Nyt olen vapaa ja mukana tuulen saan kulkea rajoille ajattomuuden. Olen kimallus tähden, olen pilven lento. Olen kasteessa aamun pisara hento. En ole poissa vaan luoksenne saavun mukana jokaisen nousevan aamun. Ja jokaisen tummuvan illan myötä toivotan teille hyvää yötä.
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Älä ajattele, että elämä on lyhyt.
Ajattele: - miten erikoinen kokemus
Kun siinä ei ole kysymys pituudesta lainkaan,
vaan että ylipäänsä on saanut kokea tämän.
Kai minä pärjään, ei ole vaihtoehtoja.
Tätä en olisi voinut aikaisemmen edes kuvitella kestäväni.
Nyt on pakko!
Jossain joku huolehtii siitä että minne ja mitä tuo kirjoittaa.
Se on saman tekevää, hän ei ole kokenut kuinka ihmistä voisi oikeasti tukea.
Mutta lapseni on perillä, menen perässä kun aika on.
Sanan helinää, se on lähes kaikkien ihmisten elämän sisältö.
Kauniitta lauseita, mitkä on jo luettu moneen kertaan. Ei netistä löydy vertaistukea, päin vastoin, sain lisää harmia ja surua.
Toivon kaikkien omaishoitajien olevan varovainen, mikä vaikuttaa hyvältä, voi olla pahaksi.
Tai ainakaan tämän palvelun tuottajan sivustolta apua ei ehkä löydy, mutta onneksi netti on muutakin kuin tämä "kaatopaikka", mihin kuka tahansa, voi kirjoittaa mitä tahansa, jos oma olo on vähän tuskainen.
Pääsiäisiloa Sinulle
Täällä saanut huonoa kohtelua keneltäkään, muualla kyllä.
Siis aivan uskomatonta kohtelua, en ollut mielestäni syyllistynyt mihinkään sellaiseen että olisin tuon ansainnut.
Asiaa voisi alkaa penkoa koska vain, tiedän itse mitä olen kirjoitellut.
Ei tämä suomi24 ole mikään kaatopaikka, palveluntarjoaja poistaa asiattomat viestit jos pyytää.
Täällä ei ole myöskään sellaista mielivaltaa kuin eräillä muilla sivuilla, täällä ollaan tasa-arvoisia.
Ajattelisi niin en tunne lohtua.
Eilen lapseni siunattiin haudan lepoon.
Pelkäsin tapahtumaa etukäteen, se oli raskas tilaisuus, mutta kaunis.
Mieheni väsyi tilaisuudessa niin että nousi illalla kuumetta ja kylkeen sattui.
Häntä jouduttiin nostelemaan aika paljon, olisikohan kylkiluu vahingoittunut.
Tänään on lääkärille aika sitten tiedetään.
Olen joskus ajatellut että jos menetän lapseni ei mikään lohduta. Ei mikään. Miten voisi.
Menisin varmaan jonnekin pimeyteen loppuelämäksi.
Kukaan ei voi ymmärtää täysin tai koskettaa, niin syvää menetystä ja tyhjyyttä.
Ehkä joku saman kokenut voi jotenkin ymmärtää, mutta toisenkaan kokemus ei voi lohduttaa.
Sanahelinältä varmaan tuntuu niiden puhe, joiden elämässä lapsesi ei ollut tärkeällä sijalla.
Tunsin kerran mummon joka oli menettänyt lapsensa.
Kun tämä mummo kertoi tuosta suloiseta lapsestaan ja itki sitä kuin se olisi ollut eilispäivä, vaikka siitä oli yli 80 vuotta. Olen joistain lapsensa menettäneistä lukenut että se menetyksen tyhjyys ja kaikki kestää vuosia, on joka päivä läsnä. Ajan kuluessa tulee sitten parempia päiviä, joskus voi jo nauraakin ja iloita asioista, mutta joka päivä se lapsi on läsnä olemalla poissa. Lapset on luojan lahja ja lainaa meille sanotaan ja uskonkin sen. Toivon sinulle voimaa siitä ajatuksesta että Kuolema ei ole lopullinen ero, vaan teillä on edessä iloinen jälleennäkeminen Jumalan luona.
Tahditon ja ajattelematon viesti.
Ei sitä lapsensa menettänyt voi ajatella heti että olipas erikoinen kokemus ja pääasia että sai edes kokoa elämän! Jostain kirjastahan tämä on, olen itekin tämän jostain lukenut. Vähän vois ajatella ennekuin alkaa kirjottamaan.
Tämä edellinen kommenttini siis otsakkeella "Onko näin" kirjoittaneelle.
Kirjoitit oikein, sitä tyhjyyttä mitä äiti tuntee menetettyään lapsensa ei mikään pysty täyttämään.
Menetyksen lopullisuus oikein hyökkää päälle, ei elämä jatku enää koskaan ennallaan, mutta toisen lapseni ja lapsenlapsen takia yritän selviytyä.
Jatkuvasti tulee mieleen että lapseni on kuollut, en vieläkään voi asiaa hyväksyä, koko sielun pohjasta tulee huuto, EI EI EI saa olla näin. Kun ajan haudalta kynttilää viemästä valitan ääneen kuin haavoitettu eläin. Poikani on aamulla ensimmäisenä mielessä ja illalla viimeisenä. Juttelen hänelle, kerron kaikista asioista mitä on päivittäin tapahtunut.
Siitä olen hyvilläni että meillä oli läheiset ja lämpimät välit loppuun asti, ei tunnu siltä että mitään olisi jäänyt sanomatta, onneksi meillä oli aikaa käydä läpi elämäämme ja asioita.
KIITOS helinäähelinää.... Kiitos!
Sinä ymmärrät. Kunpa monet muutkin ymmärtäisivät. Sitä sanahelinää on saanut kuulla että aika parantaa, ja parempi näin ja positiivinen asenne auttaa ja ei pidä jämähtää menneisyyteen, eteenpäin sanoi mummo lumessa jne. Kauhean moni luulee, että suru kestää vuoden. Kauhean moni luulee tietävänsä miltä' lapsensa menettäneestä tuntuu kun on menettänyt itse isovanhemmat, vanhemman tai jopa kissan... Lapsensa menettäneidenkin surukokemuksilla on eroja, ja tavalla surra. Mutta lasta surraan ikuisesti ja siihen liittyy aina se vääryys ja epäreiluus, kohtuuttomuus, luonnottomuus. Oman äitini kuolemaa on aivan toisenlaista surra, vaikka hän onkin rakas, vanhemman kuolema on kuitenkin tähän luontoon kuuluva luonnollinen asia. Kun ihminen on saanut elää melko täyden elämän, kokea elämää monelta kantilta, rakastaa ja vihata, oppia ja tehdä työtä, leikkiä ja tanssia, riemuita ja nauttia ja kaihota, rakastua, saada lapsia, lapsenlapsia... silloin elämästä on helpompi luopuakin. Kun lapsi joka ei ole saanut elämältään vielä juuri mitään, joutuu luopumaan elämästään ja vanhempi lapsestaan ennenkuin on saanut tätä edes maailmalle.... huutaa surussa se huutava vääryys joka on tapahtunut. Sitä toivoisi aina että itse kuolee ennen lapsiansa, kuten kuuluu.
Tuosta itsekin voimaa saan, kun tahdon uskoa että me tapaamme vielä.... vaikka eräskin naapuri otti oksat pois siitä luulosta ja esitti että mullan alle mennään ja siellä ollaan, eikä kuoleman jälkeen ole yhtään mitään... Niin sitä huomaavaisesti surevan äidin tunteita varjellaan pumpulihansikkain... Onneksi tuosta asiat minulla on sisälläni melkoinen rauha. On oltava, muuten en jaksaisi edes tämän vertaa. Nyt tuo kirjoituksesi loi minuun uutta jaksamista. Ihan kuin olisi taas jotain saanut luvan surra vieläkin vaikka lapseni kuolemasta on aikaa 5 vuotta. Toisten mielestä se on aika etten enää edes muista lastani ja ovat huojentuneita... Mutta minä muistan joka päivä vähän väliä. Kuten hyvin kirjoitit: " Joka päivä lapsi on läsnä olemalla poissa."
"Se joka on lähtenyt kauas, on kaikkein lähimpänä. Se, jonka ääni on hiljaisuutta, puhuu meidän äänemme läpi. Niin sanamme vaikenevat ja me kuuntelemme. Miten voisi olla poissa se, jonka kaipaus kantaa keskellemme vahvoilla käsivarsillaan! Me asetumme hänen ympärilleen, ei ole tärkeää mitä me sanomme, vaan se, mitä hän ...kertoo meille koko matkan pituudelta." (Niilo Rauhala)
Sain kortin hoitajalta joka oli itsekin menettänyt lapsensa, heti pojan kuoleman jälkeen.
Kortissa oli tällainen kirjoitus.
Silloin, eikä nyt, lohtua näy olevan mistään, hoitaja sanoi että vuoden päästä vähän helpottaa, mutta koskaan elämä ei palaa ennalleen, sen tiedän ja uskon.
Otan osaa suruusi. Ainoa oikea ja todellinen rakkaus on äidin ja lapsen välinen. Vaikka olemme vieraita toisillemme, elän mukana surussasi.
Kiitos myötä-elämisestä.
Reilut kaksi viime vuotta olivat todella raskaita, toivo ja epätoivo vuorottelivat, kunnes ei voitu tehdä enää mitään.