Lanzarote Puerto Del Carmen ja vauvanruoka

Nyt tarvittaisiin faktatietoa ko. kohteessa käynneiltä: löytyykö 9 kk vauvalle edes jonkinlainen valikoima purkkiruokaa. Nyt ei tarvita luomua tai mitään muutakaan erikoista (merkeillä ei väliä), vaan että on ainakin joitain perusvaihtoehtoja paria eri tyyppiä (pasta, liha tmv:). Olemme kuulleet väitteitä, että löytyy pelkkää hedelmäruokaa purkeissa, mikä kuullostaa hieman epäuskottavalta. Lähtö ylihuomenna, eli pikaisista vastauksista kiitetään jo etukäteen !
151132
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

espanjalaiset lapset syövät purkkiruokia joten niitä löytyy erilaisia, erimerkkisiä ja muutakin kuin hedelmää.

Äänestä

eihän tietenkään minkään muunmaalainen lasi syö purkkiruokaa kuin suomalainen. ainoa maa maailmassa jossa on purkkiruokia kaupassa on suomi. eihän toki paikassa jossa on miljoonia turisteja voi olla ruokaa myynnissä.
ilman muuta mukaan kaikkki ruoat, niin lapsen purkkisuoaut kuin omat lenkkimakkarat ja maksalaatikot, ei siellä ruokaa myydä ja muistakaa myös ottaa mukaan oluet ja kossut ja vodkat, kaikki kanariaaret ovat ilman alkoholia

Äänestä

On purkkiruokia kaupassa, mutta meillä oli kranttu tyttären poika (8kk), hänelle ei kelvannut kanarian purkkiruoat. Kannattaa etsiä kauppa, jossa myydään Nestlen purkkiruokia, ne ehkä lähimpänä kotimaisia. Äidinmaidon vastikkeet myydään apteekissa, kaupoissa ei ainakaan ollut 2007 syksyllä.

Äänestä
  • myös Suomessa Nestle joka näitä vauvan ruokia purkittaa. Oliko uusi tieto sillä ei ole ehtään suomalaista valmistajaa enää Suomessa. Ja minun havainnot on että Kanarialla oli 10x enemmän merkkejä ja hinnatkin puolet meidän tasosta. Revi siitä ja mieti tovin.

    Äänestä

Typeriä vastauksia olet saanut. Itselläni ei ole kokemusta, meidän lapsi oli jo sen verran iso, että söi tavallista ruokaa. Itse olen lähdössä syksyllä 9 kk vanhan kanssa reissuun ja sama asia askarruttaa. Itse ajattelin ottaa ruokia mukaan. Olen kuullut, että niitä on saatavissa, mutta maku voi olla hiukan outo suomalaiselle vauvalle.
Viitsisitkö palata reissun jälkeen asiaan ja kertoa mullekin, löytyikö hyviä lastenruokia kaupasta.

Äänestä
  • muutamista hyvistä vastauksista. Ja toivottavasti tyhmimmästä oli sen kirjoittajalle edes jotain iloa...
    Jos joku kohteessa käynyt haluaa vielä kertoa lisää, niin kiitokset etukäteen !

    Äänestä

  • HMF kirjoitti:

    muutamista hyvistä vastauksista. Ja toivottavasti tyhmimmästä oli sen kirjoittajalle edes jotain iloa...
    Jos joku kohteessa käynyt haluaa vielä kertoa lisää, niin kiitokset etukäteen !

    joku on tyhmä niin sinä. ET ole ilmeisesti Tukholmaa kauempana käynnyt? Sielläkin on purkkiruokia...usko pois.

    Äänestä

  • kaikkea sitä kirjoitti:

    joku on tyhmä niin sinä. ET ole ilmeisesti Tukholmaa kauempana käynnyt? Sielläkin on purkkiruokia...usko pois.

    Mikä ongelma on ihmisellä, jonka täytyy tunkea topikkeihin, minkä aiheesta ei mitään tiedä, eikä haluakaan ymmärtää. Ja näitä tälläkin foorumilla riittää. Tuskin on itte käynyt Keravaa kauempana.
    Muista ottaa lääkkees.

    Äänestä

silläKanarialla syödään ruokaa vain puusta ja joskus maasta kun sinne tippuvat. Omat eväät mukaan ja myös 3-4 kpl sinistä lenkkiä. Ja joku sanoi ettei juntit matkusta Kanarialle...ketkä sitten?voi pyhä...

Äänestä
  • Sulla ei varmaan ole lapsia? Jos olisi, niin ymmärtäisit, että matkat tehdään lasten ehdoilla. Ja silloin myös ruokapuoli täytyy olla kunnossa. Mua ei omat ruuat kiinnosta pätkääkään.

    Äänestä

  • jepa000 kirjoitti:

    Sulla ei varmaan ole lapsia? Jos olisi, niin ymmärtäisit, että matkat tehdään lasten ehdoilla. Ja silloin myös ruokapuoli täytyy olla kunnossa. Mua ei omat ruuat kiinnosta pätkääkään.

    eikä ikinä ole Suomesta viety mitään heidän ruokia ja joka maankolkka on kierretty 20 vuoden aikana. Meksikossa ja jopa Intiassa oli lastenruokia enkä edes epäillyt etteikö olisi...tietenkin on jos on lapsiakin.
    Kiinassa oli todella hyvät valokoimat kansainvälisijä merkkejä ja esim. vaipat löytyi helposti. En ole ikinä ymmärtänyt että mennään lasten kanssa ulkomaille ja viedään täältä sinne ruokaa??? Ihan sama kuin sheikit tulisi Suomeen ja toisivat bensaa mukana. Kannattaa käydä ja puhua vasta sitten.
    Hiukan uusavottomuus puskee tässäkin kohdassa?

    Äänestä

  • jepa000 kirjoitti:

    Sulla ei varmaan ole lapsia? Jos olisi, niin ymmärtäisit, että matkat tehdään lasten ehdoilla. Ja silloin myös ruokapuoli täytyy olla kunnossa. Mua ei omat ruuat kiinnosta pätkääkään.

    tehdään 8 kk ehdoilla? Kerro minulle kun sen keksit?

    Äänestä

ja nyt vasta kiinnostutaan siitä onko vauvalle matkakohteessa ehkä ruokaa! Aloittaja on idiootti tai provoilija.

Äänestä
  • kertoo omia reissumuistoja, kun lapset olivat pieniä:

    1999 vuodesta alkaen olen reissannut lisääntyvän lapsimäärän kanssa (ensimmäinen lapseni syntynyt siis -99). Lanzarotelta ei ole kokemuksia, mutta Gran Kanarialta useammasta paikasta ja Teneriffalta myös. Helpointa homma on ollut silloin, kun imettänyt. Omilla lapsillani ei ole kenelläkään mitään allergioita, mutta valmisruokien kanssa on ollut pieniä ongelmia. Lomahan on aina lomaa, eikä niitä kokkauksia viitsisi itse tehdä aina ja alle vuoden ikäisen kanssa valmissafkat olisivat helpoin vaihtoehto. Mikään pöpökammoinen en myöskään ole, joten purukaluston ja ainesten osalta ravintolaherkkujakin ovat kaikki saaneet maistella. Sekin on totta, että vaihtoehtoja kansainvälisiltä (lue ylikansallisilta) lastenruokavalmistajilta löytyy kauppojen hyllyiltä, varsinkin isompien markettien osalta, mutta maku on eri. Suomalaisen ipanan suu ei esim. kovin yrttipitoiseen eineeseen jossa myös oudoksuttavan paljon suolaa ole tottunut. Etenkin tuo suolaisuus hätkähdytti purkeissa.

    Suosittelen lämpimästi ja loman sujuvuuden kannalta, että varuiksi otat mukaan lapsellesi omiakin tuttuja makuja kotoa. Ja toivotan Teille oikein hauskaa lomaa ja aurinkoisia ilmoja!

    Äänestä

  • reissumutsi kirjoitti:

    kertoo omia reissumuistoja, kun lapset olivat pieniä:

    ennenkaikkea muista ottaa mukaan lapselle eväät jos imetät lasta.
    se on tosi hankalaa lapselle jos olette menossa kahdestaan reissuun ja lapsi huomaa perillä että imettäjä on jäänyt reissusta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

HMF kirjoitti:

Nyt tarvittaisiin faktatietoa ko. kohteessa käynneiltä: löytyykö 9 kk vauvalle edes jonkinlainen valikoima purkkiruokaa. Nyt ei tarvita luomua tai mitään muutakaan erikoista (merkeillä ei väliä), vaan että on ainakin joitain perusvaihtoehtoja paria eri tyyppiä (pasta, liha tmv:). Olemme kuulleet väitteitä, että löytyy pelkkää hedelmäruokaa purkeissa, mikä kuullostaa hieman epäuskottavalta. Lähtö ylihuomenna, eli pikaisista vastauksista kiitetään jo etukäteen !

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu