lapsuuden traumat

isä uhkaili pistoolilla ja sitä rataa
on vähän paineita
useampi yö unissa isä aikoo tappaa minut
mitenkähän noista traumoista pääsisi eroon
29357
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

ainoa ole.Jotenkin tuntuu, että tällainen -suomalainen mies- kokeilu on jo alunperin tuhoon tuomittu!

Äänestä
  • jonka ois syytä olla melko pitkäkestoinen.

    Äänestä

  • Määkin luopusin jo ajat sitten mies leikist ja oon ollu siit asti enempi tämmönen eteerinen hahmo.

    Äänestä

Niillä eväillä mennään, jotka muinoin on saatu. Ei muuta voi.

Äänestä

Voi kaveri, et tiedäkään mitä me sisarusparvi lapsuudesa nähtiin? Isän hermostollisen , sodan aiheuttamien jäänteiden takia. Aina ei ehtinyt edes kenkiä jalkaan laittamaan, kun juoksimme mummolaan talvipakkasilla.
Isä tulee hakemaan meitä pois kirveen kanssa, hajottaa oven...me uuninloukossa tutisimme, emme halunneet mennä kotiin...äiti oli jo hevosella ja pienimmän kera mennyt kotiinsa jokusen kilometrin päähän.
Sen silloin ihan pienenä likkana päätin ettei tuollaista miestä koskaan tule olemaan minulla, vaikka rakastin todella isääni normioloissa. Vaihtoon on mennyt elämän varrella, vaan pelkoon en ole alistunut.
Puhumalla , ja taas puhumalla niistä eroon pääset. Kun saat sen asian sinuiksi, eipä unet enää häiri.
Ei niin pientä asiaa olekaan etteikö siitä voisi mennä juttelemaan ammattinsa osaavien ihmisten kanssa. On ihmisiä jotka osaavat korjata autoja, on näitä netti-nörttejä, on hoitajia moneen lähtöön, myös nämä traumaattisten kokemuksien hoitajat ovat osaavia työssään. Luota heihin ja hae keskusteluapua.

Äänestä

Koulussa otti monena vuotena niin pattiin, kun piti todistuksiin saada äidin allekirjoitus ja se oli Aino Kumpulainen ja minun nimeni oli Pär Pillhard. Joka syksy ja tammikuu olivat yhtä helvettiä kun opettaja tivasi miksi näin on. Minun piti selittää samalle opettajalle ja samojen oppilaiden kuullen, että vanhempani ovat eronneet ja sen takia minulla on eri sukunimi kuin äidilläni.

Onneksi nykyisin melkein kaikki eroaa.

Äänestä
  • millainen oli au -lasten elämä, lasta sysittiin äpäränä - onneksi maailma on muuttunut..

    Isäni oli jäänyt orvoksi viisi vuotiaana, ja kärsi koko elämänsä ajan kasvatti isän ja äidin huonon kohtelun aiheuttamista itsetunto ongelmista. Ihan syvän särkyy kun ajattelenkin sen ikäisen lapsen rakkaudetonta elämää, - ja eniten tunnen katkeruutta isäni sukua kohtaan, setiä ja tätejä..olisi ollut ja varakkuuttakin, mutta lasta lyötiin kuin vierasta sikaa.

    Äänestä

  • UPDATE_6700438 kirjoitti:

    millainen oli au -lasten elämä, lasta sysittiin äpäränä - onneksi maailma on muuttunut..

    Se oli sitä entisajan lastenkasvatusta. Meidät nitistettiin, piiskattiin ja lyötiin nöyriksi ja kuuliaisiksi,
    kuin myös traumaattisiksi. Ilmankos meidän ikäpolvi etsii ja kaipaa sitä rakkautta, jota lapsena ei juurikaan saanut, lapsethan olivat siihen aikaan melkein kaikki " vahinkoja ". Myös minä ja sisareni olemme
    kärsineet sodankauhuissa henkisesti vammautuneen isämme takia. Oli se kamalaa, tosin en enää näe
    painajaisia, elämässä on ollut sen verran vauhtia. Joskus tällaiset lapsuuden kovat kokemukset voivat
    nousta pintaan vasta myöhemmin . Mene terapiaan, ammattiauttajat osaavat kuunnella ja hyvä, kun
    uskalsit tännekin kirjoittaa, meille muille traumaattisille, ikävien muistojen kantajille !

    olen avioerokodista. Kotiolot oli sellaset, että nykyaikana mut ois ehdottomasti otettu huostaan. Se ois ollut kaikinpuolin paras ratkaisu. Mutta, mutta. Siihen aikaan ei sellaista sydeemiä ollut, jos sukulaiset ei auttaneet. Nih, setiä ja tätejä reilut kymmenen, suurinta osaa en tiedä edes ulkonäöltä. Parintuhannen ihmisen kunnasta. Serkkuja pian puolensataa, niistä tiedän ulkonäöltä kymmenkunta. Kouluajoista jäi lähinnä mieleen, että kun nyt näillä koulusurmaajilla on listoja niistä, ketä pitää tappaa. Mulla oikeesti oli lista niistä, jotka voi jättää henkiin. Se oli helpompi laatia kun nimiä oli vähemmän.

    EI muuten, mutta tässä viime vuosina miettinyt, miks olen erakko.

    Äänestä

  • eräs naislukija kirjoitti:

    Meilläkin sai pelätä isää,sydän pamppaillen hiivin kotiin ettei isä vaan olisi hermostunut,äiti mamoili vaan isän kyljessä.Todella nitistettiin,kyykytettiin ja muutenkin aliarvioitiin.

    Ei kannustettu koulunkäyntiin,halveksittiin jos ei pärjänny.Työ oli ainoa asia mitä arvostettiin,kun ihminen tekee mahdollisimman paljon,se oli arvokasta.
    Aina oli kotona jännittynyt ja luonnoton ilmapiiri ja vaikka maailmalla olen ollut yli 40 v,vieläkin viimevuosina tunnelma oli samanlainen siellä käydesäni.
    Nyt ovat asiat toisin,vapaus on koittanut ja saa "hengittää"vapaasti,mielestä ne ei poistu ikinä.Silti.
    Eikä vanhemmiltani poistuneet myöskään sodan kauhut.

    Äänestä

  • kuuskymppinen kirjoitti:

    siellä ne on; isä oli kasvattina lähi sukulaisella, - kasvatusäiti oli alakoulun opettaja, mutta ei ammattikaan taannut inhimillisyyttä lapsen kohteluun, päinvastoin, kiusattiin ja nöyryytettiin, uhkailtiin henkeä malliin "ellei maallista lakia olisi, niin jne", - voin kuvitella sen lapsen tunteman avuttomuuden..15 - vuotiaana isä karkasi, jo aikuisen veljen hoiviin.
    Kun katselen 78 vuotta vanhaa valokuvaa suurista hautajaisita, joissa isä seisoo yksin sukulaistensa edessä/"seurassa", en voi olla itkemättä, niin orvolta hän siinä näyttää..

    Toivottavasti Luoja käristää isän kasvattivanhempia kuumalla hiilihangolla, kyllä anteeksi antaminen on vaikeaa..

    Äänestä

  • Kaasukammio. kirjoitti:

    olen avioerokodista. Kotiolot oli sellaset, että nykyaikana mut ois ehdottomasti otettu huostaan. Se ois ollut kaikinpuolin paras ratkaisu. Mutta, mutta. Siihen aikaan ei sellaista sydeemiä ollut, jos sukulaiset ei auttaneet. Nih, setiä ja tätejä reilut kymmenen, suurinta osaa en tiedä edes ulkonäöltä. Parintuhannen ihmisen kunnasta. Serkkuja pian puolensataa, niistä tiedän ulkonäöltä kymmenkunta. Kouluajoista jäi lähinnä mieleen, että kun nyt näillä koulusurmaajilla on listoja niistä, ketä pitää tappaa. Mulla oikeesti oli lista niistä, jotka voi jättää henkiin. Se oli helpompi laatia kun nimiä oli vähemmän.

    EI muuten, mutta tässä viime vuosina miettinyt, miks olen erakko.

    lottovoitto jos saa syntyä rakastavaan kotiin, - muuta pääomaa ihminen ei tarviaisikaan..niin se on..

    Kenenkään lapsen ei pitäisi pelätä kotonaan, kodinhan pitäisi olla paikka missä on turva ja rakkautta..

    Päätin jo lapsena ettei minun lapsiini kajota piiskan kanssa, eikä muutenkaan käytetä ruumiillista kuritusta, - ja sen lupauksen olen pitänyt.

    Äänestä

  • Pirre* kirjoitti:

    joku puhunut mitään ruumiillisesta kurituksesta, tai yleensäkään kurituksesta?

    Äänestä

  • Kaasukammio kirjoitti:

    joku puhunut mitään ruumiillisesta kurituksesta, tai yleensäkään kurituksesta?

    huonot olot voi olla muutakin kuin ruumiillista kuritusta.., kaikkinaista mitä nyt voi kuvaamissasi oloissa olla..ja kokea.

    Äänestä

  • Kaasukammio. kirjoitti:

    olen avioerokodista. Kotiolot oli sellaset, että nykyaikana mut ois ehdottomasti otettu huostaan. Se ois ollut kaikinpuolin paras ratkaisu. Mutta, mutta. Siihen aikaan ei sellaista sydeemiä ollut, jos sukulaiset ei auttaneet. Nih, setiä ja tätejä reilut kymmenen, suurinta osaa en tiedä edes ulkonäöltä. Parintuhannen ihmisen kunnasta. Serkkuja pian puolensataa, niistä tiedän ulkonäöltä kymmenkunta. Kouluajoista jäi lähinnä mieleen, että kun nyt näillä koulusurmaajilla on listoja niistä, ketä pitää tappaa. Mulla oikeesti oli lista niistä, jotka voi jättää henkiin. Se oli helpompi laatia kun nimiä oli vähemmän.

    EI muuten, mutta tässä viime vuosina miettinyt, miks olen erakko.

    Ymmärrän sinua!
    Avioeroperseestä(ei kirotusvire) minäkin.
    Huostaanotto meikän ja velimiehen kohdalta olisi ollut armeliain ratkaisu.
    Mutta kun isäukko oli konkan tehnyt yrittäjä, äidin vanhempien mökki konkurssihuutokaupassa myyty ja elatusmaksut maksamatta, ei äijällä ollut kyrpää pistää asioita sosiaalitoimistoon! Kaiken lisäksi (jälkeenpäin selvinnyt asia) isäukon uusi vaimo jostain syystä vihasi meitä!! Ei huomattu asiaa, koska kaikkihan meitä vihasivat - ei mitään uutta länsirintamalla!
    Jäätiin sitten nynnyn luuseriäipän ja sen luonnevikaisen kännikalamiehen armoille.
    Jostain syystä meikäkin tekee samanlaisia ltappolistoja mielessään.

    Äänestä

Tällaisissa vauksissa on aina se riski, että muut alkavat kertoa kahta kauheampia tarinoitaan, kilpailevat suorastaan kellä on kauhein tarina. Hyi hitto!

Menkää psykiatrille, käsitelkää ne ongelmat pois.

Äänestä
  • kilpailla, höh ! Aloitus oli hyvä, sillä näin voi kertoa mieleensä kasautuneita pahoja asioita ja huomata, että
    muillakin on samankaltaisia " mörköjä " sisällään. Ole sinä vain onnellinen ihanasta, kenties rakkautta pursuavasta lapsuudestasi/ nuoruudestasi. Ei sinun tarvitse vähätellä ja " hyi hittoa " hokea kehoittamalla
    menemään psykiatrille. Jokainen on joskus heikoilla, nooh ... sinä kenties ainut jolla kaikki ok!
    Nauti onnestas äläkä vähättele muita.

    Äänestä

  • eräs naislukija kirjoitti:

    kilpailla, höh ! Aloitus oli hyvä, sillä näin voi kertoa mieleensä kasautuneita pahoja asioita ja huomata, että
    muillakin on samankaltaisia " mörköjä " sisällään. Ole sinä vain onnellinen ihanasta, kenties rakkautta pursuavasta lapsuudestasi/ nuoruudestasi. Ei sinun tarvitse vähätellä ja " hyi hittoa " hokea kehoittamalla
    menemään psykiatrille. Jokainen on joskus heikoilla, nooh ... sinä kenties ainut jolla kaikki ok!
    Nauti onnestas äläkä vähättele muita.

    Ehdit siis kehua jo että sullakin meni päin persettä? Miksi sorruit kertomaan omat traumasi? Mieti sitä.

    Olisit tyytynyt kommentoimaan aloittajaa murheessaan neuvonut vaikka miten ongelmia käsitellään.
    Menkää psykiatrille, on edelleen paras neuvo. Kai ne jotain tietää, onhan niillä koulutusta asiaan. Tuskin kukaan traumoistaan kertova saa mitään lohdullista irti muiden kokemuksista. totee vaan ett päin vittua menee siis muillakin.

    Äänestä

  • -joopajoo kirjoitti:

    syyllisyyttä kanna, höh ! Tuolla ylempänä on kommenttini aloittajalle ja kehoitin häntä menemään
    ammattiauttajalle ! Lue se ja jos välttämättä haluat tietää, minulla menee hyvin! Kaikki luurangot ja
    möröt ajettu pois, elämä on ihanaa, kun sen oikein oivaltaa. Jess. :D

    Siinäs näet, nyt sullaki sit menee hyvin.
    Psykiatria siis auttoi sinua.
    Siksi aloittajan pitää sinne mennä eikä lukee toisten kilpailullisia valituksia.

    Äänestä

  • -joopajoo kirjoitti:

    Siinäs näet, nyt sullaki sit menee hyvin.
    Psykiatria siis auttoi sinua.
    Siksi aloittajan pitää sinne mennä eikä lukee toisten kilpailullisia valituksia.

    enkä missään hoidossa. Miten minusta tuntuu, että haluat tahallasi ärsyttää ja vinoilla ?
    Et tunne minua etkä elämänkaartani, ole kiltti, äläkä luule, älä analysoi kirjoitusten perusteella
    ihmisiä. Ja se, että joku joutuu/ menee oma-aloitteisesti psykiatrille, ei ole häpeä. Mielen sairaus,
    masennus, uupuminen tms. voi tulla kenelle tahansa, myös sinulle ! Muista tämä ! Ei sellaisia superihmisiä
    ole olemassakaan, että kaiken aikaa ja iäti on vahva ja voimakas, kaikkitietävä ja ylen viisas.

    väität että mulle voi tulla masennusta, väittees on jo analysointia.
    Miksi luet toisten viestejä kuin kaikki olis vittuilua, missä sulla mättää....

    Äänestä

  • -joopajoo jne kirjoitti:

    väität että mulle voi tulla masennusta, väittees on jo analysointia.
    Miksi luet toisten viestejä kuin kaikki olis vittuilua, missä sulla mättää....

    ---------------------------------------

    Äänestä

  • en kommentoi kirjoitti:

    ---------------------------------------

    buaahahahaa

    Äänestä

  • buahahaha kirjoitti:

    buaahahahaa

    En ymmärtänyt.
    Mitä tämä buahaha-juttu meinasi.
    loppuiko Joopa-joolta eväät kesken kaiken?
    Voittiko tämä äskeinen nais-ihminen sinut.

    Joo. Kyllä meillä monilla ongelmia on (useinkin lapsuudesta juontuvia)
    Keskustelulla niihin saa usein selvyyttä. Ja tämähän on keskustelupalsta. Eikö.
    Pistä tähän nyt sitten joku naseva, vittumainen vastaus,,,,

    Äänestä

  • Aika moni menis psykiatrille.
    Mutta sinne ei pääse.
    Jopa nuoret opiskelijat jouttuvat jonottamaan 6-12 kuukautta pääsyä mielenterveystoimistoon.
    Mitä luulet.Millaiset mahdollisuudet psysiatriseen hoitoon on alkoholisoituneella, yksin elävällä keski-ikäisellä miehellä. Eihän se edes saa asuntoa. Mikä olisi mielestäni mielenterveyden perusajatus - OMA TUPA, OMA LUPA...

    hyi hitto itelles.

    Äänestä

Peter A Levinen teokseen: Kun tiikeri herää; trauma ja toipuminen. Fiksu ja asian ytimeen menevä.

Äänestä
  • nuorten miehenmalli on juuri se sodassa seonnut veteraani! Urospuoliset potevat meillä miehuusvajetta. Oletetaan, että mallimies juo, uhoaa ja on väkivaltainen. Mies ei saa olla ihminen. Siksi miehet usein ovat eksyksissä.
    Oliskohan tuohon uhoiluun syynä meidän hävityt sotamme. Kumminkin sodasta puhuminen kun on miehekästä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

heikki... kirjoitti:

isä uhkaili pistoolilla ja sitä rataa
on vähän paineita
useampi yö unissa isä aikoo tappaa minut
mitenkähän noista traumoista pääsisi eroon

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu