Turvepaskaa lisää?

Keljon voimalan kattilakaupat menivät perseelleen, herrat tilasivat erehdyksessä väärän kattilan.
Äkkiä kuulostaa vitsiltä, mutta herrojen tyhmyydellä ei ole olemassa näemmä mitään rajaa.
Jos kattilaa nyt muutettaisiin sellaiseksi kuin tarkoitus oli, maksaisi muutos n. 15 milj. euroa.
Kyseessä on siis turvekattila, jossa ei voikaan polttaa puuta niinkuin oli tarkoitus.
Kansalaisten on oltava varuillaan ja valveilla uusien turvesuohankkeiden varalta.
Tässä saattaa olla kyse myös turve-elinkeinon turvaamisesta kyseenalaisin keinoin.
Eli, jos saatte tietää uusien turvehankkeiden suunnitelmista, tuokaa tietonne julkisuuteen ja tehkää kansalaisvalitukset kuulutusvaiheissa.
Olkaa myös yhteydessä valtuutettuihin ja tehkää selväksi kantanne turvetuotantoon.
Vesistöjen pilaamista ei tule sallia, varsinkaan nyt kun Keljon voimalan kattilatilaukset munattiin.
9374
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Kyllä se kattila vaihdetaan sellaiseen että siinä voi polttaa puuta. Eikös osakkaina ja rahoittajina ole sen vuoksi myös metsänhoitoyhdistyksiä sekä risukauppoja tehty sen vuoksi jo hyvin runsaasti. Ei heitä voi pettää eikä pyyhikä kumilla niitä suurellisia puheita miten voimala tarjoaa työllisyyttä sekä tuo metsänomistajille rahaa.

Siinä mielessä ei ole mitään hätää, kattila vaihdetaan aivan varmasti sellaiseen että siinä voi polttaa puuta. Tai nykysessäkin kai voisi, mutta puuta poltettaessa valmistaja ei anna sille mitään takuuta. Ja sanoi sen vasta sitten tai se tuli tietoon vasta sitten kun kattila oli jo asennettu.

Äänestä

Mitä merkitystä sillä enää on? Järvi on jo turvepaskaa täynnä! Ei voi enää uidakkaan kun tulee järvestä niin iho aivan turpeessa. Kun aurinko paistaa järvenpintaan niin aivan turpeen ruskeeta vettä.
Kyllä Pekkarinen ja pojjat homman osaa meilläpäin.

Äänestä

Joo vahingossa tietämättään tilasivat Jyväskylän fiskaalit väärän kattilan Keljulahden sampoonsa eivätkä tienneet aloittaessa montako sataa miljoonaa euroa laitos maksaisi.

Saarijärven valtuuston ja Hallituksen puheenjohtajat kirjoittivat kaupungille kaksoislaskutuksia matkoistaan vahingossa tietämätömyyttään. Näin kertoi Saarijärven tarkastuslautakunta KSML:n palstoilla.

Keski-Suomen "vastuulliset piirit" ovat älähtäneet, ettei asiasta saa puhua, koska se on asiatonta "eripuraa"

Äänestä
  • Kiitos Keskusta!
    Puolueista epäluotettavin ja ahnein.

    Äänestä

Turvesoiden likavesien käsittelyn valvonta kuuluu kuulemma turvetuottajille itselleen, sen lisäksi kunnan ympäristösihteerille tai muille vastaaville kunnassa.
Tässä on pukki kaalimaan vartijana.
Miten on mahdollista, että tällainen lapsellinen järjestelmä on näin tärkeässä asiassa käytössä?
Pienen kunnan ympäristöviranomainen ei uskalla kunnan suurimpia veronmaksajia liiemmin laiminlyönneistä ojennella.

Äänestä
  • ne Karstulan turvemiehet koulutti "tulevaa pääministeriä" keilaamisen jalossa taidossa.

    Äänestä

  • kyllä se on ympäristökeskus joka valvoo!!!

    Äänestä

  • posse1 kirjoitti:

    kyllä se on ympäristökeskus joka valvoo!!!

    senkin pitäisi valvoa.
    Mutta esim. Vapo ottaa itse vesinäytteitä, puhutaan omavalvonnasta.
    Kunnan ympäristöviranomaisen tulee puuttua asiaan, jos laiminlyöntejä on.
    Laittakaa ympäristökeskukseen ja kuntien viranomaisille tietoja, jos epäilette, että turvevesiä ei puhdisteta kunnolla suolla.
    Viranomainen sitten tarkistaa, onko hommat ok.
    Itse tiedän ainakin yhden paikan Karstulassa, jossa lupaehtoja ei noudateta, tästä on valitus tekeillä ympäristökeskukseen.

    Äänestä

Kyllä se kattila tilattiin juuri sellainen,kuin Vapon miehet sen osakkaana halusivat.Kaupunki poliitikkoja on vaan,niin helppo viedä narussa.Sattuuhan näitä mokia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Keljuvoimala kirjoitti:

Keljon voimalan kattilakaupat menivät perseelleen, herrat tilasivat erehdyksessä väärän kattilan.
Äkkiä kuulostaa vitsiltä, mutta herrojen tyhmyydellä ei ole olemassa näemmä mitään rajaa.
Jos kattilaa nyt muutettaisiin sellaiseksi kuin tarkoitus oli, maksaisi muutos n. 15 milj. euroa.
Kyseessä on siis turvekattila, jossa ei voikaan polttaa puuta niinkuin oli tarkoitus.
Kansalaisten on oltava varuillaan ja valveilla uusien turvesuohankkeiden varalta.
Tässä saattaa olla kyse myös turve-elinkeinon turvaamisesta kyseenalaisin keinoin.
Eli, jos saatte tietää uusien turvehankkeiden suunnitelmista, tuokaa tietonne julkisuuteen ja tehkää kansalaisvalitukset kuulutusvaiheissa.
Olkaa myös yhteydessä valtuutettuihin ja tehkää selväksi kantanne turvetuotantoon.
Vesistöjen pilaamista ei tule sallia, varsinkaan nyt kun Keljon voimalan kattilatilaukset munattiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu