Turuntautia?

Rakas entinen pääkaupunkimme Turku on ollut viime aikoina runsaasti esillä eri medioissa. laajemminkin. Tuli vaan mieleen, että ehlä omituisella tavalla.
- Ensin sortuu suuri arkkitehtooninen monumentti, silta.
- Sitten Orava niminen kaveri tekee rutiinileikkauksen jonkin potkupallistin jalkaan. No ei siinä mitään. Mutta heti perään innoissaan kehui lehdessä varastaneensa opiskeluaikoinaan vainajalta polvilumpion ja laittaneensa tilalle pahvia. Tota, tuo nyt tietenkin on makaaberia lääkärihuumoria. Mutta mitä sanonevat omaiset ja toisekseen, eikös ruumiinosien varastelu ole jotenkin rikollistakin?
- No sitten joksikin kaupungin johtajaksi tms. tuli joku demu. No siinä ei mun mielestä ollut mitään uutisoitavaa. Se jos ei olisi näin käynyt olisi ollut jo pienoinen uutinenkin.
- Ja tänään oli sitten sairaalan vuodeosastolta hypännyt mies ikkunasta ja kuollut.

Aika paljon ikäviä uutisia siis Turusta. Toivottavasti trendi ei jatku. Tämähän alkaa kohta käymään Tsadilaisten itsetunnolle, koska kesäkin tulossa ja teoriassa mahdollista, että junatkin alkavat pysymään pikkuhiljaa aikatauluissaan. Täällähän ei muuta ole koko talvena tapahtunutkaan, kuin junahärdelleitä.

=DW=
5110
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

ainoa viisas Turkulainen.
Se hyppääjä.

Äänestä
  • Jouluaattona hyviäkin uutisia, ei kai tuo yksi silta koko Turkua rommauta?

    Äänestä

  • ;)))hihku....on hän siellä yks valloittava ja hurmaava ja tyylikäs DW siellä Turussa;))))....Ilmankos se Friidulle aina ryppyilee...no nyt selkis todelliset syyt. ja taustat tähänkin......Friidu kun asuua Stadissa ja vielä demari....ja kaiken huipuksi nainen....;))))

    Tsau:Friidu

    Äänestä

Kaivellaan, niin eiköhän sieltä löydy vielä Turun palo, Turun tauti, Turun linna, Turun terveiset, Turun tori, Turun kaupunginjohtaja, Turun Sinappi, Apteekki, Kirjasto, Panimo, pääkaupunki ja mitä kaikkea onkaan vielä myynnissä tai on jo myyty.

Äänestä

niinku ei nuo Turkua kohdanneet surkeudet vielä riittäisi, mutta kun puolet kadunnimistäkin on kaiken lisäksi ruotsiksi Google Mapilla. :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


--- kirjoitti:

Rakas entinen pääkaupunkimme Turku on ollut viime aikoina runsaasti esillä eri medioissa. laajemminkin. Tuli vaan mieleen, että ehlä omituisella tavalla.
- Ensin sortuu suuri arkkitehtooninen monumentti, silta.
- Sitten Orava niminen kaveri tekee rutiinileikkauksen jonkin potkupallistin jalkaan. No ei siinä mitään. Mutta heti perään innoissaan kehui lehdessä varastaneensa opiskeluaikoinaan vainajalta polvilumpion ja laittaneensa tilalle pahvia. Tota, tuo nyt tietenkin on makaaberia lääkärihuumoria. Mutta mitä sanonevat omaiset ja toisekseen, eikös ruumiinosien varastelu ole jotenkin rikollistakin?
- No sitten joksikin kaupungin johtajaksi tms. tuli joku demu. No siinä ei mun mielestä ollut mitään uutisoitavaa. Se jos ei olisi näin käynyt olisi ollut jo pienoinen uutinenkin.
- Ja tänään oli sitten sairaalan vuodeosastolta hypännyt mies ikkunasta ja kuollut.

Aika paljon ikäviä uutisia siis Turusta. Toivottavasti trendi ei jatku. Tämähän alkaa kohta käymään Tsadilaisten itsetunnolle, koska kesäkin tulossa ja teoriassa mahdollista, että junatkin alkavat pysymään pikkuhiljaa aikatauluissaan. Täällähän ei muuta ole koko talvena tapahtunutkaan, kuin junahärdelleitä.

=DW=

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu