Ihana uni

Näin viime yönä niin ihanaa unta, etten olisi halunnut herätä lainkaan. Vaikka minulla on ollut ihastuksen kohde jo noin puolisen vuotta, en ole enne hänestä unta nähnyt, vaikkakin olen joskus toivonutkin näkeväni. Ihastukseni kohde on siitä hyvä, vaikkei hän tiedäkkään, että olen häneen ihastunut, että olemme yhdessä lähes joka päivä.
Niin siihen uneen. Unessa pidimme toisiamme hyvänä ja rakastelimme. En ole koskaan ollut naisen kanssa, mutta tämä uni oli niin todellisen tuntuinen, että oikein itsekin hämmästyin ja se tuntui aivan ihanalta, niin ihanalta, että haluaisin kokea sen oikeasti. Sitä ihmettelen, että miten uni voi tuntua niin todelliselta, että vaikken koskaan ole ollut naisen kanssa, niin unessa kaikki kävi aivan vaivattomasti.
Onko muilla vastaavanlaisia ihania unia ?
3484
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

minun ensimmäinen naissuhteeni lähti alkuun unesta...joten todella tuttu tunne on..

Äänestä

Näitä tarinoita on monia. Panet silmät kiinni ja siinä silmänräpäyksessä kaikki kaunis ehtii kadota. Ehdotan kiikaria, kaukoputkea, suurennuslasia ja muita optisia laitteita että ei tulisi harhaa ja kuvitelmia, epätietoisuutta siitä mikä on unta ja mikä totta.

Minä henkilökohtaisesti pidän enemmän todesta kuin unesta. Unet ovat tietysti kivaa viihdettä pitkiin synkkiin öihin. Päiväunet vievät pois karusta todellisuudesta jne. Mutta kyllä se todellisuus sittenkin, silloin kun se on kaunista ja hyvää, on parasta mitä maa päällään kantaa.

Mene tiedä häntä, taidan olla vanhanaikainen.

Äänestä

Mä taas näin viime yönä sellaista unta, että olin kuntosalilla lyhyessä yömekossani ilman pikkuhousuja. Ei vissiin läheskään yhtä kiva kuin tuo sinun unesi. :D

Äänestä

Kommentoi aloitusta


*daim* kirjoitti:

Näin viime yönä niin ihanaa unta, etten olisi halunnut herätä lainkaan. Vaikka minulla on ollut ihastuksen kohde jo noin puolisen vuotta, en ole enne hänestä unta nähnyt, vaikkakin olen joskus toivonutkin näkeväni. Ihastukseni kohde on siitä hyvä, vaikkei hän tiedäkkään, että olen häneen ihastunut, että olemme yhdessä lähes joka päivä.
Niin siihen uneen. Unessa pidimme toisiamme hyvänä ja rakastelimme. En ole koskaan ollut naisen kanssa, mutta tämä uni oli niin todellisen tuntuinen, että oikein itsekin hämmästyin ja se tuntui aivan ihanalta, niin ihanalta, että haluaisin kokea sen oikeasti. Sitä ihmettelen, että miten uni voi tuntua niin todelliselta, että vaikken koskaan ole ollut naisen kanssa, niin unessa kaikki kävi aivan vaivattomasti.
Onko muilla vastaavanlaisia ihania unia ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu