Kuinka paljon nuo fysiikan kurssit vielä vaikeutuu toisena vuonna eli onko nuo kurssit 4,5 ja 6 kuinka paljon hankalampia kuin ensimmäiset kolme.
fysiikan kurssit
13
9260
Vastaukset
- jooip
Niin olisi mukava kuulla mielipiteitä, koska pian pitää valinnat tehdä.
- kokeileII
Se on niin kiinni omasta tasostasi. fy 4 saattaa tuntua pirun vaikealta, mutta kaikista pääsee läpi hyvin arvosanoin kunhan jaksat laskea. Vaativat enemmän mielikuvitusta(mitä voimia kohdistuu mihinkin) ja laskurutiinia kuin ekat kolme.
- abi '10
periaatteessahan kurssit jotka olet käynyt eivät liity mitenkään 4-6 kursseihin, paitsi ykköskurssi joka antaa perustietoa tulevia kursseja varten. ainakin itse näkisin että kurssit 4 ja 6 ainakin aloittavat puhtaalta pöydältä uuden aihealueen, 5. kurssi liittyy 4:een mutta sekin tavallaan on oma kokonaisuutensa.
eli siis mielestäni kurssit eivät lähde lumipallon lailla kasvamaan ja hankaloitumaan kakkoskurssista ylöspäin, vaan joka kurssi "hankaloituu" sen itsensä sisällä. aiheet saattavat olla hankalampia hahmottaa ja kurssit ehkä hieman laajempia kakkosvuonna, mutta itse ainakin koin 4. ja 5. kurssit (mekaniikan kurssit) helpompana kuin 2. ja 3. (termodynamiikka ja aalto-oppi). sähkökurssi on sitte vähä toinen juttu...
jos jatkat opiskelua samalla tasolla kuin kakkos ja kolmos kursseissa, niin nelos ja viitos kurssitkin menee luultavasti saman tasoisesti kuin ne... sähkökurssistaki selviää kun vähä skarppaa, se antaa hyvän pohjan 7 kurssille joka taas on melko hankala... kasista puhumattakaan... no ei pelotella, kyllä niistä selviää. - maiskuliikki
mitä nyt ite oon käynny 5 kurssia, ja voin sanoa että 5 oli tähän astisista kaikken vaikkein. sen nääs reputin
- 10+3
Jos ottaa huomioon sen, että laskutaidot parantuu kokoajan, niin siinä suhteessahan ainakaan nelonen ja vitonen ei oo mielettömästi vaikeempii kun edelliset. Kovaa työtähän se vaatii, mutta kyllä niistä on tähän mennessä aina jotenkin selvitty. :)
- lukion ope
Jos haluat kiitettävän arvosanan, 4 ja 5 ovat varsin vaikeita. Monien mielestä liikkeen lakien keksiminen on ihmiskunnan historian suurin älyllinen ponnistus. Jos opit oikeasti intuitiivisesti ymmärtämään, että voimat aiheuttavat kiihtyvyyden, kaikki sujuu. Kaikki loppu on seurausta tästä. Useimpien ihmisten maalaisjärki valitettavasti antaa vääriä tuloksia mekaniikan asioissa. Varmaankin joudut opettelemaan ajattelemaan uudella tavalla, fysiikan tavalla. Tämä on ehkä lukiofysiikan vaativin asia, koska joutuu hylkäämään vanhan ajattelutapansa, ns. normaalit ihmiset ajattelevat. Moni ei pääse ennakkokäsityksistään eikä kurssilla sitten menestykään.
6 on hieman helpompi kuin 4 ja 5. Sähköopin käsitteet ovat vähemmän tuttuja, mutta niiden suhteet ovat yksinkertaisemmat, eikä niihin ole ehtinyt kehittyä niin paljon vääriä maalaisjärjen ennakkokäsityksiä. Suurimman ongelman ihmisille tuottaa se, että he eivät koskaan ymmärrä, mikä on jännite, ja mihin sitä tarvitaan.
Jos fysiikkaa aikoo kirjoittaa tai käyttää töissään, nämä kurssit ovat kuitenkin kaiken ydin, ns. klassisen fysiikan paksuin pihvi, perusasiat, jotka on osattava. Eli vaikeuden takia ei voi jättää mitään näistä pois.- läpi kahlannut
Nelonen on vielä aika samaa tasoa, kuin aiemmat. 5 on vaikea, 6 helppo, 7 vähän kutosta hankalampi, 8 varmaan helpoin kurssi koko lukion fysiikassa.
- Läpi kahlannut
läpi kahlannut kirjoitti:
Nelonen on vielä aika samaa tasoa, kuin aiemmat. 5 on vaikea, 6 helppo, 7 vähän kutosta hankalampi, 8 varmaan helpoin kurssi koko lukion fysiikassa.
4 on aika samaa tasoa kuin aiemmat, 5 vaikea, 6 helppo, 7 vähän kutosta hankalampi, 8 on helpoin fysiikan kurssi koko lukion oppimäärässä.
- samaa
mieltä tuosta jännitteen olemuksesta. Sitä on vaikea suoraan nähdä, mutta välineillä se onnistuu. Itselle avartui sähköoppi uudella tavalla, kun kävin ammattitutkinnon asentajaksi. Siellä lähdettiin aina kuorma käsitteestä. Mielestäni se on paremmin nähtävissä, että mitä se moottori tarvitsee... jne
T. toinen ope - ope taas
samaa kirjoitti:
mieltä tuosta jännitteen olemuksesta. Sitä on vaikea suoraan nähdä, mutta välineillä se onnistuu. Itselle avartui sähköoppi uudella tavalla, kun kävin ammattitutkinnon asentajaksi. Siellä lähdettiin aina kuorma käsitteestä. Mielestäni se on paremmin nähtävissä, että mitä se moottori tarvitsee... jne
T. toinen opeJoo, ongelmahan on juuri siinä, että jännite ei "näy" arkielämässä. Lapsellekin vanhemmat kertovat, että sähkö virtaa johtoa pitkin, tai että "sähkö kuluu" (eli sähköenergia muuttuu toiseksi energialajiksi).
Itse aloitan jännitteen tarpeen esiintuomisen kyselemällä, miksi sähkö virtaa? Miksi vesi virtaa jokea pitkin mereen? Korkeuserona sitten havainnollistan sähköinen potentiaalieron. Vesivoimalavertauksia jne.
Virtausanalogia toimii pitkälle. Kuorma-ajatustakin voisi joskus kokeilla. - asdaswfff
ope taas kirjoitti:
Joo, ongelmahan on juuri siinä, että jännite ei "näy" arkielämässä. Lapsellekin vanhemmat kertovat, että sähkö virtaa johtoa pitkin, tai että "sähkö kuluu" (eli sähköenergia muuttuu toiseksi energialajiksi).
Itse aloitan jännitteen tarpeen esiintuomisen kyselemällä, miksi sähkö virtaa? Miksi vesi virtaa jokea pitkin mereen? Korkeuserona sitten havainnollistan sähköinen potentiaalieron. Vesivoimalavertauksia jne.
Virtausanalogia toimii pitkälle. Kuorma-ajatustakin voisi joskus kokeilla.sähkökurssi oli itelle ainakin ihan täyttä tuskaa..ei ollu helbbo.
- sepriogsdfijgo
5. kurssi on kyllä pirun vaikea...
- wegwgd
Mun 5. kurssin ryhmässä melkein kaikki paitsi joku 4 tyyppiä rantautu sinne 5 - 6 arvosanan tasolle ja ne neljä 7 - 8. Tunnilla tuntuu tosi helpolta, mutta sitten kokeessa pitää alkaa soveltamaan vähä enemmän ja kattoa mahdollisia keinoja, jotka voivat viedä väärään vastaukseen. Kokoajan lisääntyy kaavoja ja tuntuu että eri kaavoilla voisi laskea saman laskun, mutta ei. Joskus pitää graafisesti ja joskus ei. Tämä kuitenkin helpottuu laskurutiinin lisättyä, jos sellaista milloinkaan tulee tapahtumaan tai sitten tarvitaan suuri määrä sitä...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2254117Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1112603Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit382325Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?811416Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te981327- 481159
- 751047
- 59923
- 45906
Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme
Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu58901