pahoinpitely

Elikkäs mietityttää, jouduin toisen naisen pahoinpitelemäksi baarin edessä. Tein rikos ilmoituksen ja tästä on kohta vuosi. Olen soittanut rikosta tutkivalle tutkijalle viimeksi kk sitten eikä epäiltyä oltu vielä edes kuulusteltu? Onko ihan normaalia? Mietin myös että toimiko portsari asiassa aivan oikein, hän oli naispuolinen ja pahoinpitelijän tuttu.Hän ei aluksi tullut väliin millään tavalla huusi vain pahoinpitelijälle ja käski lopettaa. Nainen kerkesi mm.kaataa minut maahan,repiä tukasta ja lyödä kasvoihin.Tämän jälkeen hän alkoi potkia minua mahaan ja kylkiin kun portsari tuli vetämään hänet pois. Myöhäistä varmaan alkaa tästä portsari asiasta mitään juttua tekemään kun todellakin melkein vuosi aikaa. Naisella on aikaisempi tuomio pahoinpitelystä. Mitenköhän paljon voin vaatia korvauksia, sain kasvoihin mustelman ja kylkeen aristusta, housut repesivät..hän myös uhkaili minua etten tekisi asiasta ilmoitusta.
5302
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Tuollainen vuoden viive rikostutkinnassa todistaa sen, että poliisilla on tosi ruuhkaa tutkinnassa tai sitten epäilty on kadonnut jonnekin, eikä häntä ole tavoitettu.
Portsarin tehtävä ei ole sellainen, että laki olisi edellyttänyt hänen välitöntä puuttumista tapahtumaan. Moraalisesti hänen olisi näin kuitenkin pitänyt tehdä, eli mitään juttua portsarin toiminnasta ei siten voi tehdä.
Periaatteessa mitään kiirettä jutulla ei ole, sillä pahoinpitelyn vanhenemisaika on viisi vuotta.
Joitain satoja euroja voi tietysti vahingonkorvauksina vaatia.
Jos pystyt näyttämään sen toteen, että epäilty uhkaili sinua, ettet tee rikosilmoitusta, niin se pitää ehdottomasti kuulustelukertomuksessa mainita. Ellei sitä ole siihen laitettu, niin ota yhteyttä tutkivaan poliisiin ja pyydä, että hän suorittaa lisäkuulustelun sen osalta, sillä oikeudenkäytössä kuultavan uhkaaminen on pahempi rikos, kuin pahoinpitely.

Äänestä

käsittelyssä, mutta ei pitäisi kuulestelun venyä noin pitkäksi...itsekkin sain viime viikolla eräät paperit tulevasta oikeudunkäynnistä ( itse siis olen asianomistaja), ja tapahtuneesta on vuosi. Vastapuoli tosin kuulusteltiin silloin vuosi sitten. joten oikeudenkäynteihin ei kannata odottaa kutsua kovinkaan aikaisin, mutta tosella omituista ettei tätä mainitsemaasi henkilöä ole vieläkään kuulusteltu...tuohon ei kyl ossaa sanoa mitään. voimia siulle kuitenkin!

kävitkö lääkärissä heti tapahtuneen jälkeen? jos kävit, hyvä niin, jos et, tuota voi olla himpun verran vaikeampi todistaa näin jälkeenpäin.

suosittelen selvittämään juurta jaksaen miksi kuulustelua ei ole vielä tehty. ja sen jälkeen vaikka johonkin oikeusapu toimistoon yhteyttä ja kysymään jatkotoimenpiteitä.

se varmasti vie aikaa ja hermoja, mutta toivottavasti asiat selkiytyy!

Äänestä

kuolemantapauksissa korvaukset ovat 500 euron luokkaa. Sano että se varasti sulta ranneketjun, niin saat tuhansien eurojen korvaukset.

Äänestä
  • Älä viitsi kirjoittaa hölynpölyä.

    Äänestä

Joo kyllä kävin lääkärissä,ja poliisi kuvasi poskeni paikan päällä. paljonkohan voi vaatia henkisistä kärsimyksistä kun sain häneltä myös tappouhkauksia tässä pahoinpitelyn yhteydessä sekä puhelimitse sen jälkeen. Pienten lasten äitinä järkytyin myös siitä kuinka samainen nainen ja hänen miehensä tulivat huutamaan minulle uhkaillen pienten lasteni ollessa kanssani.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pahoinpidelty kirjoitti:

Elikkäs mietityttää, jouduin toisen naisen pahoinpitelemäksi baarin edessä. Tein rikos ilmoituksen ja tästä on kohta vuosi. Olen soittanut rikosta tutkivalle tutkijalle viimeksi kk sitten eikä epäiltyä oltu vielä edes kuulusteltu? Onko ihan normaalia? Mietin myös että toimiko portsari asiassa aivan oikein, hän oli naispuolinen ja pahoinpitelijän tuttu.Hän ei aluksi tullut väliin millään tavalla huusi vain pahoinpitelijälle ja käski lopettaa. Nainen kerkesi mm.kaataa minut maahan,repiä tukasta ja lyödä kasvoihin.Tämän jälkeen hän alkoi potkia minua mahaan ja kylkiin kun portsari tuli vetämään hänet pois. Myöhäistä varmaan alkaa tästä portsari asiasta mitään juttua tekemään kun todellakin melkein vuosi aikaa. Naisella on aikaisempi tuomio pahoinpitelystä. Mitenköhän paljon voin vaatia korvauksia, sain kasvoihin mustelman ja kylkeen aristusta, housut repesivät..hän myös uhkaili minua etten tekisi asiasta ilmoitusta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu