Olisiko mitenkään mahdollista, että ihmiset sopisivat riitansa ja rakentaisivat SUTista ufotutkimuksen mekan? Mikä ihme SUTissa on vikana? Eikö senkin toiminta riipu pelkästään siitä miten jäsenet siellä toimivat ja millaisia luottamushenkilöitä yhdistyksen hallitukseen äänestävät? Mitä TUSilla muka on sellaista jota ei ole tai ei voisi olla SUTilla?
SUT-idea
Varaktori
26265
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Toivon että SUTin ikuinen riitely loppuu ja keskitytään yhdessä ufotutkimukseen. Se ei kuitenkaan onnistu jos jompikumpi osasto (kanavakeijot/mutterinvääntäjät) jyrää toisen. Tarvitaan kompromisseja ja puheenjohtajaksi kompromissiehdokas.
Luulin Borgin olevan hyvä kompromissipuheenjohtaja ja oletin hänen olevan asiantuntemuksineen ja kv. kontakteineen lapsellisen riitelyn yläpuolella. Erehdyin koska nyt Borg kiukuttelee foorumeilla ja tekee itsestään marttyyria kun ei saa joka asiassa tahtoaan läpi. Borg oli siis minulle pettymys enkä osallistu minkään sellaisen yhdistyksen toimintaan missä hän on johdossa. Ja yhdistyksen nimellä ei ole väliä: olkoon SUT, TUS tai vaikka Peräseinäjoen Martat. Muuten en kiistä BB:n asiantuntemusta ja toivotan hänelle hyvää jatkoa.
Kuka olisi sellainen kompromissipuheenjohtaja jonka kaikki voisivat hyväksyä?
Miten olisi kiertävä puheenjohtajuus? Eri aatesuuntien edustajat voisivat olla johdossa vaikka puoli vuotta kerrallaan. Näin päästäisiin käytännön kompromissiin kun kenenkään ei tarvitsisi jäädä jyrän alle.
Siinä olen Varaktorin linjoilla että Suomeen riittää hyvin yksi moniarvoinen ufoharrastusyhdistys.
Yksi ongelma on ainakin se, että yhdistyksen hallitukseen ei ole kovinkaan kova tunku. Samat naamathan siellä kiertävät vuodesta toiseen kun halukkaita ei ole jonoksi asti tyrkyllä.
SUTin puheenjohtajaksi ja keulakuvaksi massojen suuntaan sopisi joku nuori ja nätti nainen. Ufoista ei tarvitse paljon ymmärtää kun eihän niistä ole selvää saaneet aikaisemmatkaan johtajat. Kysykää puheenjohtajaksi vaikka hallitsevaa Miss Suomea, hänhän epäili lehtitietojen mukaan H1N1-lyhenteen olevan atomipommin kaava. Tekniikka tuntuu siis kiinnostavan...
Mutta mitä tähän sanoo E. Makunen???
Tässä mielenkiintoista luettavaa. Nimistä esiin nousee esimerkiksi Kari Kuure.
http://www.suomenufotutkijat.fi/historiaa/tutkimushistoriaa.php
Kysy mitä TUS:lta puuttuu...
Vankka ufo-uskonnollinen vakaumus nyt ainakin.
Teiltä puuttuu myös sokea usko Kanava-Keijoihin.
Lisäksi nimen ensimäinen osa, josta se T tulee, edellyttää tietynlaista suhtautumista ilmiöön, jos nimi nyt kertoo jotain. Ei taida edes Roswellin transistorit teille kelvata?
SUT:n tutoksia lukeneena en usko, että noita lieveilmiöitä voidaan koskaan sielltä kitkeä.
Keskustelupalstallakin ainakin pari herraa on laittanut fysiikan ja kosmologian ihan uusiin puihin. Kyllä sillä pohjatiedolla ollaan kaukana tutkimisesta.
E=m x (c v) ^2.. Niin kai se oli?
Ja mikä oli lopputulema jäsenmäärän suhteen kun pysyttiin kuivassa tieteessä? Miksi SUTista ylipäätänsä pitäisi kitkeä kanavoivat Keijot, transistoroidut ufot ja abduktoidut Reiskat? Olisiko mahdollista tehdä tieteellisyyteen pyrkivää ufotutkimusta samassa yhdistyksessä edellä mainittujen osapuolien kanssa?
Toki skeptikot tekevät asiallisenkin tutkimuksen naurunalaiseksi argumeintointivirheitä hyödyntämällä huomattavasti helpommin jos hyödynnettävää hömppää on ympärillä. Se lienee kuitenkin enemmän skeptikoiden (trolli ehkä oikeampi termi koska aito skeptikko ei moiseen sorru) häpeä?
"Olisiko mahdollista tehdä tieteellisyyteen pyrkivää ufotutkimusta samassa yhdistyksessä edellä mainittujen osapuolien kanssa?"
Miten on? Itse olisin kovin skeptinen...
Tutkimusmenetelmien rajaamisessa taitaisi tulla iso ongelma, jos vaikka tunnettuja luonnonlakeja ei tarvitse mitenkään huomioida, vaan ne voidaan aina kumota "galaktisella älyllä" tai muulla vastaavalla argumentaatiolla.
Luin esityksen kreationitisesta matiikasta. Pitkä vaikeahko oikein suoritettu laskutoimitus, kunnes "jumalan ihme" kerroin ilmaantui väliin ja lopputulos saattoikin sen jälkeen olla ihan mitä tahansa ja aina kuitenkin oikein.
Jos jäsenmäärä on tärkeä, niin silloin kai pitää antaa kaikkien kukkien kukkia. Ulospäin näkyvä julkikuva ei ehkä siinä tapauksessa anna korkeaa käsitystä tutkimuksenkaan tasosta. Mutta jos homma on suunnattu vain sisäpiirille, niin mikäs siinä.
Millainen kuva tavallisilla ihmisillä on ilmastotutkimuksesta?
Miksi tutkimusmenetelmien rajaamisessa tulisi ongelmia? Kyllähän tälläkin palstalla kumotaan länsimaisen tieteen saavutukset lähes päivittäin tuolla galaktisella älyllä ja ei se tietääkseni ole horjuttanut tieteen saavutuksia?
Ymmärrän kyllä mitä ajat takaa ja ikävä kyllä olen aika pitkälle samaa mieltä vaikka ei tämäkään ihan niin mustavalkoinen asia ole kuin miltä se ehkä näyttää.
Mielestäni näsäviisastelusi on oikeilla jäljillä TUS:n kuolemisen (vai kuolleena syntymisen :)) suhteen. Ufojärjestöön kuuluvan henkilön henkilökohtainen uskomus tai johtopäätös ufojen alkuperän selittäjänä ei viimekädessä saisi olla valintaperuste sille, kuka saa kuulua ufojärjestöön ja kuka ei. Ensinnäkin vastakkaisia näkemyksiä eikä niiden myötä tapahtuvaa rakentavaa keskustelua synny, ja näin ei myöskään jossain määrin tarvittavaa yleisön kiinnostusta. Toisekseen äärimmilleen vietynä ("kaikki ovat suokaasua"-tyylinen) pseudoskeptinen analyysi on erittäin subjektiivista ja rajaa valmiiksi teoreettisesti mahdollisia hypoteeseeja ja vaihtoehtoja ilmiöiden selittäjänä pois. TUS ei pyrkinyt (ainakaan minun tietääkseni) selittämään järjestelmällisesti kaikkia ufohavaintoja joksikin maanläheiseksi ilmiöksi, vaan ainoastaan lähestymään ilmiöitä tieteellisestä näkökulmasta. Esimerkiksi itsehän olen pesunkestävä hörhö, eli uskon osan ufohavainnoista selittyvän vieraan sivilisaation lentolaitteilla ja silti TUS:n jäsen. Jos joku väittää, että trankut ovat harmaiden aluksista, niin toki sitä voitaisiin tietysti tutkia ja tehdä sellaisten faktojen pohjalta julkisia johtopäätöksiä, joita voidaan sitten esitellä muillekin, mutta tuskin sentään uskon voimalla alkaa todistelemaan trankkuja muille, jolloin uskottavuus menisi.
Väitän siis että TUS:kin olisi kaivannut vastakkainasettelua enemmän tai ainakin ufomyönteisemmän mielikuvan jatkuvuuden säilyttämiseksi. Julkinen profiili ja mielikuvat TUS:sta vain saattoivat antaa sellaisen kuvan, että TUS on joku skeptikkokerho ja täynnä tiedemiehiä tms, eikä maan ulkoisille selityksille anneta jalansijaa.
Jos verrataan SUT:iin, niin väistämättä vastakkainasettelusta seuraa lieveilmiönä äärimmilleen meneviä kuppikuntia, jotka yleensä jäävät myös kanssaeläjilleen kirkkaimpana mieleen, vaikka olisivatkin vain pieni osa järjestön ihmisistä ja näkemyksistä. Uskon, että laajentuessaan vastaavanlaista lieveilmiötä olisi ollut myös TUS:ssa. Eri asia sitten vain miten tuollaisia tilanteita olisi hoidettu. Jokainenhan voi uskoa mihin haluaa ja vaikuttaa kuten parhaaksi katsoo järjestön sisällä - eihän ufoihin uskominen tai uskomattomuus ole mikään tarttuva tauti, jonka takia tarvitsisi repiä pelihousunsa kanssaeläjiään kohtaan. Jotenkin vain tuntuu, että harvempi haluaa tai jaksaa vaikuttaa mitenkään vaan tyytyy vain valittamaan ja kitisemään, sekä muodostamaan omia subjektiivisia näkemyksiä, mielikuvia ja viitekehyksiä muutaman esim. henkilön perusteella koko järjestöstä.
On tietysti helppo jeesustella taustalla, kun en ole itse henkilökohtaisesti sotkeutunut mihinkään riitoihin jne, mutta henkilökohtainen taso on aina mukana keskustelussa ja ufoista tosissaan kiinnostuneita ihmisiä liian vähän Suomessa. Näin meillä tulee väkisinkin ongelma, että yksi järjestö on nykyisellä toimintamallillaan liian vähän, mutta kaksi järjestöä taas liikaa. Eikö olisi silloin syytä lisätä dynaamisuutta järjestön sisällä ja muodostaa ryhmiä kuten eduskunnassa puolueita. Tutkimusmenetelmiä voisi siis rajata järjestön sisällä tietylle (tutkija)ryhmälle esimerkiksi.
...se oli siis ajatus joka tuli mieleen ja vaatii pientä työstämistä...
No tuo minullakin oli mielessä. Näkisin tieteellisen siiven omana ryhmänään joka kuitenkin sietää myös toisella tapaa ajattelevia ympärillään.
Ja yhteistyö järjestön sisällä voisi toimia entiseen malliin, kunhan omia toimintamalleja ja sitä kautta itseään pääsisi toteuttamaan vapaammin.
"Ja mikä oli lopputulema jäsenmäärän suhteen kun pysyttiin kuivassa tieteessä?"
Jäsenmääräkö on tärkeintä?
Mahtaako pari aktiivia vielä oikein muodostaa järjestöä?
Ufo käsite on niin laaja jota ei pidä laittaa liian pieneen sapluunaan(Grannia lainatakseni)
En itsekkään kauheasti innostu esim. noista kanavoinneista, jotka ohitan sujuvasti.
Mutta ne pitää myös sallia. Jos niistä joku saa jotain irti, suotakoon se ilo heille.
Mutta ufo kysymys ei myöskään ole pelkkää pähkäilyä valopalloista tai jostain tieteellisistä
julkaisuista ts. jutut junnaa paikallaan ja se ei pisemmän päälle kiinnosta kovin laajaa
porukkaa. SUT:n ongelma on että siellä liian suuret egot ovat jatkuvasti törmäyskurssilla.
Miksi näin, sitä en todellakaan ole vielä kesinyt. Tai voihan se olla on liian suuret näkemyserot
tästä ufo mysteeristä. Ja sitten Heh on näissä porukoissa todella outoja tapauksia,
mutta olen vuosien myötä oppinut ymmärtämään vähän tätäkin lajia.
En ole kumminkaan kyllästynyt aiheeseen vielä näistä typeristä ja lapsellisista riidoista huolimatta.
Suomessa kun ei paljon noita vaihtoehtoja ole seurata ufomysteeriä.
Tuossa riitelyssä pitää tietysti muistaa se, että eivät SUTin jäsenet ole riidoissa keskenään. Ainoastaan SUTin hallituksessa riidellään ja todella vähän rivijäsenet ottavat kantaa noihin riitoihin SUTin foorumilla.
edes SUTin hallitus joka riitelee vaan tuo yksi ja sama joka jatkuvasti haukkuu BB: ta.
Siis YKSI henkilö.
Tarkennus paikallaan. SUT:ssa riitelevät Borg vs muu hallitus, jota Lassila edustaa. Lassilalla on takanaan hallituksen enemmistön tuki. Julkista kritiikkiä Borgia kohtaan on esittänyt myös sihteeri.
Jännää tässä on se, että 2008 hallitus riiteli aivan yhtä verisesti ja aivan koko ajan. Silloin riidat pysyivät pääsääntöisesti kuitenkin hallituksen sähköpostilistalla. Nyt ollaan menty sikäli huonompaan suuntaan, että tuon samaisen listan lisäksi riidellään myös julkisesti ainakin kahdella foorumilla.
Hallitus ei riitele. Hallitus on pääsääntöisesti jättänyt Borgin riitelemään yksinään.
Oletteko tulleet ajatelleiksi sitä että tappelette jonkun tätänykyä ulkopuolisen manipuloimana, jonkun jonka perimmäinen tarkoitus on ollut, ja on saattaa SUT vain mahdollisimman naurunalaiseksi?
Mitäpä jos joku tunnettu linnun nimellä koristeltu manipulaattori vetelee vieläkin naruista, kulissien takana?
Tuollainen junttahallitus joka pitää turpansa kiinni on oiva osoitus siitä että heillä on paljon salattavaa asioiden todellisista käänteistä ja tässä ilmeisesti toteutuu aito avoin demokratia seuran toiminnassa.
Niin kuin moni on todennut ei ole ensimmäinen kerta seuran hallituksen erimielisyydestä muita kohtaan. Toivottavasti rivijäsenet huomioivat tämänkin asian ja pistävät nuo miehet vaihtoon kyvyttömiä yhteistyöstä seuran hyväksi seuraavissa jäsenäänestyksissä jossa hallituksen jäseniä valitaan.
Päinvastoin. On ollut erittäin vastuullista toimintaa niiltä, jotka ovat jääneet hallitukseen eivätkä ole jättäneet yhdistystä pulaan kun Borg on hypännyt junasta useammankin kuin kerran.
Ehkäpä se junttahallitus tarkoittaakin Borgia ja hänen tukijoitaan, jos sellaisia on (TAR?). Ihmettelen miehen motiiveja, koska hän on itse eronnut täysin vapaaehtoisesti hallituksesta syyttäen muita passiivisuudesta. Nyt hän sitten yrittää vaikuttaa hallituksen toimintaa, vaikka puheenjohtajana hänellä olisi ollut täydet mahdollisuudet vaikuttaa. Eikö sitten vaikutusvalta kuitenkaan riittänyt ja pitää nyt ulkopuolelta yrittää vaikuttaa.
Demokratia toteutuu kevätkokouksessa. Ulkopuolisilla valittajilla ei tietenkään ole siinä vaikutusvaltaa. Sori vaan.
Jotta demokratia toteutuu ja eräiden nykyinen juntta meininki loppuu. Eiköhän loppujen lopuksi B.B ole parhaimmat tiedot kokonaisuudesta miten ufoilmiöitä tutkitaan ja toimitaan sen mukaan. Valittajista en tiedä , eikö asioista voi puhua ja kirjoittaa ihan oikealla nimillä ja merkityksillä. Ilman mitään salaisuuksia?