tämä tapahtui n. vajaat kuukausi sitten.
tulin suihkusta,jätin suihkun oven auki jotta sieltä häipyy kosteus. IStahdin sohvalle rasvaamaan itseäni, ja näin jonkun vilahtavan oikeassa silmäkulmassa, katsoin ikkunaan ja huomasin että se oli aivan huurussa ja siihen oli ilmestynyt hieman vinoon IHAN SELVÄ aito käden jälki. painoin omani vierelle ja käsi oli hieman pienempi kuin minun. luulin sen jääneen esm.ikkunoiden pesun jäljiltä mutta tuota kättä ei tullut samaan kohtaan enää.
perjantaina kävin taas suihkussa, poika ja ukko oli nukkumassa. huomasin jälleen että toiselle laidalle ikkunaa oli ilmestyny pienempi kädenjälki. Minun lapseni on vauvaikäinen,joten ei ole mahdollista että kädenjälki on hänen, ja kädenjälki muistutti lähinnä n.5 vuotiaan kättä.
mua ei pelota hirveästi muttei mies usko näihin. en älynny kuvaa sitten ottaa. Mikä harmittaa hirveästi.
PRKL.
mitäköhä henki haluaa viestittää/henget? tää talo on rakennettu 65.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Tirkistelee teitä ikkunan alla. Sellaisia sairaita on, jotka salaa tarkkailevat ihmisten elämää. Tarkoitan ihan todellinen henkilö!
ihan varmasti jos asutaan ylimmässä kerroksessa. Älyhoi.ja ne käden jäjlet on sisäpuolella.
äly hoi ja äly hoi vaan sulle. mistä tuo toinen kirjoittaja olisi voinut tietää että asutte ylimmässä kerroksessa, äly hoi!
ohoh. et oo sattunu lukeman tuota http://www.harhakuva.org/show/220 siinä joku saman lainen kohtaus. hrr.. :)
se kädenjälki on voinut olla siinä jo kauan mutta kun lasi meni huuruun tuli silloin vasta näkyviin.
huuruisissa laseissa näkyy kaikki tahrat/jäljet.
Ei muutakuin uudelleen suihkuun ja luomaan samat olosuhteet. Sitten vain kuvia räpsimään.