rikoslain uudistus

Allamainittu rikoslain uudistus tuli voimaan tämän vuoden alussa.
Rikoslaki 19.12.1889/39
11 luku

”9 a § (4.12.2009/990)
Kidutus

Jos virkamies aiheuttaa toiselle voimakasta ruumiillista tai henkistä kärsimystä

1) saadakseen hänet tai muun henkilön tunnustamaan tai antamaan tietoja,

2) rangaistakseen häntä jostakin hänen tai jonkun muun tekemästä tai tekemäksi epäillystä teosta,

3) pelotellakseen tai pakottaakseen häntä tai muuta henkilöä tai

4) rodun, kansallisen tai etnisen alkuperän, ihonvärin, kielen, sukupuolen, iän, perhesuhteiden, seksuaalisen suuntautumisen, perimän, vammaisuuden, terveydentilan, uskonnon, yhteiskunnallisen mielipiteen, poliittisen tai ammatillisen toiminnan tai muun näihin rinnastettavan seikan perusteella,

hänet on tuomittava kidutuksesta vankeuteen vähintään kahdeksi ja enintään kahdeksitoista vuodeksi sekä lisäksi viraltapantavaksi.

Kidutuksesta tuomitaan myös virkamies, joka nimenomaisesti tai hiljaisesti hyväksyy alaisensa tai muutoin tosiasiallisessa määräysvallassaan ja valvonnassaan olevan henkilön 1 momentissa tarkoitetun teon.

Yritys on rangaistava.

Tämän pykälän virkamiestä koskevia säännöksiä sovelletaan myös julkista luottamustehtävää hoitavaan henkilöön ja julkista valtaa käyttävään henkilöön sekä viraltapanoseuraamusta lukuun ottamatta julkisyhteisön työntekijään ja ulkomaiseen virkamieheen.”


http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1889/18890039001

Kuinkahan toimii käytännössä? Epäilen ettei huonostikkaan.
4201
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

*Jos virkamies aiheuttaa toiselle voimakasta ruumiillista tai henkistä kärsimystä.

Olisi mielenkiintoista nähdä, millaisella mittarilla sitä mitataan. Saako niitä kaupasta ?

Äänestä
  • Henkinen kärsimys on todella vaikea mitata, ruummiillinen kärsimys kai voidaan jotenkin lääketietteellisesti todeta.

    Äänestä

Ensimmäisen ampuma-aseen lupaa (metsästys, ampumisharjoittelu, tms. tavanomainen peruste) hakeneita nuorukaisia poliisi on viidakkorumpujen kuminan välittämien viestien mukaan haastatellut rikollisen kuulustelua muistuttavin menetelmin (vaikka rikoksesta ei ole kysymys). Mielestäni yllämainittu voisi soveltua näihin tapauksiin. Nuorukaisilta on mm. tiedusteltu kuulumista poliittiseen puolueeseen ja sukupuolista suuntaumista, joka lienee aseluvan kannalta täysin epäoleellista. Vähintäänkin sellainen on epäasiallista ja tarpeetonta nuorukaisen pelottelua.

Äänestä
  • Lakia sovelletaan julkista valtaa käyttäviin eli siis myös katsastusmiehiin. Minulle he aiheuttavat vuosittain (pian taas edessä) mittaamatonta henkistä kärsimystä. Henkinen kärsimykseni on äärimmäisen voimakasta heidän ravistellessaan, retuuttaessaan ja tökkiessään autoani. Kärsimykseni voimistuu ja pahenee koko ajan, he keksivät kaikkia mahdollisia ja mahdottomia vikoja ja aiheuttavat minulle sellaisen talouteni romahtamisen, etten vielä juhannuksenakaan saa ostettua viinaa. Tämä jos joku aiheuttaa voimakasta henkistä kärsimystä ja jättää sieluuni pysyviä vaurioita.

    Kyseinen laki on kuitenkin tarkoitettu aivan aitoihin kidutustilanteisiin, kuten Abu Graibh tai Guantanamo. Suomen normaalista viranomaismenettelystä ei tunnusmerkistön mukaista tekoa saa, vaikka menettely traumaattista saattaa ollakin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


§-kettu kirjoitti:

Allamainittu rikoslain uudistus tuli voimaan tämän vuoden alussa.
Rikoslaki 19.12.1889/39
11 luku

”9 a § (4.12.2009/990)
Kidutus

Jos virkamies aiheuttaa toiselle voimakasta ruumiillista tai henkistä kärsimystä

1) saadakseen hänet tai muun henkilön tunnustamaan tai antamaan tietoja,

2) rangaistakseen häntä jostakin hänen tai jonkun muun tekemästä tai tekemäksi epäillystä teosta,

3) pelotellakseen tai pakottaakseen häntä tai muuta henkilöä tai

4) rodun, kansallisen tai etnisen alkuperän, ihonvärin, kielen, sukupuolen, iän, perhesuhteiden, seksuaalisen suuntautumisen, perimän, vammaisuuden, terveydentilan, uskonnon, yhteiskunnallisen mielipiteen, poliittisen tai ammatillisen toiminnan tai muun näihin rinnastettavan seikan perusteella,

hänet on tuomittava kidutuksesta vankeuteen vähintään kahdeksi ja enintään kahdeksitoista vuodeksi sekä lisäksi viraltapantavaksi.

Kidutuksesta tuomitaan myös virkamies, joka nimenomaisesti tai hiljaisesti hyväksyy alaisensa tai muutoin tosiasiallisessa määräysvallassaan ja valvonnassaan olevan henkilön 1 momentissa tarkoitetun teon.

Yritys on rangaistava.

Tämän pykälän virkamiestä koskevia säännöksiä sovelletaan myös julkista luottamustehtävää hoitavaan henkilöön ja julkista valtaa käyttävään henkilöön sekä viraltapanoseuraamusta lukuun ottamatta julkisyhteisön työntekijään ja ulkomaiseen virkamieheen.”


http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1889/18890039001

Kuinkahan toimii käytännössä? Epäilen ettei huonostikkaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu