Miten teillä hoidetaan perheen päivällinen? Meillä on kolme lasta, vanhin 15 ja hän tietysti haluaisi mennä aina koulusta suoraan kaverimenoihinsa. Nuoremmat ovat alakoulussa ja päiväkodissa. Ongelmana on juuri päivällisen syönti yhdessä. Me vanhemmat ja pienet muksut syömme yhdessä mutta vanhin ei oikein haluaisi tulla kesken "omien menojensa" kotiin syömään. Asumme muutamien kilometrien päässä keskustasta, jossa pojan suurin osa kavereista asuu. Monesti poika syö sitten iltasella itsekseen ruuan kun tulee kotiin. Mies on sitä mieltä, että ehdottomasti joka muksun täytyisi olla kotona ruoka-aikaan mutta minä olisin vähän lepsumpi. Viikonloppuisin kuitenkin syömme yhdessä, sikäli mikäli poika on kotosalla silloin. Omasta teiniajastani on sen verran aikaa etten muista miten lapsuudenkodissani toimittiin.
Lukisin mielelläni muiden kokemuksia ja käytäntöjä asian tiimoilta!
Lukisin mielelläni muiden kokemuksia ja käytäntöjä asian tiimoilta!
Vastaukset 3
Vanhimmat
olen äiti kahdelle 13v. ja 16v.
meillä syödään illalla ruoka n. 17-17.30 ja kaikki ovat silloin paikalla. yhdessä syömme.
joskus suomme poikeuksia, mutta ei joka päivä. siinä kerrotaan päivän tapahtumista ja jutellaan asiat halki.
niin aikuiset kuin lapsetkin.
ajatelkaa nyt kuka jaksaa ilman ruokaa klo: 11-20, kouluruokailu on kuitenkin n. 11-12 ja jos jäävät kavereille koulusta, missä syövät ja mitä? sitten muksut vääntää limua ja karkkia ja sipsiä, nälkä on kuitenkin. ja kotiin tullaan vasta 20-21 aikaan, kun kavereilla on kivaa.
sääntö on aina että koulusta tullaan kotiin tuodaan reppu/kassi ja tehdään läksyt, se on sääntö jota noudatetaan aina.
viikolla ei pääse kaupungin keskustaan ollenkaan.
viikonloppuisinkin vain päivällä.
Voisin antaa tilanteeseen hiukan erilaisen näkökulman. Olen 19-vuotias tyttö ja nuo ajat ovat vielä tuoreessa muistissa.
Olen meidän perheen ainokainen, joten siinä mielessä tilanne eroaa jonkin verran. Meidän perheessä on lähes aina ollut niin, että ruokailujärjestelyistä on sovittu tilannekohtaisesti. Alakouluikäisenä söin tietenkin yleensä kotona, koska en viettänyt niin pitkiä aikoja kavereilla kerrallaan, mutta silloinkin toisinaan söin kaverin luona ja kaveri taas meillä, jos sattui olemaan ruoka-aika.
15-vuotiaana tein toki jo usein itse ruokani niin kuin monet nuoret omien menojensa mukaan tekevät. Viikonloppuisin söimme yhdessä perheen kanssa, mutta ei ollut välttämättömyys olla paikalla. Meillä siis ei varsinaisesti sanottu, että "tulet syömään silloin ja silloin, eikä mitään muttia" vaan ruoka oli aina yhdeltä ja tiesin sen.
Vanhemmat antoivat siis vapauden päättää, osallistunko yhteiseen ruokailuun ja mielestäni tämä toimi, koska kukaan ei tehnyt yhteisruokailusta mitenkään vastenmielistä. Helposti liiallinen sääntöjen asettelu ja höykkyytys vain kääntävät nuoren tilannetta vastaan. Kyseessä on kuitenkin melko pieni asia, joten siinä on mahdollista antaa nuorelle päätöksen vapautta. Perheen pienemmille voidaan taas näyttää ja opettaa, että iän myötä tulee tiettyjä vapauksia.
Sivusta seuranneena tiedän, että ne, joiden kotona ruokaluajoista ym. nostettiin meteli, nuoret kärsivät aika tavalla. He olivat siis jatkuvasti vanhempiensa aikataulujen armoilla. Yleensähän iltaruoka on nimenomaan viideltä kun vanhemmat ovat päässeet töistä, eikä kolmelta kun nuori on tullut koulusta.
Mielestäni teidän tilanteessa olisi parasta toimia niin, että 15-vuotias voisi viikolla itse ajoittaa ruokailunsa sopivaan saumaan, jos jotain tärkeätä on ohjelmassa, mutta viikonloppuisin yrittäisitte syödä yhdessä. Älkää vanhempina ainakaan sortuko siihen, että lataatte säännöt tiskiin ilman minkäänlaista keskustelua ja perusteluja. Mieluummin niin, että "Toivoisimme, että voisimme syödä yhdessä, koko perheen voimin, koska..."
Meillä on viisi lasta, eikä siitä tulisi mitään, että kun ruoka laitetaan koko perheelle valmiiksi arkisin
noin klo 17.30, niin lapset olisivat omilla teillään ja söisimme miehenikanssa kahden.
Sitten illan mittaan lasten/nuorten kotiuduttua eri aikoihin, olisi aina joku syömässä.
Meillä tullaan koulusta suoraan kotiin, syödään välipalaa, ja tehdään läksyt.
Jos aikaa jää, lapset voivat emnnä ulos tai kavereilleen, mutta kun ruoka on valmista siinä 17.30-18.00, he tulevat kotiin.
Tästä ei ole oikeastaan mitään meteliäkään tarvinnut nostaa, vaan näin on totuttu toimimaan.
Jos lapset menisivät kaupungille tai kavereilleen, ja tulisivat vasta illalla kotiin, tiedän, ettöä he ovat todennäköisesti ostaneet jotain roskaruokaa kaupungilta tai syöneet kavereidensa luona.
En hyväksy sitä, että luotetaan siihen, että kavereillakin saa ruokaa. Itse en ainakaan osaa varautua siihen, että ennalta ilmoittamartta lapset tuovatkin kavereitaan meille ja luottavat siihen, että heillekin riittää ruokaa. Minä nimittäin tiedän, paljonko meidän perhe syö, ja ostan ruokaa sen jmukaan. Jos joskus yksi annos jää, niin ei siitä kaikkien kavereille kuitenkaan riitä. Eri asia on, jos etukäteen sovitaan heidön tulemisestaan syömään.
On aivan eri asia, onko perheessä yksi vai useampi lapsi. Yhden kanssa neuvottelu voi olla hyvä idea, mutta usemamman kanssa se vaan ei toimi.