Kuuraisen metsän yllä kuu.
Hopeinen hohtava hanki
Pakkasen hautaama metsä. Hiljainen narske.
Joku kävelee, ontuen.
Pysähtyy, hengittää jäätynyttä ilmaa.
Valkoinen susi. Huokaa syvään.
Katsoo ympärilleen, noilla jäisillä silmillään.
Kylmässä lumessa yhä onttoja rakkauden palasia, muistoja.
Ovat jo peittyneet... jäätyneet ... elottomiksi.
Kaikkialla niin kylmä, ei täällä selviä.
Ei mikään. Suden talvi.
Hopeinen hohtava hanki
Pakkasen hautaama metsä. Hiljainen narske.
Joku kävelee, ontuen.
Pysähtyy, hengittää jäätynyttä ilmaa.
Valkoinen susi. Huokaa syvään.
Katsoo ympärilleen, noilla jäisillä silmillään.
Kylmässä lumessa yhä onttoja rakkauden palasia, muistoja.
Ovat jo peittyneet... jäätyneet ... elottomiksi.
Kaikkialla niin kylmä, ei täällä selviä.
Ei mikään. Suden talvi.
Vastaukset 3
Vanhimmat
tuli oikee vilun väreet kun tätä luki. oijoi
maisema runossasi. Valkoisen suden lienee vaikea löytää kumppaneita, liian erilainen. Voi melkein tuntea sen kylmän, joka hiipii sisälle. Mieleeni on jäänyt muutama runo, varmaankin jo parin vuoden takaa, ehkäpä sinun.
... tuo suden erilaisuus ei varsinaisesti ollut ideana tuossa tekstinpätkässä. Mutta voi sen niinkin tulkita.... =)