PC vai MAC

Hei vain kaikille!
Ajattelin kirjoittaa siitä, kun olen vaihtanut leiriä win-koneista mäkkiin.
Kirjoitan tämän siksi, koska olisin itse aikanani halunnut lukea tämän tyyppistä sheebaa…

Aloitin tietokoneilun -97 kun duunissa tartti CADia ja muita CAM-tekniikoita.
Silloin minulla alkoi Windowsiin tutustuminen. Windows oli mielenkiintoinen ja monipuolisen tuntuinen alusta. Kotiinkin tuli sittemmin hommattua PC, jossa oli win98. Siihen "kasvoi" ja sitä alkoi ymmärtää ja yhä lisääntyvät käyttö-ongelmat olivat vain pikku haasteita, jotka oli luonnollinen osa vasta-alkajan PC-arkea. Kaikenlainen, lähinnä tietoturvaan liittyvä saaste oli helppo poistaa win98:sta, koska juuren fileet muisti jo ulkoa. Jos sinne oli tullut jostain epämääräisiä tiedostoja, niin senkun vain raahasi roskiin. Sittemmin koneet ja Windows-versiot ovat vaihtunut moneen kertaan. Viimeisin PC oli Sony vaio Z, hiilikuituinen 13,3" 2Ghz ja se maksoi 2700 euroa. Käyttis oli Vista ja sitä en osannut enää ollenkaan puunata konepellin alta. Kaikenlaista roskaa, mömmöä ja skeidaa kone imi itseensä ja kahden vuoden jälkeen oli aivan jumissa. Laitoin toista sataa euroa kiinni erilaisiin apuohjelmiin, joilla sai putsattua, järjestettyä, torjuttua ja suojattua konetta/käyttistä. Härskein juttu oli havaita, että joku rekisteri-kliineri oli jopa "Microsoft Golden Certified" yhteistyökumppani. Tämä siis tarkoittaa sitä, että Microsoft tietää ja on täydellisesti sisäistänyt sen, että Windows ei toimi yksin itsenäisesti, vaan sitä pitää tukea erilaisilla apuohjelmilla säännöllisesti. Miksi nämä ohjelmat eivät kuulu käyttiksen mukana järjestelmään ja minkä ihmeen takia ihmiset suostuvat tällaiseen systeemiin ylipäätään? Yli kymmenen vuoden kokemuksella voin todeta, että Windowsin käyttö on aiheuttanut minulle vaivaa satoja tunteja ja uskon, että monelta muulta "ei niin sinnikkäältä" on jäänyt samasta syystä tekemättä paljon hyödyllisiä ja tarpeellisia asioita pc:llä. NOOH.. viime vuoden lopulla totesin läppärini olevan tuskaisen hidas, sähköpostiohjelma alkoi reistailla ja Windowsin sisäiset integraatiot eivät pelittäneet. Esimerkiksi resurssienhallinnasta ei voinut enää lähettää tiedostoja meiliin. Päätin vielä tekohengittää konetta, koska se oli vasta kaksi vuotta vanha ja aika tyyris. Ostin myymälästä win seiskan ja se oli myyjänkin mielestä hyvä idea.
Win 7 installoinnista tuli valtava riemu.. Otin varmuuskopion koko koneesta ulkoiselle kovalevylle, jonka jälkeen tempasin uuden käyttiksen tulille. Ainoa ongelma oli se, että kaksivuotiaan Vaion fyysiset ominaisuudet eivät soveltuneet Seiskalle, vaikka myyjä vakuutti, että Seiska on vain päivitetty Vista ja ajurit samat. Ajureita ei ollut saatavilla lähes mihinkään koneen komponentteihin, eikä edes tulostimeen tai skanneriin. Meni hermot lopullisesti. Siinä mielessä Win 7 kokeilu oli hyvä, että se oli minulle viimeinen pisara PC-maailmassa.
Ja kuin sattumaa, suosimani Nokia e71 tilttasi myös toistamiseen ja viimeisen kerran, koska suivaannuksissani heitin sen patterin kulmaan niin, että siitä tuli banaanin mallinen.
Nokialaisia mulla on ollu paljon ja aina huippumalleja, pisneskäyttöön tarkoitettuja.
Tämä e71 yksilö kadotti kaikki viestit, sähköpostitilit ja mitä sillä mielessään oli. Eikä auttanut edes varmuuskopion palauttaminen! Herjasi vain, että on joku viallinen juttu jossain.
Ostin macbook pro 13” läppärin kaupasta ja iPhonen huuto.netistä (italialainen, koska saunalahti).
32258
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 32

Vanhimmat

Nyt mulla on ollut Applen vermeet neljä kuukautta ja tietysti rakkaus on nuori, mutta en ole törmännyt vielä yhteenkään ohjelmointivirheeseen, tietoturvaongelmaan tai yhteensopivuusongelmaan. Homma toimii kuin junan vessa! iPhone lyödään letkulla läppäriin ja synkronointi alkaa automaattisesti, eikä kestä kuin parikytä sekuntia.
Minä käytän Dos-pohjaista, nykyään Windowsiin suunniteltua CAD-ohjelmaa ja sitä varten ostin VM Waren apuohjelman, jonka avulla asensin Windows 7 Appleen. Homma toimii pienten säätöjen jälkeen hyvin. Aluksi oli ongelma, että Windows imi kaiken käyttömuistin, mutta sen pystyi rajoittamaan vm-waressa haluttuun määrään (768) , tämän jälkeen alkoi toimia rykimättä.
Kokeilin ensin Parallels –ohjelmistoa, mutta siinä ei hiiren napit toiminut (CADissa) niin kuin olisi pitänyt. Onneksi en ehtinyt maksaa lisenssiä. Voi olla että Parallels olisi toiminut muuten ok, en tiedä. Mac:iin ostin myös Microsoft Office 2008 paketin. Se oli ihan ookoo muuten, mutta siitä puuttuu Visual Basic tuki, josta syystä vanhat fileet ei kaikki aukea niin kuin pitäisi.
Tätä reklamoin Microsoftille suoraan, mutta asialle ei lopuksi tapahtunut mitään. Vain voi voi ja anteeksi.
Muutoin olen ollut niin tyytyväinen vaihdosta Appleen, että olen ilosanomaa saattaessani niitä muutaman ”myynyt” kavereille. Mitään käytännön eroa töiden tekemisen suhteen ei ole ja siihen on selvästi panostettukin..
Hommasin lapsillekin mini-mäkin koti-pc:n tilalle.
Kaikki nettiselaaminen, meilit, iTunes ym. toimii todella hyvin ja nopeasti.
WLAN-modeemista (A Link) piti laittaa palomuuri pois päältä, että googlen kuvahaku toimisi.
Mulla on kaveri, jolla on ollut vuosia sama mäkki ja on ollut muutenkin jo yhdeksän vuotta mac-asiakas. Tätä seikkaa puntaroidessa tulee väistämättä mieleen päivän hittiteema, ekologinen kestävyys.
Vaimoni on nykyään tarkka ekologisuudesta, duunissaankin ympäristövastaava, josta syystä kotonakin pitää olla asiat klaarattu. Ajattelen, että Applen läppäri kyllä kestää yli kaksi vuotta, mutta mitä puhelimeen tulee, niin se se vasta mullistava keksintö onkin! Iso kosketusnäyttö ja sen kokoinen runko, kuin on pakko olla ja kassillinen ohjelmia saatavilla jokaiseen makuun! Ei ainoastaan ”jokaiselle jotakin” vaan jokaiselle todellakin sitä mitä tarvitsee ja on päivitettävissä myös ensi vuonna! Kun kyseessä on ”standardimainen” suorakaiteen mallinen runko, niin konetta ei todellakaan tarvitse vaihtaa sen takia, että uusi olisi poikkeavasti monipuolisempi.
Nyt tietysti odotan, että kehumani vermeet toimivat kolmattakin vuotta ja reilusti päälle!
Ja jos ne sen tekee, niin palaan varmasti kirjoittamaan siitä.

Äänestä
  • vinsoosi faniboyt HOI!

    Missä kommentit? hopihopi!

    Äänestä

  • "Minä käytän Dos-pohjaista, nykyään Windowsiin suunniteltua CAD-ohjelmaa ja sitä varten ostin VM Waren apuohjelman, jonka avulla asensin Windows 7 Appleen."

    Jos se on Dos-ohjelma niin miksi et käytä Doxboxia?

    "Tätä seikkaa puntaroidessa tulee väistämättä mieleen päivän hittiteema, ekologinen kestävyys."

    Tämä on se Applen heikoin lenkki. Mac OS X:ää jos haluaa käyttää niin koneen elinkaari on käytännössä enintään 8v. Jos sinulla on Snow Leopard niin siinä on elinkaarta enää reilu 7v jäljellä ja noin luokkaa 180€(?) saat varata 3-4v kuluttua käyttöjärjestelmän uusimiseen.

    Ekologisesti kestävät koneet kestää nykyisin 10-15v, myös läppärit. IBM:n Thinkpadit tunnetuimpana esimerkkinä.

    "Ajattelen, että Applen läppäri kyllä kestää yli kaksi vuotta, mutta mitä puhelimeen tulee, niin se se vasta mullistava keksintö onkin!"

    Kyllä sen nyt pitempään pitäis kestää.. Vanhemmillani 2kpl HP:n läppäreitä. Toinen 4v ja toinen vissiin 5v. Kestävät vielä vuosikausia uuden veroisina ja loppukesästä olisi tarkoitus päivittää uudet käyttöjärjestelmät niihin. Todennäköisesti Applen läppärisi vanhenee aikaisemmin kun Apple vanhentaa niitä keinotekoisesti kun lopettaa tuen.

    IPhonessa nyt ei muuta hienoutta ollut kuin se kosketusnäyttö ja ensimmäinen järkevämpi käyttis kun niitä umpisurkeita Symbianeja oli nii paljon. Nykyisin saa parempiakin puhelimia.

    Äänestä

Se on Windowsista tavallisimmin levitettyä paskapuhetta, että se muka itsestään hidastuisi ja tarvisi jotain lisäohjelmia ja tietoturvia.

Kaikki saasta mitä siihen Windowsiin tulee (jos tulee), on käyttäjän itse asentamaa tai vaihtoehtoisesti ei on laiminlyönyt ylläpitoa ettei ole päivittänyt säännöllisesti käyttöjärjestelmää ja siihen asennettuja kriittisiä lisäohjelmia mikäli sellaisia on.

Mac OS X:ssä ylläpito on monille helpompaa koska siinä on Java, Flash Player, PDF-luku yms. valmiina joten niitä ei tarvitse olla päivittämässä.

Sen sijaan selvä takaisku Mac OS X:ssä on Windowsiin nähden, että Windowsin yritysversioiden elinkaari on julkaisusta eteenpäin peräti 10v, eli 10v voi käyttää ilman mitään uusimista parhaimmillaan. Mac OS X:n julkaisujen elinkaari on vain kahden Mac OS X:n julkaisun väli, eli noin 4v. Lisäksi Apple harrastaa sellaista, että pudottaa uusista Mac OS X julkaisuista tukea pois vanhemmille koneille, joten käytännössä Applen tietokoneen maksimielinkaari on vain 8v Mac OS X:ää käytettäessä. Tietysti jotain linuxeja voi sitten asennella sen jälkeen. Kallista Mac Prota käytettäessä saadaan varmaan 10v elinkaari mutta sekin edellyttäisi Mac OS X:n hankkimista kahteen kertaan tänä aikana.

Windowsinkaan elinkaari ei kuitenkaan ole yhtäjaksoista, vaan sitä on pätkitty service packeillä joita pitää asentaa välillä.

"Jos sinne oli tullut jostain epämääräisiä tiedostoja, niin senkun vain raahasi roskiin."

Niin oletkos nyt selvillä mitkä on ylimääräisiä tiedostoja ja mitkä ei? Katsos kun monet ohjelmistot tekevät tiedostoja joita tarvitsevat toimiakseen, tai tekevät niitä nopeuttaakseen toimintaa.

"Käyttis oli Vista ja sitä en osannut enää ollenkaan puunata konepellin alta."

Eikä sitä tarvitsekkaan.

"Tämä siis tarkoittaa sitä, että Microsoft tietää ja on täydellisesti sisäistänyt sen, että Windows ei toimi yksin itsenäisesti, vaan sitä pitää tukea erilaisilla apuohjelmilla säännöllisesti."

Kyllä toimii. Ne erilliset apuohjelmat on vaan bisnestä kun hölmöläisille saadaan myytyä esimerkiksi ties mitä tietoturvia ja Microsoft ottaa siitä rahaa kun vähän mainostaa Windowsissa niitä tietoturvaohjelmia ja pelottelee turvallisuusuhilla. Lähes aina ne kaikki höpöohjelmat onkin se syy ongelmiin Windowsissa, ei Windows itsessään. Katsos kun mikä tahansa virustutka toimii käyttöjärjestelmässä ajurin tavoin ja sehän voi silloin tietenkin kaataa koko käyttiksen jos siinä on virhe. Älkää nyt helvetissä sellaisia käyttäkö, ihan oma moka jos uskoo kaikkea mainossoopaa. Windowsin toimivuudella ei ole mitään tekemistä sen kanssa jos sitä sotketaan jollain roskalla jonka KÄYTTÄJÄ itse asentaa.

"Ainoa ongelma oli se, että kaksivuotiaan Vaion fyysiset ominaisuudet eivät soveltuneet Seiskalle, vaikka myyjä vakuutti, että Seiska on vain päivitetty Vista ja ajurit samat."

Myyjä ei tiennyt yhtään mitään. Seiska on ihan oma käyttöjärjestelmäjulkaisunsa, ja käyttöjärjestelmäjulkaisujen yhteydessä voi ohjelmisto- ja laiteyhteensopivuus hajota. Pätee myös siihen Mac OS X:n ja nykyisen Snow Leopardin elinkaarta olisi jäljellä enää reilut 3v. Sitten näkee mitä siitä hajoaa kun ostat Mac OS X 10.8:n siihen.

"Ajureita ei ollut saatavilla lähes mihinkään koneen komponentteihin, eikä edes tulostimeen tai skanneriin. Meni hermot lopullisesti."

Ihan normaali tapa on asentaa käyttöjärjestelmä viiveellä, että on kaikki hommat tehty valmiiksi. Windowsmaailmassa se tarkoittaa ensimmäistä service packia. Mac OS X:llä odotetaan kun on 2kpl ensimmäisiä korjauksia tullut, eli Mac OS X 10.2.2, 10.3.2, 10.4.2, 10.5.2, 10.6.2 jne. Mac OS X:n julkaisun voi asentaa nopeammin kun siinä on niin paljon enemmän toiminnallisuutta valmiina ja ekosysteemi on pari kertaluokkaa pienempi. Ensimmäistä service packia kun odotetaan 9-12kk julkaisusta. Mac OS X:ssä muutokset ovat pienempiä, että on asetetta valmiimpaa tavaraa nykyisin. Kaksi ensimmäistä Mac OS X:ää, eli 10.0 ja 10.1 kun olivat käyttökelvottoman bugista roskaa.

Tulostimen yms. tapauksessa tietysti saat syyttää itseäsi kun et ostanut standardilaitteita. Kyllähän ne tavalliset Postscript tulostimet toimii loistavasti mutta ostit kuitenkin jonkun muutaman kympin Canonin Anttilasta niin oma vika.

Äänestä
  • Kiitos kommenteista M-Kar. Juuri tätä minä tarkoitin.
    Sellaiset gurut, niin kuin sinusta voi päätellä olevan, selviää jokaisesta ongelmasta Windowsin kanssa ja voi todeta, ettei sen kanssa ole mitään ongelmia.
    Minä en vain yksinkertaisesti halua käyttää aikaani tietokoneen sielunelämän sovitteluun.
    Toisille se sopii ja jotkut, M-Kar, jopa nauttii siitä, että tietävät niistä kaiken.
    Minun primääri bisnes on aivan muualla, kuin Windowsin ymmärtämisessä.
    Minä en halua osata käyttää käyttöjärjestelmää. Sen tulisi toimia itsestään.
    En yritä sanoa, että Windows olisi täysin kelvoton, vaikka siitä onkin ollut rutkasti päänvaivaa kolmentoista vuoden ajan. Joku siitä varmasti pitää, mutta minä en sen kanssa tule ongelmitta toimeen. Olen kuullut monilla muilla olevan yhtälailla vaikeuksia ymmärtää, että mitä mikäkin herja tarkoittaa.
    Asian ollessa näin, voidaan tulkita, että Windows ei sovellu kaikille ihmisille.
    Nyt kokeilen Mac maailmaa ja alku on yllättänyt helppoudellaan ja toimivuudellaan erittäin positiivisesti.

    Äänestä

  • trilobiitti kirjoitti:

    Kiitos kommenteista M-Kar. Juuri tätä minä tarkoitin.

    "Minä en halua osata käyttää käyttöjärjestelmää. Sen tulisi toimia itsestään."

    Sellaista käyttöjärjestelmää ei käytännössä ole olemassakaan. Jos on nettijohto kiinni niin kaikkia pitää päivittää, ja kaikkia pitää uusia joskus kun valmistaja lopettaa päivitykset.

    Oleellinen ero Mac OS X:llä ja Windowsilla on se, että Windowsin ylläpito on käytännössä paljon työläämpää kun siitä puuttuu toimintoja joita ihmiset yleensä tarvitsevat. Toisaalta niin puuttuu myös Mac OS X:stä toimintoja (esim. officepaketti), että Mac OS X:ää vaivattomampiakin käyttöjärjestelmiä löytyy jos käyttötarkoitukset on vaikka officen ja sähköpostin pyörittämisessä.

    Käytännössä käyttöjärjestelmän vaivattomuus tulee siitä, että miten paljon siinä on valmiina:
    A) Niitä toimintoja joita tarvitsee ja joita pitää päivittää tietoturvasyistä
    B) Muita toimintoja joita tarvitsee
    C) Kuinka pitkä elinkaari on ja kuinka yhtäjaksoinen
    D) Muita seikkoja kuten suomennokset, ohjeistukset yms.

    Mitä vähemmän palapeliä ja mitä pitempään voi käyttää ilman pakkopäivityksiä niin sitä vaivattomampi on.

    Yleinen, juurikin Applen asiakkaiden idiotismia on kuvitella, että olisi joku "Mac" ja "PC". Katsos kun Mac ON juurikin PC. Sehän on Applen PC merkki. Sitä vaan Microsoft ja Apple ovat keskenään kavereita ja pyrkivät uskottelemaan hölmöläisille, että olisi vain Windows ja Mac OS X. Se kun sopii molempien bisneksille. Jännästi vaan juurikin Windowsista Mac OS X:n siirtyneet ovat hassusti jättäneet huomioimatta valtaosan loppukäyttäjälle sopivista käyttöjärjestelmistä. Mainittakoon nyt esimerkiksi aakkosjärjestyksessä joitakin kuten Android, Debian, Linpus, Red Hat Enterprise, Solaris, Suse, Ubuntu ja jne. Näitä kaikkia käytetään PC:ssä, kuten Mac OS X:ää ja Windowsia.

    Oleellisesti kyse on siitä, että on liikaa katseltu vain mainoksia kuin että olisi itse selvitetty asioita. Apple taas on tunnetusti myy mielikuvia. Osa tuotteista on hyviä, osa taas on täyttä paskaa, ja joissakin on hinnassa monta satasta ylimääräistä. Homma kiteytyy aika hyvin tässä: http://www.youtube.com/watch?v=Nx7v815bYUw

    "Olen kuullut monilla muilla olevan yhtälailla vaikeuksia ymmärtää, että mitä mikäkin herja tarkoittaa."

    Microsoftin virheilmoitukset ei kyllä 90-luvulla olleet kehumisen arvoisia mutta eihän sitä yleensä tule ikinä mitään herjoja ruudulle. Nehän on harvinaisia poikkeustapauksia.. Jos nyt sammutta virtoja kun on kone päällä, poistaa jotain tiedostoja mitä tarvitaan tai muuten särkee ohjelmistoja niin sittenhän ne ohjelmat voi toimia hassusti. Myös piraattiohjelmat, keskeneräiset ohjelmistot, tietoturvaohjelmistot tai tarpeettoman tuoreet ohjelmistot aiheuttavat helposti ongelmia. Tämä pätee ihan jokaisella käyttöjärjestelmämerkillä.

    Äänestä

  • m-kar kirjoitti:

    ..myös liian vanhat ohjelmat aiheuttavat ongelmia. Mac OS X 10.4 hyvänä esimerkkinä jossa ei Javaohjelmistot nykyisin oikein toimi ja jota ei myöskään ole enää turvallista käyttää.

    Äänestä

  • m-kar kirjoitti:

    "Minä en halua osata käyttää käyttöjärjestelmää. Sen tulisi toimia itsestään."

    Sellaista käyttöjärjestelmää ei käytännössä ole olemassakaan. Jos on nettijohto kiinni niin kaikkia pitää päivittää, ja kaikkia pitää uusia joskus kun valmistaja lopettaa päivitykset.

    Oleellinen ero Mac OS X:llä ja Windowsilla on se, että Windowsin ylläpito on käytännössä paljon työläämpää kun siitä puuttuu toimintoja joita ihmiset yleensä tarvitsevat. Toisaalta niin puuttuu myös Mac OS X:stä toimintoja (esim. officepaketti), että Mac OS X:ää vaivattomampiakin käyttöjärjestelmiä löytyy jos käyttötarkoitukset on vaikka officen ja sähköpostin pyörittämisessä.

    Käytännössä käyttöjärjestelmän vaivattomuus tulee siitä, että miten paljon siinä on valmiina:
    A) Niitä toimintoja joita tarvitsee ja joita pitää päivittää tietoturvasyistä
    B) Muita toimintoja joita tarvitsee
    C) Kuinka pitkä elinkaari on ja kuinka yhtäjaksoinen
    D) Muita seikkoja kuten suomennokset, ohjeistukset yms.

    Mitä vähemmän palapeliä ja mitä pitempään voi käyttää ilman pakkopäivityksiä niin sitä vaivattomampi on.

    Yleinen, juurikin Applen asiakkaiden idiotismia on kuvitella, että olisi joku "Mac" ja "PC". Katsos kun Mac ON juurikin PC. Sehän on Applen PC merkki. Sitä vaan Microsoft ja Apple ovat keskenään kavereita ja pyrkivät uskottelemaan hölmöläisille, että olisi vain Windows ja Mac OS X. Se kun sopii molempien bisneksille. Jännästi vaan juurikin Windowsista Mac OS X:n siirtyneet ovat hassusti jättäneet huomioimatta valtaosan loppukäyttäjälle sopivista käyttöjärjestelmistä. Mainittakoon nyt esimerkiksi aakkosjärjestyksessä joitakin kuten Android, Debian, Linpus, Red Hat Enterprise, Solaris, Suse, Ubuntu ja jne. Näitä kaikkia käytetään PC:ssä, kuten Mac OS X:ää ja Windowsia.

    Oleellisesti kyse on siitä, että on liikaa katseltu vain mainoksia kuin että olisi itse selvitetty asioita. Apple taas on tunnetusti myy mielikuvia. Osa tuotteista on hyviä, osa taas on täyttä paskaa, ja joissakin on hinnassa monta satasta ylimääräistä. Homma kiteytyy aika hyvin tässä: http://www.youtube.com/watch?v=Nx7v815bYUw

    Paperillahan Linux-distrojen idea on mitä mainion, niitähän M-Kar yrittää täällä markkinoida, mutta toteutus ja käytännön työskentely niillä kusee vielä toistaiseksi koska käyttäjät törmäävät niiden kanssa mitä ihmeellisimpiin bugeihin, sellaisiin joita ei Windowsissa ja OS X:ssä ole.

    "Apple taas on tunnetusti myy mielikuvia."

    Ja tutkimusten perusteella ihmiset eivät mielikuvien oston jälkeen ole olleet niihin pettyneitä.

    Äänestä

  • M-Zar kirjoitti:

    Niistä tulee uskovaisia. Näillä palstoilla näkyy mitä mielikuvituksellisempia selityksiä miksi iPhonessa ei esimerkiksi ole Flashia..

    Äänestä

  • M-Zar kirjoitti:

    Paperillahan Linux-distrojen idea on mitä mainion, niitähän M-Kar yrittää täällä markkinoida, mutta toteutus ja käytännön työskentely niillä kusee vielä toistaiseksi koska käyttäjät törmäävät niiden kanssa mitä ihmeellisimpiin bugeihin, sellaisiin joita ei Windowsissa ja OS X:ssä ole.

    Miksi pitää käyttää sellaisia käyttöjärjestelmiä joissa on bugeja? Miksi ei käytä tavallisia yritystason käyttöjärjestelmiä jotka toimii luotettavasti?

    Äänestä

  • m-kar kirjoitti:

    Niistä tulee uskovaisia. Näillä palstoilla näkyy mitä mielikuvituksellisempia selityksiä miksi iPhonessa ei esimerkiksi ole Flashia..

    Olet kyllä itse pahin "jehovantodistaja" kun koetat käännyttää ihmisiä Linuxiin joka välissä. Applen tuotteiden omistajat ovat olleet varsin tyytyväisiä siihen pakettiin jonka ovat Applelta ostaneet, eli rauta softa asiakaspalvelu. Ei sille oikein mitään voi, vaikka kuinka kitiset. Halpaa konemalliahan Applella ei ole, Mac Mini on kyllä halvin kone jota Apple myy mutta eipä sekään halpa ole kun vertaa marketti-Aceriin.

    "Olet kyllä itse pahin "jehovantodistaja" kun koetat käännyttää ihmisiä Linuxiin joka välissä."

    Linux ei ole mikään käyttöjärjestelmä joten en yritä käännyttää siihen, enkä yleensäkään suosi mitään yksittäistä käyttöjärjestelmää.

    "Applen tuotteiden omistajat ovat olleet varsin tyytyväisiä siihen pakettiin jonka ovat Applelta ostaneet, eli rauta softa asiakaspalvelu."

    Tiedän kaksikin ihmistä lähipiiristä jotka ei ole yhtään tyytyväisiä. Toinen valittaa huollon/ylläpidon kustannuksista ja toinen taas ei tykkää käytettävyydestä.

    "Halpaa konemalliahan Applella ei ole"

    Minusta iMacissa hinta/laatu kohtaa oikein hyvin. Hyvä kone minusta ja suosittelen sitä monille.

    tämän suomeksi:

    "Toinen valittaa huollon/ylläpidon kustannuksista"

    Voisitko kertoa 20 vuotta Maceja käyttäneelle, mistä kustannuksista on kyse?

    Äänestä

  • old_profile_11056 kirjoitti:

    "Voisitko kertoa 20 vuotta Maceja käyttäneelle, mistä kustannuksista on kyse?"

    Uusien käyttöjärjestelmien pakko-ostaminen ja varaosat, kuten esimerkiksi näppäimistöt. Sitä kun Applen näppiksellä on hintaa 60€ ja Apple on suuressa viisaudessaan laittanut jotain DVD:n avausnäppäimiä näppäimistöön niin eipä niitä tavallinen tallaaja osaa muiden valmistajien näppäimistöihin bindata.

    Tätä lähinnä Apple ärsyttää kun oli edellisessä työpaikassa ja myös edellisessä avoliitossa tottunut Ubuntun käytettävyyteen ja edullisuuteen niin kyllähän se omena alkoi aika kalliilta tuntua kun kaikki maksaa ihan älyttömiä summia. Ihmetellä täytyy ketkä hullut ostaa Applelta vaikka lisämuistia koneeseen.

    "toinen valittaa huollon/ylläpidon kustannuksista"

    Entä jos kustannuskysymystä ei pidettäisi keskeisenä asiana?
    Jokainen tekee rahoillaan mitä itse haluaa.

    "Apple on suuressa viisaudessaan laittanut jotain DVD:n avausnäppäimiä näppäimistöön"

    Oleellinen ero Applen näppäimistössä on se, että ctrl, alt ja del -painikkeet kiiltävät uutuuttaan vielä ensi vuosituhannella.

    "Tätä lähinnä Apple ärsyttää kun oli edellisessä työpaikassa ja myös edellisessä avoliitossa tottunut Ubuntun käytettävyyteen"

    Kyllä sitä tottuu käyttämään vaikka helmitaulua, jos on pakko.
    Ja olisiko mahdollista, että avoliitto kariutuikin Ubuntun takia?

    "M-Kar"

    Vänkyttävä terrieri, joka pitää itseään jumalallisena tietopankkina ilman lähteitä.
    Ja kommentoi "spotteja" keskusteluista, eikä ymmärrä ja osaa käsitellä kokonaisuuksia.

    näppikset toimii tosiaan Macissa täysin DVD:n avauksia ja muita erikoisnäppäimiä myöten, joten en ymmärrä näppisongelmaa. Sun kai pitäisi tällainen asia tietää ja kertoa sille tutullesi, kun niin asiantuntijaa Macinkin osalta olet?

    Maceihin käy aivan geneerinen muisti, kunhan tyyppi on oikea, mikä sinun myös pitäisi tietää.

    Snow Leopard maksaa 29 €; jos se on tyytymättömyyttä aiheuttava kustannus niin hiukan ihmettelen.

    Siis mikä tässä nyt sitten maksaa Macien osalta älyttömiä summia? Se ei vieläkään selvinnyt. Mahtaako selvitäkään?

    Äänestä

  • juupana kirjoitti:

    "Entä jos kustannuskysymystä ei pidettäisi keskeisenä asiana?"

    Kyseinen ihminen ei pitänyt Applen näppäimistön tuntumasta. On epämukava sylikäytössä kun on liian litteä ja ohuet reunat. Eli Applen asiakkaat ei ole aina tyytyväisiä.

    "Oleellinen ero Applen näppäimistössä on se, että ctrl, alt ja del -painikkeet kiiltävät uutuuttaan vielä ensi vuosituhannella."

    Näppäimet alkavat kylläkin kiiltää kuluessaan. Jos Applessa ctrl, alt ja del -painikkeet kiiltävät niin niitä on käytetty paljon.

    "Ja olisiko mahdollista, että avoliitto kariutuikin Ubuntun takia?"

    Kyllä se kariutui siihen kun äijä läksi toisen naisen matkaan.

    "Vänkyttävä terrieri, joka pitää itseään jumalallisena tietopankkina ilman lähteitä."

    Haista vittu. Minulla lähteet joka asiaan. Ja useimmat asiat on itsestäänselviä ja voi tarkistaa kun vaivautuisi käyttämään sitä googlea edes kerran elämässä. Hämmästyttävän typerää porukkaa täällä suomi24:ssä kyllä tuntuu olevan. Ihan kuin porukka lukisi tietonsa jostain mainoksista tai jostain muusta epäluotettavasta.

    "näppikset toimii tosiaan Macissa täysin DVD:n avauksia ja muita erikoisnäppäimiä myöten, joten en ymmärrä näppisongelmaa."

    Kerro mistä tavallinen tallaaja sen voi tietää HELPOSTI?

    "Sun kai pitäisi tällainen asia tietää ja kertoa sille tutullesi, kun niin asiantuntijaa Macinkin osalta olet?"

    Ei se minulta kysynyt yhtään mitään.

    "Snow Leopard maksaa 29 €; jos se on tyytymättömyyttä aiheuttava kustannus niin hiukan ihmettelen."

    Päivitys Leopardista maksaa tuon verran. Snow Leopard kyllä maksaa 169€ kun aika moni ei Leopardiin päivittänyt ja Applekin niin SELKEÄSTI ilmoittaa paikassa nimeltään "eimissään" kuinka pitkään päivityksiä tulee.

    http://store.apple.com/fi/product/MC209K/A?mco=MTQ3NDMwMTQ

    voi tavallinen tallaaja tietää vaikka mitä, kun kysyy esimerkiksi Hopeisesta Omenasta. Ei pitäisi olla vaikeaa, jos osaa käyttää selainta ja panna kirjaimia peräkkäin? Tietysti jos tykkää kärvistellä tietämättömyydessä ja puhtaitten luulojen varassa, se on toinen asia, semmosiakin ihmisiä on joille kaikki pitäisi antaa tarjottimella ilman minuutinkaan omaa vaivaa tai valitus on kauhea...

    Samalta foorumilta selviää, että 29 euron SL asentuu muitta mutkitta paitsi Leopardin myös Tigerin päälle.

    Samat asiat saisi epäilemättä selville myös tältä pellepalstalta kysymällä. Itse asiassa kerroin ne tässä juurikin täällä, vaikka ei edes kysytty.;)

    Huoh.

    "Samalta foorumilta selviää, että 29 euron SL asentuu muitta mutkitta paitsi Leopardin myös Tigerin päälle."

    Ja jos tulee hankaluuksia niin hyvittääkö Apple 29€ ?

    Katsos kun maksetaan rahaa niin ei viittis kylvätä rahaa sellaiseen mistä ei luvata mitään. Joutuis toimimaan perävalotakuulla..

    "Tietysti jos tykkää kärvistellä tietämättömyydessä ja puhtaitten luulojen varassa, se on toinen asia, semmosiakin ihmisiä on joille kaikki pitäisi antaa tarjottimella ilman minuutinkaan omaa vaivaa tai valitus on kauhea..."

    Eikös sitä Applea juuri puolustella tälläisellä asialla että olisi tuotteistettu valmiiksi yksinkertaiseksi? Muistan selvästi kun joku Applefanaatikko itki sitä että HP:n läppäriä ei osaa ostaa kun on liian monta vaihtoehtoa nettisivuilla ja Applen läppärit on sen takia parempia...

    Onpas suuri huoli 29 eurosta.;) No jos se SL ei toimi Tiikerin päällä (se muuten toimii), sille löytyy kyllä ostaja parilla kympillä. Saahan tästäkin ison kaljatuopin hinnan mahdollisesta mutta hyvin epätodennäköisestä hukkaanmenosta tehtyä aivan valtavan ongelman, jos ei suurempia ole.

    Siis Applen pitäisi tuotteistaa muitten valmistajien näppikset jotenkin? Kai se sentään riittää, että se tuotteistaa omansa ja muut valmistajat omansa?

    Äänestä

  • m-kar kirjoitti:

    "Entä jos kustannuskysymystä ei pidettäisi keskeisenä asiana?"

    Kyseinen ihminen ei pitänyt Applen näppäimistön tuntumasta. On epämukava sylikäytössä kun on liian litteä ja ohuet reunat. Eli Applen asiakkaat ei ole aina tyytyväisiä.

    "Oleellinen ero Applen näppäimistössä on se, että ctrl, alt ja del -painikkeet kiiltävät uutuuttaan vielä ensi vuosituhannella."

    Näppäimet alkavat kylläkin kiiltää kuluessaan. Jos Applessa ctrl, alt ja del -painikkeet kiiltävät niin niitä on käytetty paljon.

    "Ja olisiko mahdollista, että avoliitto kariutuikin Ubuntun takia?"

    Kyllä se kariutui siihen kun äijä läksi toisen naisen matkaan.

    "Vänkyttävä terrieri, joka pitää itseään jumalallisena tietopankkina ilman lähteitä."

    Haista vittu. Minulla lähteet joka asiaan. Ja useimmat asiat on itsestäänselviä ja voi tarkistaa kun vaivautuisi käyttämään sitä googlea edes kerran elämässä. Hämmästyttävän typerää porukkaa täällä suomi24:ssä kyllä tuntuu olevan. Ihan kuin porukka lukisi tietonsa jostain mainoksista tai jostain muusta epäluotettavasta.

    "Kyseinen ihminen ei pitänyt Applen näppäimistön tuntumasta. "

    Ja jos joku kirjoittaa täällä että pitää Ubuntua randomkoodarien iltapuhteina ja epävakaana paskana niin mikäs sinä olet sitten sitä mielipidettä kiistämään mikäli tuo näppisjuttu on mielestäsi validi? Et sinä mitään faktoja tarjoa vaan omaa trollishowtasi pidät koettaen markkinoida Linux-distroja ihmisille ja kuten tuossain niin lähdet helposti haistattelulinjalle.

    Haitaksi sinä olet Linuxin maineelle jos jotain.

    >Ihan kuin porukka lukisi tietonsa jostain mainoksista

    No puolethan täällä tekee juuri noin.

    BTW, asensin juuri Ubuntuun Studio-ohjelmasatsin. Aikamoinen kasa. Laadusta en vielä sen paremmin tiedä mutta määrä on kunnioitettava. Kaikkea pitää kokeilla...

    "Ja jos joku kirjoittaa täällä että pitää Ubuntua randomkoodarien iltapuhteina ja epävakaana paskana niin mikäs sinä olet sitten sitä mielipidettä kiistämään mikäli tuo näppisjuttu on mielestäsi validi?"

    Koska se on emävale. Ubuntun lähdekoodista suurin osa on tehty palkkatyönä. Epävakaus taas riippuu ihan siitä onko LTS vai ei tai onko asentaja/laitevalmistaja kasannut minkälaisen kokoonpanon. Käytännössä laitevalmistajat ei paljoa mokaile, mutta jotkut tee-se-itse amatöörit kyllä. Naurettavaa yleistystä mutta idiootit ei tajua sitä että Ubuntu on sellaista hybridikehitystä jossa experimentalit on samassa sarjassa tuotantokäyttöön tarkoitettujen julkaisujen kanssa joita on joka neljäs julkaisu.

    Katsos kun mielipiteet on täysin eri asia kuin valheiden levitys. Jos joku pitää Ubuntua vaikka ruman näköisenä tai sanoo "en pidä siitä" niin ne on ihan hyväksyttäviä mielipiteitä. Jos sitten aletaan selittämään valheita joistain harrastelijaohjelmonnista faktana niin se on valehtelua ja täysin asiatonta käytöstä. Tai jos jollain Ubuntussa joku ohjelma kaatuu niin sellaistakin valehtelua näkee että sitä yleistetään ihan muiin käyttöjärjestelmiin! Ihan kuin jonkun Ubuntun asiat liittyisi vaikka johonkin Suseen. Tää on ihan sama kuin väittäisi Windowsia vaikeaksi kun kerran FreeBSD on sellainen. Täysin eri tuotteita mutta silti jotkut levittää perättömiä valheita. Siis täysin kusipäistä touhua.

    Ja kun kerran viitteitä haluat vaikka siitä että työt tekee ammattiohjelmoijat niin tässä on tilastoitu yhden Ubuntussa käytetyn komponentin kehitystä: http://www.linuxfoundation.org/publications/linuxkerneldevelopment.php

    Alle 14% työstä on jonkun muun kuin yritysten palkkalistoilla duunia tekevien käsialaa. Ja vaikka ei olisi yritysten palkkalistoilla niin siitäkään ei selviä vaikka homma olisi maksettu verovaroilla kun monet tutkijat tekee myös duunia.

    Tämäkin asia selvisi muutaman sekunnin googlauksella mutta silti valheita levitetään. Se asia on jäänyt epäselväksi miksi juuri Windowsin käyttäjissä näkee sitä kusipäisyyttä että levitellään valheita tai niin uskomattomatonta typeryyttä että ei osata edes googlea käyttää. Tälläisten vajakkien ei kannattaisi sanoa yhtään mitään.

    Eli jos minä nyt totean että Ubuntu on epäloogisempi kuin OS X eikä niin viimeistellynoloinen ja nopea niin et ala inttämään siitä vaan annat minun ilmaista mielipiteeni? Jos sanon että mieluummin maksan Macintosh -tietokoneesta tai Mac OS X:stä kuin käyttäisin Ubuntua niin hyväksyt myös tämän mielipiteen ilman inttämisiä?

    Enpä usko että tekisit sitä eri asiayhteydessä / ketjussa enkä ole varma teetkö niin nytkään koska olet mikä olet :)

    Äänestä

  • old_profile_11056 kirjoitti:

    >Ihan kuin porukka lukisi tietonsa jostain mainoksista

    No puolethan täällä tekee juuri noin.

    BTW, asensin juuri Ubuntuun Studio-ohjelmasatsin. Aikamoinen kasa. Laadusta en vielä sen paremmin tiedä mutta määrä on kunnioitettava. Kaikkea pitää kokeilla...

    "No puolethan täällä tekee juuri noin."

    Nämä ovat ns. idiootteja. Mainoksien tarkoitus on lähinnä myydä ja ovat pitkälle kusetusta, firmasta riippumatta.

    "BTW, asensin juuri Ubuntuun Studio-ohjelmasatsin. Aikamoinen kasa. Laadusta en vielä sen paremmin tiedä mutta määrä on kunnioitettava. Kaikkea pitää kokeilla..."

    Laatu riippuu pitkälle siitä käytätkö tuoreinta experimentalia (9.10), edellistä experimentalia (9.04) vai LTS:ää. Lisäksi Ubuntu studio on rinnakkaisversio Ubuntusta jossa vieläpä on sellainen oleellinen ero perusversioon, että siinä on vähälatenssinen kerneli kun on audiohommissa aika oleellinen. Oletettavasti jotkut audiosoftat herjailee siitä tai voi olla ongelmia jos olet perusversioon klikannut sen sisään.

    Multimediapuoli kehittyy kuitenkin niin nopeasti, että tässä saattaa LTS olla oikeasti heikompikin kuin experimental, itse varmaan perstuntumalla ottaisin 9.04:n. 9.10 on turhan tuore/epävakaa, LTS turhan vanha. Ubuntu 10.04 LTS on varmuudella merkittävä parannus.

    Itse en ole Ubuntu studion ohjelmistoilla pahemmin leikkinyt. Audiopuolella tiettävästi Ardour on pro tasoa, ja Audacityä olen kyllä muuten käytelly ja se on hyvä työkalu. Muista audiojutuista ei ole mitään hajua niistä softista. Grafiikka puolella Blender ja GIMP on kyllä sitten pro tasoa. InkScape ja Scribus ovat myös hienoja softia.

    Videoeditorit mitä Ubuntu studio pitää sisällään ovat kyllä ns. paskaa. Kino kyllä toimii mutta se ei kelpaa kuin ihan perustarpeisiin. Harrastuspuitteissakin tarvii jo parempaa softaa että se on lähinnä kotivideoihin.

    Sinänsä erikoista, että yksi loistava grafiikkatyökalu on unohdettu ihan kokonaan.. Ubuntusta löytyy nimittäin sellainen loistava softa kuin POV-Ray. On myös ammattitason ohjelmisto.

    Kyseessä on 32-bittinen Ubuntu 9.10 Parallels Desktop -virtuaalikoneessa, jos se jotenkin valaisee. Ubuntuhan pyörii virtuaalisesti erinomaisen reippaasti.

    Äänestä

  • M-Zar kirjoitti:

    Eli jos minä nyt totean että Ubuntu on epäloogisempi kuin OS X eikä niin viimeistellynoloinen ja nopea niin et ala inttämään siitä vaan annat minun ilmaista mielipiteeni? Jos sanon että mieluummin maksan Macintosh -tietokoneesta tai Mac OS X:stä kuin käyttäisin Ubuntua niin hyväksyt myös tämän mielipiteen ilman inttämisiä?

    Enpä usko että tekisit sitä eri asiayhteydessä / ketjussa enkä ole varma teetkö niin nytkään koska olet mikä olet :)

    "Eli jos minä nyt totean että Ubuntu on epäloogisempi kuin OS X eikä niin viimeistellynoloinen ja nopea niin et ala inttämään siitä vaan annat minun ilmaista mielipiteeni?"

    Muuten paitsi nopeuden, sillä se on liian rankka yleistys koska on monia asioita joissa Ubuntu on selvästi nopeampi. Toisaalta en kiellä etteikö Mac OS X olisi joissakin asioissa nopeampi, kuten esimerkiksi PDF-luku, WLANien käyttö, selain yms. Ubuntu sitten on selvästi nopeampi I/O:ssa ja Javan suorituskyvyssä, ja aika monessa numeronmurskauksessa.. Tässä on vähän benchmarkattu näitä: http://www.phoronix.com/scan.php?page=article&item=ubuntu_karmic_leopard&num=1

    "Jos sanon että mieluummin maksan Macintosh -tietokoneesta tai Mac OS X:stä kuin käyttäisin Ubuntua niin hyväksyt myös tämän mielipiteen ilman inttämisiä?"

    Toki.

    Äänestä

  • old_profile_11056 kirjoitti:

    Onpas suuri huoli 29 eurosta.;) No jos se SL ei toimi Tiikerin päällä (se muuten toimii), sille löytyy kyllä ostaja parilla kympillä. Saahan tästäkin ison kaljatuopin hinnan mahdollisesta mutta hyvin epätodennäköisestä hukkaanmenosta tehtyä aivan valtavan ongelman, jos ei suurempia ole.

    Siis Applen pitäisi tuotteistaa muitten valmistajien näppikset jotenkin? Kai se sentään riittää, että se tuotteistaa omansa ja muut valmistajat omansa?

    "Siis Applen pitäisi tuotteistaa muitten valmistajien näppikset jotenkin? Kai se sentään riittää, että se tuotteistaa omansa ja muut valmistajat omansa?"

    Lähinnä tässä on se juttu, että näppislayoutiteille on itseasiassa standardointia tehty, ja tuollaiset erikoisnäppäimet ei mitenkään itsestään selvästi toimi. Sekään ei ole niin vakavaa vaikka ei toimisikaan mutta kun Apple on jättänyt siitä keskusyksiköstäkin napin pois niin se on ongelmallista. Kyse ei siis ole niinkään näppäimistöstä vaan Applen tavasta integroida tavaraa samaan pakettiin ja sitten ei ole niinkään selvää, että mitkä oheislaitteet toimivat. Tai no, voi se ollakin selvää mutta ilmeisesti tämä näppiksen hinnasta valittanut ihminen ei riittävän helposti löytänyt Mac OS X:stä jotain näppäimistökonffausta joten ei uskaltanut sitten ottaa riskiä kun uusi näppäimistö tarvittiin heti.

    Asiassa ei ole mitään epäselvyyttä mikäli Applen tukisivuilla sanotaan selvästi mitkä näppäimistömerkit toimivat yhteen. Voi olla että siellä lukeekin, että esimerkiksi Microsoftin näppäimistö toimii jolloin vika olisi käyttäjän avuttomuudessa. Tässä tapauksessa näppäimistön valmistajia ei oikein voi edellyttää sanomaan missä tietokonemalleissa hommat toimii suoraan kun kyseessä on kuitenkin standardoimaton toiminto jota Applen keskusyksikkö edellyttää.

    Äänestä

  • old_profile_11056 kirjoitti:

    Kyseessä on 32-bittinen Ubuntu 9.10 Parallels Desktop -virtuaalikoneessa, jos se jotenkin valaisee. Ubuntuhan pyörii virtuaalisesti erinomaisen reippaasti.

    No, Ubuntu 9.10 on nykypäivän yleisistä työasemakäyttöjärjestelmistä varmaan nopein. On oikeasti vauhtihirmu.

    Itse en uskalla experimentalia käyttää kun Ubuntun versiot 8.10, 9.04 ja 9.10 on vain oikeastaan sitä varten, että tuodaan uutta tekniikkaa nopeasti että saadaan ajokilometrejä LTS:ää varten joka ilmestyy ensi kuun lopulla.

    Ubuntu 10.04 LTS muutaman kuukauden kuluttua on melkoisen varmasti käyttis jota käytän pöytäkoneessa ja läppärissä seuraavat pari vuotta. Kotipalvelimessa saatan sittenkin päätyä Debian 6:n.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

trilobiitti kirjoitti:

Hei vain kaikille!
Ajattelin kirjoittaa siitä, kun olen vaihtanut leiriä win-koneista mäkkiin.
Kirjoitan tämän siksi, koska olisin itse aikanani halunnut lukea tämän tyyppistä sheebaa…

Aloitin tietokoneilun -97 kun duunissa tartti CADia ja muita CAM-tekniikoita.
Silloin minulla alkoi Windowsiin tutustuminen. Windows oli mielenkiintoinen ja monipuolisen tuntuinen alusta. Kotiinkin tuli sittemmin hommattua PC, jossa oli win98. Siihen "kasvoi" ja sitä alkoi ymmärtää ja yhä lisääntyvät käyttö-ongelmat olivat vain pikku haasteita, jotka oli luonnollinen osa vasta-alkajan PC-arkea. Kaikenlainen, lähinnä tietoturvaan liittyvä saaste oli helppo poistaa win98:sta, koska juuren fileet muisti jo ulkoa. Jos sinne oli tullut jostain epämääräisiä tiedostoja, niin senkun vain raahasi roskiin. Sittemmin koneet ja Windows-versiot ovat vaihtunut moneen kertaan. Viimeisin PC oli Sony vaio Z, hiilikuituinen 13,3" 2Ghz ja se maksoi 2700 euroa. Käyttis oli Vista ja sitä en osannut enää ollenkaan puunata konepellin alta. Kaikenlaista roskaa, mömmöä ja skeidaa kone imi itseensä ja kahden vuoden jälkeen oli aivan jumissa. Laitoin toista sataa euroa kiinni erilaisiin apuohjelmiin, joilla sai putsattua, järjestettyä, torjuttua ja suojattua konetta/käyttistä. Härskein juttu oli havaita, että joku rekisteri-kliineri oli jopa "Microsoft Golden Certified" yhteistyökumppani. Tämä siis tarkoittaa sitä, että Microsoft tietää ja on täydellisesti sisäistänyt sen, että Windows ei toimi yksin itsenäisesti, vaan sitä pitää tukea erilaisilla apuohjelmilla säännöllisesti. Miksi nämä ohjelmat eivät kuulu käyttiksen mukana järjestelmään ja minkä ihmeen takia ihmiset suostuvat tällaiseen systeemiin ylipäätään? Yli kymmenen vuoden kokemuksella voin todeta, että Windowsin käyttö on aiheuttanut minulle vaivaa satoja tunteja ja uskon, että monelta muulta "ei niin sinnikkäältä" on jäänyt samasta syystä tekemättä paljon hyödyllisiä ja tarpeellisia asioita pc:llä. NOOH.. viime vuoden lopulla totesin läppärini olevan tuskaisen hidas, sähköpostiohjelma alkoi reistailla ja Windowsin sisäiset integraatiot eivät pelittäneet. Esimerkiksi resurssienhallinnasta ei voinut enää lähettää tiedostoja meiliin. Päätin vielä tekohengittää konetta, koska se oli vasta kaksi vuotta vanha ja aika tyyris. Ostin myymälästä win seiskan ja se oli myyjänkin mielestä hyvä idea.
Win 7 installoinnista tuli valtava riemu.. Otin varmuuskopion koko koneesta ulkoiselle kovalevylle, jonka jälkeen tempasin uuden käyttiksen tulille. Ainoa ongelma oli se, että kaksivuotiaan Vaion fyysiset ominaisuudet eivät soveltuneet Seiskalle, vaikka myyjä vakuutti, että Seiska on vain päivitetty Vista ja ajurit samat. Ajureita ei ollut saatavilla lähes mihinkään koneen komponentteihin, eikä edes tulostimeen tai skanneriin. Meni hermot lopullisesti. Siinä mielessä Win 7 kokeilu oli hyvä, että se oli minulle viimeinen pisara PC-maailmassa.
Ja kuin sattumaa, suosimani Nokia e71 tilttasi myös toistamiseen ja viimeisen kerran, koska suivaannuksissani heitin sen patterin kulmaan niin, että siitä tuli banaanin mallinen.
Nokialaisia mulla on ollu paljon ja aina huippumalleja, pisneskäyttöön tarkoitettuja.
Tämä e71 yksilö kadotti kaikki viestit, sähköpostitilit ja mitä sillä mielessään oli. Eikä auttanut edes varmuuskopion palauttaminen! Herjasi vain, että on joku viallinen juttu jossain.
Ostin macbook pro 13” läppärin kaupasta ja iPhonen huuto.netistä (italialainen, koska saunalahti).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu