Hei,
Teemme ammattikorkeakoulun, hotelli- ja ravintola-alan liikkeenjohdollisen koulutusohjelman, päättötyötä. Olemme kiinnostuneita tulevaisuuden suomalaisten ekologisista ruokatottumuksista. Arvostaisimme Teidän mielipidettänne asiasta. Muistutamme vielä, että vastaukset käsitellään luottamuksellisesti, eikä kirjoittajan henkilöllisyyttä tuoda missään vaiheessa esiin. Vastauksia ei tulla myöskään tallentamaan mihinkään tietopankkiin, vaan vastaukset analysoidaan kokonaiskuvan luomiseksi.
Eläydy alla olevaan tilanteeseen ja kirjoita siitä vapaamuotoinen tarina, aivan kuin olisit itse paikanpäällä. Kirjoitelman pituudeksi riittää maksimissaan yksi A4 sivu. Päättötyömme tarkoituksena on siis tutkia tulevaisuutta ja haluamme korostaa, ettei tulevaisuuden näkökulmiin ole olemassa oikeaa tai väärää vastausta. Joten voitte huoletta heittäytyä tarinanne vietäväksi. Kiitos vastauksestanne ja ajastanne!
Vastaajan taustatiedot:
Sukupuoli: _____Nainen _____Mies
Ikä:___
Kuvittele, että aika on kulunut ja eletään vuotta 2030. Moni asia on muuttunut. Maailmanlaajuinen talous kukoistaa ja siten myös suomalaisten talous on huippulukemissa. Miten näet tulevaisuuden taloudellisen hyvinvoinnin vaikuttaneen suomalaisten ekologisiin ruokatottumuksiin? Käytä mielikuvitustasi ja kirjoita asiasta pieni vapaamuotoinen tarina.
Tai
Kuvittele, että aika on kulunut ja eletään vuotta 2030. Moni asia on muuttunut vuosikymmenien aikana, mutta taantuma on iskenyt maailmantalouteen. Tämä on vaikuttanut myös suomalaisiin ja Suomen talouteen. Miten näet tämän tulevaisuuden taloudellisen taantuman vaikuttaneen suomalaisten ekologiseen ruokatottumuksiin? Käytä mielikuvitustasi ja kirjoita asiasta pieni vapaamuotoinen tarina.
Eli vastaa siis jompaankumpaan kysymykseen ja muistathan merkitä vastaukseesi taustatiedot.
Vastaukset voit myös lähettää sähköpostiin:
[email protected]
Sydämellinen kiitos avustasi!

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.