tervehdys kaikille!
haluaisin tietää, voinko opiskella eläkkeellä ollessani minkämuotoista opiskelua, menettämättä eläkettäni. Esim. voiko iltakouluihin mennä tai vastaavaan. entäpä päiväopiskelu. opinnot tietysti tietyin rajoituksin, en ole niin hyvässä kunnossa että voisin täysipainoisesti päiväopiskelua suorittaa. kursseja voi tietääkseni käydä menettämättä eläkettä? mahtaako kenelläkään olla omakohtaisia kokemuksia. tuntuu vaan aika kurjalta, jos eläkeläisen tulot viedään sen vuoksi, että hän mahdollisesti vielä pystyisi jollain tapaa päätymään takaisin työelämään opintojen kautta. kiitos jo etukäteen vastauksista.
eläke ja opiskelu
24
7251
Vastaukset
- eläkeläinen-datanomi
Itse opiskelin työkyvyttömyyseläkkeellä datanomiksi ja valmistuin hyvin arvosanoin viime keväänä. Otin ennen sitä yhteyttä eläkeyhtiö Ilmariseen ja Kelaa eli niihin tahoihin, joilta saan eläkettä. Heidän mukaansa estettä ei ollut, enkä menettänyt eläkettä lainkaan. Myös kouluun hakiessa kerroin, että olen eläkkeellä, mutta haluaisin joskus jossain muodossa tehdä töitä.
- eläkkeellä
Itse olen miettinyt kanssa datanomi-opintoja, olisi yksi iltakoulu tiedossa, joten kaipa sekin sitten onnistuu, ettei eläkettä menetä. Tosiaan eläketahot varmaan mielellään lähtee mukaan opintojen suorittamiseen, että saavat mahdollisesti työkyvyttömyyseläkkeellä olevat takaisin työelämään.. Kiitos vastauksesta
- opiskellut eläkkeell
Hei!
Itse olen työkyvyttömyyseläkkeellä ja valmistuin viime keväänä datanomiksi. Kävin tuon koulutuksen iltalinjalla ja koulutus oli muodoltaan monimuoto-opetusta. Otin ennen opiskeluun menoa yhteyttä sekä Ilmariseen että Kelaan ja molemmat sanoivat, ettei estettä opiskeluun ole. Sain oppilaitoksesta vielä hyvät paperit, vaikka olen mielenterveydellisistä syistä eläkkeellä. - before
Itse kävin muutama vuosi sitten aikuislukion näin vanhemmalla iällä. Olen työkyvyttömyyseläkkeellä minäkin. Hakeuduin sen jälkeen läheiseen kauppikseen monimuoto-opintoihin aikeena valmistua merkonomiksi, mutta sairauden takia mun piti se lopettaa heti kättelyssä, harmi. Soitin silloin Varmaan, ja sieltä sanottiin, että heitä kiinnostaa vain mahdolliset ansiotulot, ei se mitä sinä teet. Samoin Kelassa sanottiin, että eläkeellä ollessa voi opiskella. Itse haluaisin vielä jotain kurssia käydä, mutta minä en enää töihin mene, koska olen jo 58 vuotias, ei ole enää aikaa eikä haluja töihinmenoon tässä iässä, sitä paitsi mulla terveys ei enää kestä työelämää. Olen käynyt avoimen yliopiston kursseilla, ne kiinnostaisi vieläkin. Tsemppiä sulle, kouluta toki itseäsi, se kannattaa aina.
- Anonyymi
Elämänsisältöä pitkäksi käyviin eläkepäiviin varmaankin opiskelu on tuonut. Olen samantapaisessa elämäntilanteessa. Voisinpa ajatella että suorittaisin 3 kk puuttuvat kurssit lähihoitajaopintoja eläkkeellä ollessani valmistuen ammattiin, mihin en terveydellisistä syistä voi enää enkä ikäni 62 v puolesta pääsisikään enää. Voisi kuitenkin opiskella ajankuluksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Elämänsisältöä pitkäksi käyviin eläkepäiviin varmaankin opiskelu on tuonut. Olen samantapaisessa elämäntilanteessa. Voisinpa ajatella että suorittaisin 3 kk puuttuvat kurssit lähihoitajaopintoja eläkkeellä ollessani valmistuen ammattiin, mihin en terveydellisistä syistä voi enää enkä ikäni 62 v puolesta pääsisikään enää. Voisi kuitenkin opiskella ajankuluksi.
Eläkkeellä voi opiskella rajattomasti eikä niistä tarvitse ilmoittaa Kelalle.
Kela saa korkea-asteen opintojen tilanteen tiedot korkeakouluilta, kun se perii korkeakouluopiskelijoiden terveydenhuoltomaksun. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Elämänsisältöä pitkäksi käyviin eläkepäiviin varmaankin opiskelu on tuonut. Olen samantapaisessa elämäntilanteessa. Voisinpa ajatella että suorittaisin 3 kk puuttuvat kurssit lähihoitajaopintoja eläkkeellä ollessani valmistuen ammattiin, mihin en terveydellisistä syistä voi enää enkä ikäni 62 v puolesta pääsisikään enää. Voisi kuitenkin opiskella ajankuluksi.
En tiedä enkä ymmärrä, miksi joku haluaisi vielä 62-vuotiaana eläkeläisenäisenä valmistua lähihoitajaksi, varsinkaan kun työkykykin on mennyt. Mutta en minä tietysti voi kaikkea ymmärtääkään...
Hienoja opiskelumahdollisuuksia sen sijaan on tarjolla runsain mitoin kansalais- ja työväenopistoissa, joita on joka paikkakunnalla. Tarjonta on laajaa kielistä käsitöihin, kitaransoitosta kirjansidontaan, joogasta kokkikursseihin jne. Eläkeläisiä on opiskelijoiden joukossa suuri, ellei suurin, osa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En tiedä enkä ymmärrä, miksi joku haluaisi vielä 62-vuotiaana eläkeläisenäisenä valmistua lähihoitajaksi, varsinkaan kun työkykykin on mennyt. Mutta en minä tietysti voi kaikkea ymmärtääkään...
Hienoja opiskelumahdollisuuksia sen sijaan on tarjolla runsain mitoin kansalais- ja työväenopistoissa, joita on joka paikkakunnalla. Tarjonta on laajaa kielistä käsitöihin, kitaransoitosta kirjansidontaan, joogasta kokkikursseihin jne. Eläkeläisiä on opiskelijoiden joukossa suuri, ellei suurin, osa.Kansalais- ja työväenopistojen opinnot eivät anna ammatillista pätevyyttä kuten ammatilliset tutkinnot kaikilla koulutusasteilla (toinen ja korkea-aste). Toinen hyvä syy on selviytyä Kelan byrokratiasta (keskeneräiset opinnot) ennen pysyvää työeläkettä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kansalais- ja työväenopistojen opinnot eivät anna ammatillista pätevyyttä kuten ammatilliset tutkinnot kaikilla koulutusasteilla (toinen ja korkea-aste). Toinen hyvä syy on selviytyä Kelan byrokratiasta (keskeneräiset opinnot) ennen pysyvää työeläkettä.
Mitä työkyvytön ja iänkin puolesta vanhuuseläkkeen kynnyksellä oleva ihminen tekee ammatillisella pätevyydellä? Ei pysty töihin kuitenkaan. Eikä kai haluakaan.
Suosittelen vapaan kansansivistysopetuksen hyväksi käyttöä eli kansalaisopistoja. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä työkyvytön ja iänkin puolesta vanhuuseläkkeen kynnyksellä oleva ihminen tekee ammatillisella pätevyydellä? Ei pysty töihin kuitenkaan. Eikä kai haluakaan.
Suosittelen vapaan kansansivistysopetuksen hyväksi käyttöä eli kansalaisopistoja.Kansalaisopistot on juuri hyvä ajankuluksi opiskeluun. Voi opiskella mitä haluaa pari tuntia kerran viikossa tai enemmänkin, jos jaksaa ja haluaa.
- eläke ja opiskelu
Otin kanssa yhteyttä eläkettä maksaviin tahoihin ja estettä ei todellakaan ole opiskeluun. Nyt olen iltakoulussa ja aikomus valmistua datanomiksi v.2012 loppuun mennessä. Ainakin alku mennyt hyvin, saas nähdä kuinka pää muuten kestää tämän opiskelun.
- Kiinnostaa tietää
Mikä tämä datanomin tutkinto on, kun teillä kaikilla on sellainen ?
Olen myös kiinnostunut opiskelemaan ammatin, sairaseläkeläisenä, mutten halua menettää eläkettäni, sillä työelämään jaksamisesta ei ole tietoa.
Mitä muita opiskelumahdollisuuksia olisi. Saako oppisopimuksella opiskella, jos on sairaseläkkeellä ? - Tervetulleet ideat
Jatkan vielä, että jos datanomi on tekninen ala, niin tuskin minua varten. Olen enemmän luova kirjoittaja ja mainosala ehkä kiinnostaisi tms, mikä vaan mielenkiintoinen, jossa ei tarvita teknistä osaamista. Kirjoittaminen kyllä luonnistuu.
- Tietoa jakoon
Saa vastailla.
- karivaan2
Ajattelin jatkaa yliopisto-opintoni loppuun työkyvyttömyyseläkkeellä; eli se lienee mahdollista.
- Kiinnostaa tietää
Tuleeko mieleen muita aloja, joilla sairaseläkkeellä voi opiskella ? Miten on ammattikorkeakoulun kanssa ?
- TiuMunia
Ihan mitä tahansa saat opiskella eläkkeellä, vaikka lääkäriksi. Edellyttäen tietenkin että saat sen opiskelupaikan. Eläkeyhtiöitä kiinnostaa vain jos saat palkkaa jostain.
- Tiilaa
Olen työkyvyttömyyseläkkeellä ja saan ainoastaan Kelalta kansaneläkettä ja takuueläkettä. Kun tiedustelin miten opiskelu onnistuu niin että saisin pitää eläkkeeni, oli vastaus että mikäli siirryn päätoimiseksi opiskelijaksi toisen tai kolmannen asteen kouluun niin Kelan eläke menee ja joudun opintotuelle. Eli voin suorittaa ainoastaan sivutoimista opiskelua esim. monimuotokoulutuksena.
- Anonyymi
Olen opiskellut kolmannella asteella (korkea-asteella) päätoimisesti Kelan eläkkeellä enkä ole hakenut opintotukea. Mitään ongelmia ei ole tullut vastaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olen opiskellut kolmannella asteella (korkea-asteella) päätoimisesti Kelan eläkkeellä enkä ole hakenut opintotukea. Mitään ongelmia ei ole tullut vastaan.
Odotahan kun joku kateellinen ilmiantaa sinut Kelaan!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Odotahan kun joku kateellinen ilmiantaa sinut Kelaan!
Kateelliset ilmiantavat turhaan, sillä Kelan sivuilta löytyy totuus:
https://www.kela.fi/tyokyvyttomyyselake-ja-kuntoutustuki-tyonteko-elakkeella
(Linkin tekstistä huolimatta siinä mainitaan myös opiskelu eläkkeellä.) - Anonyymi
Moi, saan kansaineläkettä , = TK ja takueläkettä2013 tuli päätös jossa oli laskettu mikä märä ois silloin kk.ssa oli n.630. Ja Taku päälle, nii onko sulla mahd.tietoa että miten työkyvyttömyys eläke määrä pysyy saman suuruisena kun kelan sivu väittää? Sehän on noussut vuosien varrella.. yksi virkailija sanoi ettei se oo samaa kun kaikki kallistuu kun taas toinen sanoo että pysyy samana.. en ymmärrä .. kiitos jos tiedät.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Moi, saan kansaineläkettä , = TK ja takueläkettä2013 tuli päätös jossa oli laskettu mikä märä ois silloin kk.ssa oli n.630. Ja Taku päälle, nii onko sulla mahd.tietoa että miten työkyvyttömyys eläke määrä pysyy saman suuruisena kun kelan sivu väittää? Sehän on noussut vuosien varrella.. yksi virkailija sanoi ettei se oo samaa kun kaikki kallistuu kun taas toinen sanoo että pysyy samana.. en ymmärrä .. kiitos jos tiedät.
"miten työkyvyttömyys eläke määrä pysyy saman suuruisena kun kelan sivu väittää? Sehän on noussut vuosien varrella.."
Tk-eläke on sidottu BKT:n indeksiin, joten se joko nousee tai laskee (useammin nousee) epäsäännöllisin välein.
"Tk-eläke pysyy saman suuruisena, kuten Kelan sivu väittää" tarkoittaa käytännössä, että opintojen edistyminen ei laske eikä nosta eläkettäsi, jos noudatat "Työnteko eläkkeellä"-kuukausirajaa palkassa. Opintojen ohellahan voi olla työssä riippumatta siitä, opiskeleeko tk-eläkkeellä vai opintorahalla, mutta palkkatulojen kk-raja on eläkeläisellä pienempi kuin opintorahan saajalla.
- Anonyymi
Jos opiskelee eläkkeellä, voi eläkkeen lisäksi hakea pientä kuntoutusrahaa. Olen opiskellut laborantiksi ja nyt ois uus tutkinto tähtäimessä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta445199Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä243420Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2982802Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui552608- 1692294
- 242109
Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.
Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi1261871Vielä kerran.
Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä3661835Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881761M nainen tiedätkö mitä
Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti161381