Mitä miehiä??

Mitähän miehiä (tai naisia) Pressa ja Artsi ovat? Pistää silmään heidän kommenttinsa, kuinka he haukkuvat erästä operaattoria. Ko. operaattori oli parasta Suomelle, mitä vähään aikaan tapahtui. Kaikilla suomalaisilla operaattoreilla puheluhinnat laskivat. Tätä ei voi heput kieltää. No. he keksivät tähänkin väliin omasta mielestään jonkin mainion kommentin. Ja kuten saattaa arvata, niin ne jututhan ei pidä koskaan paikkaansa.
Ovatkohan he Saunalahden lobbareita. Saunalahtihan lähti kovaan kilpailuun lopputalvesta. Nyt näyttää siltä, että eväät loppuu kesken. Artsi ja Pressa tekevät hyvää työtä suomalaisille verta imeville operaattoreille. Taitaa tulla heppujen rahoitus joltain operaattorilta. Tai sitten he ovat yksinkertaisesti niin tyhmiä, kuin antavat ymmärtää.
4474
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

AACEEÄNNÄ ei koskaan ole ollut parasta mitä Suomessa on vähään aikaan tapahtunut.Huijareita mitä huijareita!(nämä operaattorin edustajat)

Äänestä

Kilpailu hoitui ennen ja hoituu jatkossakin ilman kyseenalaisia keinoja käyttäviä operaattoreita. Matkapuhelujen hinnat laskivat viime vuonna ilman ACN:nääkin jo keskimäärin 8%, ja eihän unohdeta että Suomessa on jo valmiiksi Euroopan edullisimmat matkapuheluhinnat Tanskan ohella.

Mitä taas Pressa- ja Artsi-nimimerkkeihin tulee, niin Pressahan on ollut näihin päiviin asti ACN:n korkea-arvoinen edustaja. Artsi taasen on puuttunut omalla karkealla tavallaan ACN:n toiminnan selkeisiin epäkohtiin.

Äänestä
  • Vai Artsi ja Pressa. Huijareita tai muuten vain ääliöitä.

    Äänestä

  • Jorma kirjoitti:

    Vai Artsi ja Pressa. Huijareita tai muuten vain ääliöitä.

    Kaikki joiden nimi on Jorma, ovat varmasti täysiä ääliötä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


pohtija kirjoitti:

Mitähän miehiä (tai naisia) Pressa ja Artsi ovat? Pistää silmään heidän kommenttinsa, kuinka he haukkuvat erästä operaattoria. Ko. operaattori oli parasta Suomelle, mitä vähään aikaan tapahtui. Kaikilla suomalaisilla operaattoreilla puheluhinnat laskivat. Tätä ei voi heput kieltää. No. he keksivät tähänkin väliin omasta mielestään jonkin mainion kommentin. Ja kuten saattaa arvata, niin ne jututhan ei pidä koskaan paikkaansa.
Ovatkohan he Saunalahden lobbareita. Saunalahtihan lähti kovaan kilpailuun lopputalvesta. Nyt näyttää siltä, että eväät loppuu kesken. Artsi ja Pressa tekevät hyvää työtä suomalaisille verta imeville operaattoreille. Taitaa tulla heppujen rahoitus joltain operaattorilta. Tai sitten he ovat yksinkertaisesti niin tyhmiä, kuin antavat ymmärtää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu