hallitsematon mielikuvitus
vie tuuliensa mukana
itseäänkin kusettaen
kyllä mä tiedän sen
että mä olen hyvä jätkä näennäisesti
selvin päin tiskaan, teen ruokaa, siivoan, olen kiltti
kirjoitin eilen päiväkirjaa
itkien kuin pikkupentu
voiko hirvittävämpää häpeää ollakaan
kuin olla alaston itselleen
jostain kuuluu Joutsenlaulu
ja ajatus viinasta valuu kuolana kielelleni
saavun kämpille ja laitan Tenhin soimaan
vedän verhot ikkunaan
menen sänkyyn masturboimaan
leikelty osiin - valheisiin ja tosiin
mun mieleni hurja on levoton taas
se keväiset tulet aavistaa
koht lumet sulaa, nähdä saas
sekö mieleni herkän maanistaa
mielikuvitukseni siivet, jättiläismäiset
ei niitä katko alempi tahtoni ihmisen
minä naulinnut oon itseni ristille riidan -
mua kiehtoo valo mutta myös pimeät korvet
sillä olenhan jälkipolvea Leinon ja Viidan
joille pimeissä korvissa soi taivaiset torvet
minä tahtoisin päästä aatoksiin suoriin
mut mun mieleni kiero on sen pahin uhka
nuolia lävitseni, tulisia ja jäisiä
mustan gnostikko-kristityn erämaassa
pää kumarassa
kannan raskaita kantimia
syön vieraan pöydän antimia
peräkamarissa
kuoleman temppelissä
kumeana kaikuu
musta saarna
hulluutta näyttelemisen
mietin ja siitä irrottautumista
mieli on labyrintti
itselleen umpisokea
minuuslauma, pimeä vintti
joka todellisuutta ei voi vääristymättä kokea
olen ehdollistunut
kuin koira Pavlovin
ruumiiseeni samastunut
narri oman juhlahovin
nyt palaan maahan, subjektiin
mutta hereillä - tietoisena
kapsahtamatta epäkorrektiin
en elä enää kahtena; yhtenä ja toisena
olen ihminen - siis skitsofreeni
sirpaloitunut mielipuoli
pihapuu, minä ja sirppikuu
katselen teitä
havaiten Itse Itseni
syvällä Egoni avaruudessa
alapäässä kumma kutka
naista tähyää tumma tutka
luukkuuni jos jonkun saisin
häntä läpi yön luukuttaisin
aamun tullen pois ajaisin
mitään en ois tuntenutkaan
tosissaan halunnutkaan
jos rakkaus on ruma sana
ei alangolla ole miekkaa
mutta minulla on, nimettömyydessä
julkisuudenkipeydessäni
muka-nöyrinä viettelen
itseni harhanäkyihin
siinäs riudut himoissasi maalaispässi
kurja pässi saastasorkka
liika korkeissa rimoissasi
kumppaninasi vain horkka!>
vie tuuliensa mukana
itseäänkin kusettaen
kyllä mä tiedän sen
että mä olen hyvä jätkä näennäisesti
selvin päin tiskaan, teen ruokaa, siivoan, olen kiltti
kirjoitin eilen päiväkirjaa
itkien kuin pikkupentu
voiko hirvittävämpää häpeää ollakaan
kuin olla alaston itselleen
jostain kuuluu Joutsenlaulu
ja ajatus viinasta valuu kuolana kielelleni
saavun kämpille ja laitan Tenhin soimaan
vedän verhot ikkunaan
menen sänkyyn masturboimaan
leikelty osiin - valheisiin ja tosiin
mun mieleni hurja on levoton taas
se keväiset tulet aavistaa
koht lumet sulaa, nähdä saas
sekö mieleni herkän maanistaa
mielikuvitukseni siivet, jättiläismäiset
ei niitä katko alempi tahtoni ihmisen
minä naulinnut oon itseni ristille riidan -
mua kiehtoo valo mutta myös pimeät korvet
sillä olenhan jälkipolvea Leinon ja Viidan
joille pimeissä korvissa soi taivaiset torvet
minä tahtoisin päästä aatoksiin suoriin
mut mun mieleni kiero on sen pahin uhka
nuolia lävitseni, tulisia ja jäisiä
mustan gnostikko-kristityn erämaassa
pää kumarassa
kannan raskaita kantimia
syön vieraan pöydän antimia
peräkamarissa
kuoleman temppelissä
kumeana kaikuu
musta saarna
hulluutta näyttelemisen
mietin ja siitä irrottautumista
mieli on labyrintti
itselleen umpisokea
minuuslauma, pimeä vintti
joka todellisuutta ei voi vääristymättä kokea
olen ehdollistunut
kuin koira Pavlovin
ruumiiseeni samastunut
narri oman juhlahovin
nyt palaan maahan, subjektiin
mutta hereillä - tietoisena
kapsahtamatta epäkorrektiin
en elä enää kahtena; yhtenä ja toisena
olen ihminen - siis skitsofreeni
sirpaloitunut mielipuoli
pihapuu, minä ja sirppikuu
katselen teitä
havaiten Itse Itseni
syvällä Egoni avaruudessa
alapäässä kumma kutka
naista tähyää tumma tutka
luukkuuni jos jonkun saisin
häntä läpi yön luukuttaisin
aamun tullen pois ajaisin
mitään en ois tuntenutkaan
tosissaan halunnutkaan
jos rakkaus on ruma sana
ei alangolla ole miekkaa
mutta minulla on, nimettömyydessä
julkisuudenkipeydessäni
muka-nöyrinä viettelen
itseni harhanäkyihin
siinäs riudut himoissasi maalaispässi
kurja pässi saastasorkka
liika korkeissa rimoissasi
kumppaninasi vain horkka!>
Vastaukset 7
Vanhimmat
aivan hirveää: eli tuo runopersoona kehtaa samaistaa itsensä Leinoon (no ryyppäämisessä on samaa), mutta samaistus Lauri Viitaan on ehdottomasti jo liian härskiä.
sellaista jota täällä harvoin näkee.
Hieno realistinen runo!
makuja on monenlaisia. Olisikin aika tylsää, jos maailmassa olisi vain fiksuja. Vasta kun on nähnyt pahan, osaa arvostaa hyvää kaksinverroin ja molemmin käsin.
siinä tosi alaston ihminen, joskus on pelottavaa katsoa itseään tarkaan, yllättäin huomaa, kuinka itsestä löytyy kaikki, koko maalima pienois kuvana, kaikki puhtaus ja lika ja törky, voi kuinka haiseekaan ihminen ........ niin mille ........ hyvälle, että pahalle ...... siinä olet sä ihminen, alaston, mieti, kannattaako hävetä tai pelätä, ei ei ei , vaan hyväksy, vihdoinkin löysit itsesi .......
Runosi on rehellinen, syvällinenkin.
Aihe ei kauheasti kiinnosta kaikilta osin, mutta se on sun maailma.
Tuot herkkiä asioita esiin realistisena todellisuutena.
Ajatusmaailmasi on avara, runosi on monitasoinen.
Ehkä tunnepuuskassa kuitenkin kirjoitettu, hiomaton.
Filosofiaa ja viisautta raadollisessa kuoressa.
suoraselkäinen tilitys omasta tilasta, siitä vihasta
mihin ei auriko paista, eikä rakkaus maista
ehkä jätit silti kertomatta, kyyneleen näyttämättä
sen, joka kätesi pesi
Suosittelen kirjoittamaan ennemmin yhden hyvän runon kuin kymmenen paskaa runoa, jotka eivät mitään ahaa-elämystä kellekään suo.
Miksi muuten jokaisessa runossa kerrot itsestäsi? Ilmeisesti se on nykyajan muotia, kaiken pitää olla minä, minä ja minä.