Jorma kaupungin johtoon! Seppola&Patala tarvitsee hänet. Työilmapiiri paranee ja kuntademokratia lisääntyy.
Kilpeläinen
1-mies
32734
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 32
Vanhimmat
Patala?
Olen kanssasi eri mieltä. Uusi johtaja talon ulkopuolelta. Kiitos.
Taidatkos sen selvemmin sanoa.
Nyt järki käteen ja Jorma johtoon. 150 000 eurolla sais paljon hyviä asioita. Aina on puhuttu että kuntaliitoksen myötä on liikaa johtajia. Nyt olisi mahdollisuus näyttää ettei uusia palkata. Sisäisillä siirroilla virat jakoon ja sillä siisti
Ja piti sitten jonkun tämä vitsiprovoketjukin aloittaa...
Ei todella mikään vitsi.
Nyt kaikki Jämsän kaupungin taloudesta oikeasti huolestuneet esiin. 150000-200000 euron kulut vuodessa sosiaaliturvamaksuineen! Eikö tosiaan kunnanjohtajaa voida valita sisäisin siirroin, onhan sielä muitakin potentiaalisia ehdokkaita kuin Kilpeläinen. Tuntuu ihmeelliseltä kun Suosaari nuoleskelee televisiossa Mattilaa ja samalla torpedoi sisäisen siirron mahdollisuudenkin. Voiko Voitto halveerata henkilöstöä enempää. Enää en äänestä Voittoa.
Kyllähän kaupunginjohtajan vuosipalkka on samaa luokkaa, kuin mitä väitetään yhden ison kyläkoulun lakkauttamisella säästettävän (mikä väite ei kylläkään ole totta, säästöä tulee todellisuudessa paljon vähemmän).
Juttu on kuitenkin niin - ihan oikeasti - että kenestäkään nykyisestä johtavasta virkamiehestä ei siihen tehtävään ole. Hehän ovat jo olleet johtotehtävissä, ja tulos on tämä. Ei siis ole suinkaan sama, kuka kaupunginjohtajaksi valitaan.
Oikein virkamiesjohtoon ja päällekkäiseen hallintoon kohdistetuilla lomautuksilla saataisiin aikaan säästöä kevyesti pari kolmekin kertaa kaupunginjohtajan vuosipalkkaa vastaava summa, mutta kun tämä näyttää olevan täysin poissa laskuista, sellaista ei haluta tehdä, vaikka hyvin voitaisiin.
Myöskään mitään irtisanomiskannustimia ei haluta jostakin syystä käyttää, vaikka silläkikn keinolla olisi mahdollista saada aikaan isojakin säästöjä, ainakin voitaisi yrittää, se ei mitään maksa. Nyt henkilöstösopimus sementoi tilanteen lopullisesti niin, ettei suurimmasta yksittäisetä menoerästä voida enää säästää ainakaan kahteen vuoteen ollenkaan.
Ei voi muuta kuin silmiä pyöritellen kysyä, onko järkee vai ei? Käsittämätöntä.
päätti yksimielisesti hyväksyä henkilöstösopimuksen. Koen sen hyvänä että ei tarvi pelätä elantonsa puolesta. Kyllä tätä kaupunkia Kilpeläinen tai joku muu talon sisätä pystyisi johtamaan. Säästöillä saataisiin edes yksi kyläkoulu pelastettua.
...koen kaupungin henkilöstösopimuksen helkkarin huonona asiana, koska kaksi kolmannesta menoista on täysin säästötoimien ulkopuolella seuraavat kaksi vuotta. Mitä järkeä siinä on? Paitsi niille, jotka ovat kaupungilla töissä. Heillehän se on lottovoitto. Nyt ollaan kansankielellä sanottuna kusessa, kun säästää pitäisi, mutta ei voi, muuten kuin lakkauttamalla palvelut.
Kilpeläisen viimeisin meriitti on siinä, kun bisnesmiehet jymäyttivät häntä terveydenhuollon yksityistämiskuviossa. Aikaisemmista meriiteistä mainittakoon Jämsänkosken talouden saattaminen lähelle kriisikunnan rajapyykkiä. Ei kiitos.
Ninkuin jämsänseudun äänestyksestä näkyy, Kilpeläistä ei tue edes jämsänkoskelaiset.
Sinulla on kova luottamus kyläkoulupuolueeseen, jos kuvittelet sen nostavan Kilpeläisen johtoon. Olisko alholaisetkaan niin epätoivosia.
Talon sisältä valittavasta uudesta kaupunginjohtajasta saatava palkkasäästö ei kauaa sukassa lämmitä, kun juuri on hirttäydytty henkilöstön lomauttamattomuussopimukseen.
Minulle on ihan sama kuka valitaan. Sitä vaan ihmettelen kuinka täällä kaikki asiat toistuvasti kaadetaan jonkun yhden ihmisen niskaan. Niin kuin kaupunginjohtaja voisi esimerkiksi pelastaa kaupungin talouden jos olisi hyvä mies. Mutta kun ei ole, niin sitten rahat loppuvat. Tässä valossa ei ole hyviä kaupunginjohtajia tainnut olla kuin Kauniaisissa. (Helsingin rikkaiden nukkumalähiö). Eli jos Suomessa olis ollut vaan hyviä kunnan- ja kaupunginjohtajia, yhtään kyläkoulua ei olisi tarvinnut lakkauttaa. :-D
Samaten ihmettelen sitä, ettei kenenkään kaaliin näytä menevän se tosiasia, että kun väkeä kaupungilla vähennetään, samalla myös palvelut heikkenevät. Vääjäämättömästi käy näin. (Enkä ole kaupungin työntekijä).
Olette hyvin, hyvin yksinkertaista porukkaa.
Yksinkertaisuudesta puheen ollen, kun tämän otit esille, tekee mieli kysyä, millainen on henkilö jolle on ihan sama, kuka on kaupungissa johtaja?
Kun täällä Jämsässä ollaan näköjään yleisesti sillä kannalla, että Mattila on yksin pelastanut Jämsän talouden ja saattanut sen nopeana ja määrätietoisena (olin kirjoittaa ensin jäärätietoisena...) saneeraajana oikealle kasvu-uralle, niin eikö aivan yhtä hyvin ja samoilla perusteilla voida olla sitä mieltä, että yksi mies kykenee yksin talouden myös raunioittamaan?
Kun laiva ajaa karille, eikö silloin osoiteta sormella nimenomaan kapteenia? Kyllä se on yleensä johtaja joka vastaa, kovan palkkansa edestä. Onko Jämsänkoskella päätetty aina esittelystä poiketen ja Kilpeläinen kirjauttanut eriävän mielipiteen pöytäkirjaan? Tokkopa. Vai pannanko pohjakosketus puosun piikkiin?
Kilpeläinen päästetään Jämsän johtoon. Ei ikinä koskaan milloinkaan pidä siihen hommaan ryhtyä. Kilpeläinen on näyttönsä Jämsänkosken johdossa antanut. Konkurssikypsä kunta pudotettiin kuin mätä omena Jämsän syliin. Vain ja ainoastaan siksi, että Kilpeläinen oli poliitikkojen pyöritettävänä tahdottomana marionettina muka-johtajana. Tolkuttomat investoinnit viimeisenä vuonna , pitkään jatkunut poistoaikojen venytys tappiin ja muutenkin leväperäinen taloudenpito ovat näyttöjä Jämsänkosken "johtajan" taidoista. Ja lisäksi olisi vielä Jämsänkoski painolasti toimintatavoissa muutenkin. Ei kiitos Kilpeläistä.
puolelta kulut uuteen johtajaan, jos ei Jorma käy. Terveiset Koskelta
Sekin tulee todennäköisesti kokonaisuuden kannalta halvemmaksi. Mikäs siinä, sopii minulle.
Tämä järjestely käy minulle, jos koskelaiset puolestaan huolehtivat yksinään tästä:
http://www.jamsa.fi/tietoa_jamsasta/jamsa_tanaan/taloustietoa.html
Kun Jämsänkosken menot vuonna 2008 olivat lähes kolme miljoonaa euroa tuloja suuremmat, niin minä suostuisin kyllä ilomielin siihen, että vanha Jämsä maksaa Mattilan seuraajan kulut ilman mitään velvoitteita entisille Koskelaisille.
Tuosta linkistähän on luettavissa, että silloinen johto päästi Jämsänkosken talouden kolme miljoonaa euroa tappiolle yhtenä ainoana vuonna. Mitähän tämä johtaja saisi nykyisessä Jämsässä aikaan vaikkapa viidessä vuodessa? Viisitoista miljoonaa persnettoako?
Jämsänkoskihan investoi v. 2008 kuntaliitospäätöksen synnyttyä monenmoiseen äkkiä, koska Koskella ajateltiin, että nyt kannattaa, kun velat jaetaan uuden suur-Jämsän kesken. Siitä ne tappiot osaltaan syntyivät, mutta Koskella ei tajuttu sitä, että liitoksen jälkeen koskelaisetkin ovat jämsäläisiä. Eikä tätä samassa veneessä oloa tajuta oikein vieläkään - kummassakaan päässä Mellansuoraa.
Itse asiassa jämsänkoskelaiset olivat fiksuja, kun hoksasivat maksattaa 8000 asukkaan kylänsä investoinnit pääosin 15000 jämsäläisellä. Näin tuosta kolmesta miljoonasta lähes 70 prosenttia maksavat vanhan Jämsän veronmaksajat.
Kun tuota vuoden 2008 tilinpäätösvertailua näin oikaistaan, saadaan Jämsänkosken tappioksi miljoona ja Jämsän tappioksi kaksi miljoonaa. Voi sen asian näinkin ajatella.
Kosken tilit olivat jo monta vuotta miljoonia tappiolla, mutta tilinpäätöksiä ruuvattiin poistojen kanssa pelaamalla ym. tilikikkailuilla näyttämään parempaa kuin tilanne olikaan. Ja olikos se justiin tuo vuosi kun valtio antoi Jämsänkoskelle tuntuvasti köyhäinapua? Että ei niillä aikaisemmillakaan vuosilla kannata juuri kehuskella.
Jorma Kilpeläinen tuntee Jämsän (ja Jämsänkoskenkin) asiat paremmin kuin kukaan muu. Jorma on ollut korvaamaton myös Mattilan onnistumisen kannalta kaiken aikaa.
Nyt ei pidä uskoa vasta lyhyen politiikan oppimäärän suorittanutta noviisia hallituksen puheenjohtajaa. Hänestä kuvastuu hrenkilökohtainen pyrkyryys kuten valtuuston puheenjohtajastakin.
Jos oikein mietitään, niin on Kilpeläisessä tietysti se hyvä puoli, ettei hänellä ole enää kovin monta vuotta eläkkeeseen.
Eläkettä odotteleva jäähdyttelijäkö nyt pitäsi valita johtajaksi?
Ei tietenkään, mutta jos hänet kuitenkin valittaisiin, se olisi asiassa ainoa hyvä puoli, että jää pian eläkkeelle.
Koskelaiset tyhmiä olleet, koulut kuntoon, tori kuntoon, kaikki kuntoon, olihan Seppolan nyt jotain maksettava lunnaina meistä laatu kansalaisista, kun niin meidät pakotitte liittymään. Investoinnit olisi tietty jaettu tuleville vuosille jos yksin olisi jatkettu ja selvitty niistä kuten aiemminkin. Mutta ne teidän kanava hankkeet... ai jai
"...kun niin meidät pakotitte liittymään."
Kuntaliitos hyväksyttiin demokraattisesti Jämsänkosken valtuustossa. Jämsä ei mihinkään pakottanut - miten olisi voinutkaan?
Jämsänkosken taloustilanne siihen pakotti. Vaikka suunnitelmat oli tehty, Koski ei olisi selvinnyt. Veropohja ei olisi riittänyt - johan tukea saatiin valtiolta muutenkin.
Laatukansalaisuudesta voimme olla montaa mieltä - ainakin tämän palstan perusteella. Etenkään kokselaiset eivät ymmärrä olevansa nyt (myös) jämsäläisiä, vaan valitus jatkuu...
vanhassa vara parempi.
http://www.aamulehti.fi/moro/tokasutjavitsit/174248.shtml
kilpeläinen:) rules:)fuhrer
Korhonen, Luostarinen show can go on
Korhonen ( kuka korhonen, kepun puoluesihteerikö),Luostarinen,show is got over.
Kilpeläinen kiltti poika hän on mies metsän kävija. Uros korven kolkuttaja, kiertää
soita tarpoo maita. Ei johtajaksi sopiva, savonmaalle menevä. Sinne vääräleukonen
majoille. Ikuista rauhaa hakeva, eläkepäiviään viettämää.
Kaupunginvaltuusto
29.03.2010
LISTAN ASIANRO 5
28 §
Asianro 4836 / 021 / 2009
Palvelualuejohtajien virkojen uudelleen haettavaksi julistaminen
Kaupunginhallitus julisti kolmen palvelualuejohtajan virat haettaviksi kokouksessaan 30.11.2009 § 537.
Virkojen perustamisen yhteydessä kaupunginhallitus on määritellyt kelpoisuusehdoiksi:
- virkaan soveltuva ylempi korkeakoulututkinto ja
- kokemus tuloksellisesta johtamisesta.
Lisäksi edellytetään:
- hyvää prosessi-, talous- ja henkilöstöjohtamisosaamista
- hyvää kirjallista ja suullista asioiden esittämistaitoa
- yhteistyö-, neuvottelu- ja vuorovaikutustaitoja
- kykyä johtaa ja viedä eteenpäin vaativia muutosprosesseja
- virkakokonaisuuteen liittyvien alojen tuntemusta
- englannin kielen taitoa.
Määräaikaan mennessä hakemuksia jätettiin 81 kpl. Kaupunginhallitus on käsitellyt valintaprosessia kokouksessaan 8.2.2010. Tuolloin päätettiin esittää 18 hakijaa haastateltavaksi. Henkilöstövalintakonsultti, FM, PsM Elina Lillstrang Personnel-Yhtiöistä toimi haastattelujen vetäjänä. Haastattelujen perusteella haastatteluryhmä päätti pyytää 6 hakijaa psykologiseen soveltuvuusarvioon.
Palvelualueuudistuksen toteuttamisen keskeinen edellytys on, että palvelualuejohtajien virat saadaan täytetyksi. Palvelualuejohtajat muodostavat kaupunginjohtajan johtoryhmän, jonka tavoitteena on palveluiden tarkoituksenmukainen ja asiakaslähtöinen järjestäminen. Palvelualueuudistuksen tavoitteiden toteutumisen vuoksi on siten tärkeää, että palvelualuejohtajien valinta voidaan suorittaa riittävän laajasta ja pätevästä hakijajoukosta.
Hakemusten, haastattelujen, niistä laadittun yhteenvedon sekä soveltuvuusarviointien tulosten ja niistä laadittujen vertailujen perusteella valintaa valmistellut haastatteluryhmä on päätynyt esittämään, että palvelualuejohtajien virat julistetaan uudelleen haettavaksi.
unnallisesta viranhaltijasta annetun lain 4 §:n 2 momentin mukaan virkasuhteeseen ottamisesta päättävä viranomainen voi perustellusta syystä päättää uudesta hakumenettelystä.
Hallinto- ja kehittämiskeskuksen johtosäännön 12 §:n mukaan kaupunginvaltuusto valitsee palvelualuejohtajat, joten virkojen uudelleen haettavaksi julistamisesta päättää valtuusto.
Kaupunginhallitus 15.3.2010 / 143 §
Ehdotus Kaupunginjohtaja:
Ehdotan edellä mainituin perustein kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle päätettäväksi, että:
1. palvelualuejohtajien virat julistetaan uudelleen haettaviksi yllä olevien, entisten kelpoisuusehtojen mukaisesti
2. virkoja edellisellä hakukerralla hakeneiden hakemukset otetaan huomioon uudelleenhaussa.
Päätös Kaupunginhallitus:
Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan ehdotuksen.
Lisäksi kaupunginhallitus päätti, että kaupunginvaltuuston kokouksen jälkeen kaupunginhallitus kutsutaan koolle käsittelemään virkojen täyttöä.
Ehdotus
Kaupunginhallitus:
Kv. hyväksyy kh:n ehdotuksen.