Paljon on tietenkin kirjoiteltu uskottomuudesta, mutta en ole löytänyt sellaisia totuudenmukaisia mietteitä asian tiimoilta. Voi olla että niitä löytyykin täältä, mutta varsinkin siellä tanssipaikassa, jossa usein kuulee nuo käytännössä tapahtuvan, vähemmin kuulee, juuri silloin kun se tapahtuu, ja yleensä vasta kuulee jälkeinpäin, että on tapahtunut, ja juuri siellä tanssipaikassa.
Asia on tietenkin arkaluontoinen, varsinkin niille jotka ovat siinä tapahtumassa pääosissa, mutta mieltäni kaivertaa, kun en suostu hyväksymään uskottomuutta, että mikä tekee sen mahdolliseksi? Onko se hyväksyttävää käyttäytymistä mielestänne? Mitkä asiat voivat puoltaa sellaista käyttäytymistä?
Asia on tietenkin arkaluontoinen, varsinkin niille jotka ovat siinä tapahtumassa pääosissa, mutta mieltäni kaivertaa, kun en suostu hyväksymään uskottomuutta, että mikä tekee sen mahdolliseksi? Onko se hyväksyttävää käyttäytymistä mielestänne? Mitkä asiat voivat puoltaa sellaista käyttäytymistä?
Vastaukset 12
Vanhimmat
Uskottomuuteen johtavaa tai siihen altistavaa käyttäytymistä en minäkään ole omakohtaisesti milloinkaan tavannut tanssipaikoilla. Käsitykseni asian mahdolliseksi tekemisestä perustuvat siihen, että tanssipaikoilla useimmat (eivät kaikki) laittavat parasta ylleen ja muutenkin tekevät itsestään mahdollisimman hyvän näköisen (siis naiset etupäässä, tuohon viimeksi mainittuun viitaten).
Naiset eivät luultavasti tieten tahtoen tee itsestään houkuttelevan näköisiä, mutta kun kemiat sopivasti kohtaavat, ovat olosuhteet irtosuhteelle, vaikka hetkellisenkin, varsin otolliset. Me miehet emme voi vastustaa kaunista naista, joka vielä tuntuu osoittavan huomiotaan juuri meille. Kun vielä tanssiaskeleetkin tuntuvat synkkaavat hyvin ja naisella ei tunnu olevan kiirettä vaihtaa viejää, on ilta mitä otollisin vaikka mille!
Ei tietenkään säännön mukaisesti, jokainen on erilainen. Mutta ainekset irtosuhteelle ovat syntymässä, vaikka molemmat olisivat varatut!
Altistuminen on täysin omien korvien välissä! Kaunis nainen ja komea mies on tanssipaikoilla kuin näyteikkunan mainos. Kiinostus herättää huomion tai sitten ei. Myös kiinostus voi olla kumpaa tahansa kiinustunutta tai vastenmielistä ja kritisoivaa. Naiet tekevät ja suurimaksi osaksi keinotekoisesti itsestään huomiota herättävää ja kertovat sen tekevän itsensä vuoksi. Todellisuudessa toisia naisia ja miehiä varten.
Synkkaaminen on nähdäkseni sanonta siitä että, molemmilla on halu,toive, ja unelma muustakin kuin tanssista mikäli irtosuhteeseen alkaa viestit kuljettamaan. Vastuullinen puoliso ei tyrkytä itseään ja kykenee torjumaan iholle uivat. Miehille kuvitellaan sen kai olevan vaikemapaa, todellisuudessa asia on päin vastoin eli naisille se onkin vaikeaa. Heille tyypillistä vain on onnistua se naamioimaan miehen "syyksi".
Vastustaa kai ei tarvitse jos arvomaailmat tukee rehellisyyttä ja avoimuutta sillä voi valita intohimojensa ja tanssiin sotkemistensa sijaan. Niin miehet kuin naisetkin?
nm: Unelmavävy
Altistumisella kiusauksille tai mille vaan ärsykkeille, nimenomaan tapahtuu aivoissa vaikka me halutaan että se tapahtuu sydämessä. Se tunnepuoli on niin voimakkaasti esillä. Siksiköhän sanotaan että rakkaus on sokea?
Laitat kertomallasi toisistansa kiinnostuneet mainoksen tavoin esille, tavarana, jota kiinnostusta asianomaiset arvioivat, ja sen mukaan valitsevat. Joko siis otetaan tai hylätään.
Kiinnostus ei ole noin yksiselitteistä, mielestäni. Ymmärrän kuitenkin että kerrot sen mukaan miten itse ajattelet ja näet asian, kyhyesti.
Synkkaaminen, jota kuvailet ei liioin ole mielestäni noin yksiselitteistä, sillä täällä kerrotaan myös asioiden vain ajautuvan tiettyyn suuntaan kuin itsestään, ilman että nainen ja mies ovat edes tietoisia asioiden kulusta. tai eivät valitse olla tietoisia, vaan antavat asioiden mennä, saas nähdä miten käy meiningillä.
Olen samaa mieltä että vastuullinen puoliso ei mene tyrkyttämään itseään ja kykenee torjumaan iholle uivat, mutta miksi sen pitäisi olla vaikeampaa miehille? Entä sitten, jos on vaikeampaa, antaako se asia luvan miehille mennä tyrkyttämään itseään ja sallia "iholle uivat"?
Jos nimittäin siinä vaiheessa on ongelmia oman kylkiäisen kanssa, jonka sormusta kantaa, on tietenkin kiusaukset kovempia. Sitten lisäät vielä että todellisuudessa se onkin naisille vaikeampi paikka. Miten niin?
Joku tuolla kirjoitti että tilaisuus tekee varkaan, jota ymmärrän tässä kuvailtavan, jos sitten alkavat uskotomuuteen, sen laitat naisen syyksi käänteisesti kirjoittamalla että: "Heille tyypillistä vain on onnistua se naamioimaan miehen "syyksi". Voisitko vähän selventää miten niin?
Toiveajattelua, sanon minä naisena.
Vastustaa kiusauksia, tarkoitat varmaan lopussa, vai mitä...? Jos niin tarkoitat se lopullisesti antaa miehelle vapaat kädet toimia miten haluaa, ottamatta vastuuta omasta osastaan uskollisena puolisona.
Selitä vaan lisää, jos olen ymmärtänyt väärin.
Olen huomannut miten paljon juuri uskottomuutta yritetään peittää ja löytää siihen uusia tilaisuuksia. Lähipiirissäkin kärsii puoliso ja lapset ja yleensä se joka pettää on mies. Kuinka paljon eheämpää olisi noidenkin lasten elämä, jos TÄMÄ PETTÄVÄ osapuoli tunnustaisi, että tekee väärin ja parantaisi tapansa, ja uskoisi sen että hän aiheuttaa vahinkoa käytöksellään niin monille, ja kaikkein eniten lähimmilleen.
Kuulin radiosta sattumalta ohjelman jossa kerrottiin tietellinen tutkielma asiasta. Kuvailtiin sitä missä näin käyttäytyvä ihminen on riippuvainen eikä pääse yleensä pois huonoista tavoistaan muuten kuin hakemalla terapeuttista apua, eli on aivan kuin mikä riippuvuus tahansa hoidettava, ennenkuin on vapaa elämään elämisen arvoista elämäänsä.
En tällä halua syyllistää ketään, sillä en usko että kukaan, joka johonkin, mihin tahansa riippuvuuteen takertuu, ei tee sitä tahallaan, vaan siihen on opittu jossain sellainen käyttäytymismalli. "Nostan hattua" heille jotka uskaltavat asettaa itsensä siihen tilanteeseen, mitä se vaatii tunnustaa heikkoutensa ja hakea apua.
Valitettavasti vaatii se miehistä miestä tunnustaa heikkoutensa, ja valinnan paikalla voikin jättää väliin...
Pitäisi tunnustaa heikkous --Kivaa on lotrata vieraan pimpinkaa
Minusta uskottomuus ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää. Jos sellaiseen ajautuu, niin parisuhde ei ole kunnossa. Ei minusta sellainen ihminen, joka on oikeasti sitoutunut kumppaniinsa, lähde tätä pettämään, vaikka eteen tulisi minkälainen vastakkaisen sukupuolen edustaja. Tilaisuus ei tee varkaaksi, jos ei varkauteen ole muutenkin halua ja tarvetta.
Lähes kymmenen vuotta olen tanssinut, enkä vielä ole tavannut uskottomuutta tanssipaikoilla. Sellaista saattaa toki olla, mutta ei tämä mitenkään iso onhgelma ole.
Ihan tavallista taas on se, että seurustelukumppanit vaihtuvat tiiviiseen tahtiin. Ulkopuolisen on hyvin vaikea olla selvillä, onko edellinen suhde jo mennyt poikki vai ei, kun näkee tanssijoiden osoittavan syvempää kiinnostusta toisilleen.
Niin, ja kun ei se sivusta katsoja aina edes tiedä onko kyseessä oikeasti mikään syvemmän kiinnostuksen osoitus. Minunkin on luultu jo seurustelevan moneen otteeseen viimeisen todellisen parisuhteen päättymisen jälkeen, vaikka olen ollut yli 4 vuotta sinkkuna.
Mitä se sitten on se uskottomuus? Tiedän mustishirmun jolle katse, hymy, tanssiminen,tervehtiminen, lähes kaikki on USKOTTOMUUTTA ja toisen alistamista!!
Myös tunnen tanssiin aidolla vapaudella ja luottamuksella suhtautuvia ja kyse on aivan vanrmaan (vain tanssista) siis ei mitään oireita ja vuosien tansseja yhdessä.
Kai sitten lienee seksuaalista ilta iloittelua mutta en kyllä tiedä moistakaan ja eipä siitä puhuta kai julkisesti? En hyväksy minäkään että tansseja käytetään hyväksi ja kyse ei useinkaan liene uskottomuudesta vaan kostosta ja omien itsensä epävarmuuksien pönkittämistä halutuksitulemisesta. Ihailun ja huolenpidon tarpeeseen.
Mikäli on naisia ja miehiä tällä yhdentanssillan käyttäjiä seksuaalisessa uskottomuudessa on kai heidän itsensä oltava sitä haluavia ja moralisoivat itse itseään. Parisuhteiden "hoitokeinona" taitaa olla aika heikkoa sen käyttö.
Luulo ja kuvitelma sekä herjaus tarkoituksissa levitety uskottomuus jutut ovat kovasti uskotonta rehellisyyttä kohtaan.
Kesällä näkee yhtä sun toista,Järjestyksenvalvojana ei saa puuttua,jos hyvää tehdään
autossa metsikössä.
Paras näky oli Wcssä,avasin oven omalla avaimella,siellä oli toiminta kesken,painoin
oven kiinni,anteeksi pyysin,jatkakaa hommia-
Anna mulle lovee,Matti Esko.
- Uskottomuuteen tarvitaan aina kaksi ;) Hohhoijaa ....:(
Kellä natsaa , kellä ei. "Pettäjäntien" valitsevat vain ne, jotka ovat vapaita sieluja kulkemaan yksin !
Näin se menee....