Aloitin prosessin yli viiskymppisenä, silloin mua arvioitiin nelikymppiseksi. Nyt ole reilusti yli kuuskymppinen ja eilen junassa yks mies arveli mua 35-ikäiseksi. Miten lopetan nuortumisen? Apuvah! Kohta olen kakskymppisen oloinen. Enkä haluaisi.
Nuortuminen SEIS!
nuorteva
42596
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 42
Vanhimmat
siinä on? Minä olen tyytyväinen tähän nuorentumiseen, saapahan takaisin niitä menetettyjä vuosia.
Eiköhän nuorentuminen lopu siihen kun pukeudut ja käyttäydyt ikäistesi tai vanhempien tavoin. Ihmettelen vaan että miksi.
lapsellinen, niitähän täällä riittää
Miksi pitäisi pukeutua mummovaatteisiin? Kaikki ystäväni ovat mua kakskymmentä vuotta nuorempia, niin myös mieheni. En ole tekemisissä ikäisteni kanssa, eikä kukaan pidä minua itseäni kaksikymmentä vuotta vanhempana.
Transnaiset nuortuu ulkonäöltään yleensä 10-20 vuotta, jotkut enemmänkin. Eli ihan tavallisesta ilmiöstä on kyse. Johtuu hormoneista ja yleisestä helpotuksesta.
En sitten tiedä miten käy kirkkoherran. Se jää nähtäväksi.
Luuletko, että yhteiskunta kustantaa jokaiselle nuoren näköiselle vanhennusleikkauksen kun ei Napoleoniksi tunteviakaan leikellä lyhyemmiksi? Mene nyt kotiin kasvamaan ja tule neljän vuoden kuluttua takaisin niin katsotaan onko tuntemus yhä sama.
Transsukupuoliset kuolevat noin viiskymppisinä, joten eiköhän nuorentumiseen löydy pian ratkaisu.
Viisikymppisinä?? Onko tämä oikeasti totta? Miksi niin nuorina?
Minunhan olisi pitänyt kuolla siihen paikkaan kun lääkäri antoi transdiagnoosin kun olin jo yli 50 vuotias. Elän siis jatkoajalla.
minun tuttavani leikattiin 60 vuotiaana.
Ei merkkejäkään kuolemasta.
On kyllä 40 näköinen.
aivan pitkään kuin muutkin ihmiset. Mahtavatko nämä transnaiset uskoa ihan tosissaan tuohon, että nuerentuvat ulkonäöltään 20v. Onhan se tietysti hienoa, että itse asiaan uskoo, mutta uskovatko muut. Pitää ottaa huomioon se tosiasia, että ihmiset haluavat miellyttää ja mielellään imartelevat.
kohteliaisuuden vuoksi sanoa, että se näyttää nuoremmalta. Mutta ei kai nyt sentään 20 vuotta... Mulla taas kaupan kassoilta tulee usein palautetta iästä, paperit kysytään ja 30 transmies olen. Partaa ja painoa löytyy, mutta teinipojan silmät.
Tuskin toinen nainen kohteliaisuudesta on kuin puulla päähän lyöty kuullessaan oikean ikäni.
Tämä toistuu jatkuvasti.
Muistan, että kerran bussissa vanhempi rouva kertoi minulle millainen maantie kyseinen pätkä oli 50-luvulla. Selitti kuin jollekin nuorelle. En viitsinyt sanoa, että hyvin muistan paikan, kun pyöräilin siellä itse 50-luvulla.
mukavaa, on siihen sitten perustetta tai ei
Noin kymmenen minun tuttavapiiristä kuollut noin viisikymppisinä, yksi tosin aiemminkin.
Syytä en tiedä, on epäkohteliasta udella.
Tämä on maanlaajuinen ja maailmanlaajuinen trendi, tosin maailmalla on toiset syyt kun meillä.
jos kerron painoni, ollaan yllättyneitä eikä uskota, että painan niin paljon.
elää yli 5-kymppiseksi. Miksi elääkään vanhaksi, kun ei ole lapsia eikä lapsenlapsia. Ei millään pahalla iäkkäitä kohtaan, en mitenkään halvenna heitä. Olen vain melko huonokuntoinen jo nyt, voin vain kuvitella millainen olisin yli 5-kymppisenä.
vai vaan transnaisia? Ja hoidettuja tapauksia?
Vanhusten mielestä kaikki alta viisikymppiset ovat "nuoria" ja ikäarvio saattaa heittää rajustikin. Samat vanhukset myös pitävät kaikkia pitkiä naisia poikina.
Minä tiedän, miksi minua pidetään nuorena (tämän lisäksi): pukeudun nuorekkaasti ja veivaan tuota konkeloa.
Nuoret syövät vegaanisesti ja elävät epäsäännöllisesti niin siksi he näyttävät samalta kuin me vanhat nykyään.
Tilastojen mukaan se koskee vain transnaisia. Tunnen yhden nuorena kuolleen neutrin, hän oli aikoinaan samalla luokalla kuin minä ja on ollut kuollut jo muutaman vuoden eli alta neljäkymppisenä meni. Kuulemma hänellä oli ollut pitkäaikainen sairaus.
Maarit Huuska esitteli tilastoja ja kuolemaa aiheuttivat itsemurhat, aids, sydän -ja verisuonitaudit. Näistä aids ei ole merkittävä Suomessa, mutta jossain Keski-Euroopan suurkaupungissa tai Yhdysvalloissa kolmanneksella transnaisista on hiv.
Minun oma arvioni ja Transgender Eurostydyn toteamus on se, ettei transihmisiä hotsita hoidattaa muita vaivoja, joko ennakkoluulojen takia tai sen takia, että transhistoriaa tunnutaan hierottavan vasten naamaa vaikka hoidattaisi jotain ihan muuta. (Cris Owen puhui että kun oli mennyt hoidattamaan selkävaivojaan, se meni keskusteluksi transasioista, koska papereissa luki hänen sukupuolenkorjauksensa, joka kuitenkin oli jo pitkän aikaa sitten). En tiedä, miksi se niissä papereissa on, ehkä siksi että lääkärit kirjaavat mielenterveysdiagnoosit niihin papereihin usein kanssa.
Minulla oli jalassa ruusu ja pidin sitä vain normaalina tulehduksena, vaikka kipu rupesi olemaan melkoinen. Pakko oli lopulta raahautua sairaalaan. Ne eivät meinanneet laskea minua enää kotiin sieltä. Heidän mukaansa olin jo vaarallisessa kunnossa. Viimeksi ruusuun kuoltiin noin sata vuotta sitten.
Makasin sitten kotihoidossa ja papereissa luki trans. Yksi hoitajista kommentoi tätä, siksi tiedän. Vaikka hoidossa ei ollut mitään ennakkoluuloista, niin eipä huvita juosta terveydenhuollossa.
Suomessa köyhä kuolee nuorena. Jotkut transihmiset ovat köyhiä, mutta useat eivät. Köyhilläkin on se, ettei lääkärissä rampata, kun se maksaa rahaa ja arvauskeskusten työn tulos on huono. Sama on mielenterveyspotilailla, nekin kuolevat nuorena. Saattaa olla niillä niin, että niiden vaivoja pidetään yläkerrasta johtuvina niin niitä ei sitten hotsita raahautua lääkäriin.
Olen tehnyt paljon vanhustyötä ja harvassa ovat onnelliset tai edes tyytyväiset vanhukset. Kannattaa elämänsä järjestellä sillä silmällä että nauttii elämästä nyt eikä vasta eläkkeellä. Onneksi tämä nykynuoriso alka olla samanhenkistä.
Vanhenemisessa on se hyvä puoli, ettei ole katseen kohteena eikä ole kauheasti odotuksia. Voi olla vähän höppänä eli uskaltaa tehdä ja olla niin kuin muut eivät, eikä useimmat pidä sitä minään ongelmana. Se menee iän piikkiin kaikki
löytyy usein myös tieto kohdunpoistosta, sillä on kanssa melko outtaava vaikutus. Transnaisella ei taida olla mitään vastaavaa erityisen outtaavaa leikkausta.
Transnaisella outtaava leikkaus on genitaalien korjausleikkaus. Koska kyseessä on melko paljon terveyteen vaikuttava operaatio, sen salaaminen on tyhmää. Viimeksi outtaannuin lääkärille kun hän ihmetteli vanhoja laboratoriotuloksia tutkiessaan miksi minulta oli otettu PSA-testi.
on hyvin moni kuollut alle 50v. Suuri osa alkoholista johtuviin kuolemiin. Et kertonut ovatko nämä kuolleet tuttusi olleet transsukupupuolisia vaiko ihan taviksia.
Transsukupuolisilla on se huono asia, että he ovat usein alkoholisoituneet. Ottavat ryypyn murheeseen, kun eivät kestä elämää väärässä sukupuolessaan. Kun korjaus on tehty, niin he eivät kestä elämää uudessa sukupuolessa, koska edelleen näyttävät miehiltä ja kuitenkin pitäisi elää naisen elämää. Sukulaiset ja vanhat tutut eivät hyväksy ja se saa ottamaan alkoholia. Ei ole helppoa hankkia uusia ystäviä ja vanhojen menettäminen ottaa henkisesti koville ja se saa ryyppäämään.
50 vuotiaaksi. Tässä se on transnaisen ongelma, kun ei ole lapsia eikä lapsenlapsia, niin elämän merkitys puuttuu. Minulla on kaksi lasta ja syy elää, kun odotan lapsenlapsia.
Elämälle löytää kyllä merkitystä ilmankin lapsia ja minun mielestäni: aivan erityisesti ilman lapsia. Kun öljy loppuu, niin sinun lapsesi ja lapsenlapsesi kiroavat sinua.
Minun elämästäni ei puutu tekeminen, pikemminkin aika. Haluaisin kierrellä maailmaa, esimerkiksi, rauhalliseen ja ekologiseen tahtiin.
Salaaminen pitäisi olla oma valinta. Siksi käyn lääkärissä yksityisellä aina kuin voin.
Katsoin ohjelman kipulääkkeiden väärinkäytöstä. Kipupotilas kiertää koko kaupungin lääkärit hankkimassa reseptejä ja sitten vetää hälyttävät määrät pillereitä. Kukaan ei valvo tätä toimintaa. Kukaan ei myöskään pahemmin valvo vanhusten lääkitystä.
Miksi meitä pitää valvoa.
Olen tottunut puhumaan kovia tosiasioita, mutta olen kuitenkin pantannut sen ikävän asian kertomista, että työ itsen kanssa ei lopu leikkaukseen, vaan se vasta alkaa siitä. Leikkauksen jälkeen on kuitenkin ihan reppu tyhjänä. Työn itsen kanssa pitää myös ymmärtää lopettaa joskus.
"on hyvin moni kuollut alle 50v. Suuri osa alkoholista johtuviin kuolemiin. Et kertonut ovatko nämä kuolleet tuttusi olleet transsukupupuolisia vaiko ihan taviksia."
Ne ovat olleet transsukupuolisia. Ainakin yhdellä niistä oli alkoholi aika vahvassa roolissa, mutta kuka tietää, mitä ryyppäämisen taustalla oli. Hänellä oli ainakin huonosti onnistunut leikkaus
"Transsukupuolisilla on se huono asia, että he ovat usein alkoholisoituneet. Ottavat ryypyn murheeseen, kun eivät kestä elämää väärässä sukupuolessaan. Kun korjaus on tehty, niin he eivät kestä elämää uudessa sukupuolessa, koska edelleen näyttävät miehiltä ja kuitenkin pitäisi elää naisen elämää. Sukulaiset ja vanhat tutut eivät hyväksy ja se saa ottamaan alkoholia. Ei ole helppoa hankkia uusia ystäviä ja vanhojen menettäminen ottaa henkisesti koville ja se saa ryyppäämään."
Koska minä ymmärsin, että kuolema on aina lähellä, katkaisin itse suhteet vihamieliseen sukuuni. Ne olivat kuin kylmäilmapuhallin. On helpompi elää ilman mitään sukua kuin olla jatkuvasti passiivisen vihamielisyyden kohteena. Olen lukenut netistä löytyvän ilmaisen filosofiakirjan "On Truth, the tyranny of Illusion" siitä, mitä oikesti on rakkaus ja mikä meidän velvollisuutemme on sukua kohtaan. Se velvollisuus on nolla omia vanhempiamme kohtaan. Olen myös lukenut Anthony de Mellon kirjan "Havahtuminen". Olen tajunnut, että en oikeasti elämässäni tarvitse ketään. On kiva imarrella toista sillä, mutta se ei ole totta.
Työnantajatkin ovat huomanneet, ettei minulla ole työmarkkinoilla yleistä "pappa betalar"-asennetta. Kaikki "lahjat", mitä olen suvultani saanut ovat ansoja, joilla minua yritetään sitoa kiitollisuudenvelan kautta sukuun, vaikka ne lahjat ovat lähinnä kirpparitavaraa. Nyt kun olen pistänyt välit poikki, heidän todellinen rakkautensa näkyy. Ei tule korttia, ei tule soittoa, olen hyödytön sille suvulle, niin kuin olen aina ollut. Voin itkeä sen itkun, että olen orpo tässä maailmassa ja sen jälkeen vahvistua pärjäämään yksin. Yksin pärjää ja hyvin pärjääkin.
oliko kirjoittaja transnainen, tiitti, transmies vai palstalle eksynyt cis, mutta kirjoittajahan sanoi myös, ettei haluaisi terveydentilansa takia elää vanhaksi. En ymmärrä jatkuvaa katkeraa vuodatustasi. Kyllähän nuo lapset ja lapsenlapset on monille iäkkäämmille syy jatkaa, muttei cissien suusta koskaan kuule tuollaista tilitystä. Cisseillä ei ole syytä katkeruuteen, koska ne sai elää nuoruutensa omana itsenään ilman teeskentelyä.
voi hyvillä mielin olla joku yksinäinen naapurin vanha setä?
Eikös tuollaiset "nainen haluaisi vain mukuloita" -ajatukset ole aika menneen maailman juttuja?
Iso osa nuorisosta sukupuoleen katsomatta ei halua lapsia.
Ja alitajuntaa on sitten turha vetää mukaan tällaisiin keskusteluihin.
ehkä helpompaa, koska tyttöystävä voi synnyttää lapsen prosessin jälkeenkin. Mutta voihan sitä adoptoidakin, jos on heterosuhteessa. Tarkoitan vain, että ei kaikki lapsettomat ts-taustaiset ole sitä pakosta.
muka olen katkera. Sinun kannattaisi hakeutua hoitoon, kun löydät katkeruutta joka paikasta.
että syntyvyys pysyy jatkuvasti suunnilleen samana tai on pikemminkin jopa noussut. Vanhatko niitä lapsia vaan saavat, kun nuoret rilluttelevat ja ryyppäävät ja huumepäissään potkivat mummoja. Lopettakaa te nuoret lasten hankkiminen, niin pian tämä maa on täynnä muslimeja ja minareetteja ja kaikilla on tosi hauskaa, kun alkuperäiset suomalaiset jäävät vähemmistöön.
Tuo on patriootti.comin kristillistä paskaa, nimittäin ne esittivät videon, jonka mukaan eurooppalaiset olisivat lähitulevaisuudessa vähemmistö omalla mantereellaan. Se pohjasi ensinnäkin siihen, että muslimien syntyvyysluvut olisivat valtavia, vaikka Alankomaissa on todettu, että syntyvyys niilläkin laskee ensimmäisten sukupolvien jälkeen. Kristitty valehtelee aina.
Siinä vaiheessa kun täällä on muslimeja ja minareetteja enemmän kuin kantasuomalaisia on ihan toiset murheen aiheet.
jo takana. Niin, mistäpä sinä olisit katkera, kun et päässyt nuorena hoitoihin toisin kuin me. Jos kerran lesbosuhteen haluaa, silloinhan on nainen synnyttämässä lapset hoitojen jälkeenkin. Spermaa saa kyllä muualtakin.
on estänyt hakeutumasta hoitoihin nuorena. Se etten hakeutunut hoitoihin nuorena on nimenomaan se, että HALUSIN OMIA LAPSIA. Se tuntuu olevan muutamalle täällä olevalle idiootille täysin outo käsitys, että joku laittaa lapset hoitojen edelle. Taidatte nyt olla itse katkeria siitä, että ette voi enää itse saada lapsia.
Meillä ei tosiaankaan ole mitään lesbosuhdetta, vaimoni ei vaan ole halunnut muuttaa pois kodistaan.
jos pääsääntöisesti pitäisit turpasi kiinni, kun mitään järkevää sanottavaa sinulta ei löydy. Eiköhän syy ollut se, ettei sinun nuoruudessasi ollut hoitoja tarjolla tai et edes tiennyt niistä. Kyllä meissä nuoremmissakin on niitä, jotka lykkäävät hoitoja hieman ja hankkivat ensin lapsia, mutta toisaalta eipä kaikilla ole pokkaa valehdella kumppanilleen ja käyttää tätä hyväkseen ja pelkäksi lapsentekovälineeksi, jos suhteen tarkoituis on vain saada lapsia. Jos suhteesi ei ole lesbosuhde, eipä teillä kai sitten edes ole rakkautta. Me kaikki muut ei olla mitään Hitlereitä, joille geenit menee kaiken edelle, joku voi rakastaa adoptiolastaankin. Eiköhän me kaikki ts:t tiedetä mitä sterilisaatio merkitsee ilman, että muistutat siitä jatkuvasti. Jos kerran itsekin olet sitä mieltä, että me emme voi tajuta kuinka joku valitsee itsepetoksen mieluummin kuin lapsettomuuden, niin turha jauhaa siitä sitten.
pitäisit turpasi kiinni. Mistähän itsepetoksesta puhut. Onko lasten hankkiminen jotain itsepetosta. Jos se sitä on niin sitten tässä maassa tekee sen petoksen noin 60000 ihmistä vuodessa.
Oletko koskaan ajatellut, että mitähän ne jotka lähtevät pettämään toisen kanssa tekevät kumppanilleen muuta kuin valehtelevat. Pidä sinä turpasi kiinni äläkä sekaannu asioihin mistä et mitään tiedä.
Ilmeisesti vihaat lapsia tosi paljon ja nyt vielä enemmän, kun et niitä voi saada. Ilmeisesti sinulta puuttuu kyky ymmärtää sellainen asia, että ihmiset tekevät elämässään erilaisia valintoja ihan vapaaehtoisesti.
Äläkä sano minulle, että pidän turpani kiinni. jos ei ole kanttia tulla siitä sanomaan nokakkain
olla transsukupuolisille kova pala koskapa se herättää noin kiivaita tunteita. Kyllä Luomuihmisillä on siinä asiassa helppoa, kun voivat elää perhe-elämää ja nauttia siitä täysin rinnoin. Keinotekoisille miehille ja naisille se tuntuu olevan kova paikka, kun ajattelevat toisten onnea lapsista.
kanttia sanoakin, mutta etpä ole osoitettasi täällä julkaissut. Kuulepa... Minä olen ratkaisuni tehnyt, eikä se välttämättä ollut helppo, mutta sen kanssa on elettävä. En olisi kuitenkaan voinut lähteä teeskentelemään homoseksuaaliseen suhteeseen vain lasten takia. Kyllä minä varmasti voisin jollain järjestelyllä hankkiakin lapsen, mutta tällä hetkellä elän lapsettomana eikä se mielestäni ole mitenkään kamalaa. Itse asiassa se on aika mukavaa. Alkaa vaan kyllästyttää, kun olet jo pitempään arvostellut täällä hoitohin lähteviä ts:iä. Tuon asian voisi sanoa niin monella tavalla, itse olet ottanut haukkuvan ja arvostelevan linjan, joten katkeruusvaikutelmalta ei voida välttyä.
Jos kirjoitit tuon alemmankin tekstin, niin ei hyvää päivää. Eiköhän tässä itse kukin ole luomuihminen ollut. Katkeruus, se paistaa niin kirkkaana. Ymmärrä nyt, ettei meitä hoidot läpikäyneitä kukaan pakottanut sinne hoitoihin. Ei meillä ole tarvetta katkeruuteen, koska valitsimme itse lapsettomuuden.
No tämmöisenä "keinotekoisena miehenä" näköjään minäkin kelpaan vaimoni kanssa hedelmöityshoitoihin tai adoptoimaan lapsen... Jos en olis hoitoihin lähtenyt niin kyllä olis jäänyt laps saamatta. Jos lapsensaanti vaatii panon miehen kanssa tai olemisen ronkittavana jossain klinikalla, 9kk raskaana ja synnytyksen... jätän väliin!
Ei voisi vähempää kiinnostaa mukulasi ja valintasi.
Näillä neuvoilla pääset nuorentumiskierteestäsi: Ala polttaa tupakkaa, juomaan alkoholia, syömään roskaruokaa, nuku meikit namassa 3 tuntia yössä ja kesällä poltat naamasi toistuvasti auringossa.
Sukupolvenkorjausprosessiin kuuluu myös sosiaalinen siirtyminen. Mitä tämä tarkoittaa kunkin kohdalla on yksilöllistä, mutta voit esimerkiksi ryhtyä kiroamaan nuorisoa tai kolhimaan ihmisiä ostoskärryillä/potkukelkalla/rollaattorilla.