Avoero.

Nyt meni sukset ristiin lopullisesti kihlatun kanssa, minä jätin.
Onks se totta että hänelle kuuluu puolet asunnon kalusteista ja elektroniikasta, tv:t, pelikoneet, kaksi tietokonetta yms.
Pääasiassa kaikki on minun, minä olen maksanut ja hankkinut kaikki uudet kodinkoneet ja huonekalut, taulutelkkarin ja paljon muuta.Asunto on minun vuokraama ja hän muutti minun luo kolmisen vuotta sitten.Mukanaan hän ei paljonkaan tuonut ja ne mitkä toi hän on hävittänyt uusien tieltä.

Tiedän että minä saisin jäädä asuntoon ja hän lähtisi, jos siitä tarvitsisi tapella, koska minähän olen kämpän vuokrannut aikoinaan.
Mutta päätin itse lähteä ja jättää muistot kämpän mukana.

Nyt hän kuitenkin väittää että puolet omaisuudesta on hänen, koska olemme olleet avoliitossa.Kaikki mistä mulla ei ole esittää todisteeksi ostokuittia että olen ne yksin maksanut, on puoliksi hänen!Näin hän väittää.
Tekee tän ihan piruillakseen tai sitten ottaa ahneuttaan sen mikä hänelle ei kuulu kuitenkin laillisesti?

Siis onko totta että on näin???Jos mun on vietävä oikeuteen asti tää, niin häviänkö kaikesta puolet hänelle?
3295
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

se mene niin että jos sinä olet ne maksanut sinun tililtä niin sinä ne omistat. Jos hänellä on kuittia jostain niin sitten kuuluu hänelle se osa. Mutta avoliitto ei ole avioliitto, hänellekkin tiedoksi. Automaattisesti ei laiteta kaikkia puoliksi avoliitossa. Sinun tliltä maksut, sinun tavarat. Onnea jatkoon.

Äänestä
  • että jos et käteisellä ole maksanut niin kyllähän sun tiliotteista saa selville että olet maksanut joten et sä sitää kuittia tarvitse jos hän haluaa oikeuteen asti asian viedä. Vittumaiseksi hän toki saa heittäytyä mutta ilman oikeustaistoa hänelle ei kyllä automaattisesti kuulu mitään minkä tiedät että olet tililtäsi maksanut.

    Äänestä

  • osoittaa, millä perusteella väittää jotain omakseen. Puolet ja puolet ei pidä niin vaan paikkansa. Yhteisomistus puretaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Eroa tekevä kirjoitti:

Nyt meni sukset ristiin lopullisesti kihlatun kanssa, minä jätin.
Onks se totta että hänelle kuuluu puolet asunnon kalusteista ja elektroniikasta, tv:t, pelikoneet, kaksi tietokonetta yms.
Pääasiassa kaikki on minun, minä olen maksanut ja hankkinut kaikki uudet kodinkoneet ja huonekalut, taulutelkkarin ja paljon muuta.Asunto on minun vuokraama ja hän muutti minun luo kolmisen vuotta sitten.Mukanaan hän ei paljonkaan tuonut ja ne mitkä toi hän on hävittänyt uusien tieltä.

Tiedän että minä saisin jäädä asuntoon ja hän lähtisi, jos siitä tarvitsisi tapella, koska minähän olen kämpän vuokrannut aikoinaan.
Mutta päätin itse lähteä ja jättää muistot kämpän mukana.

Nyt hän kuitenkin väittää että puolet omaisuudesta on hänen, koska olemme olleet avoliitossa.Kaikki mistä mulla ei ole esittää todisteeksi ostokuittia että olen ne yksin maksanut, on puoliksi hänen!Näin hän väittää.
Tekee tän ihan piruillakseen tai sitten ottaa ahneuttaan sen mikä hänelle ei kuulu kuitenkin laillisesti?

Siis onko totta että on näin???Jos mun on vietävä oikeuteen asti tää, niin häviänkö kaikesta puolet hänelle?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu