Pitkan matematiikan ylioppilaskokeeseen osallistuminen lyhyella

Hei.

YTL:n sivuja lainaten: "Matematiikan koe

Kokelas saa tutkinnossa suorittaa pitkään tai lyhyeen oppimäärään perustuvan matematiikan kokeen riippumatta siitä, minkä oppimäärän mukaan hän on matematiikkaa lukiossa opiskellut."

Tarkoittaako tama tosiaan sita, etta pitkan matematiikan kokeeseen olisi mahdollista osallistua myos lyhyen matematiikan suoritettuaan? Mikali nain, ovatko vaatimukset talloin samat, eli kaikki lyhyen pakolliset suoritettuina?

Toisinaan kuulee, etta jotkut ovat kirjoittaneet esimerkiksi A-ruotsin luettuaan keskipitkan, mutta mahtaneeko matematiikassa moinen olla muka mahdollista?
3274
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kyllä ja kyllä. Tosin menestyminen pitkässä matikassa lyhyen oppimäärällä on vaikeaa. Mutta mikäs siinä jos iistä tykkää.

Äänestä
  • Voihan sitä lukea pitkää matematiikkaa ja kirjoittaa lyhyen - ei sen välttämättä siis tarvitse olla toisinpäin.. Tunnenkin erään, joka teki tuon päätöksen ja sai Laudaturin.

    Äänestä

Tuo on aika jännä juttu, systeemit ovat muuttuneet radikaalisti viimeisten 15 - 20 vuoden aikana. Itse olen kirjoittanut 90-luvun alussa, ja silloin jos luki laajaa matikkaa, se oli myös pakko kirjoittaa, ja nimenomaan laajana.

Jos oli pitkä matikka ja halusi vaihtaa lyhyeen, niin vaihto piti tehdä viimeistään toisen vuoden ekan kurssin jälkeen. Sen jälkeen oli "jumissa" matikkansa kanssa. Mutta, ajat muuttuu!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Selvyytta kaivataan kirjoitti:

Hei.

YTL:n sivuja lainaten: "Matematiikan koe

Kokelas saa tutkinnossa suorittaa pitkään tai lyhyeen oppimäärään perustuvan matematiikan kokeen riippumatta siitä, minkä oppimäärän mukaan hän on matematiikkaa lukiossa opiskellut."

Tarkoittaako tama tosiaan sita, etta pitkan matematiikan kokeeseen olisi mahdollista osallistua myos lyhyen matematiikan suoritettuaan? Mikali nain, ovatko vaatimukset talloin samat, eli kaikki lyhyen pakolliset suoritettuina?

Toisinaan kuulee, etta jotkut ovat kirjoittaneet esimerkiksi A-ruotsin luettuaan keskipitkan, mutta mahtaneeko matematiikassa moinen olla muka mahdollista?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu