Panin poikaa

Sami

Olen 21-vuotias bi-poika, ja mulla on ollut aikaisemminkin paljon seksifantasioita pojista, mutten ajatellutkaan että niitä uskaltaisin toteuttaa. Pari viikkoa sitten kuitenkin kävi toisin..Olin baarissa viettämässä iltaa, ja kun kello lähenteli sulkemisaikaa, olivat kaverini kaikonneet jonnekin ja olin suht hyvässä kännissä.. Sitten eräs nuori sälli tuli ehdottelemaan että lähtisinkö heille, persettä olisi kuulemma tarjolla. Olin katsellut tuota poikaa jo aikaisemminkin illalla tanssilattialla, hyväpyllyinen poika hän olikin. Hän sanoi olevansa 18-vuotias, mutta näytti kyllä ehkä nuoremmaltakin. Suostuin sitten hänen mukaansa, ja ajatus naimisesta hänen kanssaan tuntui koko ajan houkuttelevammalta. Kun kävelimme hänen kämpilleen, housuissani alkoi pakottaa oikein toden teolla. Halusin naida tuota kiimapyllyä NYT!

Kun pääsimme sisään, poika meni suoraan asiaan ja riisui farkkunsa. Hän haki liukastetta, antoi sen minulle ja käski käyttää sitä. Aloin riisua housujani ja otin kovana seisovan kullini esiin. Poika, Jani nimeltään katsoi sitä kiimaisena ja riisui alushousunsa. Näin hänen kiinteän ja hyvännäköisen pyllynsä jota hän esitteli yrittäen saada minut kiihottumaan entisestään. Jumalauta se oli pantavan näköinen.. Hän meni pöytää vasten ja pyllisti minulle levittäen jalkojaan. Menin hänen taakseen ja otin purkista liukastetta sormeeni ja työnsin sen hänen peräaukkoonsa. Jani ynähteli kun liikuttelin sormeani hänen pyllyssään. Levitin reilusti liukastetta hänen pyllyynsä, rullasin kortsun kulliini ja työnsin varovasti terskaani hänen peräaukolleen. Tuntui taivaallisen hyvälle työntyä hitaasti tuohon tiukkaan reikään. Jani ei selvästikään ollut ensimmäistä kertaa asialla ja tuntui osaavan nämä hommat. Aloin hitaasti naida häntä pitäen käsillä hänen lanteistaan kiinni. Jani ähki ja huusi: "Nai mua kovaa!". En voinut uskoa mitä olin tekemässä, kyrpä toisen pojan perseessä..! Tunne oli niin rietas ja kiihottava ettei mennyt kauaa kun tunsin tulevani. Vedin kullin pois Janin pyllystä ja käänsin hänet ehkä hieman kovakouraisestikin ympäri ja päästin spermani hänen naamalleen. Ja sitähän tulikin aikamoinen määrä... Oli todella kiihottava näky nähdä Janin naama täynnä spermaa. Suutelin häntä suulle ja sain samalla suuhuni omaa spermaani.

Näin Janin puolijäykän kullin ja otin sen käteeni alkaen runkata sitä. Pidin sykkivää terskaa naamani edessä ja haistelin sitä ennen kuin otin sen suuhuni. Se tuoksui ihanan kiimaiselta. Runkkasin ja nuolin Janin ihanaa teinimunaa kunnes hän suihkautti spermansa lattialle.

Pukeuduimme ja Jani kiitti minua panosta. Pidemmittä puheitta lähdin kohti kotia kokemusta rikkaampana. Janin numero jäi kännykkääni, saa nähdä tuleeko myöhemmin soiteltua.....

4

10355

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jomo

      voi poikaa,kun olet niin nolo...irw!

    • Rekkamies

      ...kun nuori mies ja nainen touhuaa ekä kertoja mutta kun hinttarit.Höh,se menee yli ymmärryksen.Spermasta on 80% virtsaa,että siitä vaan kusta juomaan siat.

      • Jaba

        ...miksi teet tuollaisia pojan kanssa en voisi sanoa että se ei ole kivaa mutta eikö tytöt kiinosta? olen itse tyttö/nainen ja sanon et ei tossa oo noloo jos nautit siitä..


      • Anonyymi
        Jaba kirjoitti:

        ...miksi teet tuollaisia pojan kanssa en voisi sanoa että se ei ole kivaa mutta eikö tytöt kiinosta? olen itse tyttö/nainen ja sanon et ei tossa oo noloo jos nautit siitä..

        Eero halusi kyrpääni, kerroin että saat,menimme puistoon jossa eero halysi kovan kyrpäni suuhunsa, eero imi todella taitavasti ja pian roiskaisi kin spermat eero suuhun, sen jälkeen otin eeron kyrvän suuhuni ja pian sain nieleskellä spermaa aah ihanaa


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuinka Riikka Purra on parantanut Suomen kansalaisen elämää?

      Haastan kaikki perussuomalaisten kannattajat kertomaan konkreettisia esimerkkejä kuinka Riikka Purran harjoittama politi
      Maailman menoa
      250
      4838
    2. Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava

      valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak
      Maailman menoa
      93
      2397
    3. Kehu kaivattuasi

      Mikä hänessä on parasta? Jos osaat kertoa muuta kuin ulkonäköön liittyvää, niin ansaitset mitalin.
      Ikävä
      117
      1530
    4. Mahtavaa, Trump pelasti lentäjän, Irania nöyryytettiin

      https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011917601.html Taas osoitus kuinka ylivertainen maa USA on Trumpin johdolla.
      Maailman menoa
      323
      945
    5. Minkälaisen viestin

      Laittaisit ikävöinnin kohteelle, jos rohkenisit?
      Ikävä
      73
      912
    6. Keskiviikkona 8.4.2026 se tapahtuu

      Nimittäin tulevana keskiviikkona 8.4.2026 Donald Trump ilmoittaa Naton pääsihteerille että Yhdysvallat eroaa Natosta. N
      NATO
      270
      859
    7. Miten voit olla niin tyhmä

      että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle
      Tunteet
      115
      812
    8. Rakastin sua niin paljon ettei löydy sanoja sille tunteenpalolle mitä silloin koin

      Sellaista tunnetta ei koe kuin ehkä kerran elämässä. Tuntui, että sekoaa, että menee järjiltään. Tuntui että räjähtää si
      Ikävä
      33
      777
    9. Hitto mulla

      On sinua ikävä ihana.
      Ikävä
      38
      736
    10. Millaisena uskot

      Kaivattusi kokevan tunteensa?
      Ikävä
      67
      702
    Aihe