Vuona 2007 syksyllä muuras meille VUOLERIN takka-asentaja takan (kaakeloitu). Takuu on papereissa vain 1v. Jo ekä vuona huomasimme että muurauslaasti sisällä hajoaa soitimme tehtaalle. Sieltä sanoiti kuulemma tavallista että jonkun verran murenee. Soitetiin takuu aikana. Nyt on 3 vuosi menossa ja äskettäin huomasimme leivinuunin arinan kivet alapuolelta ovat irt sekä yksi painuunut vinoitain alas noin 2cm. Nyt jo pelottaa että koko uuni voi sisältä painua kasaan. Lämmitimme alulla maltisllisesti ohjeiden mukaan. Aion otta yhteyttä tehtään. mutta todennäköisesti siellä ei välitettä koska takuu on ohi. Onko kellään ollut vasttaava tapausta ja miten on menetelty? Onko menty käräjälle tai saatu neuvoja kuluttaja.asiamieheltä, kuluttajaviranomaisilta. Kiitos asiallisista vastauksista etukäteen!
Laasti irtoa
huolisssa
31685
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
turha enään tapella,aikaa on jo kulunut sen verran ettei tehdas sitä korjaa (yrittäähän aina voi),olis kannattanut hoitaa asia takuun aikana,asentaja tehnyt virheen laastissa väärä sekoitus-suhde ????,tai sinä olet itse tyrinyt alkulämmityksen,minä kuivattelin takkaani kokokesän ja syksylläkin aloitin lämmityksen tosi varovaisesti
Nyt löysin paperit missä lukee missä lukee Vuolerin-uuneile myönetään 5 vuoden materiaalitakuu. Sinulle napottajalle tiedoksi että uuni kuivasi reiku kuukausi sekä me molemmat olemme syntinneet kodeissa missä on ollut uuni. Käyttöohjeiden mukaan on toimittu.
Siis mitä, leivinuunin pohjakivet pitääkin olla irti, ne ladotaan hiekan päälle kellumaan, jottei uunin runkoon varastoitunut lämpö polta leivoksia pilalle. Sorki kivi irti ja lisää hiekaa alle.
Laasti rapistuu pinnasta tosiaankin aina jonkin verran, koska uunin sisusta elää lämpöliikkeiden voimasta aina kun lämmitetään.