Kirjoittelenpa tässä ongelmasta, joka viimeaikoina on kohottanut verenpainetta.
Oma, toisella paikkakunnalla asuva aikuinen tyttäremme koettaa paimentaa meitä kahden jääneitä vanhempiaan, erikseen ja yhdessä, jos ei nyt ihan holhouksen alle, niin ainakin mahdollisimman hiljaista, äänetöntä ja vaatimatonta elämää elämään. Ei menoa ja meininkiä, ei missään nimessä, eikä paljon muutakaan. Ja me kun luulimme olevamme vielä nuorekkaita ja elämämme voimissa=)
Me kun ajattelimme vielä nauttia toisistamme, matkustelusta, elämästä, ja työelämääkin on vielä pitkälti jäljellä.
Tyttö käyttäytyy, kuin kaikki tarmomme, rahoista puhumattakaan tulisi suunnata vain heihin.
Nyt kun tytär on tullut itse äidiksi, hän yrittää leipoa meistä VAIN JA AINOASTAAN mummoa ja vaaria (eikä enää puhuttelekaan muilla nimillä =(), ja joilla ei saisi olla maailmassa enää mitään muuta, kuin velvollisuudet lapsia ja lastenlapsia kohtaan. Yhteyttä otetaan, kun apua ollaan vailla, usein sitä taloudellista.... Ja auta armias, jos sanot, että ei oo, ei tuu, loukkaantuu ja pahemmin piilottelematta asiaa sen kans tuo esille. Ihan kuin olisimme tehneet rikoksen, josta tuomio vain on lukematta.
Ja me kun luultiin, että nyt alkaa meidän kahden aikuiselämä, kun lapset on kunnialla saatettu maailmalle.
Mites te muut mummot ja vaarit on selvinneet?
Oma, toisella paikkakunnalla asuva aikuinen tyttäremme koettaa paimentaa meitä kahden jääneitä vanhempiaan, erikseen ja yhdessä, jos ei nyt ihan holhouksen alle, niin ainakin mahdollisimman hiljaista, äänetöntä ja vaatimatonta elämää elämään. Ei menoa ja meininkiä, ei missään nimessä, eikä paljon muutakaan. Ja me kun luulimme olevamme vielä nuorekkaita ja elämämme voimissa=)
Me kun ajattelimme vielä nauttia toisistamme, matkustelusta, elämästä, ja työelämääkin on vielä pitkälti jäljellä.
Tyttö käyttäytyy, kuin kaikki tarmomme, rahoista puhumattakaan tulisi suunnata vain heihin.
Nyt kun tytär on tullut itse äidiksi, hän yrittää leipoa meistä VAIN JA AINOASTAAN mummoa ja vaaria (eikä enää puhuttelekaan muilla nimillä =(), ja joilla ei saisi olla maailmassa enää mitään muuta, kuin velvollisuudet lapsia ja lastenlapsia kohtaan. Yhteyttä otetaan, kun apua ollaan vailla, usein sitä taloudellista.... Ja auta armias, jos sanot, että ei oo, ei tuu, loukkaantuu ja pahemmin piilottelematta asiaa sen kans tuo esille. Ihan kuin olisimme tehneet rikoksen, josta tuomio vain on lukematta.
Ja me kun luultiin, että nyt alkaa meidän kahden aikuiselämä, kun lapset on kunnialla saatettu maailmalle.
Mites te muut mummot ja vaarit on selvinneet?
Vastaukset 53
Vanhimmat
on se sana.
Näyttää että et ole onnistunut, vaan sotkeudut liikaa lapsiisi.
Turha tänne on valittaa.
Kun viimeinenkin lentää pesästä vaihda puhelinnumero.
viimeiselle riville.
HTZA!! Tyttäreni (31v) puhelinliittymä on nimissäni, piti olla tilapäisratkaisu erinäisten asioiden takia 10v sitten. Laskutusosoite on mulle, maksan laskut, hän maksaa mulle, jos maksaa, useita kuukausia jälkijunassa. Usein olen miettinyt liittymän irtisanomista, nyt otan ja teen sen!!
Ei nyt sitä puhelinnumeroa tarvitse vaihtaa....mutta, puhua asia selväksi...miltä tuntuu.... ihan oma aika kun parisuhteessa tässä iässä todella myös tärkeää...;))) Mekin päästään väliin lähtetemään...vaikka tässä yksi sitä huolenpitoa toisenlailla tarvitseekin aina.....Vaatii vaan että, tuo asia järjestetään ja sovitaan...ja ruoka tehdään kundille aina valmiiksi....eihän ne muuten;))) Kuolevat raukat sillävälin nälkään....;))) Hyvin pärjäävät keskenään;)))
Tuota mietitty ja...jos, mummoksi ja vaariksi...niin auteetan toki...mutta, omilla ehdoillamme...
tsau:Friidu
taloudelliset auttamiset, niin rajat tehtävä selväksi....kuinka paljon ja missä tulette vastaan. Meillä tässä ja toinen 32v....täytti....Muuten tuo suo loputon....Nooh...Friidu on friidu ja lellimisiä ei sitten lasketa;)))
tsau:Friidu
No johan äkäisesti vastasit.
Tässä tapauksessa emme tosiaankaan sotkeudu heihin, päinvastoin.
Eli vierotusta vieläkin esikoiselle?
Ja se viimeinenkin on jo lentänyt, hänen kanssaan pelittää ihan kivasti.
lellimisen maksavat miehet, useimmiten.
Ja rakastava mies on nynnerö joka ei uskalla sanoa mitään.
Potkaise ulos ja ota tilalle, sellainen kiihkeä.
;))siis tietysti minulla mies maksaa kaiken ja huolehtii viimekädessä....Aina Friidulla miehet ovat tällaisia reiluja olleet....vain yksi ajoi jotenkin Friidunkin raha-asiat lahjaakkaasti sotkuun aikanaan;))) mutta, siitä sai Friidu kyllä syyttää itseään...kun oli myös itse höhlä.
Friidu siis ostaa ja mies kaivaa kyllä kuvettaan;) eikä siinä vastaan sano...on vain mielissään kun ei tarvitse itse siellä kaupassa. pähkäillä ei käydä...Nooh....kiihkeä mies....ei Friidu kyllä jaksa....;))) siis saman katon allako? - mukava olisi sellainen mies kyllä joka kiihkeä....mutta, ei pyörisi sitten siinä jaloissa turhan päiten ja suotta? Täytyykö hankkia tälläinen erikseen? eräänlainen irtopainos numero?
tsau:Friidu
kuinka mummot ja vaarit on selvinneet.
Mut jossain vaiheessa olette antaneet lapsillenne väärää signaalia.
Että elätte pelkästään heitä varten.
Nyt on aika vieroittaa lapset...on meidän elämä ja teidän elämä ja kumpikin tekee nillä just mitä haluaa...
Jos on tottunut siihen, että kaiken saa mitä haluaa, ett ole missään vaiheessa uskaltaneet sanoa ei, mistä johtuneekin. Jos haluatte elää omaa elämäänne on sanottava suorat sanat ja pysyttävä siinä vaikka astaan tulisi mitä. Uhma ja murkkuikä muuten siirtyy ja siirtyy ja siirtyy myös lapsenlapsille...
siis vastaus oli oman viestini alla?
Ei kait tuos ole mitään epäselvää, lapsillä on oma elämä ja vanhemmilla on oma elämä.
piste.
kai, se sitten on ollut väärää signaalia...
En vain ole raaskinut sanoa koskaan hänelle kovin jämerästi, että eläkää omaa elämäänne, niin mekin...
se äidin sydän, kun ei tahdo lastansa loukata, ei vaikka toisinpäin niin tapahtuukin
kirjoitin, tuossa alussa.
kait sen nyt tyhmempikin tajuaa jo sanamuodosta. Pitääkö sitä joka asiassa olla noin kärkäs? Jos kohdistus meni sinun vastauksesi alle, sorge.
nyt sormiaan.
asian ydin, kuten itse asian muotoilit. Mutta ei ole lapsen loukkaamista jos laitetaan rajat myös omien vanhempien yksityisyyden suhteen. Monesti näin on käynyt jos lapsia on vain yksi. Jos on useampia lapsia, asia hoituu jo luonnostaan.
Monesti on mietittävä myö sitä miten "minut" on kasvatettu. Sen prosessin ainakin minä olen joutunut läpikäymään 3 lapseni kanssa. Monesti hätkähdin kun tajusin, että nyt taisin käyttäytyä juuri kuin äitini, enkä aina hyväksynyt juuri tätä.
Ei pidä kokea huonoa omaa tuntoa jos lapsi suuttuu ja on eri mieltä, keskustelemalla asia hoituu jollei tänään niin huomena. Pumpulista on vaikeampi ponnistaa.
otanpa siitä vaarin:)
Totta turistet ja kiitos
näyttää että vastaus on mulle. Kärkäs, siinä että vastaa jos kysytään?
Muutoin, ei paljon keskustelua synny?
yleensä kannustetaan lähtemään ja elämään ja vielä tehdään meidän työt ja hoidetaan kissat enkä usko että siitä mihinkään muuttuu kun lastenlapsia tulee jos hyvin kävi kohta pitäis olla tulossa edellinen meni kesken tiettyhän tässä nyt ollaan mummu ja vaari iässä ei se mua varmaan hetkauta vaikka mummuks ruvettas sanoon tietysti riippuu tilanteesta toisissa tilanteissa olen ja tulen aina olemaan äiti sano sille että elää vaan omaa elämäänsä niin te elätte omaanne =))
;)tuota ettekö voisi tuosta puhua että, tältä nyt tuntuu? Oikeushan Teilläkin ihan vain siihen keskenäiseen omaan aikaan...
tsau:Friidu
Mun omat lapset ovat tottuneet jo aikojen alusta lähtien, että en ole pelkästään äiti, vaan vaimo ja ystävä ja opettaja ja sitä rataa. Nyt kun olen mummu, niin en tosiaankaan ole pelkästään mummu. Eivät edes yritä pistää mua semmoseen muottiin.
Vanhimmalle pojalle en anna rahaa koskaan, eivätkä edes pyydä. Usein menen heidän luo kaupan kautta ja ostan kasan ruokavärkkiä ja alan tekemään joko iltapalaa tai viikonloppuna ruokaa tai sitten leivon.
Nuorimmalle pojalle lähetän tekstiviestin ylläriksi, että oon pistänyt sen tilille rahaa, niin voi mennä pitzzalle tai kirjotan, että menehän poika kauppaan. Ei mitään suuria summia, mutta jotakin kuitenkin.
Molemmat ovat muuttaneet kotoa aika nuorina. Vanhin poika ei tullut enää kotiin, kun armeijasta pääsi. Nuorin oli muutaman kuukauden armeijan jälkeen kotona ja lähti sitten opiskelemaan.
Hyvä niin.
minä kutsuisin aikuiseksi naiseksi.
En idiootiksi mummuksi.
Hyvä. Sinä ymmärsit pointtini :=)
Ei mummussa mitään vikaa ole. Olen ylpeä ja iloinen siitä.
Sitä vaan en ymmärrä, että tytär on unohtanut äitinsä nimen, en minä hiivatti hänen mummu oo.
No pikkujuttu tuo, siitä voin kyllä sanoakin, jos/kun rassaa ihan tosissaan.
Se vaan rassaa, että hänkin kuten useimmat nuoret odottavat, vaatii, että heillä 30-v on se sama materia- ja taloudellinen taso, kun vanhemmillaan 50:inä. Mikäpä siinäkään, kunhan hoitavat asian omillaan.
Nyt viimeksi vaan tuli vaatimus, että pitäis saada käsiraha tai ainakin takaus, että pääsee ostamaan vielä uudemman ja paremman talon perheelleen. Sanoin, että emme lähde siihen enää, aikanaan lähdimme ja se tie käytiin loppuun. Perusteli ja kiukutteli ja lopuksi suutahti. Sanoi, että mihin te enää rahaa tarvitta......
Niin, että tämmöistä. Mutta ei tähän kuole=)
äiti äiti on kuitenkin aina äiti ja äitiin voi aina luottaa jos kaikki muut pettää ja jättää niin äiti ei koskaan.
joo...;)) samanlailla kundeille sanonut mutsina vaan...että, mutsi on sitten aina mutsi niin vaikeaa tilannetta ei tule joka selvitetään tapahtuu sitten elämässä mitä tahansa....... Ihan vanhin kundi ei toisin minua tarvitse. Ollut oma elämä jo ennenkuin kuvioon tulin niin erilainen tuo suhde muutenkin aikuinen mies jo täysin..... Mutta nämä kaksi nuorinta...ja samanlainen on kyllä tämä miehenikin...ihan samalla lailla ajattelee....hän on se isä;) sitten aina viime kädessä....johon kundit voivat turvautua myös....mutta, tuo raja toki...meilläkin...kuinka paljon taloudellisesti nyt autetaan ja missä..
tsau:Friidu
kohtuudella ja vähän asiasta riippuen.
Tottakai äiti on aina äiti ja isä on isä. He tietävät, että äitiin voi aina luottaa.
Toisaaltaan nykyään, kun omat lapset ovat jo niin "vanhoja", niin olemme enemmän Ystävä ja Kaverilinjalla.
Molemmat lapseni elävät niin täysillä sitä ihan ikiomaa elämäänsä, että en niihin sekaannu millään lailla. Siis että alkaisin opastamaan tai neuvoilemaan jotakin äitinä. Jos kysyvät mielipidettäni, niin sanon, muuten oon, kuin en olisikaan :) Leikillisesti sanottuna.
Hekään eivät sekaannu mun tekemisiin. Joskus kertoilen mitä teen tai mihin meen tai mitä suunnittelen, monesti en kerro. Kuinka kulloinkin.
Kumpikaan lapsista ei kutsua minua äiti-nimellä, vaan etunimellä tai joillakin leikillisillä nimillä.
Lapsenlapsille olen "Heikunkeikku"-mummu. Kun on monta mummua, niin tarttee tuon etunimen lykätä mummu sanan eteen, ettei mee vallan sekaasin, kenestä mummusta puhutaan.
Ajattelen niin, että lapset ovat aikansa lapsia, mutta sitten heidät on "pökättävä" elämään omaa elämää ja mun "osuus" loppuu siihen. Kattelen vaan, kun he eleleskelevät. Ja kivaa, jos saa kattella hymyssä suin.
jos mun tyttö kutsus mua etunimellä joskus aina kaupalla tuntuu hassulta kun se huutaa äiti mutta ei sitä kukaan ihmettele kun todellahan me ollaan äiti ja tytär itsekkin kutsuin äitiäni äidiksi ihan loppuun asti ja kyllä mää neuvon jos tuntuu siltä että tarvii neuvoa mutta aina vaan harvemmin ja harvemmin tarttee kun se munkin tyttö on jo niin vanha tohon sun viimeiseen kommenttiin mää en osaa ryhtyä totta kai on oma elämä muttei mun äitinä olemisen osuus lopu siihen meillä on kyllä ihan erityisen läheinen suhde niinkun mullakin oli äitini kanssa tyttäreni tottui siihen ja haluaa jatkaa samaa rataa eikä oo tarvinnu pökätä elämään hän on elänyt jo omaa elämää kuusitoistavuotiaasta asti.
täällä sama....Tuossa vanhempi kundi olisi halunut jotain 300 euroa johonkin Matsiin joka Tukholholmassa syksyllä...niin eipä käy enää...mutta, jos muuten nyt vaatteisiin tai oman kodinhankintoihin..niin kyllä autetaan mekin....tai jos jotain yllättäen tulee näitä terveysmenoja...kyllä minä häneltä aina kysyn kun täällä käy...että, onko varmasti fyrkkaa ruokaan myös...varmuuden vuoksi;))) Muuten en kyllä hössää...enkä taatusti mene sinne hänen asuntoaan mitenkään sisustamaan tai siivoamaan...Ihan saa itse jo 32 vuotias päättää miten elää;)))
tsau:Friidu
multa pyydetään aina siihen apua ja mielipidettä ja anoppi käy peseen ikkunat ja tekeen suursiivoukset aina sillä välillä kun tytöt on jossain reissussa =)))
Ymmärrän, mitä tarkoitat ja hyvä niin.Jokaisella ne omat "tavat." Itse kutsun äitiäni etunimeltä, tuntuisi oudolta ruveta sanomaan, että äiti. Sekin tuntuisi "hassulta", jos lapseni yhtäkkiä alkaisivat sanomaan minua äitiksi, kun ovat niin kauan aikaa sanoneet etunimellä. Eihän sillä sinällään ole merkitystä, millä nimellä kutsuu, se Tunnehan on sielä sisällä, sydämessä, ja meistä kaikki tietää, että minähän se äitee oon, vaikka kutsuisi sitten millä nimellä.
Haluan vielä sen sanoa, ettei tule väärinkäsitystä sinulle ja muille, että lapsillani ja minulla on Erittäin lämpimät välit. Hyvin läheiset. Meidän perheelle vaan sopii se, että nyt olemme ylimmät Ystävät ja Kaverit. Voimme keskustella ihan kertakaikkisesti mistä vaan luotettavina ystävinä. Vähän vaikea selittää, huomaan nyt, kun asiaa yritin selittää.
Jollakin tavalla ja jotenkin minusta tuntuu, että en oikein hyvin osannut ilmaista itseäni ja ajatuksiani.
Esim. tuosta "pökätä elämään" ilmaisusta kenties olisin voinut selittää tarkemmin.
Oli niin tai näin. Pääasia on, että kaikki osapuolet sielä ja täällä, ovat tyytyväisiä ja perheenjäsenten suhde on hyvä.:)
minä en suostu;)) Kundin jos, autolla haen tänne tuolta Kalliosta....niin odotan ilomielin siinä ulkopuolella ja soitan vain että, nyt paikalla...tulehan alas;))) Kerran erehdytttiin miehen kanssa menemään yllätäen...se riitti;))) Osaa kyllä siivota hitsiläinen jos, haluaa....
tsau:Friidu
tajusin mekin keskustellaan kaikki ja luotto on sataprosenttinen oli aika jolloin se ei ollu mutta sitten se saavutettiin me ollaan ystävät mutta ei kavereita kaverit on muualla ja uskon myös siihen ettei mulle sellaista ongelmaa tule etteikö hän auttaisi mua niinkun mää oon aina auttanu häntä sekään ei ole aina niin itsestään selvää vaikka kuinka sovitaan ja luvataan huomasin sen omien sisarusteni kanssa silloin kun äiti vielä eli :((
kannattaa aina ilmoittaa etukäteen tiedän kokemusta on =))
Olemme kouluttaneet lapsemme niin pitkälle kuin heidän omat rahkeet ovat riittäneet. Tulevaisuudesakaan koulutuskuluista emme tule koskaan säästämään. Mitä taas tulee mihinkään ylimääräiseen, sen he saavat itse hankkia tai olla ilman. Olemme tehneet heille myös selväksi ettei perintöä tarvitse odottaa, olemme testamentanneet (asumme Suomen ulkopuolella) sen todella tarvitseville ja heidän oppilaitoksilleen. Lapsemme tajuavat että kallein perintö jonka he osittain ovat jo saaneet, on koulutus. Niin kauan kun heillä on koulutuksella ansaittu tieto ja oppi, he pärjäävät mainiosti.
He ovat loistavia lapsia ja heidän halunsa toimia tuottavina yhteiskunnan jäseninä on ihailtavaa.
mäkin olen joutunut välillä jeesaamaan vähistä rahoistani. Mutta isompiin avustuksiin en kykene ihan siitä syystä että rahaa on just sen verran että selviän itse.
Ei mua haittaa vaikka mummuksi sanotaan, sanon itsekin itseäni. Mieluummin mummu kuin että etunimellä kutsutaan. Se on mun mielestäni jotenkin kylmää ja etäistä lapsilta.
Toivottavasti muistat sitten 20 vuoden päästä vastenmielisyyytesi lapsiasi ja lapsenlapsiasi kohtaan ja heidän avuntarpeensa kun sinä ja miehesi, tai kenties olet jo yksinäinen leski, kun lapsiasi ja lapsenlapsiasi ei kiinnosta tulla sinua katsomaan auttamisesta puhumattakaan....silloin on myöhäistä itkeä perään jos nyt käyttäydyt itsekkäästi ja kylmästi. Se on sitä vastavuoroisuutta jos he tulevat torjumaan läheisyyden ja avun tarpeesi sitten myöhemmin.
Ei lasten rakkautta voi rahalla ostaa, jos sitä ei muuten ole olemassa. Eihän aloittaja puhunut muusta, kuin yhden lapsensa ilmeisestä ahneudesta, niin minä asian ymmärsin.
Ei kai vanhempien pidä kasvattaa lapsiaan kykenemättömiksi tulemaan itse, omillaan toimeen?
Miksi ruokkia ilmeistä itsekkyyttä? Eivät omat lähimmätkään aina ole oikeassa. Eikä heidän oikkujaan aina kannata korjata, kun he itsekin siihen pystyvät.
Itsestä näyyttää pitkälle johtuvan, miten täällä toisten kirjoitukset ymmärtää.
haiskahti myös närkästys nimikkeisiin "mummo" ja "pappa". Muistan kun anoppi aikoinaan sanoi ettei häntä ainakaan sitten saa kutsua mummuksi. On jäänyt etäiseksi lapsilleni...
No, tuosta olen kyllä samaa mieltä. Onko joillekin naisille niin kamalan vanhentavaa, tulla kutsutuksi vaikkapa mummolksi? Minusta se olisi kunniamaininta.
Onhan olemassa jopa alle 3-kymppisiä mummoja.
;))´minä suostuisin ilomienlin olemaan joku mussi....mutta tuo sana mummo...jotenkin tuntuu...että, minä semmoinen ole mitenkään persoona ehkä koskaan (siis päässäni oleva kuva sanasta mummo)....joku huivi päässä ja vaikka tuo essukin vielä ja pyöreäkärkiset kengät ja kutimet kädessä....niin mummoko? nyt tässä iässäkö? Friidustako?
tsau:Friidu
Voi rakas mummu.
Jos sait käsityksen, että lapset ja lastenlapset ovat vastenmielisiä, niin kyllä silloin ilmaisin asiat aivan väärin.
En ole siitä närästynyt, vaan siitä, että tyttäremme vaatii edelleen 30-v ja naimisissa olevana vanhempiensa avustusta elämäänsä, ei sellaisia tavanomaisia taloudellisia avustuksia, vaan kyse on todella suurista summista, talon ostoa, auton ostoa yms. Meillä ei ole tavanomaista enempää varallisuutta, mutta on kymmenien vuosien työura takana, ja siinä sivussa on kerätty jotain materiaakin.
Lisäksi, kun olemme vielä tiukasti uraputkessa, meillä ei kummallakaan ole aikaa eikä voimia olla lastenhoitoapuna ja muunakaan kuin satunnaisesti, ja olen käsittänyt, että enemmän odotetaan, vaikka emme asu samalla paikkakunnallakaan.
En kuitenkaan yhdy käsitykseesi, että tässä tulisi elää peläten tuollaista tulevaisuutta, ja jos sen hinta on, että lapselle tulee antaa nyt enemmän kuin pystyisikään, on yhtälö mahdoton.
Älä tuomitse liian herkästi.
tulossa lapsenlapsia vielä ihan heti tietääkseni, mutta sitten kun niitä olisi voisin mielelläni olla (etunimi)mummo. Isoäiti tuntuisi jotenkin teennäiseltä arjessa ja mummi lapselliselta. Olenhan kuitenkin sitä vain tälle/näille lapsille.
On minulla nytkin usein kutimet kädessä ja pyöreäkärkiset kengätkin (korolla, järkevällä 5 sentin). Essua en ole koskaan pitänyt, en edes omista.
Silti voin olla ihan oma joskus ihan hassukin itseni jolle lapsetkin joskus nauraa. Itse vielä useammin.
Hienoa. Sait mut nauramaan. Tuota minä tarkoitin, juuri tuota.
Ei äidiksikään tulla sillä sekunnilla, kun lapsi syntyy, siihen kasvaa pikku hiljaa ja lapsi sen parhaiten opettaa.
Tuo sama on kai mummossakin.... kai siihenkin kasvaa, kasvaahan?
Missä hiivatissa se harmaa villalanka on ja keinutuoli?
kun tarjosin kaikille lapsilleni ruokaa. Ja sanoin tehneeni "mummomaista" sapuskaa kun oli lihapullia ja muusia. Yksi lapsistani kysyi, että mistä lihasta tämä on tehty, niin toinen vastasi, mummonlihasta:)
Kyllä siihen mummomna olemiseen kasvaa, pitää vain luottaa itseensä:)
;) siis eihän niinhin ole pakko suostua? meillä ei tällaisia paineita...mutta, ei minusta lapset kyllä voi vaatia vanhemmiltaan...sekö kuitenkin niin asia...kuitenkin, että vaatii ainakin minusta tuon vapaa-ehtoisuuden myös teiltä itseltänne...haluatteko todella tehdä niin?
Eihän nyt kenenkään tarvitse mahottomiin revetä...kohtuutonta minusta ainakin...edes ajatella niin...Kieltäyä voi aina..ja se oikeus myös kieltäytyä on myös vanhemmilla...
tsau:Friidu
lainakorko tavattoman matalalla, laita ehto heille että lainaatte rahaa isompiin ostoksiin mutta siitä on maksettava suurempi korko kuin mitä pankeissa jos minkäänlaista takaisinmaksusopimusta ei tehdä.
Jos näillä nuorilla ei ole pankkiluottoa niin ei kannata haaveillakaan paremmista autoista taikka taloista.
Taikka kertakaikkiaan pyydä nähdä heidän budgettinsa mihin kahden terveen työikäisen nuoren rahat menevät.
Jos haluatte niin laittakaa ennenkin lastenlapsille tili jonne säästätte heidän vanhempiensa tietämättä.
Sitähän saa ilman lahjaveroa antaa jonkin verran vuodessa.
No, jos itse tuossa tilanteessa olisin niin pienen puhuttelun pitäisin. Kertosin mitä itse ajattelen asiasta ja millaista elämää haluaisin elää. Ei kait kukaan avoimesta ja rehellisestä keskustelusta suutu ja loukkaannu.
Ei vanhempien kuulu hallita aikuisten lastensa elämää, eikä lasten sotkeentua vanhempiensa elämään kun aikuisista lapsista on kyse.
Olen pojilleni äiti, ja tulen aina olemaan. Naisia heidän elämässään tulee ja menee mutta tämä äiti on ja pysyy äitinä. En ole koskaan kuullut, että he kutsuisivat minua etunimelläni.
Pojat ovat jo pitkin maailmaa ja elävät omaa elämäänsä tahoillaan tullen omillaan toimeen. Minusta heidän auttaminen on silti mahottoman mukavaa, varsinkin jos sen onnistun tekemään yllättäen., ei mitään rutiinia tehdä sitä tietyllä tavalla. Tavallisesti teen sen kaikille yhtäaikaa ja ehdottoman tasapuolisesti.
Lapsenlapsia he eivät ole vielä elämääni suoneet, mutta ehkä joskus sekin aika koittaa. Silloin olisin onnellinen jos lapsenlapset kutsuisivat mummeliksi. Ehkä olisin hieman hössöttävä mummeli ja isovanhemmuus antaisi vain uuden erilaisen ihanan näkökulman ja ripauksen elämääni, ei täyttäisi sitä.
niiin mahdottoman "välinpitämättömiä" etteivät holhoa meitä ollenkaan..:)
selvinneet isovanhemmuudesta, meillä neljä lastenlasta, viides tulossa. Olemme tarpeen vaatiessa käytettävissä lapsenvahteina, jos vanhemmilla menoja. Ei kovin usein ole kuitenkaan meitä "käytetty hyväksi", kun on toisetkin isovanhemmat. Rahaa on lainattu lapsille, mutta aina ovat maksaneet takaisin pyytämättä.
Mieheni oli viime vuonna pojan rakennuksella hommissa ja nyt vastavuoroisesti poika meidän mökillä remonttia tekemässä. Puolin sun toisin autellaan toinen toisiamme, kumpikaan osapuoli ei käytä toista hyväkseen. Välillä hieman riidellään, mutta eiköhän se ole luonnollista, kun on läheiset välit. Keväällä taas jatkuu pojan rakennusprojekti, eiköhän mies taas siellä vietä kaikki vapaa-aikansa. Minä ehkä lapsenlikkana, kun miniä hämmentää betonia ja kärrää sitä raksalle.
Sellaista elämä on. Ennen olimme lapsia ja vanhemmat määräsi kiakeesta, sitten aikuisia, anoppi ja appi määrää kaikesta ja nyt iäkkäitä mummooja ja pappoja, niin lapset määrää kaikesta. Meille sattui sellainen sauma tässä elon kulussa, että meidän vuoroa ei tullut
on meille käynyt.
Ei vähäisintäkään vaivaa!
Penskoillamme aloitimme hiljalleen kotitöiden teettämisen esikouluiästä alkaen.
Jo sitä ennen oli omien huoneiden lattioiden tyhjennys siivouspäivänä selviö.
Siitä vähitellen kaikki ok:n työt, ml. piha, paitsi meidän makuuhuoneen siivous.
Tietenkään emme maksaneet niistä mitään.
Autoksi hankin halvan takaveto Ladan.
Omien sivuansioidensa, säästöjensä ja pienien viikkorahojensa puitteissa hoitivat käyttökustannukset ja välttämättömät huollot sekä pienet korjaukset.
Poikamme ja hänen kaverinsa tekivät.
Viikonloppuisin annoin poikamme käyttöön työsuhdeautoni.
Estelyistä huolimatta tankissa oli seuraavana aamuna aina enemmän bensaa kuin lähtiessä.
Opiskelunsa rahoitukset tenavamme hoitivat itse. Opintoraha sivutyöt.
Mummeleiden vähäiset perinnöt siirsimme penskoillemme.
Opiskelujen loppuvaiheissa ja valmistumisen jälkeen sponsoroimme tietsikoissa, kodin elektroniikassa, matkoissa ja rahan siirtoina 3:n vuoden välein.
Yksi asunto on siirretty tenavien nimiin.
Yksi säästövakuutus on realisoitunut heille.
Nämä heidän ollessaan jo koulutuksiaan vastaavissa töissä.
Koskaan emme ole sopineet mitään etukäteen.
Koskaan eivät ole pyytäneet mitään, toisen tenavan yhtä poikkeusta lukuun ottamatta josta siitäkin kieltäydyimme.
Nyt kun lueskelen näitä kirjoitelmia tulee mieleeni epäilys josko olemme säikytelleet penskamme jo lapsina.
Sanomista ei ole koskaan tullut ja välimme ovat kunnossa.
Molemmat ovat jo 35:a.