Miten selvitätte

opettajien poissaolot koulusta? Otattaeko selvää miksi ovat poissa? Minä soitan aina rehtorille ja kysyn on ko opettaja tuonut paperin josta näkee miksi oli poissa koulusta? Vanhemmille kuuluu tieto siitä, miksi opettaja on poissa, aivan samalla lailla kun lapsen poissaolotkin merkataan.

Kuuluu yleissivistykseen ilmoittaa siitä. Hyvin.
12279
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

käytössä opettajien poissaolovihko. Jokainen opettaja joutuu poissaoltuaan kuljettamaan vihkonsa jokaisen lapsen vanhemmille, ovat nämä sitten töissä tai kotona ja näyttämään poissaoloselvityksen. Tähän opettaja joutuu ottamaan lapsensa allekirjoituksen. Me vanhemmat sitten hyväksymme tai emme hyväksy poissaoloselvityksiä. Jos emme hyväksy, annamme opettajalle jälki-istuntoa.

Äänestä
  • systeemi, kannattaa ottaa muidenkin oppia. Meillä on niin, että opet kirjoittaa 3 sivuisen dokumentin lapsille, ja lapset sitten tuovat ne kotiin nähtäväksi. Dokumentti kirjataan ylös ja tunnit teetetään jälkikäteen kursseilla tai ylimääräisillä tunneilla.

    Äänestä

  • Opettajan pomo kirjoitti:

    systeemi, kannattaa ottaa muidenkin oppia. Meillä on niin, että opet kirjoittaa 3 sivuisen dokumentin lapsille, ja lapset sitten tuovat ne kotiin nähtäväksi. Dokumentti kirjataan ylös ja tunnit teetetään jälkikäteen kursseilla tai ylimääräisillä tunneilla.

    Jos on krapula, voi tulla töihin. Mutta pitää olla hönkimättä päin näköä.

    Jos on sairas, niin pitää heti kertoa mikä vaivaa. Yleensä luokanvalvoja hölöttää kaikki vaivat muidenkin taudeista. Tämän vuoden saldo on yhdet pukamat, yksi silmäleikkaus, kaksi "ihmeellistä"selkäkipua, kolme kummaa kutina-näppy tautia.

    Selvitys pitää olla, mutta enemmänkin me ollaan nyt siirrytty tarkkailemaan kotiinlähtöaikoja sekä töihintuloaikoja. Niissä on joidenkin kohdalla selkeää lipsumista 5-10 minuttia.

    Äänestä

  • tarkkailupomo kirjoitti:

    Onnittelen! Olette onnistuneet kirjoittamaan jo monta tekstiä silkkaa asiaa, eikö vain?

    JOS nyt joku kuitenkin sattuisi kuvittelemaan, että näissä ajatelmissa on edes hitunen faktaa, kannattaa muistaa seuraava juttu:

    tietosuojalait ovat todellisuudessa tiukat nykyisin. Kun vaikkapa opettaja on siis poissa työstä, hänen ei periaatteessa tarvitse kertoa syytä siihen kuin vain TYÖNANTAJALLE. Esim. rehtori ei siis ole työnantaja!

    Eli; kun joku on vaikkapa töistä poissa, muut eivät lakien mukaan SAA kertoa kenellekään syytä poissaoloon, vaikka sen tietäisivätkin. On siis todettava vain, että joku on poissa.

    Valitan, näin asiat on meille työntekijöille virallisesti luennoitu. Jos paikalla olisi muitakin kuin vain mussuttavia teinejä, tämä asia olisi luultavasti jo esille tullut.

    Itse en lakipykälästä hirvittävästi perusta, ja käytännössä useimmissa kouluissa niin koulun väki kuin "suuri yleisökin" tietävät, miksi joku on poissa.

    Äänestä

  • Ammattikasvattaja kirjoitti:

    Tiesitkös, että toinen opettaja ei saa edes kertoa toisen opettajan poissaolosta muuten kuin : ´pois on ja piste. Syytä ei tarvitse ilmoittaa. Vaikka teillä tuntuu olevan käytäntö, että koulun väki kuin mainitsemasi suuri yleisö tietää, miksi joku on pois on tämä tieto seurausta siitä, että joku kolleegoista ei huolehdi vaitiolovelvollisuudesta. Meidän koululla ainakin opettajat laulavat kaikki kolleegoidensa syyt poissaoloihin koko luokalle. Lisäksi osa opettajista ilmoittaa itsekin syynsä luokalle. Liekö huomionhakuisuutta, mutta ketä kiinnostaa open peräremontit ?

    Eihän opettaja saa ilmoittaa oppilaan poissaolon syytäkään luokalle, eikä opettajille jotka eivät opeta. Eli ei ole yleistä tietoa, jos joku makaa jalka paketissa sairaalassa. Lisäksi oppilaiden kohdalla on sekin, ettei opettajat saa mussuttaa mitään tietoja oppilaasta jotka kuuluvat yksityisyyden suojan piiriin. Eikä opettaja saa edes luokan kuullen kysyä poissaolon syytä.

    Se, että oikeastaan edes kiinnostaa jonkun pikku opettajan saikut on ihan sama. Yksi paska pois lantakasasta ei vähennä kärpästen iloa.

    Vaitiolovelvollisuus tuntuu olevan aika hukassa opettajilla. Eli kannattaa sittenkin kaivaa lakikirjaa esille ja tutustua asiaan, ettei vaan tule syytettä vaitiolovelvollisuuden rikkomisesta.

    Äänestä

  • vaitiolo unohtuu kirjoitti:

    Älkää viitsikö olla niin typeriä! Jos kollegani on poissa ja luokka kysyy, miksi, en näe mitään syytä salata hänen flunssaansa, jos olen hänen kanssaan puhelimitse asiasta sopinut.

    Open poissaolon syyn voi kertoa ihan rauhassa, jos hän sen itse hyväksyy.

    Oppilaat selvittävät poissaolonsa aina luottamuksellisesti. Jos aihetta on, kerron sen muille luokkaani opettaville. Kertomisen tarpeellisuuden päätän minä. Jos vanhemmat pyytävät, että en kertoisi mahdollisista arkaluontoisista asioista, joudun siinäkin päätöksen tekemään minä. Tällöin luonnollisesti kerron niin vähän kuin mahdollista ja puhun lähinnä viitteellisesti ja yleisluontoisesti.

    Eipä meitä juurikaan kiinnosta, mikä on oppilaan parin päivän poissaolon syy, ellei ole aihetta epäillä lintsausta tms. Silloin soitamme kotiin likimain siltä seisomalta.

    Äänestä

  • Yksinkertainen ope kirjoitti:

    Avauksessa oli kysymys OPETTAJIEN poissaoloista.

    Lain pykälät ovat mitä ovat. Vaikka se "vuotaja" ei opettaja olisikaan, varsinkin pienillä kouluilla tieto itse kunkin poissaolon syistä vain jotenkin kummasti leviää.

    Käytännössä suurin osa sen kummemmin opettajista kuin oppilaistakaan ei halua poissaolonsa syitä salailla. Tosin poikkeuksia ajoittain löytyy.

    http://www.kunnat.net/k_perussivu.asp?path=1;29;66354;66363;65304

    Yleensä ajatellaan, että koulun toimintaa säätelee salassapitovelvolisuus, mutta yhtä kaikki siellä kuten muuallakin on voimassa myös tasa-arvolaki ja myös tietosuojalaki.

    Äänestä

  • ope tietosuojassa kirjoitti:

    http://www.kunnat.net/k_perussivu.asp?path=1;29;66354;66363;65304

    Yleensä ajatellaan, että koulun toimintaa säätelee salassapitovelvolisuus, mutta yhtä kaikki siellä kuten muuallakin on voimassa myös tasa-arvolaki ja myös tietosuojalaki.

    Minua ei ainakaan kiinnosta open kukkakaalimaiset peräpukamat tai näppylät hepin varressa. Ei oppilaille tarvitse kertoa sairauden syytä tai edes sitä että on sairas. Ilmoitus poissaolosta ja sijainen riittää.

    Aika yksinkertainen ope kyllä on,jos kertoo edes yleisluonteisesti asioista. Sinulla on vaitiolovelvollisuus, ja sinä noudatat sitä. Joku päivä, joku kiva ihminen haastaa sinut pian siitä oikeuteen.

    Olet varmasti arvostettu kun ei sinua kiinnosta kuin lintasauspoissaolot. Nostan hattua.

    Äänestä

Ei muuten kuulu. Työntekijän sairausloman syy ei kuulu kenellekään, eikä sitä saa kertoa kenellekään, ellei työntekijä nimenomaisesti anna siihen lupaa. Se on rehtorin asia onko opettaja tuonut lääkärintodistuksen eikä se kuulu vanhemmille pätkääkään onko opettaja sen edes toimittanut vai ei. Kuuluu yleissivistykseen tietää tällainen perusasia että sairaudet on jokaisen oma asia.

Äänestä
  • Käytäntöjä on monia. Esimiehelle riittää tieto että on sairas, syytä ei tarvitse tietää . Sairaslomatodistuksen voi laittaa suoraan koulutoimenjohtoon, palkkatoimistoon tai työterveyshuoltoon. Riippuen siitä, miten asia on sovittu. Edes rehtorille ei kuulu sairauden syy.

    Poissaolojen suhteen olen joskus miettinyt, että tietääköhän opettajat itse että koulutunteja ei saa käyttää opettajien palavereihin ( kokoo koulu pääsee aikaisemmin) , virkistysaikaan ja koulutunteja ei saa ottaa pois esim sen vuoksi, että opettajat haluaa aloittaa lomansa aikaisemmin. Meillä on usein niin, että opettajat päästävät perjantaina lomille aikaisemmin kuin virallinen koulupäivä päättyy. Nytkin pääsiäislomalle lähdettiin kaksi tuntia ennenmmin kuin päivä päättyi.

    Äänestä

Älkää ruokkiko trollia

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kaikki tietoon kirjoitti:

opettajien poissaolot koulusta? Otattaeko selvää miksi ovat poissa? Minä soitan aina rehtorille ja kysyn on ko opettaja tuonut paperin josta näkee miksi oli poissa koulusta? Vanhemmille kuuluu tieto siitä, miksi opettaja on poissa, aivan samalla lailla kun lapsen poissaolotkin merkataan.

Kuuluu yleissivistykseen ilmoittaa siitä. Hyvin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu