Olemme menossa Azoreille ensi maanantaina. Trails-azores.com -sivuston mukaan suurin osa Sao Miguelin itäosan patikointipoluista on tällä hetkellä suljettuna. Osaisiko joku kertoa, mitä tuo käytännössä tarkoittaa? Ovatko reitit tosiaan siinä kunnossa, että menoa ei kannata edes harkita? Esim. runsaiden sateiden takia. Vai onko muita syitä? Hirveästi tekisi kuitenkin mieli juuri tuonne itäosan reiteille. Voisiko ne mahdollisesti olla kunnossa jo ensi viikolla?
Patikointi
3
887
Vastaukset
Azoreilla on satanut poikkeuksellisen paljon jo kohta viisi kuukautta. Kovat tuulet ja sateet ovat aiheuttaneet saariryhmässä tähän mennessä arviolta 15 miljoonan euron vahingot. São Miguelilla ovat poikkeuksellisista sateista kärsineet eniten saaren itä- ja koillisosat osittain runsaamman sademäärän ja osittain vaihtelevien pinnanmuotojen vuoksi. Povoaçãossa, Nordestessa, Vila Franca do Campossa ja Ribeira Grandessa on sattunut maanvyöryjä. Tuhoisin sellainen, oikeastaan mutavyöry, tapahtui 1. maaliskuuta Nordestessä, jossa äkillinen ja arvaamaton mutavirta pyyhkäisi koululaisbussin tieltä noin 100 metriä alempana sijainneeseen rotkoon surmaten kuljettajan ja 10-vuotiaan tytön. Kaksi muuta koululaista loukkaantui. Vila Franca do Campossa on tie tällä hetkellä poikki Praia de Água d'Alton uimarannan kohdalta maanvyörymän vuoksi. Tämä on toinen kerta viikon sisällä, kun kyseinen tie on jouduttu sulkemaan.
Azorien 64 virallisesta vaelluspolusta on tällä hetkellä suljettuna 24, joista seitsemän São Migulilla. Polkuja ei katsota riittävän turvallisiksi niillä olevan veden, vyörymien, kaatuneiden puiden ym. esteiden vuoksi. Esim. Lagoa das Furnasin järven ympäri kiertävällä polulla on vettä.
Polkujen kuntoa seurataan ja ne avataan luonnollisesti heti kun olosuhteet sallivat. Kaikki riippuu luonnollisesti säästä. Sitä, avautuuko joku niistä ensi viikolla, on mahdotonta kertoa tällä hetkellä.- ktk
Jos keväällä patikointireitit ovat olleet huonossa kunnossa, niin miltäköhän tilanne näyttää näin syyskuun alussa. Reittien kunto on varmastikin parantunut puolen vuoden aikana, mutta ovatko kaikki nyt kunnossa, vai vieläkö reiteillä on rajoituksia.
*kyselee kiinnostunut, joka on sinne viikon päästä lähdössä* ktk kirjoitti:
Jos keväällä patikointireitit ovat olleet huonossa kunnossa, niin miltäköhän tilanne näyttää näin syyskuun alussa. Reittien kunto on varmastikin parantunut puolen vuoden aikana, mutta ovatko kaikki nyt kunnossa, vai vieläkö reiteillä on rajoituksia.
*kyselee kiinnostunut, joka on sinne viikon päästä lähdössä*Trails Azores (http://www.trails-azores.com/index.php?ilha=saomiguel) sivuston mukaan rajoituksia ei tällä hetkellä ole vaan kaikki 27 São Miguelin virallista vaelluspolkua ovat avoinna.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,794323Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt182776Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu242658Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod162455Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1122424Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1112214Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e992161Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.6282014MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,141965Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka321776