968): "Porakorven Akseli se pornokuvan näytti..."
Akseli Jaatinen, hahmo Arto Paasilinnan kirjoittamassa romaanissa Onnellinen mies.
- 20
Akseli Touhula Touhulan perhe-sarjakuvasta.
Aake Kalliala, tosin ihan viralliset etunimensä ovat Aarne Elis.
Akira Kurosawa olisi täyttänyt tänään 100 vuotta.
Jope Ruonansuu laulaa: - Nyt Kuosmanen ja Aake, hiiohoi, telkkarissa hirven marinoi. -- maarina
toinen synttäri sankari, jokin aika sitten edesmennyt Carola Standertskjöld laulaa:
http://www.youtube.com/watch?v=ClAGYVvzQAM - No Nick
maarina kirjoitti:
toinen synttäri sankari, jokin aika sitten edesmennyt Carola Standertskjöld laulaa:
http://www.youtube.com/watch?v=ClAGYVvzQAMTiedän yhden nimipäiväsankarin: baritoni Gabriel Suovanen.
Lämpöiset onnitteluni tämän laulun myötä:
http://www.youtube.com/watch?v=lkGPX-AXQKY
Esittäjänä Veikko Lavi "Gabriel" - X,
No Nick kirjoitti:
Tiedän yhden nimipäiväsankarin: baritoni Gabriel Suovanen.
Lämpöiset onnitteluni tämän laulun myötä:
http://www.youtube.com/watch?v=lkGPX-AXQKY
Esittäjänä Veikko Lavi "Gabriel"Nimipäivää viettävät, Kaapo, Gabriel, Kaapro ja Kaappo.
Onnittelut.
Gabriel on Unkarissa Gabor, Italiassa Gabriello, Tsekisä Gába, Puolassa Gabrysz ja Arabiassa Jabril.
Mika Waltari luonnehti sydämettömäksi komediaksi näytelmäänsä Gabriel, tule takaisin (1945).
Näytelmän esikuvana oli naisia huijannut Ruben Oskar Auervaara. Valentin Vaalan elokuvassa (1951) pääosaa esitti Tarmo Manni. - maarina
X, kirjoitti:
Nimipäivää viettävät, Kaapo, Gabriel, Kaapro ja Kaappo.
Onnittelut.
Gabriel on Unkarissa Gabor, Italiassa Gabriello, Tsekisä Gába, Puolassa Gabrysz ja Arabiassa Jabril.
Mika Waltari luonnehti sydämettömäksi komediaksi näytelmäänsä Gabriel, tule takaisin (1945).
Näytelmän esikuvana oli naisia huijannut Ruben Oskar Auervaara. Valentin Vaalan elokuvassa (1951) pääosaa esitti Tarmo Manni.sekä syntymäpäiväänsä viettävät.
Enkeli Gabriel tuli ainoastaan mieleen.
Jokin laulukin on, olen sitä etsinyt, tuloksetta.
Sanat menevät jotenkin näin:
"Gapriel, portin luokse, oottamaan silloin juokse.
Kyyneleet sulta kuivaan, viimeinkin Gapriel."........ - Jm-50
maarina kirjoitti:
sekä syntymäpäiväänsä viettävät.
Enkeli Gabriel tuli ainoastaan mieleen.
Jokin laulukin on, olen sitä etsinyt, tuloksetta.
Sanat menevät jotenkin näin:
"Gapriel, portin luokse, oottamaan silloin juokse.
Kyyneleet sulta kuivaan, viimeinkin Gapriel."........Tässä ensin Suomeksi
http://www.youtube.com/watch?v=Zb-l2QYKzBc&feature=fvw - maarina
Jm-50 kirjoitti:
Tässä ensin Suomeksi
http://www.youtube.com/watch?v=Zb-l2QYKzBc&feature=fvwJm-50. Hain näköjään väärällä nimellä. Tässä löytämä Gabriel:
http://www.youtube.com/watch?v=vM2cvLKjNZs - ex-reg.
No Nick kirjoitti:
Tiedän yhden nimipäiväsankarin: baritoni Gabriel Suovanen.
Lämpöiset onnitteluni tämän laulun myötä:
http://www.youtube.com/watch?v=lkGPX-AXQKY
Esittäjänä Veikko Lavi "Gabriel"Kaapo on suomalainen miehen etunimi, Gabriel-nimen muunnos. Nimestä on käytössä myös muunnokset Kaappo ja Kaapro. Kaapon, Kaappon ja Kaapron nimipäivä on 24. maaliskuuta, jolloin on myös Gabrielin nimipäivä.
Nimi Kaapo oli 1900-luvulla melko harvinainen, mutta on 2000-luvulla yleistynyt. Vuoden 2009 loppuun mennessä se on annettu 1344 henkilölle, joista yli tuhat on syntynyt 2000-luvulla. Nimi Kaappo on annettu 134 ja Kaapro 158 henkilölle. - metusaalem
ex-reg. kirjoitti:
Kaapo on suomalainen miehen etunimi, Gabriel-nimen muunnos. Nimestä on käytössä myös muunnokset Kaappo ja Kaapro. Kaapon, Kaappon ja Kaapron nimipäivä on 24. maaliskuuta, jolloin on myös Gabrielin nimipäivä.
Nimi Kaapo oli 1900-luvulla melko harvinainen, mutta on 2000-luvulla yleistynyt. Vuoden 2009 loppuun mennessä se on annettu 1344 henkilölle, joista yli tuhat on syntynyt 2000-luvulla. Nimi Kaappo on annettu 134 ja Kaapro 158 henkilölle.Kaappo Karvala, Suurlähettiläät-yhtyeen kosketinsoittaja
Kaapo Murros, kirjailija, sosialidemokraattinen kansanedustaja
Kaapo Rissala, taidemaalari ja sisustussuunnittelija
Kaapo Seppänen, Nelosen kehityspäällikkö.
Kaapo Viitaharju, jääkäriluutnantti
Kaapo Wirtanen, taidemaalari - Böö,,,
X, kirjoitti:
Nimipäivää viettävät, Kaapo, Gabriel, Kaapro ja Kaappo.
Onnittelut.
Gabriel on Unkarissa Gabor, Italiassa Gabriello, Tsekisä Gába, Puolassa Gabrysz ja Arabiassa Jabril.
Mika Waltari luonnehti sydämettömäksi komediaksi näytelmäänsä Gabriel, tule takaisin (1945).
Näytelmän esikuvana oli naisia huijannut Ruben Oskar Auervaara. Valentin Vaalan elokuvassa (1951) pääosaa esitti Tarmo Manni. - mä lehden luin...
X, kirjoitti:
Nimipäivää viettävät, Kaapo, Gabriel, Kaapro ja Kaappo.
Onnittelut.
Gabriel on Unkarissa Gabor, Italiassa Gabriello, Tsekisä Gába, Puolassa Gabrysz ja Arabiassa Jabril.
Mika Waltari luonnehti sydämettömäksi komediaksi näytelmäänsä Gabriel, tule takaisin (1945).
Näytelmän esikuvana oli naisia huijannut Ruben Oskar Auervaara. Valentin Vaalan elokuvassa (1951) pääosaa esitti Tarmo Manni.http://www.mtv3.fi/cmp_suomi24_feed_uutiset/uutiset/kotimaa.shtml/arkistot/kotimaa/2010/03/1077349
- itselle iski shokki, että mitä oikein tapahtui, jonka jälkeen ilmoitin hänelle tekeväni asiasta tutkintopyynnön poliisille. Kertoo kuvaaja Toni Kaapro. - meirikki
X, kirjoitti:
Nimipäivää viettävät, Kaapo, Gabriel, Kaapro ja Kaappo.
Onnittelut.
Gabriel on Unkarissa Gabor, Italiassa Gabriello, Tsekisä Gába, Puolassa Gabrysz ja Arabiassa Jabril.
Mika Waltari luonnehti sydämettömäksi komediaksi näytelmäänsä Gabriel, tule takaisin (1945).
Näytelmän esikuvana oli naisia huijannut Ruben Oskar Auervaara. Valentin Vaalan elokuvassa (1951) pääosaa esitti Tarmo Manni.Omatoiminen pikkupoika kotona, pihalla ja päiväkodissa
Laulun sanat:
Oon nelivuotias,
oppimaan innokas,
sain nimen hauskimman - Kaapo.
On paljon tehtävää,
uutta ja tärkeää,
puuhailee touhuissaan Kaapo.
Maailma muuttuu, niin minäkin,
oppaiksi vanhemmat värväsin!
Vaikea varttua,
itkua parkua,
muistan myös iloita Kaapo,
Kaapo, Kaapo.
Oon Kaapo
hi hihi hi
hei vain!
Suom. sanat Jertta Ratia
Laulaja Silva Lillrank
- niinpä niin :))
- 20
Luonnon kirjasta. Kirjoittanut Juhani Siljo
Kun lempein aamun leyhke, tuskin kortta väristäin,
yl’ lahden hiipi siimekseni valoon vihreään,
ja järvi kuulti, rannan hiekka syttyi säihkymään,
näin, kuinka ulos luonnon helmaan astui vapaaseen
hämystä huoneen Tipa-Kaapro koko perheineen.
http://fi.wikisource.org/wiki/Luonnon_kirjasta- X,
suomalainen kalenteri: Aija
suomenruotsalainen kalenteri: Gunvor, Gunnevi
ortodoksinen kalenteri: Maria, Mari, Maija, Marjatta, Meeri
saamenkielinen kalenteri: Gunvor
vanhemmissa kalentereissa: Axel, Edward, Gabriel, Raita, Rupertus, Victor
Aija; suomalaisen naisen nimi on todennäköisesti syntynyt Eija-nimen mukaelmana. Etunimi listattiin nimipäiväalmanakkaan v 1950.
Aija on myös Heprealainen,. Raamatussa esiintyvä miehen nimi, joka tarkoittaa joko korppikotkaa tai haarahaukkaa. - maarina
X, kirjoitti:
suomalainen kalenteri: Aija
suomenruotsalainen kalenteri: Gunvor, Gunnevi
ortodoksinen kalenteri: Maria, Mari, Maija, Marjatta, Meeri
saamenkielinen kalenteri: Gunvor
vanhemmissa kalentereissa: Axel, Edward, Gabriel, Raita, Rupertus, Victor
Aija; suomalaisen naisen nimi on todennäköisesti syntynyt Eija-nimen mukaelmana. Etunimi listattiin nimipäiväalmanakkaan v 1950.
Aija on myös Heprealainen,. Raamatussa esiintyvä miehen nimi, joka tarkoittaa joko korppikotkaa tai haarahaukkaa.Tässä esiintyy eräs heistä, Aija Puurtinen: http://www.youtube.com/watch?v=o3tmNf1n7jM
Guvor Sandkvist, näyttelijä.
Elton John, muusikko. Tänään on hänen syntymä päivänsä. - maarina
maarina kirjoitti:
Tässä esiintyy eräs heistä, Aija Puurtinen: http://www.youtube.com/watch?v=o3tmNf1n7jM
Guvor Sandkvist, näyttelijä.
Elton John, muusikko. Tänään on hänen syntymä päivänsä.Elton John laulamaan: http://www.youtube.com/watch?v=mTa8U0Wa0q8
- Ahtaaja Kotkasta
maarina kirjoitti:
Elton John laulamaan: http://www.youtube.com/watch?v=mTa8U0Wa0q8
Hyvää nimipäivää Immoille. Yhden tiedän,ketään en tunne.
Immo Kuutsa,valmentaja. - maarina
Ahtaaja Kotkasta kirjoitti:
Hyvää nimipäivää Immoille. Yhden tiedän,ketään en tunne.
Immo Kuutsa,valmentaja.Paljon onnea teille kaikille.
Immanuel on hebreaa ja tarkoittaa "Jumala kanssamme". Muut nimet ovat muunnelmia Immanuelista.
Immanuel Kant, filosofi. - meirikki
maarina kirjoitti:
Paljon onnea teille kaikille.
Immanuel on hebreaa ja tarkoittaa "Jumala kanssamme". Muut nimet ovat muunnelmia Immanuelista.
Immanuel Kant, filosofi.Manu on etunimi.
Manun suomenkielinen nimipäivä on 26. maaliskuuta, jolloin on myös Immon, Mannen ja Immanuelin nimipäivä. Suomessa nimi Manu on tammikuun 2010 loppuun mennessä annettu on 1 675 henkilölle, joista kaksi on naisia. Suomalaisena nimenä Manu on käsitetty sekä Immanuel- että Magnus-nimen muunnelmaksi. Suomessa Manu on erityisesti miesten nimi, mutta kansainvälisesti se on myös yleinen naisen nimi. (wiki)
Emanuel " Manu" Kontula ( 1873 - 1931 ), oli suomalainen paperitehtaan työmies, vahtimestari ja Sdp-kansanedustaja,
Mauno "Manu" Koivisto, suomalainen poliitikko, ex-pressamme. - maarina
meirikki kirjoitti:
Manu on etunimi.
Manun suomenkielinen nimipäivä on 26. maaliskuuta, jolloin on myös Immon, Mannen ja Immanuelin nimipäivä. Suomessa nimi Manu on tammikuun 2010 loppuun mennessä annettu on 1 675 henkilölle, joista kaksi on naisia. Suomalaisena nimenä Manu on käsitetty sekä Immanuel- että Magnus-nimen muunnelmaksi. Suomessa Manu on erityisesti miesten nimi, mutta kansainvälisesti se on myös yleinen naisen nimi. (wiki)
Emanuel " Manu" Kontula ( 1873 - 1931 ), oli suomalainen paperitehtaan työmies, vahtimestari ja Sdp-kansanedustaja,
Mauno "Manu" Koivisto, suomalainen poliitikko, ex-pressamme.olisi myös Viljo Vesterisen syntymäpäivä. Laitetaan mestari soittamaan, metsäkukkia:
http://www.youtube.com/watch?v=ERj-98JlUqk - meirikki
Ahtaaja Kotkasta kirjoitti:
Hyvää nimipäivää Immoille. Yhden tiedän,ketään en tunne.
Immo Kuutsa,valmentaja.Miina ja Manu -kiejasarja ( kirjoittanut nimimerkki; Teutori, Satukustannus Oy ) on tehnyt upeat kissat tutuiksi. Kirjojen opettavainen ja hauska sisältö on elävöitetty v.2002 näytelminä jo yli 100:lla paikkakunnalla , musiikilla, leikeillä ja lauluilla.
Myös aikuiset ovat viihtyneet katsomoissa hyvin. Vinkki mummuille ja papoille, lastenlasten yhdessä olemisen viettoon.
Tässä videopätkä, http://www.youtube.com/watch?v=8daWMBL-PVU - 64+
Ahtaaja Kotkasta kirjoitti:
Hyvää nimipäivää Immoille. Yhden tiedän,ketään en tunne.
Immo Kuutsa,valmentaja.Immo, radioselostaja Juhani Peltosen romaanissa Elmo, radiokuunnelmassa häntä esitti Kauko Helovirta.
- maarina
64+ kirjoitti:
Immo, radioselostaja Juhani Peltosen romaanissa Elmo, radiokuunnelmassa häntä esitti Kauko Helovirta.
syntymäpäivä sankari, Diana Ross: http://www.youtube.com/watch?v=UaYHRx9-v2M
Taitaa olla vielä elossakin, kun on kanssani saman ikäinen..... - meirikki
maarina kirjoitti:
syntymäpäivä sankari, Diana Ross: http://www.youtube.com/watch?v=UaYHRx9-v2M
Taitaa olla vielä elossakin, kun on kanssani saman ikäinen.....Jo vain on elossa :)) laitanpa Manneja ihan potpuurissa,
http://www.youtube.com/watch?v=YP4fRmTeDkw
Nyt fillari kutsuu, jokusen tunnin reisulle, palaillaan. - Böö,,
maarina kirjoitti:
Paljon onnea teille kaikille.
Immanuel on hebreaa ja tarkoittaa "Jumala kanssamme". Muut nimet ovat muunnelmia Immanuelista.
Immanuel Kant, filosofi.Manu tarkoittaa seuraavia asioita:
ManU, yleisesti käytetty lyhenne jalkapalloseura Manchester United FC:n nimestä
hindulaisuudessa, intiaanien tarustossa ja teosofiassa esiintyvä ihmiskunnan isä
Manú, luonnonsuojelusalue Perussa
Manú, joki Perussa
Karen Manumanaw, noin 10 000 ihmisen puhuma kieli Myanmarissa. - he..he...
Böö,, kirjoitti:
Manu tarkoittaa seuraavia asioita:
ManU, yleisesti käytetty lyhenne jalkapalloseura Manchester United FC:n nimestä
hindulaisuudessa, intiaanien tarustossa ja teosofiassa esiintyvä ihmiskunnan isä
Manú, luonnonsuojelusalue Perussa
Manú, joki Perussa
Karen Manumanaw, noin 10 000 ihmisen puhuma kieli Myanmarissa.Kuuluisia Immoja
Immo Eronen, jalkapalloilija
Immo Huhtinen, pistooliampuja
Immo Kuutsa, hiihtovalmentaja, alun perin Immanuel
Immo Tuominen, taidemaalari
Immo Rautiainen, pesäpalloilija - 64+
Ahtaaja Kotkasta kirjoitti:
Hyvää nimipäivää Immoille. Yhden tiedän,ketään en tunne.
Immo Kuutsa,valmentaja.Ettekö viitsi lukea mitä toiset ovat jo vastanneet? Ei ihme jollei palsta kiinnosta, samaa laitetaan jatkuvasti!
Pientä tarkkuutta vastailijat. - -
64+ kirjoitti:
Ettekö viitsi lukea mitä toiset ovat jo vastanneet? Ei ihme jollei palsta kiinnosta, samaa laitetaan jatkuvasti!
Pientä tarkkuutta vastailijat.Miksi tuon hänelle kirjoitit, joka ensimmäisenä tämän päiväisen laittoi? Leikkiähän tämä, mutta voihan nuo suurinpiirtein tarkistaa.
- 20
ainakin oli, joskus. Meillä oli samanniminen kissa.
Virressä 20 lauletaan: "Toista turvaa emme löydä milloinkaan. Jeesus-lapsi siunattu, Immanuel, syntyi niin kuin ilmoitti jo Gabriel."
Irwin Goodman ja Manu vippaa muutama markka http://www.youtube.com/watch?v=v9AyvAcfYF4- 20
Lankesi kuin Manulle illallinen, sanotaan. ManU, eli Manchester United, jossa itse David Beckhamkin on pelannut.
Oulussa on Mannenkatu, ja Raahessa Ravintola Manu.
- 20
laulun sanat: http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/3187102/16679490
- .
Sauli, Saul, Torvald, Onnea!
Sauli Niinistö on päällimmäisenä muistissa.
Sauli Lehtonen ja Hopeinen kuu: http://www.youtube.com/watch?v=Tki01x-zeZk&feature=related- maarina
Sauli "Sakke" Koivula, rumpali Peer Gynt yhtyeestä.
Saul Bellow, kirjailija. - maarina
maarina kirjoitti:
Sauli "Sakke" Koivula, rumpali Peer Gynt yhtyeestä.
Saul Bellow, kirjailija.Sauli nimi tulee Raamatun Saul kuninkaasta, joka oli Israelin kuningas noin 1025-1005 eaa. Nimi on annettu
6004 suomalaiselle.
Sauli Kiviranta hahmo Salatut elämät -tv-sarjasta.
Henkilökohtaisesti en tunne ketään nimen haltijaa. - maarina
maarina kirjoitti:
Sauli nimi tulee Raamatun Saul kuninkaasta, joka oli Israelin kuningas noin 1025-1005 eaa. Nimi on annettu
6004 suomalaiselle.
Sauli Kiviranta hahmo Salatut elämät -tv-sarjasta.
Henkilökohtaisesti en tunne ketään nimen haltijaa.Sauli vielä. BB-Sali ja Niko: http://www.youtube.com/watch?v=XEBCEAHfZjo
- meirikki
Onnittelut päivän sankareille.
Sauli, hahmo sketsiohjelma Pulkkisessa.
Sauli Koskinen, Big Brother- voittaja 2007.
- muistan parikin poikaa kouluvuosilta nimeltänsä Sauli. Enpä sitten ole muihin matkani varrella ´törmännyt´!
- harmaan hämärää on ilma ja viitisen astetta miinuksella.
Jokaiselle oikein mukavata viikonvaihdetta! - meirikki
Sauli Tiilikainen, oopperalaulaja
Sauli nimimerkkinä:
Sauli Kare, nuortenkirjailija Aimo Karvosen nimimerkki.
Onnellisuus;
- Aitoa onnellisuutta
on se , kun
vaimo näkee
kaksoisleuan
miehensä
vanhalla
tyttöystävällä. - 20
Sauli Salminen, säveltäjä.
Mariah Carey täyttää tänään 40 vuotta. http://www.youtube.com/watch?v=T7gkU_07Uns&feature=related
- maarina
Armas nimisiä on Suomessa n.48401, joista naisia 42.
Armas Järnefelt säveltäjä.
Tässä musiikissa myös Armas: http://www.youtube.com/watch?v=yrBktoR0wZ8
Sune niminen ollut sukulainen
Armas nimisiä on myös matkan varrella ollut.
Hyvää sunnuntai päivää kaikille- meirikki
Kuvitteellisia Armaita
Armas Aallontie, nimi jolla Heikki Turusen romaanihenkilö Simpauttaja esitteli itsensä; nimi tulee iskelmästä "On armas mulle aallontie".
Armas Hakkarainen, kuvitteellinen henkilö Maalaiskomedian neljännestä osasta, Turvetta ja timantteja.
Armas Paskiainen, sarjakuvasankari. - maarina
meirikki kirjoitti:
Kuvitteellisia Armaita
Armas Aallontie, nimi jolla Heikki Turusen romaanihenkilö Simpauttaja esitteli itsensä; nimi tulee iskelmästä "On armas mulle aallontie".
Armas Hakkarainen, kuvitteellinen henkilö Maalaiskomedian neljännestä osasta, Turvetta ja timantteja.
Armas Paskiainen, sarjakuvasankari.teatteriohjaaja, näyttelijä. Pia Hattaran isä.
Armas on myös rakas....;D - X,
Wikipedia
Armas Josef Pulla (29. maaliskuuta 1904 Viipuri – 14. joulukuuta 1981 Helsinki) oli suomalainen kirjailija.
Pulla kävi viisi luokkaa Viipurin suomalaista lyseota. Hän suoritti asepalveluksen Pioneeripataljoonassa Korialla vuonna 1922. Hän oli toimittajana eri lehdissä. Hän oli Suomen Kirjailijaliiton johtokunnassa vuosina 1950-1957.
Pulla käytti yhdessä Mika Waltarin kanssa salanimeä Kapteeni Leo Rainio. Hänen tunnetuimpia teoksiaan ovat Ryhmy ja Romppainen -kirjat, joita käytettiin jatkosodan aikana propagandatarkoituksiin. Valvontakomission väitetään lisänneen muutaman Ryhmy-kirjan kiellettyjen listalleen - tosiasiassa kieltovaade lienee tullut Aimo Aaltosen eli SKP:n juuri vankilasta vapautetun uuden puheenjohtajan taholta.
Pulla oli myös ranskalaisen kulttuurin tuntija ja kirjoitti myös historiallisia romaaneja liittyen Ranskaan. Hän myös kirjoitti pakinoita Lipeäkalaan.
Armas J. Pullan poika oli entisöijä Jorma Pulla.
- nimipäiväketju ei ole tarkoitettu haistattelijoille ja rumille kirjoituksia osaaville. Ellei muuta ole ketjuun tuotavaa , pysykää poissa. Kiitos teille jotka olette mukana, jaksamiseni mukaan yritän aina jotain raapustaa. - meirikki
X, kirjoitti:
Wikipedia
Armas Josef Pulla (29. maaliskuuta 1904 Viipuri – 14. joulukuuta 1981 Helsinki) oli suomalainen kirjailija.
Pulla kävi viisi luokkaa Viipurin suomalaista lyseota. Hän suoritti asepalveluksen Pioneeripataljoonassa Korialla vuonna 1922. Hän oli toimittajana eri lehdissä. Hän oli Suomen Kirjailijaliiton johtokunnassa vuosina 1950-1957.
Pulla käytti yhdessä Mika Waltarin kanssa salanimeä Kapteeni Leo Rainio. Hänen tunnetuimpia teoksiaan ovat Ryhmy ja Romppainen -kirjat, joita käytettiin jatkosodan aikana propagandatarkoituksiin. Valvontakomission väitetään lisänneen muutaman Ryhmy-kirjan kiellettyjen listalleen - tosiasiassa kieltovaade lienee tullut Aimo Aaltosen eli SKP:n juuri vankilasta vapautetun uuden puheenjohtajan taholta.
Pulla oli myös ranskalaisen kulttuurin tuntija ja kirjoitti myös historiallisia romaaneja liittyen Ranskaan. Hän myös kirjoitti pakinoita Lipeäkalaan.
Armas J. Pullan poika oli entisöijä Jorma Pulla.
- nimipäiväketju ei ole tarkoitettu haistattelijoille ja rumille kirjoituksia osaaville. Ellei muuta ole ketjuun tuotavaa , pysykää poissa. Kiitos teille jotka olette mukana, jaksamiseni mukaan yritän aina jotain raapustaa.yritellään, vaan ...aika näyttää! Turha sitä sitten ellei muita löydy.
No Viitdan runosta Armas....Äiti
Oma äiti armas(runon alkusanat ovat:Ken painoi hellintä rintaa vastaan?)Runossa on kohta, joka muistuttaa kysymyksen runo-pätkää:
Ken kauan jaksoi, ken kuormat kantoi,
ken kallehinpansa kaiken antoi, ken lempi hetkehen viimeiseen?
Oma äiti armas !
- 20
oli oikealta nimeltään Armas Einar Leopold Lönnbohm. http://yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=4&ag=23&t=674
P-P Petelius ja Armas Elaine http://www.youtube.com/watch?v=1CXcU3wYNYw- sota-ajan lapsi
oli Armas, kuoli 79 vuotiaana.Kaikki sodat kolunnut pienviljelijä, metsätyömies, lepää rauhassa!
- meirikki
sota-ajan lapsi kirjoitti:
oli Armas, kuoli 79 vuotiaana.Kaikki sodat kolunnut pienviljelijä, metsätyömies, lepää rauhassa!
isällesi ja kaikille heille jotka ovat sodan kauhut joutuneet kokemaan
Rakastettu, armastettu
iankaikkisesti!
Kuinka kuolisi lempeni
mi nyt jo kaikki kesti. -Eino Leino-
- 20
on oikealta nimeltään Carl Armas August Lovén. Hän näytteli ja lauloi, oli vuosia Kipparikvartetissa.
Täällä Kaarlo Juurela laulaa Mamman Lellipojasta, Kalle Armas Johanssonista.
http://www.youtube.com/watch?v=TQZrG71mwe0 - maarina
Paljon onnea.
Jouni Keronen, laulaja, tangokuningas: http://www.youtube.com/watch?v=xtTl2gw8Wu0
Joonas Hytönen, juontaja
Jonne Aaron Liimatainen, Negative yhtyeen laulaja.
Tutuissakin on päivän sankareita.
Hyvää huomenta kaikille.- Unelmien poikamies
Joona Puhakka,uimahyppääjä ja sen ihanan naisen mies.
- maarina
Unelmien poikamies kirjoitti:
Joona Puhakka,uimahyppääjä ja sen ihanan naisen mies.
vielä.
Joonas Myllyveräjä, näyttelijä. - maarina
maarina kirjoitti:
vielä.
Joonas Myllyveräjä, näyttelijä.lisää päivän sankareita.
Antti Joonas "Jone" Nikula, musiikin ja median monitoimimies.
Jone Riksusta, Putous ohjelmasta. - meirikki
Joni Kaipainen (1956) on suomalainen säveltäjä. Palkittu mm. Unesco´n nuortesarjassa ensimmäiseksi v. 1981 teoksella Trois morceaux l´aube.
Samoin v.1994, toinen sija.
( vanhemmat; Osmo Kaipainen lääkäri, kansanedustaja, Anu Kaipainen,kirjailija )
Jouni Hynynen (1970) Kotiteollisuus-yhtyeen laulaja - kitaristi. Muistetaan Sub TV:n Äijät- ohjelmasta Jone Nikulan parina juontamassa, ja uusia kokemuksia kokeilemassa.
Myös julkaistu kirjallisuutta, olisko ollut ihan runollista.
Tässä laulavat. http://www.youtube.com/watch?v=xd8w6VBYDHM&feature=related - X,
Joonas Myllyveräjä on suomalainen imitaattori-juontaja ja näyttelijä. Hän on esiintynyt muun muassa Revanssi, Kiitos ja hyvästi ja Huuliveikot -viihdeohjelmissa.
Myllyveräjä tuli alun perin tunnetuksi vuonna 1977 Klaus Thomassonin ohjelmasta Klaustrofobia, jossa esitti ja imitoi Suomi-verkkariin ja lippalakkiin pukeutunutta Pikku-Ville-nimistä pikkupoikaa.
Joonas Saartamo, suomalainen näyttelijä joka tunnetaan elokuvista Tyttö sinä olet tähti ja Menolippu Mombasaan. Myös tv-sarjoissa Pelkovaara, Tuliportaat.
Hän on näyttelijä Eija Ahvon poika. - En tiedä häntä

Hän on näyttelijä Eija Ahvon poika.Minkä ikänen tuo Myllyveräjä on.
- meirikki
Jonne Järvelä, Korpiklaani -yhtyeen vokalisti ja kitaransoittaja.
Huumorimiehiä luulen, tässä heidän videonsa; http://www.youtube.com/watch?v=MDTq9Ow7Fjw - maarina
meirikki kirjoitti:
Jonne Järvelä, Korpiklaani -yhtyeen vokalisti ja kitaransoittaja.
Huumorimiehiä luulen, tässä heidän videonsa; http://www.youtube.com/watch?v=MDTq9Ow7Fjwlöytyy.
Jouni Kailajärvi, painonnostaja.
- 20
Joonas valaskalan vatsassa, puhuu Iso Kirja.
Juha Vainio ja Matkalla pohjoiseen, tavattiin Nuorgamin Jounikin.
http://www.youtube.com/watch?v=tGhLfiW1noY - maarina
Hyvää huomenta kaikille.
Usko nimi tuli käyttöön 1800-luvulla, samoin kuin Toivo ja Lempi.
Usko Kemppi, säveltäjä, sanoittaja, kirjailija.
Tage Erlander, ruotsalainen poliitikko.
En ketään nimen haltijaa tunne.- maarina
myös syntymäpäiväänsä viettäville.
Jone Nikula 40v
Vilma Melasniemi 37v - meirikki
Usko Samuel Viitanen (23. helmikuuta 1928 Orimattila – 6. kesäkuuta 2005 Helsinki) oli suomalainen oopperalaulaja. Viitanen oli kiinnitettynä Suomen Kansallisoopperaan vuosina 1959-1981. Parhaiten hän menestyi italialaisissa oopperoissa. Viitasen tunnetuimpia rooleja olivat mm. Verdin Rigoletton nimiosa, Don Carlosin Rodrigo ja Otellon Jago.
Enpä löytänyt you tubesta nimellään minkäänlaista äänitettä. - meirikki
laulaa Kirka 1969 ja usko sana siinäkin toistuu, jonsei ihan päivänsankarina niin ´väärän koivun´kautta kuitenkin :D
http://www.youtube.com/watch?v=dwIEC8igTCY
- 20
lapsuudesta:
Onnen puussa on kolme oksaa,
usko, toivo ja rakkaus.
Yhden niistä sulle annan,
olkoon se vaikka rakkaus.- maarina
laulussa löytyy myös usko, pienellä kirjaimella. Mutta kuitenkin.
http://www.youtube.com/watch?v=mHD9ax8Cin4 - 20
maarina kirjoitti:
laulussa löytyy myös usko, pienellä kirjaimella. Mutta kuitenkin.
http://www.youtube.com/watch?v=mHD9ax8Cin4mutta Janne Tulkista olen aina pitänyt. Tainnut olen sanoa senkin, että ainokaisen puhelinäänestyksenikin tein hänen hyväkseen, kun hän lauloi Kulkurin kuusta.
Eino Leinon Aurinkolaulusta:
On monta uskoa päällä maan
ja toinen toista kiittää,
mut laulajilla yks usko on vaan,
elin-iäksi hälle se riittää:
min verran meissä on lempeä,
sen verran meissä on iäistä,
sen verran meistä myös jäljelle jää,
kun päättyvi päivä tää. - meirikki
20 kirjoitti:
mutta Janne Tulkista olen aina pitänyt. Tainnut olen sanoa senkin, että ainokaisen puhelinäänestyksenikin tein hänen hyväkseen, kun hän lauloi Kulkurin kuusta.
Eino Leinon Aurinkolaulusta:
On monta uskoa päällä maan
ja toinen toista kiittää,
mut laulajilla yks usko on vaan,
elin-iäksi hälle se riittää:
min verran meissä on lempeä,
sen verran meissä on iäistä,
sen verran meistä myös jäljelle jää,
kun päättyvi päivä tää.Ihana. Minä luin niin sanotusti 30 -40v ´himooni´kaiken mitä Eino Leinosta löytyi, ja monia muka osaan ulkoakin, ainakin osan :) kyllä muistan tämänkin, kiitos sinulle.
Sitten alkoi K. Päätalon tuotanto, ja edelleen jatkuu..., taukoa taas, alan ussiksi kumpaisenkin :)
Eino Leino kuvaa mielestään hyvin itseään runossa; Rauhattoman Rukous. Hän eli aikaansa edellä, joka tuotannosta kyllä selviää...jos haluaa sen tajuta.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 823193
- 922905
- 532152
Mietin että
Onko tästä enää paluuta entiseen? Ainut asia joka päiviini toi taannoin iloa, oli meidän yhteinen hassuttelu ja huumorin201605Nyt rupeaa löytymään talonmiestä ja muuta sankaria hallipaloon
Kyllä on naurettavia juttuja tuossa paikallislehdessä, että saa tosiaan nauraa niille..61379- 151369
- 191344
Aaamu on täällä taas!
Hyvää ja rauhallista työpäivää rakkauteni. Kunpa vaan hymyilisit enemmän. Toivon, että joku kaunis päivä kanssani et vaa131321Tajusin vaan...
Että olen pelkkä kroonistunut mielisairas. Olen sairauspäissäni luullut itsestäni liikaa. Luulin, että olen vain korkein141317Noin ulkonäkö-jutut ei multa
Nainen, koskaan en ole kirjoittanut siitä mitään ilkeää. Ei kuulu tapoihin351275